kirjoittaja:mAshroom^^
ikäraja: Sallittu
paritus: Neville/Lunaaqsd
vastuuvapaus: Kaikki tunnistettava kuulukoon Rowlingille minä vain lainailen niitä : )
tiivistelmä: Luna ja Neville viettävät kaunista päivää puistossa kun alkaa tapahtua..
beta: Veljeni Ramses ;p
A/N: Aina saa kommentoida! Niin hyvällä kuin pahallakin
Retiisikorvakorut
Lunan retiisikorvakorut heiluvat musiikin tahdissa hänen tanssahdellessaan omassa huoneessaan silmät suljettuina. Hän heiluu ympäriinsä saaden kaiken näyttämään luonnolliselta ja keveältä. Hänen solakat käsivartensa tavoittelevat näkymättömiä tähtiä ja vaaleat hiuksensa ovat hennosti kiharalla kehystäen hänen kasvojaan kauniisti. Hänellä on yllään hennon mintunvihreä mekko, jossa oli punaisia ja keltaisia paikkoja. Kaulassa tutulla paikallaan kilahtelee kermakaljakorkki koru. Hän oli niin hellyttävän näköinen, että teki melkein kipeää herättää hänet transsistaan. Kuin aavistaen aikeeni tyttö aukaisee hopeiset safiirisilmänsä katsoen suoraan minuun ja suo minulle hymyn, joka on vetää jalat altani.
Puistossa tuuli keinuttaa näkymättömiä lapsia keinuissa, joiden ketjut kilahtelevat toisiaan vasten. Viima tanssittaa kaulahuivejamme innostaen niitä tarttumaan toisiinsa. Käteni hipaisee Lunan kättä ja tunnen itseni onnelliseksi hänen tarttuessaan keltaisella lapasellaan omaan harmaaseen lapaseeni. Katseeni kiinnittyessä hänen silmiinsä, tunnen itseni samaksi vanhaksi Nevilleksi, joka ei osaa ilmaista tunteitaan eikä varsinkaan näyttää niitä. Luna hymyilee minulle uneksuvaa hymyään aivan kuin hänen maailmassaan ei olisi mitään kauniimpaa kuin minä ja syksyinen puisto täynnä hiljaisia salaisuuksia. Hän kohottaa keltaisen lapasensa poskeani kohti ja sipaisee suortuvan kasvoiltani. Eikö minun olisi pitänyt tehdä tuo..., katkonainen ajatukseni hukkuu syvään mintun makeaan suudelmaan, joka saa perhoset lentelemään vatsassani.
Istahdamme suuren vaahterapuun alle, joka levittelee oksiaan tarjoten suojaa pienille oraville, linnuille ja jopa menninkäisille. Katselen ihastellen Lunan rentoa naurua hänen jahdatessaan yhtä erittäin rivo kielistä menninkäistä kohti puun rungossa olevaa koloa. Hymystäni huolimatta tunnen sisälläni levottoman tunteen, joka leviää yhä syvemmälle lukiten hyvän mieleni raskaan oven taakse. Luna taitaa nähdä silmissäni välähtävän varjon, sillä hänen hymynsä häilyy hetken aikaan ennen kuin asettuu takaisin entiselle paikalleen. Hän hypähtee luokseni nurmikolle ja istahtaa jalat ristissä eteeni katsoen tutkivasti silmiäni. Hetken aikaa hän tuijottelee minua kunnes tokaisee:
-Rakastan ripsiäsi, ne ovat niin pitkät ja kauniit. Voisin katsella niitä vuoden jokaisena päivänä! Tunnen punan kohoavan poskilleni ja hölmistyksen hiipivän kasvoilleni. Juuri tuota minä rakastan Lunassa. Hän on niin ihana ja oma itsensä välittämättä muiden katseista ja mielipiteistä. Rakastan hänen hymyään ja silmiään sekä sitä miten hän katselee minua ja ripsiäni. Purskahdan nauruun joka tarttuu Lunaan ja yhdessä naurumme kaikuu tyhjässä puistossa valaisten sen jokaisen kolon valollaan.
Aurinko alkaa laskea, se vajoaa hiljaa kukkulan taakse kurkistellen enää hieman. Katsahdan vieressäni istuvaa Lunaa, joka ei pystynyt enää peittämään makeaa haukotustaan. Virnistän hänelle ja vedän häntä pipon tupsusta. Pipo valahtaa Lunan silmille sokaisten hänet. Hän tavoittelee käsillään minua, mutta kädet harovat tyhjää syysilmaa minun pinkoessa pakoon puiden välissä. Nauraen Luna lähtee ajamaan minua takaa ja kamppaa minut kosteaan ruohikkoon. Hellästi hän kumartuu ottamaan hiuksiini takertuneen keltaisen lehden ja suukottamaan minua otsaan. Kieputan sormeni hänen vaaleiden hiuksiensa ympärille ja painan huuleni mintun makuisille huulille. Tunnen levottoman tunteen koputtavan taas mielessäni, mutta tällä kertaa päästän tunteen leviämään, sillä siihen sekoittautuu ripaus toivoa ja onnea. Tunne kutkuttaa minua varpaista nenään asti katsoessani Lunan silmiin ja tarttuessani häntä kädestä kävellessämme takaisin hänen luokseen.
Tähdet alkavat pilkottaa sinisellä taivaalla luoden pientä valoa kulkiessamme kapeaa katua. Luna hyräilee Kohtalottarien uusinta hittiä ja hänen hiuksensa liehuvat kevyessä yötuulessa. Löydän itseni katselemasta häntä yhä uudelleen ja uudelleen. Tiedän, että nyt on aika tehdä se mitä olen jo pitkään suunnitellut, mutta en ole koskaan uskaltanut edes ajatella – ennen kuin nyt. Varovasti pysäytän kädelläni Lunan ja käännän hänet itseeni päin. Hänen silmänsä leviävät hämmästyksestä polvistuessani hänen eteensä keskellä hiljaista katua.
-Luna, tässä tähtien todistaessa kerron sinulle, että rakastan sinua ja haluan sinut vaimokseni tässä ja nyt. En ehkä ole kaikkein runollisin ja täydellisin mies, mutta haluan antaa sinulle kaiken mitä tarvitset ja vielä enemmän, sanoin kuuluvalla äänellä, joka kaikui talojen seinistä kuuluen kadun jokaiseen kolkkaan.
Luna kohotti käden kasvoilleen ja näin kyynelien koristavan hänen poskiaan. Tähdet kimmelsivät vastauksen hänen silmistään luoden varjon kasvoilleni, jotka katsoivat odottaen Lunaa. Hän nyyhkäisi hiljaa ja aivan varoittamatta kapsahti kaulaani huutaen:
- Tietenkin! Hän irroittautui minusta ja alkoi tanssahdella ympäri katua huutaen ja nauraen. Hänen hihkuntansa kumpuili eripuolilla kaupunkia kantautuen varmasti jokaisen nukkuvan korviin. Yritin hyssytellä häntä, mutta tajusin, että tätähän minä tahdonkin. Tahdon hänen tanssivan ja nauravan sekä kiljuvan ja huutavan. Onhan hän minun Lunani. Hän ja hänen suloiset retiisikorvakorunsa ovat kaivaneet tiensä sydämeeni.
