Kirjoittaja Aihe: Bussilla kotiin, S | parasystäväikävä, angst  (Luettu 1841 kertaa)

Heinis

  • ***
  • Viestejä: 401
  • soulmates never die
Nimi: Bussilla kotiin
Kirjoittaja: Heinis
Oikolukija: ei ole
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst tämä kai on.
Varoitukset: ei ole
Vastuunvapaus: Lopun lyriikat on Lucinda Williamsin, muu minun.
Yhteenveto: Minun on ikävä sinua.
A/N: Tuli ikävä entistä parasta ystävää ja siitä sitten tämä :') voi voi. Hyvistä asioista pitäis pitää kiinni. Kommenteista muuten tykkään :3

Bussilla kotiin

Katselen sitä kahvilaa taas. En minä edes tietäisi sen olemassaolosta ilman sinua, mutten voi olla ajattelematta, että se on tuttu paikka, se kuuluu elämääni. Se kuuluu, vaikka en olekaan käynyt siellä kahteen vuoteen. Katselen sitä museon nurkalta, unohdan hetkeksi, mihin minun piti mennä. Haluan taas muistaa sinut.

Lopulta joudun pakottamaan katseeni irti kahvilasta. Ehkä toivoin, että sinä ilmestyisit eteeni ja menisit sinne. En tiedä, käytkö siellä enää. Ennen kävit. Ennen leikit keppihevosilla ja juoksit kanssani pellolla, lohdutit, kun itkin typeriä asioita. Pidit minusta huolta.

Bussi ei odota, ja lopulta joudun juoksemaan. Sinun kanssasi en koskaan juossut, sinä tiesit aikataulut, sinä huolehdit asioista, ja jos myöhästyit, sanoit, että on ihan okei jäädä vielä tunniksi. Kaikki oli niin turvallista sinun kanssasi. En pelännyt edes omia typeriä juttujani, muistan, kuinka eräänä iltana tässä samassa bussissa pelottelin sinua, ja kerran paljastin tahallani suosikkihahmosi kuolevan eräässä sarjassa. Suutuit minulle, mutta et osannut mököttää. Et koskaan osannut, tai ehkä olit vain liian kypsä siihen.

Minulla on ikävä niitä aikoja. Ikävä salanimiä, joita keksimme koulun oppilaille voidaksemme puhua salassa, ikävä videopelien pelaamista, ikävä yökyläilyjä, kun et koskaan suostunut leipomaan herkkuja. Haluaisin vieläkin tulla teille kylään joka toinen päivä, tehdä läksyt trampoliinilla ja huomata, ettei koirasi murise minulle enää. Kaipaan sinuun ärsyyntymistä ja sinun ihailemistasi, kaipaan sitä, kuinka valaiset ympäristösi positiivisuudellasi ja selviät kaikesta. Minun on ikävä sinua.

Nyt mietin, missä sinä mahdat olla. Minä olen menossa kotiin, tulossa sinun kodistasi. En tietenkään nähnyt sinua, en käynyt lähelläkään asuinpaikkaasi, mutta koko kaupunki on kotisi. Se on yhtä paljon kotisi kuin metsä maalla oli. Mietin, mitä sinulle kuuluu. Olet aikuinen, seurustelet – vai seurusteletko enää, en tiedä. Puhuin sinulle viimeksi kymmenen kuukautta sitten. En silloinkaan enää osannut puhua. En enää osannut puhua kanssasi, vaikka ennen saatoin puhua tuntikausia. En osannut nauraa kanssasi, vaikka ennen en muuta tehnytkään. Miksi kävi näin? Se sattuu.

Luulin kauan, että se oli sinun syytäsi. Sinä vain hylkäsit minut. Syytin sinua niin kauan, olin katkera ja surullinen, vihainen sinulle.

Mutta ethän sinä tehnyt mitään. Minä olin sen, joka päästi irti. Minä halusin unohtaa sinut. Ajattelin, että niin vain kuuluu tapahtua, meidän on aika kasvaa erilleen. Tartuin tilaisuuteen ja annoin sinun mennä. Tai ehkä minä karkasin.

Kuinka toivonkaan, että asiat olisivat menneet toisin. Kuinka toivonkaan, että olisit yhä tukenani.

Sinä olet jatkanut eteenpäin. Itsestäni en ole niin varma aina, toisinaan olen vieläkin viisitoistavuotias ja sinun paras ystäväsi. Ei se taida olla kovin järkevää. Kai joidenkin asioiden vain on parempi tapahtua, että saavuttaa jotain muuta. Ehkä vielä joskus soitan sinulle ja kysyn, mitä kuuluu. En halua unohtaa sinua.

* * *

Are you alright?
All the sudden you went away.
Are you alright?
I hope you come back around someday.

Are you sleeping through the night?
Do you have someone to hold you tight?
Do you have someone to hang out with?
Do you have someone to hug and kiss you,
Hug and kiss you, hug and kiss you?
Are you alright?
« Viimeksi muokattu: 13.06.2011 21:53:15 kirjoittanut flawless »
Can't you see what you've done to my heart
and soul?

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 653
  • avatar ja banneri Ingridiltä
Vs: Bussilla kotiin, S | parasystäväikävä, angst
« Vastaus #1 : 05.07.2011 11:09:55 »
Äh, lieneekö mitään surullisempaa kuin hyvän ystävyyden päättyminen? Tätä lukiessani päädyin ajattelemaan yhtä läheisimmistä ihmisistäni ikinä, ja jos meidän tiemme joskus erkanevat... Hemmetti, en haluaisi edes ajatella.

Pidin tuosta alun kahvilajutusta koska se kertoo, miten jotkut asiat ovat ajan mittaan kasvaneet niin tärkeiksi ja läheisiksi, että tavallaan yhä kuuluvat elämään, vaikka eivät enää olekaan osa jokapäiväisyyksiä (jos ymmärrät mitä tarkoitan), ja se naksahti minuun ihan henkilökohtaisellakin tasolla.

Ehkä toivoin, että sinä ilmestyisit eteeni ja menisit sinne.

Aiemmin olisin ehkä töräyttänyt nenääni tämän lauseen kliseisyydelle, mutta nyt, kun olen itsekin todistanut tällaisen tunteen (romantikko, pöh...), niin yllättävän tottahan se on. Sitä vain toivoo, että jos edes pieni vilahdus toisesta, pikkuinen todiste, että on olemassa... Pieni täyte sydäntä korventavan ikävän koloon.

On niin mielenkiintoista, että lapsuuden yökyläilyistä ja koulupäivän jälkeisistä tapaamisista ja videopeleistä ja yhteisistä salajutuista ei ole vuosien jälkeen jäljellä mitään muuta kuin hämmästely mitähän sille kuuluu. Ja erityisen mielenkiintoista siitä tekee se, että se on niin totta.

Anteeksi, taisi mennä enemmän pohdiskelun ja hämmästelyn kuin rakentavan ja kehittävän kommentin puolelle... Mutta halusin vain sanoa että tykkäsin tästä, kaikesta haikeudesta (tästä tuli jotenkin niin... haalea olo, ei negatiivisella tavalla vaan nostalgisella) ja soljuvuudesta (osasit siirtyä tilanteesta ja pohdinnasta toiseen ihaltavan hyvin! Jospa minäkin...) ja realistisuudesta; tällaisia välipaloja lukisin mieluusti enemmänkin. ;) Kiitoksia!

Hitsi, nyt tekee mieli haalia kaikki rakkaimmat lähelle etteivät vahingossakaan karkaa minnekään :'D

Heinis

  • ***
  • Viestejä: 401
  • soulmates never die
Vs: Bussilla kotiin, S | parasystäväikävä, angst
« Vastaus #2 : 05.07.2011 21:26:41 »
Hopeakettu, jee, vihdoin tätäkin joku kommentoi :> on se kyllä aika korkeella surullisten asioiden listalla, valitettavasti mulla on vähän taipumusta siihen... mutta joo. Joo, ymmärsin ton kahvilajutun, koska ihan samaa ite kokenu. Kiva että osasin kuvailla sen oikein, tai siis noin että tunnistit tilanteen tai jotain :) tuo sun lainaama lause oli ehkä vähän kliseinen ja hmm en tiiä, mutta hienoa että se oli sentään todenmukainen. Se on kamalan surullista, ettei nykyään miettii vaan että mitä kuuluu. :< ja onhan se mielenkiintoistakin, miten niin käy. Eipä mitään, pohdiskelu ja hämmästely on ihan positiivista, etenkin jos mun teksti sen saa aikaan :> tosi kiva jos tuli tollanen haalea olo, tai no, ehkä lähinnä se että onnistuin sellaisen nostattamaan, koska sellainen mullakin oli tätä kirjoittaessa. Tosi kiva että tykkäsit, kiitos kommentista, piristi päivää :>
Can't you see what you've done to my heart
and soul?