Kirjoittaja Aihe: Tuhat kadotettua unelmaa. [K-11, angst, deathfic]  (Luettu 1780 kertaa)

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Author: Zarroc
Rating: k-11
Genre: angst
Warnings: itsemurha, yleinen sekasorto tekstissä, kaikki muu mahtava klisee
A/N. Kaverini antoi sanat tilkkutäkki, tuoksu ja helpotus. Minä kasasin niistä tuhat kadotettua unelmaa ja palan taivasta.



Minä istun hiljaa ja tuijotan vastapäistä seinää.
Minä olen odottanut koko yön. Koko viheliäisen yön, kääriytyneenä vanhaan, kauhtuneeseen tilkkutäkkiin. Sinä teit tämän minulle joskus, silloin kun kaikki oli vielä hyvin ja me olimme onnellisia. Nyt minä odotan sinua jälleen, omalta itseltäsi tuoksuvana kotiin. Ja minä tunnen helpotusta kun sinä aina kuitenkin palaat.
Mutta nyt sinua ei kuulu.

Nyt minä olen hermostunut, vilkuilen kelloa tämän tästä ja yritän päättää missä sinä menet ja missä minä menen. Kello lyö jo aamukahdeksaa, minä tiedän että sinä et ole nukkunut, en ole minäkään. Sinä olet taas jossain, en minä oikeasti välitä missä, mutta välitän kuitenkin.
Kaikki on vain niin sekavaa, minä en enää halua istua odottamassa.

Viimein minä kampean itseni seisaalleni ja menen keittämään kahvia. Saatuani kupillisen kuumaa kävelen parvekkeelle ja katson alla olevaan puistoon. Kahvikuppi päätyy särkyneenä seinään.
Minä valun samaa seinää pitkin alaspäin, kyyneleet virtaavat kasvoilla kuin tuhat kadotettua unelmaa. Minä en jaksa pyyhkiä niitä, istun hiljaa käpertyneenä posliinin sirpaleissa. En minä jaksa kasata niitä, niin kuin en omianikaan.

Minä olen särkynyt, särkynyt sisältä päin.
Näkeehän sen jo nyt, mustat silmänaluset tuhansista valvotuista öistä, pelko katseessa ja olemuksessa, pelko kaiken maailman murheista. Ei halua niiden kasaantuvan omaan niskaan.
Ja minä tunnen kuitenkin, että jokin on kohdallaan.

Pitkästä aikaa, minä päätän nousta.
Pyyhin kyyneleet, mutta ne valuvat aina uudestaan. Minä nousen seisomaan, poimin taskuuni palan kahvikupin reunasta. Nousen parvekkeen kaiteelle, poimin taskuuni palan taivasta.
Minä katson alas puistoon, katson kuuraista ruohikkoa, katson alaspäin viidennestä kerroksesta.

Hengitän syvään ja puristan nyrkkini sirpaleen ympärille, niin kuin sinä olet puristanut omasi sieluni ympärille.
Ja kun minä hyppään, minä tunnen vihdoin olevani vapaa.

Sinä löydät vain kahvikupin, josta puuttuu yksi pala.

~*~

Olisitpa täällä, mitään muuta toivo en
Mutta toivo on nyt mennyttä kuulin uutisen
Poislähdöstäs mulle kertoi veljesi
Viides kerros ja kova karu maa vei henkesi
Kurkottavan ikkunasta sinut nähtiin
Kuin olisit halunnut maailman kurkottaa tähtiin
Kasvosi piirtyy joka yö taivaalle
Susta ei kukaan yhtä paljon haikaile
Se oli silloin ei enää
Olet poissa et täällä tänään
Olet paikassa mistä muut tiedä ei
Olet siellä minne jumala sinut vei
Jossain kaukana täältä
Jossain kaukana heikolta jäältä.
« Viimeksi muokattu: 27.06.2013 01:29:18 kirjoittanut Zarroc »

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Wonderlander

  • Vieras
Vs: Tuhat kadotettua unelmaa. [K-11, angst, deathfic]
« Vastaus #1 : 17.09.2011 18:38:29 »
Terve ja hyvää iltaapäivää kommenttikampanjasta!

Mä en yleensä lue originaaleja, joten tämä oli tosi mielenkiintoista vaihtelua. Toisaalta tämä oli sellainen ficci, että tämän saattoi periaatteessa mielessään kuvitella mihin fandomiin tahansa ja juuri niillä hahmoilla, joilla itse tahtoi. Se johtui tuosta hahmojen kohdalle jätetystä avoimuudesta ja minun pitää sanoa, että pidin siitä. Yleensä tykkään siitä, kun hahmot on kuvailtu niin tarkkasti, että niistä saa selkeät mielikuvat, mutta tässä pidin tästä vaihtoehdosta enemmän.

Aluksi oli vähän sellainen kujalla oleva fiilis, vaikka toisaalta tuo aloitus oli todella mukaansatempaava ja vahva ja siitä sai heti selkoa, että mikä on jutun tunnelma, niin en aivan heti tajunnut, että mikä on lähtötilanne. Ilmeisesti kyse on kuitenkin ihmisestä, jonka rakas on lähtenyt useasti pois, mutta aina palannut, mutta tällä kerralla häntä ei kuulu? Hämäräksi jäi sitten se, että onko kyse ollut on-off -suhteesta, pettämisestä vai työmatkailusta tai jostain riitelystä, mutta oikeastaan sekin oli ihan kiva. Näissä hieman avoimemmiksi jätetyissä tarinoissa on se kiva puoli, että ne muotoutuvat vähän erilaisiksi lukijasta riippuen.

Lainaus
Kello lyö jo aamu kahdeksaa

Aamukahdeksan yhteen^^

Toinen vähän kysymyksiä jättävä kohta oli tuo parvekkeellemeno -kohtaus. Mitä tarinan henkilö näki, kun heitti yhtäkkiä kahvikupin seinään? Näkikö hän siis parinsa pettävän? Itse ainakin kuvittelin sen niin.

Lainaus
Pitkästä aikaa, minä päätän nousta.
Pyyhin kyyneleet, mutta ne valuvat aina uudestaan. Minä nousen seisomaan, poimin taskuuni palan kahvikupin reunasta. Nousen parvekkeen kaiteelle, poimin taskuuni palan taivasta.
Minä katson alas puistoon, katson kuuraista ruohikkoa, katson alaspäin viidennestä kerroksesta.

Tämä kohta oli aivan järjettömän kaunis. Tästä saa sellaisen kuvan, ettei henkilö romahtanut ensimmäistä kertaa, vaan hän on taistellut jo pitkään ja alkaa nyt menettää otteensa lopullisesti. Mä tykkään tässä, miten tuo aluksi sivujutulta tuntunut kahvikuppi nyt yhdistettiin tähän tilanteenseen ja miten sitä verrataan sydämen ja sisimmän särkymiseen. Tavallaan tyyppi siis on aiemmin jaksanut kerätä ne kaikki kahvikupin palaset, mutta nyt hän jaksaa nostaa enää vain sirpaleista yhden. Ja tuo kuurainen nurmikko tuntui kivalta maininnalta, jotenkin se lisäsi tuon tilanteen kylmyyttä ja korosti hahmon synkkiä ajatuksia.

Lainaus
Hengitän syvään ja puristan nyrkkini sirpaleen ympärille, niin kuin sinä olet puristanut omasi sieluni ympärille.

Tuo vertaus tuossa lopussa oli myös upea. Nyt parisuhteesta muodostui sellainen kuva, että tämä angstinen osapuoli on yhä rakastunut, mutta ei ilmeisesti saa tahtomaansa vastakaikua/pakotetaan rakastamaan tai jotain? Vaikka alussa mielikuva oli sellainen, että kyseessä on vain tavallinen kaipausjuttu ja vähän ihmettelin deathfic-merkintää yhdistettynä tähän pituuteen, mutta hiljalleen tämän tekstin mukana tämä suhdekin sai niitä tummempia sävyjä.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä ficci, mukavan mittainen, vaikka joihinkin kohtiin olisin ehkä kaivannut hieman lisää kuvailua ja taustoja näille tilanteille ja ehkä myös hieman enemmän tämän henkilön ajatuksia, takauman tai jotain. Kiitos tästä.

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Vs: Tuhat kadotettua unelmaa. [K-11, angst, deathfic]
« Vastaus #2 : 18.09.2011 15:56:48 »
Jaiphoria aaaaaaaaaaa miten pitkä kommentti .___. mutta siis. Kiitokset tästä kivan rakentavasta mutta kuitenkin kehuvasta kommentista, josta tulin paremmalle mielelle ja sain lukea sitä monta kertaa silleen "....se tykkäs siitä .__. uskomatonta..." Mutta hehe 8"DD
Kiva kun pidit siitä, tosiaan olisihan sitä voinut vähän vaikka jotain pientä ajatusta ja juonenpätkää tähänkin mukaan laittaa, mutta tämä on lähinnä pelkkää ajatusvirtaa. Ajatusvirtani on kamala kun saa noin lämpimistä sanoista kasattua kasaan tällaisen kylmän, metallisen tarinan jossa veri maistuu suussa vaan sen takia että tietää sen hyppäävän sillalta...

Mutta nyt meni selitykseksi, vaikka piti vain kiittää kommentista.
Kiitos siis ♥

~ Zar
« Viimeksi muokattu: 22.02.2013 17:53:44 kirjoittanut Zarroc »

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Huurre

  • Pornokenraali
  • ***
  • Viestejä: 701
  • Ava & banneri by minä
Vs: Tuhat kadotettua unelmaa. [K-11, angst, deathfic]
« Vastaus #3 : 02.10.2011 23:57:43 »
Aw. Tää on ihana. Mä en osaa tehä täl hetkel muuta ku vaa itkee. Oon taas erityisen herkällä tuulella x_x mutta niin, kiitos tästä. Rakentava jäi nurkkaan häpeämään itseään ._.
those who tell the stories rule society

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Vs: Tuhat kadotettua unelmaa. [K-11, angst, deathfic]
« Vastaus #4 : 03.10.2011 18:17:59 »
Tulejo waaaa miten iloinen yllätys, joku oli kommentoinut ja peräti tykännyt! ♥ Hehee, kiitos kovasti, mukava kun tykkäsit.

~ Zar

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.