Epikki darling, kiitti jälleen kommentistas. Mie hymyilin kuin hullu ton kommentin jälkeen, koska on ihanaa tietää, että joku lukee (vaikka topicin lukukerrat varmaan kertoo, että joku muukin näitä lukee :D) ja pitää näistä, koska aina en oo täysin varma, että onko nää hyviä vai ei. Joten voit vaan arvata, miten hyvältä tuntuu saada lukee, että tykkäät ja että ne on onnistuneita (joo, moi, toistan asioita). Kotiaaveessa en oo edes ajatellut, että kumpi kertoja on, koska toi on totta, mitä sanon tossa raapaleessa. Toi aave nimittäin on oikeesti miun huoneessa, ja kerron siinä lähinnä suoraan omia tunteita. Joten sen saa mieltää kummaksi haluaa. :) Joo, tota, meen korjaamaan ton suojatti jutun tuolta. En oo ite ees moista tajunnu, mutta suojatti tosiaan tarkottaa nimenomaan sitä suojeltavaa. :D Omille virheilleen on niin sokee. </3
Nimi: Sanat sattuu
Ikäraja: S
Genre: Drama
A/N: Ei min parhaimpia raapaleita, mutta tää on niitä henkilökohtasimpia ja rikki repivimpiä.
*
Ja se sanoo, etten mää ole enää mää.
Mistä se sen tietää? Entäs, jos mää en ole koskaan ollut mää? Se sanoo, että mää esitän. Valehtelen itsellenikin, että olen tää, mitä tällä hetkellä olen. Onkohan se koskaan tajunnut, että saatan olla muuttunut vuosien varrella? Onkohan se ajatellut edes, ettei se välttämättä ole koskaan tuntenutkaan mua? Onko se koskaan miettinyt, kuinka paljon sen jokainen vihainen ja tunteeton sana on mut kolhinut ja syöstänyt aina vain alemmas itseinhoon?
Ei, ei se ole. Mää tiedän sen, ettei se ole. Se on sellainen ihminen, joka ei tuommoisia mieti, tai edes kykene ymmärtämään. Samoin kuin se, että se kieltää monet asiat, mitä mää tiedän sen tehneen. Mitä mää oon nähnyt sen tehneen. Miksi se kieltää ja väittää mun valehtelevan, kun mää tiedän, mitä oon nähnyt?
Ensin se haukkuu mut. Etten oo enää minä, ja silti se sanoo välittävänsä musta.
Ei se ansaitsisi olla isä kenellekään.
