Kolme | S Deathfic, one-shot (novelli)

[Éjfél]

Kirjoittaja: Éjfél
Ikäraja: S
Genre: deathfic
A/N: Kirjotin tän alunperin äidinkielen läksynä. Piti kirjottaa novelli, et tää ei oo periaatteessa ficci. Pitää lukea rivien välistä, jos haluaa saaha jotain irti mut jokanen ymmärtäköön tavallaan.
Ihan mielenkiinnosta pyyän, että jos ei oo liikaa vaivaa, nii voisitteko kertoa miten ymmärrätte tän tarinan. Sais nähä, oonko onnistunu siinä rivien väliin kirjottamisessa

Kolme

Lapsuuden koti myytiin vuosi sitten, ja neljä vuotta vanha pankkilaina-auto siinä sivussa. Sen jälkeen isoveli muutti etelään, mutta soitti silti iltaisin pikkusiskoille. Isovelin lähdettyä kotona asui enää vain kolme.
Äiti ei palannut enää töihin. Seitsemän vuotta sitten terapeutti totesi, että äidillä oli vaikea nuoruus, ja edellisellä viikolla terapeutti oli samaa mieltä. Sairaseläke kattoi vuokran, puuron ja halvan laatikkoviinin. Tytön ajokortti oli vielä hankkimatta. Pikkusisko ei edes halunnut mopokorttia.

Äiti ja isä istuvat pöydän ääressä, ja pöydälle on levitetty kasa karhuja. ”Kyllä tästä Jumalan avulla selvitään”, äiti sanoo luottavaisesti. Isän käsi puristuu nyrkkiin, mutta hän ei sano mitään.
”Puhelinlaskut ovat kasvaneet”, isä toteaa. ”Pikkusisko soittelee koko ajan kavereilleen”, äiti sanoo ärtyneenä. ”Kaikkien puhelinlaskut ovat kasvaneet”, isä sanoo, eikä anna kenenkään nähdä äidin laskua. ”Otetaan puhelimet lapsilta pois”, äiti ehdottaa. Isä sanoo, ettei se ole tarpeen. Äiti suuttuu ja lähtee huoneesta. Hän ottaa mukaansa muovikassin, joka on täynnä uusia halpoja vaatteita, jotka jäävät käyttämättä, ja vuoden kuluttua ne heitetään pois, ettei muuttokuorma olisi liian suuri. Tyttö seisoo ovella. ”Minä vihaan äitiä!” hän sanoo. ”Äidillä on vain vaikeaa”, isä vastaa. Isän puhelin hälyttää, ja isä ottaa lääkekaapista purkin, joka on hankittu KELAn avustuksella.
Illalla isä halaa äitiä. ”Olen silti vihainen”, äiti sanoo, vaikkei tiedä miksi on vihainen. Hän kertoo sen isälle. Isä ymmärtää, sillä hänkin on joskus vihainen, vaikkei tiedä miksi. Hän ei kuitenkaan kerro sitä äidille.

Pikkusisko oli tyhjentänyt vain puolet tiskikoneesta, kun kaveri oli soittanut hänelle. He sopivat tapaavansa kaupungissa. Illalla pikkusisko teki läksyt huolella ja seuraavan päivän kokeesta hän sai tyydyttävän. Äiti huusi pikkusiskolle ja pikkusisko suuttui.
Tyttö meni koulun jälkeen töihin. Illalla hän tuli kotiin ja pyykkikone jäi kokonaan tyhjentämättä. Hän soitti ystävälleen ja tekaisi läksyt. Seuraavan päivän kokeesta vain huolimattomuus veroitti kaksi pistettä.  ”Muuta omaan asuntoon, jos et voi tehdä kotitöitä!” äiti huusi tytölle. ”Siivoa joskus itse!” tyttö huusi äidille. ”Lopettakaa!” huusi pikkusisko. Sitten äiti lähti huoneesta, ja pikkusisko itki. Tyttö meni pikkusiskon luo ja halasi tätä. ”Minä vihaan äitiä!” pikkusisko sanoi. ”Äidillä on vain vaikeaa”, tyttö vastasi, ja kosketti ristiä kaulallaan. Sillä oli vain tunnearvoa.

Äiti peittelee pikkusiskon ja menee omaan sänkyyn. Tyttö seuraa perässä ja kiipeää äidin viereen.
”Mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee?” tyttö kysyy. ”Sitten pääsee taivaaseen Jumalan luo”, äiti vastaa. ”Pääsevätkö kaikki sinne?” ”Vain ne, jotka uskovat Jumalaan”, äiti selittää. ”Mitä niille käy, jotka eivät usko Jumalaan?” tyttö kysyy. ”He joutuvat helvettiin.” ”Joutuuko isäkin helvettiin?” Tytön kasvoilla on kauhistunut ilme. ”Ei, lapseni. Jumala lupasi, että hän kääntyy uskoon ennen kuin hän kuolee”, äiti lohduttaa, ja silittää tytön hiuksia. ”Oletko varma?” tyttö kysyy huolestuneesti. ”Olen. Jumala rakastaa meitä kaikkia, ja minä rakastan Häntä enemmän kuin ketään muuta”, äiti vastaa.
Toivotetaan hyvää yötä, ja tyttö kiipeää portaat ylös. Isoveli nukkuu jo. Tyttö peittelee itsensä ja nukahtaa. Tyttö herää halaukseen. On pimeää. ”Rakastan sinua”, äiti kuiskaa ja silittää tytön poskea. Myöhemmin tyttö näkee pahaa unta, ja isoveli menee tytön viereen. Mikään ei saa satuttaa pikkusiskoa. Nallet nukkuvat jalkopäässä.

Tyttö laski kirjan kädestään. Pikkusisko oli nukahtanut viimein. He olivat huoneessa kahdestaan, mutta heitä asui kotona vielä kolme. Tyttö nousi varovasti pikkusiskon sängyltä. Tyttö hiipi olohuoneeseen, jossa äiti nukkui sängyllään. Äiti heräsi halaukseen. Oli pimeää. ”Rakastan sinua”, tyttö kuiskasi. Äiti itki. ”Rukoile isän puolesta. Ehkä hän pääsee taivaaseen”, äiti kuiskasi. Tytön käsi puristui nyrkkiin, mutta hän ei sanonut mitään. Sitten hän palasi huoneeseen, jossa pikkusisko nukkui. Tyttö otti hyllyltä isoveljen vanhan nallen ja asetti sen pikkusiskon viereen. Mikään ei saanut satuttaa pikkusiskoa. 
Tyttö peitteli itsensä, muttei nukahtanut. Seuraavana päivänä hänellä olisi koulun jälkeen töitä. Myöhemmin hän näki pahaa unta, mutta isoveli oli etelässä.

[Mikaela]

Sanon nyt näin heti alkuun, että olen oikeasti aika huono lukemaan mitään rivien välistä, että vaikka mä en varmaan oikeasti mitään tajunnutkaan, niin ei tarkota ettet olisi ihan hyvin voinut onnistuakin tässä.

Sen verran mitä tästä ymmärsin, niin tässä on mun mielestä tosi kaunis tarina. Jos en nyt ihan täydellisen hakoteille mennyt, niin isä oli kuollut ja etelään lähtenyt isoveli oli ollut perheessä sellainen pikkusiskojensa suojelija ja tuki ja turva, äidilla taas ei ollut ihan kaikki hyvin jo vuosien takasten asioiden takia ja oli sitten näemmä isän kuoleman jälkeen ihan kokonaan romahtanut eikä pystynyt enää kunnolla huolehtimaan tytöistään.
Anteeksi, jos mä menin ihan väärille teille tässä, parhaani yritin ymmärtää mutta en kyllä varmaan siinä kauhean hyvin onnistunut.
Tarina siis oli kaunis, en tiedä oliko vähän kliseinen tai kulunut, mutta se tapa millä tää oli kirjotettu, pelasti sitä mun mielestä ihan mukavasti. Ja se miten kaikkia henkilöitä pidettiin sillä tavalla etäsinä, että kerrottiin vaan se rooli perheessä, eikä mitään nimeä, ikää tai muutakaan, oli musta tosi hienosti tähän aiheeseen sopiva. Kun kaikki on muutenkin vähän hajalla ja niin.

Hmm, mjaa, ymmärrän kyllä senkin että noissa takaumissa - tai takaumiksi mä ne käsitin - oli helpompi laittaa lähes kaikki samaan pötköön, mutta silti sekin olis varmaan helpompaa lukea jos siinä olis enemmän jaottelua - siis aina uus vuorosana seuraavalle riville, jos puhuja on vaihtunut, ja sitä rataa.

Hmmjaa, mietin muuten noita paria taivutusta, esimerkiksi tota "isovelin"-sanaa. Ymmärrän sitä vähän silleen että tässä kuitenkin viitataan kaikkiin hahmoihin vain sanoilla "isoveli", "pikkusisko", "tyttö", että ne on periaatteessa ne nimet vaikka yleisniminä esitetäänkin, mutta silti jotenkin toi taivuttaminen särähtää vähän korvaan. "Isoveljen" mä siltikin laittaisin.

Heeh, joo. Anteeksi jos tässä oli joku hieno idea, jota mä en vain tyhmyyksissäni osannut käsittää. Mutta kiitos tästä, oikein mukava pätkä oli! (Enkä todellakaan pane pahakseni jos haluat vielä valaista mulle että mikä tässä oli ideana lopultakin )

[Éjfél]

Kiitos kommentista. Vastaus viipy hieman, ku ollu niin paljon muuta.

Pääpiirteet olit tosi hyvin löytäny, eli et lähteny niiden kanssa yhtään hakoteille. Novellista löytyy vielä paljon sellasia ns. pikkukikkoja, joita ei välttämättä huomaa. Ne ei sinänsä oo niin tärkeitä ton juonen kannalta, mut jos ne hoksaa, nii voi ymmärtää noita hahmoja paremmin.
Esimerkiksi sellasia toistuvia lauserakenteita, niinku se ku isällä puristu käsi nyrkkiin ku äiti puhu jumalasta, nii sit se tyttöki teki saman siinä lopussa, et se merkitsi niinku sitä, et se tyttöki on menettäny uskon jumalaan.
 Tai sit ne muiden repliikit mitä se tyttö toistelee, niinku "Äidillä on vain vaikeaa" tai "Mikään ei saanut satuttaa pikkusiskoa", kertoo siitä, et se tyttö on tavallaan ottanu sekä isän, että isoveljen vastuun itelleen.
Sit vaikka se kun se äiti sano rakastavansa jumalaa enemmän ku ketään muuta, ja meni sit myöhemmin perään sanomaan, et se rakastaa sitä tyttöä, kerto siitä, et se tyttö (se oli sillon siis ihan pieni) luuli aluks, ettei se äiti rakasta sitä.
On niitä sitten vielä lisääki, mut en jaksa alkaa selittelemään niitä kaikkia

Aihe saattaa tosiaan olla aika klisee, mut koko teksit on mulle tosi henkilökohtanen, et ei käyny mielessä ennen ku sää huomautit siitä.

Tuo isovelin-juttu oli vaan kirjotus virhe. Tuli vehingossa puhekielellä

Takaumat, ja muutki kohat, on tarkotuksella kirjotettu pötköön. Mietin hirveesti, et pitäiskö ne jakaa, mut ku kyseessä on novelli, niin asian voi ratkasta monella tavalla. Yhteen pötkyyn kirjottamisen tarkotus oli tuua siihen tietynlaista luettelomaisuutta; kaikki sanotaan vain yhteen ilman sen kummempaa jaottelua. Tiiä sitten onnistuinko saamaan oikean tunnelman Ainaki äikän ope tykkäs :D