Kirjoittaja Aihe: Aph, Towerin korpit, S, Angst&Fluffy, FrUk  (Luettu 1027 kertaa)

MyrsyliuutE_96

  • C'est Gryffondor
  • ***
  • Viestejä: 587
  • Upsiding down.
    • Myrsis's site
Aph, Towerin korpit, S, Angst&Fluffy, FrUk
« : 12.09.2011 16:02:09 »
Author: Myrsis~
Beta: Nojaa, Vyra ei ehtinyt, mutta hän se tavallaan on:)
Fandom: Aph
Genre: Angst, fluffy
Ikäraja: S
Pairing: FrUk, (UsUk)
Summary: ...jos Towerista häipyvät korpit, Englanti tuhoutuu.
A/N: HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ MUUTTOLINTU♥ Sinun syntymäpäivälahjasi tänä vuonna, toivottavasti kelpaa vaikka se onkin aika.. kummallinen. Itse menit mainitsemaan lj:ssäsi joten.. Tässä sitä ollaan. Inspiraatiobiisinä on American Rejectin (?) Until the end ja Hurtsin Evelyn. No, nauttikaa joka tapauksessa ja kommentit ovat enemmän kuin suotavia:)


Towerin Korpit

Amerikka istui Englannin sängyn vieressä, käsi toisen kädessä. Englannin silmät kiisivät kuumeisina ja voimattomuus hohti kärsineiltä kasvoilla. Aina välillä Englannin täytyi nousta istumaan yskiäkseen, mikä kuulosti korvia riipivältä toisen korvissa. Yskän mukana tarttui valkoiseen nenäliinaan pieniä veripisaroita, jotka kukittivat silkkiä kuin parasta taideteosta.

”Millainen olo sinulla on?” Amerikka kysyi varovasti, kun auttoi isoveljensä takaisin makuulle. Arthur hymähti hieman ja yritti pitää silmiään auki. ”Miltä näyttää? Olen melkein elämäni kunnossa, lähdenpä tässä juoksemaan maratonin, kiitos kysymästä. En vain löydä kenkiäni. Auttaisitko?”

Alfred ei huomannut sanoissa sarkasmia, minkä täytyi tarkoittaa vain kuumeenkatkuista hourailua. Hän tiesi, että Arthuriin koski, mikä sai hänen sydänjuurensa vereslihalle.

”Yeah! Mennään heti huomenna. Kenkäsi ovat korjauksessa, ja me saamme ne vasta silloin.” Alfred yritti pysyä kasassa ja pitää äänessään sen iloisen särmän, joka tavallisesti jäi kellumaan hänen puheeseensa. Englantilaisen katse näytti kärsivältä, ennen kuin hän aloitti:
”Brother…”
”Yea?”
”Would you… Voisitko olla ystävällinen ja soittaa Francisille? I’d like to meet him—”

“Ofc  I call! Mitä kuvittelit?” Amerikka tajusi sanojen merkityksen. Oli päivän selvää, että loppu oli lähellä.. Amerikka nielaisi kerran ja yritti pitää kyyneleet poissa silmistä. ”Tottakai minä soitan hänelle, jos tahdot, mutta.. oletko ihan varma, että tahdot nähdä hänet?”

”Hell yes I’m sure! Minun pitäisi vain puhua hänelle vaaleanpunaisista elefanteista ja teekutsuista ja näyttää että minä teen parempia pikkuleipiä kuin hän!” Englannin kalpeille kasvoille nousi kaksi punertavaa läikkää jotka ilmaisivat kiihtymystä. Hallusinointi siis paheni, päätteli epäbritti ja nousi jo lähteäkseen, ennen kuin nahkatakin hihaan tartuttiin.

”..Saisinko lasin vettä? I can’t take it by myself.” Pyyntö oli sinänsä yksinkertainen, mutta Englannilta se oli niin epänormaali, että Alfredin hermot olivat pettää. Jo kolme viikkoa, kolme pitkää, sairasta viikkoa oli hänen isoveljensä maannut vuoteessaan, miltei syömättä kovassa kuumeessa, ja loppusuora näytti alkaneen. Miehen kasvoille nousi surun irve tämän kävellessä pois makuuhuoneesta, jonne Arthur jäi hengitys rohisten lepäämään.

***

”France? Francis? Se olen minä, America the!Hero.”
”Je connais, Alfred. Ca va ? Siitä on pitkä aika kun viimeksi soitit—”
”I DON’T EVER CALL FOR YOU! Paitsi nyt, kun on ihan pakko.”
”Pakko?”
”Kyse on Arturista, Francis. Hän on todella sairas ja tahtoo nähdä sinut. Hän ihan totta tahtoo nähdä sinut. Hän pyysi minua kutsumaan sinut hänen luokseen. Vaikka minua ärsyttää tehdä tämä, minun on pakko. Minua pelottaa, Francis. Tule.”
”D’accord, je vais aller.”

***

Ranska kulki kuin kiitäen pitkin lontoolaisia mukulakivikatuja kohti Englannin suurta taloa. Matkalla perille hän ohitti Towerin linnan, paikan, joka heidän yhteisellä viimekäynnillään oli suorastaan kuhissut korppeja. Sillä hetkellä paikalla näkyi vain yksi, heiveröinen korppi, joka ei näyttänyt pitävän paikasta. Se jos mikä oli ranskalaisen silmissä todella huono merkki.

Hän juoksi lopun matkan Englannin talolle. Hän olisi juossut suoraan ystävänsä luo, mutta hyviä tapoja olisi pakko noudattaa. Amerikka nirhaisi hänet, jos hän ärsyttäisi britin jo ennestään kipeitä ja kireitä hermoraukkoja. Juuri ennen kuin hän astui metallisen, hieman ruosteisen portin läpi mies pysähtyi vetämään henkeä. Vaikka Arthur – hänen Arthurinsa—olikin kuoleman kielissä, ei hän olisi voinut juosta paikalle aivan hengästyneenä. Vaikka hän kuinka rakasti Englantia, se ei vain olisi käynyt päinsä.

Pian hän asteli mustat saappaat kiiltäen ovelle. Tumma, jo kärsinyt mahonkinen ovi näytti kovin lohduttomalta, vaikka toikin niin paljon muistoja mieleen. Franciksen mieli täyttyi unikuvista, toiveista ja unelmista, jotka liittyivät niin moneen tapaan kyseiseen oveen.

***

Kolme terävää koputusta kertoi Amerikalle, että hänen veljensä vieras oli tullut. Ranska ei merkinnyt hänelle mitään muuta – hän oli vain ihminen, valtio muiden joukossa. Ei hän pitänyt miehestä, mutta ei hän häntä vihannutkaan, paitsi silloin, kun se teki hänen isoveljensä surulliseksi.
Hetken mietittyään hän avasi oven, joka aukeni naristen.
”Welcome. En olisi toivonut sinua tänne, mutta se oli veljeni pyyntö.”
”Je connais, mon ami. Kiitos kun kuitenkin ilmoitit. Merci.”

***

Kun ranskalainen pääsi vihdoin kävelemään pitkin käytävää, joka vei potilaan luo, hänen sydäntään kylmäsi jokaisella askeleella. Talo näytti kovin kolkolta, tuntui kuin jokainen maalaus, huonekalu ja jopa valokuva olisi masentunut, kun hänen rakkaansa kärsi. Ilmassa suorastaan lemusi sairaus.

Ranska kääntyi vasemmalle ja avasi vaalean oven, jonka kahvassa oli vaalea, tuttu kyltti. ”Don’t come, I’m trying to rest”, kertoivat kultapunaiset kirjaimet. Kyltti sai puolikkaan kyyneleen nousemaan muuten ryhdikkään miehen silmäkulmaan. Ei, ei hän tahtonut menettää sitä kaikkea, hän ei tahtonut menettää sitä kaikkea, joka sai hänet tuntemaan olonsa rakastetuksi.

Oven takaa aukesi Francisille lähestulkoon tuttu näky, vaikka se ei tuntunutkaan enää niin kotoisalta kuin aiemmin. Keskellä huoneen päätyseinää, violettiverhoisessa, valtaisassa pylvässängyssä lepäsi mies, joka oli vain kuin varjo entisestä Ranskan muistista. Siinä, missä Englanti oli ollut sarkastinen, mutta aina niin ylväs, oli hän sillä hetkellä riutunut, kuin huonosti kumitettu lyijykynätyö. Ei tuo kummitus voinut olla Englanti, ei voinut, yritti Ranskan mieli vakuuttaa, vaikka tämä tiesi ihan hyvin, että hän siinä oli.
”Angleterre, tulin katsomaan sinua”, ranskalainen sanoi ja siirtyi varoen sängyn viereen. Voi kuinka Arthur näyttikään hauraalta kaikkien peittojen keskellä..

”Hey, France, you came. Kiitos”, Arthur yski kuivaa, terävää yskää, joka nosti Francisin ihon kananlihalle. Häntä pelotti, häntä ihan totta pelotti ystävänsä, rakkaansa puolesta. Hän auttoi toisen istumaan ja toivoi, että näkisi vain pahaa unta. Vetiset karpalot alkoivat virrata varoen pitkin fransmannin kasvoja, vaikkei Englanti niitä huomannutkaan.

”Lähdetäänkö syömään ulos, tänään? Tuolla on varmasti jotakin hyvää sinullekin, ja ulkona on niin hyvä ilma. Odotas niin käyn satuloimassa yksisarvisen vetämään vaunuja—” Ranskan teki pahaa edes yrittää kuunnella loppuun, hän ymmärsi jo tarpeeksi. Englanti oli hyvin sairas, niin sairas, ettei hän ymmärtänyt todellisuutta. Ensimmäiset kyynelistä tipahtelivat sängyn laidalle Ranskan kumartuessa kalpean miehen päälle.

”Ce J’adore, mon cheri, mutta tässä on hyvä.” Hän yritti pitää äänensä vakaana, mutta se katosi kuiskaukseksi. Kalpea, voipunut Englanti yritti viittoa ranskalaista istumaan, mutta yritys jäi haaveeksi, kun hän ei jaksanut edes liikuttaa kättään. ”Angleterre, minä…”

”Yes, but minä luulen, että olisi hienoa lähteä syömään.”
”Ei, mon cheri Angleterre, emme voi. ”
”Niinkö? Miksi?” Englannin tummanvihreisiin silmiin nousi hämmentynyt, eksynyt katse, kuin hän ei tietäisi olevansa kipeä. Hän yritti jo toistamiseen nostaa kättään kohti ranskalaista, joka kovasti yritti pidätellä kyyneleitään. Ranska tarttui terävälinjaiseen, liki lintumaiseen käteen.

”Cheri, tiedäthän, että olen aina rakastanut sinua? Tulen aina rakastamaan ja seison aina rinnallasi, käy miten käy. Je t’aime, Angleterre.” Hänen kättään puristettiin kevyesti, eikä hän enää voinut olla itkemättä. Kyyneleet kastelivat vaalean peiton, ne laskeutuivat englantilaisen ranteelle pehmeämmin kuin olisi pitänyt.

”I know, I know. Voisitko..” Arthur empi hetken, “voisitko suudella minua?” Ranskan silmiin nousi onnellinen, ironisuutta kestävä pilke. ”D’accor, copain, d’accor.” Suudelma maistui pelolta ja kyyneliltä, niin kuin monta kertaa aiemminkin, mutta nyt sitä leimasi tuonelan aromi.

***

Amerikka oli häätänyt ranskalaisen aivan liian pian, vaikkei Ranska tiennytkään, oliko aikaa kulunut kymmenen minuuttia, vai pidempi aika. Hän oli istunut sängyn laidalla ja katsellut kärsimystä, ollut mukana. Hänen olisi tehnyt mieli lyödä amerikkalaista, jollei olisi tiennyt Arthurin kantaa asiaan. Viimeisenä ennen lähtöä hän oli antanut vielä pienen suukon toisen kuumeiselle, kärsivälle otsalle. Vaikka koko olemus oli huokunut kipua, ei Englantikaan olisi halunnut hänen lähtevän.

Vaikka Englanti olikin jäänyt rauhaisasti nukkumaan, hän ja amerikkalainen tiesivät molemmat, mikä oli väistämättä tulossa. Matkalla kotiin hän sattui vilkaisemaan, kuin vahingossa, Towerin linnan pihalle. Viimeinenkin korppi oli kadonnut, sen ääriviivat erottuivat vielä haalenneina kauempana taivaanrannassa.

Ranskalainen lysähti kasaan ja alkoi itkeä. Hän ei välittänyt, mitä ihmiset ajattelivat, hänelle riitti, että hän tiesi.

Vielä joskus, mon cheri, vielä me tapaamme. Sitä odotellessa, bon voyage.
« Viimeksi muokattu: 21.06.2015 22:32:59 kirjoittanut Beyond »
'Cuz I'm Behind the Broken Mirror  on my own

B. A. T.1/3+2♥

Muuttolintu

  • muuttis
  • ***
  • Viestejä: 97
    • tumblr
Vs: Towerin korpit, Aph, k-7, Angst&Fluffy, FrUk
« Vastaus #1 : 19.09.2011 19:59:14 »
Aivan ensimmäiseksi: WAAH, KIITOS MYRSIS ♥♥♥ Oli ihana yllätys huomata, että olit huomioinut tekstiäni siinä määrin, että päätit kirjoittaa niistä mainitsemistani Towerin korpeista ♥ Hyppäsin kirjaimellisesti ylös tuolista, kun luin tuon summaryn ensimmäisen kerran xD Siskokin tuli ihmettelemään, että mitä ihmettä meuhkaan...

Juu, takaisin fikkiin. Tämä oli sekä ihana että sydäntäsärkevä, totta kai kun on kyse Englannista, joka on niin huonossa kunnossa että jopa hourailee. Osa minusta itkee huutaa kuinka saatoit?! ;n; kun kirjoitit hänet näin huonoon jamaan, mutta toisaalta olen iloinen, ettei Englanti ollut yksin. Siellä oli Amerikka (yay~), ja Ranskakin tuli kutsuttaessa. Miusta oli hyvä idea kirjoittaa Ranska niin ettei hän heti alusta ollut paikan päällä, koska sitten kun Amerikka viimein kutsui hänet ja hän tuli, se jotenkin toi esiin paremmin tätä Englannin ja Ranskan suhdetta (:

Ja nyt vähän lainailua~
Lainaus
”Millainen olo sinulla on?” Amerikka kysyi varovasti, kun auttoi isoveljensä takaisin makuulle. Arthur hymähti hieman ja yritti pitää silmiään auki. ”Miltä näyttää? Olen melkein elämäni kunnossa, lähdenpä tässä juoksemaan maratonin, kiitos kysymästä. En vain löydä kenkiäni. Auttaisitko?”
Ja minä kun olin niin varma, että tämä oli sarkasmia... No, jotenkin pidin tästä kohdasta. Tästä näkee, kuinka huonossa kunnossa Arthur todella onkaan. *nyyh* :<
Lainaus
”Yeah! Mennään heti huomenna. Kenkäsi ovat korjauksessa, ja me saamme ne vasta silloin.” Alfred yritti pysyä kasassa ja pitää äänessään sen iloisen särmän, joka tavallisesti jäi kellumaan hänen puheeseensa.
Iloinen särmä ja kelluminen <3 Hienoja sanavalintoja! (juu-u, lempiharrastustani on etsiä tällaisia kivoja sanoja fikeistä..  :D)
Lainaus
”Hell yes I’m sure! Minun pitäisi vain puhua hänelle vaaleanpunaisista elefanteista ja teekutsuista ja näyttää että minä teen parempia pikkuleipiä kuin hän!” Englannin kalpeille kasvoille nousi kaksi punertavaa läikkää jotka ilmaisivat kiihtymystä. Hallusinointi siis paheni, päätteli epäbritti ja nousi jo lähteäkseen, ennen kuin nahkatakin hihaan tartuttiin.
Vaaleanpunaisia elefantteja..teekutsut...pikkuleipiä..voi, Englanti ;-; ♥ Ja hahaa, tuo epäbritti. Mikä sana xD
Lainaus
Hän juoksi lopun matkan Englannin talolle. Hän olisi juossut suoraan ystävänsä luo, mutta hyviä tapoja olisi pakko noudattaa. [...] Juuri ennen kuin hän astui metallisen, hieman ruosteisen portin läpi mies pysähtyi vetämään henkeä. Vaikka Arthur – hänen Arthurinsa—olikin kuoleman kielissä, ei hän olisi voinut juosta paikalle aivan hengästyneenä. Vaikka hän kuinka rakasti Englantia, se ei vain olisi käynyt päinsä.
Lempi kohtiani fikissä. ♥ Enkä edes ole varma, miksi. Tämä vain oli niin jännä.
Lainaus
Ranskalainen lysähti kasaan ja alkoi itkeä. Hän ei välittänyt, mitä ihmiset ajattelivat, hänelle riitti, että hän tiesi.

Vielä joskus, mon cheri, vielä me tapaamme. Sitä odotellessa, bon voyage.
Toinen lempi kohtani. Ihanan kaunis lopetus!

En tiedä enää mitä kirjoittaa. Muuta kuin että jälleen kerran, kiitoskiitos hirmuisesti tästä ♥ Jos pitäisi jotain rakentavaa kritiikkiä antaa, niin tuo että ranskaa ja englantia oli sekaisin tekstissä siellä täällä pieninä palasina antoi kyllä vähän...no, sekaisen vaikutelman. Other than that, en löydä muuta kritisoitavaa. Merci!

b.a.t 1/3 +2 | tumblr

MyrsyliuutE_96

  • C'est Gryffondor
  • ***
  • Viestejä: 587
  • Upsiding down.
    • Myrsis's site
Vs: Aph, Towerin korpit, k-7, Angst&Fluffy, FrUk
« Vastaus #2 : 26.12.2012 15:33:08 »
Hihii muruseni ole hyvä vaa :D lähdin lukemaan tätä läpi ja olen vielä melkein ylpeä tästä. Olepa hyvä pupu. Kommenttisi meinaa itkettää minua, so crule.. pitäisi varmaankin kirjoittaa lisää taas joskus?;D♥ oot sulo.
'Cuz I'm Behind the Broken Mirror  on my own

B. A. T.1/3+2♥