Kirjoittaja Aihe: Poika ja Haltijatar, K-11, slash, satu  (Luettu 2611 kertaa)

Ollivanders

  • ***
  • Viestejä: 150
Poika ja Haltijatar, K-11, slash, satu
« : 25.09.2007 11:10:25 »
Title: POIKA JA HALTIJATAR
Author: Ollivanders   
Beta: Riel (jolle kuuluu kaunis kiitos, että hän ehti betata tämän, mutta virheet ovat kuitenkin minun, kun en pitänyt näppejäni tästä irti hänen betauksensa jälkeen.)
Pairings: Poika ja Prinssi
Rating: K-11 (ehkä, mahdollisesti)
Genre: slash, one-shot, satu
Disclaimer: Minun keksimiäni (ainakin Poika ja Prinssi)
Summary: Poika tapaa Haltijattaren…

A/N: Tämän sadun synnystä voidaan kiittää (tai syyttää – miten vain) Wilden ”Dorian Grayn muotokuvaa” ja ehkä pikkuisen Waltarin ”Sinuhe egyptiläistäkin”. Kaiken olen iloisesti sotkenut keskenään, joten olkaa hyvät.



Olipa kerran kaukaisessa maassa, ei kovinkaan kauan aikaa sitten Poika, joka rakasti toisia poikia. Mutta kaukaisen maan pojat eivät halunneet olla missään tekemisissä tämän tarinamme Pojan kanssa, koska hän oli niin tavattoman ruma. Ilta toisensa jälkeen Poika istui tanssiaisissa toivoen Unelmiensa Prinssin saapuvan, ja kun hän ei saapunutkaan, itki Poika kotiin tullessaan ison peilin äärellä kovin epämiellyttävää kuvajaistaan.

Syntyessään Poika ei ollut kaunis tai edes suloinen kuten lapset yleensä. Kätilöt eivät milloinkaan olleet nähneet yhtä vastenmielisen näköistä poikalasta ja he tekivätkin lukuisia pahoilta hengiltä suojaavia eleitä, sillä jokainenhan tiesi, että juuri pahat henget saattavat ainoina olla vastuussa tällaisesta tapahtumasta. Häntä ei edes heti laskettu rakkaan äitinsä rinnalle niin kuin muut vastasyntyneet laitetaan, vaan he pelkäsivät äidin kuolevan, jos hän siinä tilassaan, väsyneenä ja kaiken antaneena näkisi oman lapsensa. Äiti kuitenkin vaati sinnikkäästi nähdä lapsensa, eikä hänelle voitu valehdella tämän kuolleen synnytyksessä, sillä Poika parkui täysillä voimillaan saapuessaan tähän maailmaan. Lapsi siis laitettiin äitinsä rinnalle, eikä hän nähnyt pojassa mitään vikaa. Niin suuri on äidinrakkaus, että se tekee näkevänkin sokeaksi.

Pojan lapsuus oli ankea ja yksinäinen. Naapurin lapsia oli kielletty leikkimästä hänen kanssaan, sillä ihmiset pitivät hänen ulkomuotoaan kirouksena, joka saattaisi tarttua. Pojan perhe oli köyhä ja hänen isänsä kuoli Pojan ollessa vasta kolmivuotias, ja äiti joutui elättämään itsensä ja lapsensa neuletöillä, joita hän teki varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan ja myi ne kerran viikossa läheisen kaupungin torilla.

Saavutettuaan aikuisuutensa kynnyksen Poika oli kasvanut melko pitkäksi, mutta hän oli äärettömän huonoryhtinen, joka sai hänet näyttämään paljon todellista pituuttaan lyhyemmältä. Hänen vartalonsa oli laiha, iho oli kauttaaltaan huono ja väritys epätasainen ja kelmeä sekä maksaläiskien laikuttama, mutta hänen kasvonsa olivat tätäkin inhottavammat: kuin rokonarpien runtelema, vaikkei hänen tiedetty minkäänlaista rokkoa eläissään sairastaneen. Hänen kasvojaan pahensi vielä erittäin voimakas näppylöiden sinipunertava kukinto, josta milloin hyvänsä mikä tahansa näppylä tahi näppyläryhmä oli vaarassa puhjeta uhaten kaikkia lähellä olevia ihmisraukkoja. Myös hänen suunsa oli toispuoleinen, huulet liian kapeat ja hampaat vinot. Pojan silmät olivat sameat, eikä niistä voinut sanoa väriä suuntaan eikä toiseen, olivatko ne siniset, harmaat tai vihertävät. Yhtä mieltä oltiin vain siitä, että ne eivät missään tapauksessa olleet ruskeat. Hänen äidillään oli komeat, mustat ja kiiltävät hiukset ja isälläänkin kauniisti olkapäille kihartuvat, mutta Pojalla ne olivat hiirenharmaat ja puistattavan rasvaiset ja takkuiset, vaikka hänen äitinsä pesi ne kerran päivässä. Mutta kaikkein nöyryyttävintä itse Pojasta, oli hänen intiimialueittensa kehittymättömyys, hänen länkisäärisyytensä, pattipolvisuutensa ja se, että hänen jalkansa olivat liian isot.
           
Eräänä tällaisena iltana, kun Poika jälleen itki kovaa kohtaloaan, täyttyi Pojan hämärä huone ylimaallisella valolla, ja Pojan oli suljettava silmänsä, ettei olisi sokaistunut. Kun hän vihdoin uskalsi raottaa silmäluomiaan, ei hän ensiksi nähnyt mitään, kunnes tuosta taivaallisesta valosta hän erotti kauneimman olennon, jonka hän koskaan oli nähnyt, enkeleitäkin kauniimman ja ihanamman.

”Voi!” Poika huokasi. ”Olet kaunein olento, jonka olen milloinkaan nähnyt.”

”Minä olen Haltijatar, ja voin toteuttaa yhden toiveesi”, tuo ylimaallinen olento sanoi. Hänen ympärillään leijui kultapölystä koostuva pilvi, joka kimalteli kauniisti.

Poika kävi kuitenkin epäileväiseksi. Hän oli kyllä kuullut hyvistä haltijoista äidiltään, kun tuo kauniista kaunein nainen oli lukenut hänelle iltasatuja.

”Olen kuullut, että haltijat toteuttavat aina kolme toivetta?” Poika kysyi.

”Äläs ole nenäkäs, Poika” Haltijatar torui ja heilutti kullasta ja timanteista tehtyä taikasauvaansa erittäin uhkaavasti Pojan nenän edessä. Poika ymmärsi hävetä röyhkeää käytöstään ja pyysi kohteliaasti anteeksi.

”No niin. Joko tiedät, minkä toiveen haluaisit minun toteuttavan?”

”Haluan olla komea”, Poika vastasi ja lisäsi hiljaa nolona: ”Ja haluaisin, että penikseni olisi isompi.”

Haltijatar mietti hetken aikaa ja nyökytti sitten hyväksyvästi päätään niin, että hienoista kultapölyä varisi joka puolelle Pojan huonetta.

”Hyvä on. Tuo voidaan katsoa yhdeksi toiveeksi. Tulee vähän niin kuin samaan pakettiin. Mutta ennen kuin toteutan sinun toiveesi, on sinun annettava jotain minulle.”

”Mitä?” Poika ihmetteli ja unohti asiaan kuuluvan kunnioituksen jälleen kerran. ”En ole ennen kuullut, että haltijat olisivat halunneet mitään vastalahjaksi.”

”Mitä sinä Poika oikein kuvittelet?” Haltijatar kysyi ymmärrettävästi loukkaantuneena. ”Että minä olen joku hyväntekeväisyyslaitos? Kyllä tämä asia kuule menee nyt niin, että sinä luovutat minulle jotain ja minä toteutan toiveesi.”

Poika tuli hyvin surulliseksi. ”Mutta kun minulla ei ole mitään annettavaa. Perheeni on köyhä, enkä edes tiedä, mitä komeudesta pitäisi maksaa.”

Haltijatar mietti jälleen tovin, kunnes hän äkkiä kohotti siroimman oikeankäden etusormen, joka tuossa kaukaisessa maassa oli koskaan nähty. Hän osoitti tuolla sormellaan Pojan rintaan niin, että kultapöly jälleen pöllysi.

”Onhan sinulla sydän”, hän sanoi ihanimmalla äänellä, joka voitti Pojan äidinkin lempeän äänen.

”Mutta minä tarvitsen sydäntäni”, Poika huudahti hätääntyneesti. ”Kuolen, jos annan sen pois.”

”Totta, totta”, Haltijatar sanoi ja ryhtyi uudelleen miettimään ratkaisua tähän varsin kiperään kysymykseen. Sitten hänen ilmeensä kirkastui. ”Huomaan, että sydämessäsi asuu Hyvyys, Ystävyys ja Rakkaus. Jos luovutat minulle Rakkauden, toteutan hartaimman toiveesi.”

Poika punnitsi hetken aikaa hänelle annettuja vaihtoehtoja. Kyllä vain, Poika ajatteli mielessään, minä voin aivan hyvin tulla toimeen ilman Rakkautta. Unelmieni Prinssi pystyy sen kyllä istuttamaan uudelleen sydämeeni, kunhan hänet ensin tapaan.

”Hyvä on!” Poika sanoi juhlallisesti. ”Minä luovutan sinulle Rakkauteni, jos toteutat toiveeni olla komea.”

Haltijatar teki kokonaista kolme minuuttia erittäin mutkikkaita liikkeitä kulta-timanttisauvallaan ja Poika alkoi jo hermostuttaa. Tulisikohan tästä mitään, hän mietti epätoivoissaan. Sitten välähti kaikkea kirkkauttakin kirkkaampi välähdys, ja Poika oli hetkessä muuttunut komeaksi nuorukaiseksi. Hänen kasvojensa iho sileni ja se oli kuin parhainta silkkiä olisi kosketellut. Hänen näppyjensä irstas kukinto lakastui jättämättä jälkeäkään olemassaolostaan, ja posket saivat normaalin värin sekä kauniin poikamaisen rusotuksen. Hänen suunsa kaunistui ja huulensa tulivat täyteläisemmiksi ja verevimmiksi ja hänen hampaansa suoristuivat ja hohtivat valkoisuuttaan. Hänen sameat silmänsä kirkastuivat ja niiden sininen väri syveni sinistäkinsinisemmäksi. Hänen rasvaiset ja takkuiset, hiirenharmaat hiuksensa muuttuivat kiiltäviksi, olkapäille kihartuviksi suortuviksi. Hänen ryhtinsä parani huomattavasti ja hän tuntui kasvaneen jopa lisää pituutta. Hän sai erittäin kauniit lihakset, hänen säärensä oikenivat, polviensa patit katosivat ja jalkateränsä vetäytyivät nuorelle miehelle sopiviin mittoihin ja hänen ihonsa vaaleni kauttaaltaan kauniiksi kuin marmori täydenkuun paisteessa. Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäpätöisimpänä näistä kaikista parannuksista, tapahtui kasvua myös hänen intiimialueillansa - niin edessä kuin takanakin – ja varsin ilahduttavasti.

Poika katseli henkeään haukkoen tätä upeaa, ihanaa muutosta, jonka hän juuri oli läpikäynyt. Hän oli tehnyt hyvät kaupat!

Sitten Haltijatar lähti hyvästejä sanomatta, mutta huone ei suinkaan pimennyt vaan tuntui kuin Pojan uusittu keho itsessään olisi loistanut valoa ympärilleen.

Ja niin tapahtui, että kun Poika seuraavan kerran saapui tuon kaukaisen maan tanssiaisiin, kilvoittelivat kaikki muut pojat hänen suosiostaan. Hän valitsi joka ilta silloista mielentilaansa parhaiten miellyttävän pojan ja he yhdessä seurustelivat kuten pojat tapaavat seurustella tällaisissa tilanteissa. Hän oli heille ystävällinen ja hyvä, eikä kukaan loukkaantunut eikä pahastunut, vaikkei hän rakastunutkaan kehenkään heistä, sillä jokainenhan tietää, ettei rakkauttaan voi pakottaa. Poika eli onnensa kukkuloilla, mutta Unelmiensa Prinssiä hän ei vuosiin tavannut.

Oli kulunut jo viisi vuotta Haltijattaren ilmaantumisesta, kun vihdoin Poika tapasi Unelmien Prinssin, johon ihastui. Hän oli nuori, komea, pitkä ja lihaksikas kuten Prinssin kuulukin olla sekä äärettömän rikas. Hänellä oli vaaleat, pitkät ja kihartuvat hiukset, tummanruskeat silmät täynnä lämpöä ja rakkautta, mutta vailla kaikkea sitä petosta, joka joskus ihmismieleen kätkeytyy. Hänellä oli virheetön hymy ja suudeltavat, pehmeät huulet sekä kuulas ja helmenvaalea iho. Hänen sielunsakin oli yhtä tahraton ja kaunis kuin kehonsa, eikä hänen koskaan ollut kuultu sanoneen muille ihmisille pahasti tahi loukkaavasti, ja samalla tavalla hän myös kohteli kaikkia kohtaamiaan eläimiä.  
 
”Sinä olet se mies, jota olen ikäni odottanut”, Poika sanoi liikuttuneena pidätellen kyyneliään. Vihdoin hänen sydämensä oli ilmoittanut hänelle hänen kumppaninsa.  

”Ja sinä olet hän, jota olen aina etsinyt”, Unelmien Prinssi vastasi ja he suutelivat toisiaan kiihkeästi ja pitkään.

Prinssi rakastui ensisilmäyksellä, olihan Poika komein kaukaisessa maassa ja hän tuntui olevan paitsi ystävällinen ja hyvä, myös rakastava. Tosin Poika tiesi, ettei pystyisi rakastumaan heti, mutta siitä huolimatta hän jäi luottavaisin mielin odottamaan Rakkauden itämistä sydämessään.

He seurustelivat kuukausia ja Poika oli ikionnellinen. He tanssivat yhdessä joka ilta, kun heistä siltä tuntui, ja he ystävystyivät helposti muiden poikien kanssa, ja kaikkien juhlien ovet olivat heille avoimia, sillä jo pelkkä heidän läsnäolonsa sai juhlan kuin juhlan onnistumaan. Eikä kukaan kadehtinut heidän onneaan, vaan oli iloinen heidän puolestaan. Joskus tanssiaisten jälkeen Prinssi vei Pojan ulos katsomaan kuutamoa ja hän opetti tälle tähtien ja tähdistöjen nimet sekä niihin liittyvät tarut kuten niitä kerrottiin hänen synnyinmaassaan. Prinssi opetti hänet ratsastamaan ja usein he ratsastivat itsensä aivan uuvuksiin tutkiessaan kaukaisen maan moninaisia nähtävyyksiä. Prinssi opetti hänet myös uimaan, ja he nauttivat lukuisista maan kirkasvetisistä järvistä.
 
Prinssi kertoi itsestään, lapsuudestaan ja Erityisen Ystävän etsimisestään, joka vihdoin oli päättynyt tänne kaukaiseen maahan. Poika ei puhunut paljoa omasta lapsuudestaan, eikä maininnut sanallakaan rumuuttaan, sillä hän epäili, ettei toinen voisi häntä rakastaa, jos saisi tietää totuuden.

Prinssi toisti usein, miten paljon hän rakasti Poikaa, ja Poika kertoi Prinssille, miten paljon hän tästä piti ja välitti, mutta rakkauttaan hän ei pystynyt tunnustamaan, sillä rakkautta hänen sydämessään ei ollut; vain hyvyyttä ja ystävyyttä. Poika kyllä toivoi koko sydämestään voivansa rakastaa Prinssiään, mutta Haltijatar oli liian tarkkaan juurinut rakkauden hänestä, että se olisi voinut edes itää Prinssin hellässä huomassa.

”Rakastatko sinä minua?” Prinssi kysyi eräänä iltana tanssiaisten jälkeen. Kuu oli juuri tullut täydeksi ja se roikkui valtavana, raskaana ja pahaenteisen verenpunaisena metsän latvuston yläpuolella.

”Minä pidän sinusta”, Poika sanoi ja katsoi ihaillen Prinssiään. ”Olen tavattoman onnellinen kanssasi.”

”Mutta rakastatko sinä minua? Minä rakastuin sinuun ensimmäisenä iltana ja olen siitä lähtien joka päivä kertonut sen sinulle. Miksi sinä et ole vastannut samoin minulle?”

”Jonain päivänä tulen vielä rakastamaan sinua”, Poika lupasi luottavaisesti ja yritti suudella Prinssiä, joka vetäytyi kauemmaksi.

”Koko tänä aikana, näiden ihanien kuukausien ja päivien aikana, sinä et ole rakastanut minua?” Prinssi kysyi ja hänen sydämeensä syntyi pieni särö, joka kuvastui hänen kauniilla kasvoillaan.

”Älä ole murheellinen”, Poika lohdutti. ”Minä pidän ja ihailen sinua suunnattomasti, ja haluan jakaa elämäni sinun kanssasi.”

Prinssi pudisti päätään lohduttomasti. ”Se ei riitä minulle. Jos sinä et rakasta minua, minun on lähdettävä luotasi, sillä en voi elää ihmisen kanssa, jolta en saa vastarakkautta.”

Prinssi jäi hiljaisena odottamaan Pojan vastausta. Mutta Poika ei pystynyt sanomaan, että rakasti häntä, eikä hän halunnut valehdellakaan. Joten raskain mielin Prinssi jätti Pojan yksin puutarhaan katselemaan kuuta ja tähtiä.
     
Poika oli aivan musertunut tapahtuneesta, eikä häntä enää huvittanut käydä tanssiaisissa. Hän hylkäsi myös kaikki ne harrastukset, joita hänellä oli tapana tehdä yhdessä prinssin kanssa, sillä tämän muisto teki aivan liian kipeää.
Jälleen hän itki suuren peilinsä edessä kohtaloaan.

Sitten, eräänä iltana Haltijatar tuli uudelleen käymään Pojan luona.

”Miksi sinä itket?” hän kysyi. ”Etkö olekaan tarpeeksi komea?”

”Luovuin liian helpolla Rakkaudestani, enkä pysty enää rakastamaan ketään. Olen niin yksin!” Poika itki sydäntä särkevästi.

”Minä voin palauttaa sinulle Rakkauden”, Haltijatar sanoi kauniisti hymyillen.

”Vo-voitko?” Poika nikotteli kyyneltensä välissä.

”Tietenkin voin. Olenhan Haltijatar. Mutta sinun on ensin annettava minulle jotain vastalahjaksi.”

”Mitä minä voin sinulle antaa, kun minulla ei ole mitään, millä maksaa sinulle? Perheeni on yhä köyhä”, Poika valitteli surkeasti. ”Ja paljonko Rakkaus edes maksaisi?”

”Ehkä annat takaisin komeutesi?” Haltijatar ehdotti viattomasti.

”Ei!” Poika parahti. ”Siitä en luovu. Eikö ole mitään muuta, mitä voisin sinulle antaa?”

Haltijatar mietti hetken ennen kuin sanoi:

”Sinun sydämessäsi asuu vielä Hyvyys ja Ystävyys. Luovuta ne minulle, niin saat Rakkauden tilalle.”

Poika punnitsi uutta ehdotusta ja havaitsi se varsin hyväksi vaihtokaupaksi. Hän saisi takaisin Rakkauden, joka aikanaan juurruttaisi myös Hyvyyden ja Ystävyyden hänen sydämeensä. Hän suostui ja Haltijatar teki jälleen monimutkaisia liikesarjoja kulta-timanttisauvallaan, ja niin Poika tunsi, miten Rakkaus astui hänen sydämeensä ja hän tiesi rakastavansa Prinssiä. Hän kiitti vuolaasti Haltijatarta ja lähti hyvästejä sanomatta, mikä oli kyllä hyvin epäkohteliasta vierasta kohtaan. Haltijatar mutristi sievästi suutaan, mutta edes se ei pystynyt pilaamaan hänen ihanaisia kasvojaan.

Poika riensi heti tanssiaisiin, vaikka tiesikin Prinssin lähteneen maasta. Hän katseli rakastettavasti muiden poikien tanssimista ja seurustelua, muttei itse liittynyt heidän seuraansa, vaan istui tyytyväisenä salin reunalla.

Milloin joku komeista pojista sattui pyytämään häntä tanssimaan kanssaan, sanoi poika rakastettavasti:

”Minä odotan Prinssiäni saapuvaksi. Hän tulee kyllä luokseni!” Eikä kukaan voinut pahastua hänen sanoistaan, vaan he olivat iloisia, että hän vihdoin pystyi rakastamaan.

Kolme vuotta Poika odotti Prinssiä istuen joka ilta tanssiaisissa, kunnes hän vihdoin saapui. Prinssi oli näet saanut kuulla, että hänen rakastamansa Poika oli muuttunut ja rakasti häntä ja odotti malttamattomana häntä. Onnellisena Prinssi satuloi heti synnyinmaansa nopeimman hevosen ja ratsasti kuin tuulispää saadakseen sulkea rakastettunsa pian syliinsä.  

Poika oli miettinyt tuhannesti heidän tapaamisensa kulun; miten hän tunnustaisi rakkautensa Prinssille ja olisi tälle kaikin puolin hyvä ja hellä. Mutta kohtaaminen ei tapahtunutkaan hänen unelmoimallaan tavalla. Prinssi kyllä ilostui hänen näkemisestään ja olisi palannut heti yhteen, mutta jotain tuntui puuttuvan Pojan rinnasta.

”Voi miten iloinen olen, että olet saanut Rakkautesi takaisin!” Prinssi riemuitsi ja halasi ja hukutti Pojan helliin ja kaipaaviin suudelmiin.

Poika ei kuitenkaan sanonut rakastavia sanoja Prinssille takaisin vaan hän riuhtaisi itsensä väkivalloin irti tästä.

”Sinä olet ilkein ihminen, jonka olen tavannut”, Poika huusi vihaisena Prinssille. ”Jätit minut yksin, vaikka pidin sinusta. Olit poissa kolme pitkää vuotta, joiden aikana kärsin hirvittäviä tuskia, kun en tiennyt missä olet ja oletko elossa.”

”Olen nyt palannut Poika-kulta, ja haluan unohtaa menneet ja rakastaa vain sinua, rakkaimpani” Prinssi lepytteli ja yritti uudelleen sulkea Pojan syliinsä siinä kuitenkaan onnistumatta.

”Sinä olet julma ja petollinen kuin aavikon hyeenat. Olet pahempi kuin käärmeet ja skorpionit. Tietenkin olet irstaillut lukemattomien poikien kanssa matkoillasi, kun en ole ollut suitsimassa sinun nautinnonhaluista mieltäsi. En kestä nähdä sinua enää silmissäni, senkin käärmeiden ja basiliskien sekasikiö!”

Prinssin vakuuttelut eivät auttaneet, vaan hän sai kuulla Pojan suusta vielä pahempiakin nimityksiä ja loukkauksia, joilla Poika yritti satuttaa niin paljon kuin pystyi. Yhtäkään rakkauden sanaa ei irronnut hänen kylmiltä huuliltaan, ja lopulta Prinssi lähti allapäin pois koko kaukaisesta maasta, eikä koskaan palannut takaisin.

Oli näet käynyt niin, että ilman Hyvyyttä ja Ystävyyttä, oli Rakkaus riutunut kuoliaaksi Pojan rinnassa, eikä hänen sydämessään enää asunut yksikään tästä kauniista kolmikosta.

Vihaisena Poika lähti kotiinsa ja huomasi seisoessaan peilin edessä, ettei hänen kaunis kuvajaisensa ollutkaan niin kaunis kuin ennen, vaan se oli vihan, katkeruuden ja kaikkien pahojen ajatusten vääristämä ja rumentama. Hänen silmistään oli kadonnut lempeys ja hyvyys ja niiden tilalle oli laskeutunut vihanverho. Hänen kasvonsa eivät enää olleet sileät, eivätkä niiden poikamainen rusotus niitä kaunistaneet, vaan nyt niitä halkoivat syvät ryppyjen kanjonit ja julmat juonteiden syvänteet silmien ja suun ympärillä. Hänen ihonsa oli muuttunut kuin vanhaksi pergamentiksi ja maksaläiskät olivat palanneet kaikkialle kehon, myös kasvoille, joilla niitä ei ennen ollut.
 
Silloin Poika ymmärsi, että Rakkauden, Hyveen ja Ystävyyden puute olivat tehneet hänestä jälleen ruman. Mutta miksi ihmeessä hän oli syntymästään asti ollut ruma? Tokihan jokainen lapsi syntyy tähän maailmaan puhtaana kuin vastasatanut valkoinen lumi, jota mikään ei vielä ole ehtinyt pilata, Poika päätteli mielessään. Miksi siis hän syntyi rumana aivan kuin hänellä ei noita kauniita ja ihania asioita olisi ollut alun perinkään sydämessään, vaikka Haltijatar selvästi oli sanonut niiden siellä asustavan?  

Raivoissaan uudesta ulkomuotonsa muutoksesta ja kohtalon sokeasta leikistä Poika huusi paikalle Haltijatarta sättien häntä mitä kauheimmilla sanoilla. Pian haltijatar ilmestyikin paikalle, mutta Poika ei suinkaan ilahtunut hänen näkemisestään, vaan olisi hyökännyt suin päin hänen kimppuunsa aikomuksenaan tappaa tämä ihanista ihanin olento, ellei Haltijatar olisi jälleen uhkaavasti heilutellut kulta-timanttisauvaansa Pojan nenän edessä.

”Tsot, tsot, Poika”, Haltijatar torui Poikaa. ”Pidetäänpä pienempää suuta minun läsnä ollessani. Olenhan Haltijatar.”

”Olet huijannut minua, senkin vanha rupikonna!” Poika syytti kaunista Haltijatarta armottomasti. ”Ensin veit Rakkauteni, joten en pystynyt rakastamaan, vaikka sitä kiihkeästi halusinkin. Sitten annoit sen takaisin, mutta veit Hyvyyden ja Ystävyyden, joita ilman Rakkauskin kuoli minusta. Sinä senkin viheliäinen huijari!”

”Minä en vienyt sinulta mitään, rakas Poika-kulta”, Haltijatar rauhoitteli ja muistutti näin asioiden oikeasta kulusta. ”Sinä itse luovuit niistä tietoisesti.”

”Sinä huijasit minua! Minä en ymmärtänyt näistä asioista mitään.”

”Sille minä en taas voi mitään”, Haltijatar sanoi tyynesti ja ojensi nätisti kultapukuaan saaden aikaan pienen pöllähdyksen kultapölyä ilmaan.

”Anna minulle takaisin Rakkaus, Hyvyys ja Ystävyys”, Poika vaati silmät kiiluen vaarallisesti.

”Mitä annat minulle vastalahjaksi?” Haltijatar kysyi kauniisti hymyillen.

”Ota komeuteni!” Poika huusi.

”Kuten itse näet, et enää ole komea, päinvastoin, olet rumempi kuin tavatessamme ensimmäisen kerran”, Haltijatar sanoi kepeästi.

”Sinä senkin! Mitä sinä minulta vielä tahdot, että saan haluamani?”

Haltijatar mietti viehkeästi ja lausui sitten:

”Onhan sinulla sielusi.”

”Sieluni?” Poika kysyi epäuskoisena. ”Mihin sinä sitä tarvitset?”

”Se ei ole sinun asiasi, poikaseni, mutta kaiken järjen mukaan et tarvitse sitä tässä elämässäsi ja lupaan palauttaa sen kyllä sinulle takaisin vahingoittumattomana, kun kuolet. Haltijattaren kunniasanalla”, Haltijatar lupasi.

Poika punnitsi kuumeisesti tätä viimeistä ehdotusta ja päätti pitkän empimisen jälkeen suostua. Hän ei enää luottanut Haltijattareen, mutta kuvitteli kuitenkin voittavansa kaupassa. Niin tapahtui ja Haltijatar sai Pojan sielun ja hän napsautti kulta-timanttisauvallaan Poikaa ja muutti hänet rupisimmaksi rupikonnaksi, joka milloinkaan oli kaukaisessa maassa elänyt.

”Koska sinulla ei enää ole sielua”, Haltijatar sanoi iloisesti ympäri huonetta keveästi hyppien. ”Et voi myöskään olla ihminen.”

Sen sanottuaan Haltijatar hävisi savuna ilmaan jättäen voimakkaan rikkikaasun tuoksun leijumaan ilmaan, ja rupikonna jäi onnettomana kurnuttamaan kovaa kohtaloaan.

A/N: Ja kommentteja jälleen kaipailen, niistä elelen  :D
Ollivanders - hienoimpia taikasauvoja vuodesta 386 eKr.
~Harry Potter ja viisasten kivi~

Riel

  • ***
  • Viestejä: 131
Re: Poika ja Haltijatar, K-11, slash, satu
« Vastaus #1 : 25.09.2007 13:31:17 »
Hienoa, täällä tämä nyt sitten on. Olen kai jo sanonut kaiken mitä yhdellä ihmisellä voi sanottavaan olla, mutta ei anneta sen häiritä. Itsensä toistaminen on hieno asia, ainakin mitä kommentointiin tulee... Tai ei edes, mutta koska betaillessani takerruin vain kaikkiin pieniin virheisiin, takerrun nyt mieluummin sisältöön. En tahtonut sitä etukäteen tehdä, koska mitään olennaista ei sovi enää muuttaa.

(Vaikka mitä betaukseeni tulee, taisin tarkoituksella ohittaa edelleen muutamat pilkkuvirheet ja niin. Satuun sopivat sopimattoman pitkät lauseet ja niitä ns. väärin tahdittavat pilkut, joten annetaan niiden olla. Ellei joku muu sitten katso asiakseen vinkua.)

Satuja pitäisi kirjoittaa enemmän. Enkä nyt tarkoita satuja, joita on löydettävissä kirjaston lastenosastolta. Tarkoitan satuja sarjassaan Grimmin sadut. Satuja todellisilla sisällöillä, satuja vääristäkin aiheista. Tämä osoittaa hienosti sen, mikä ero on saduilla ja fantasiakirjallisuudella. Se ero on mieletön, eikä raja todellakaan mene siinä, että "sadut ovat lapsille ja fantasiakirjallisuus aikusille". Ei, ei ja ei.

Saduissa, niin yleisesti kuin tässäkin, kaikki saa mennä hieman yli. Kauneus on ylimaallista, rumuus suorastaan tihkuu mätää. Pahuus on vastakohta hyvyydelle, oikeudenmukaisuus on mustavalkoisempaa kuin se voisi koskaan realismin käsissä olla. Minä rakastan satujen lähes abstraktia maailmankuvaa. Minä rakastan satuja yleisestikin.

Sekä Poika että Prinssi kuvataan tässä hienosti. Pojan sisäinen kauneus ja ulkoinen rumuus, niiden kääntyminen ympäri. Prinssin täysin mahdoton täydellisyys, surullisuus, lähtö. Prinssin hahmo ei toimisi, jos Prinssi ja Poika saisivat toisensa. Näin se toimii loistavasti. Tässä on ne satujen perinteiset teemat, mutta silti tämä ei ole lainkaan tavanomainen. Poika on hyvä ollessaan ruma, mutta kauneuttaan hän ei saa ilmaiseksi. Kauneuden Poika saa hyvyytensä kustannuksella, jolloin tämä osoittaa, että Pojan kohdalla rumuus on hyvää ja kauneus pahaa. Ironiansa tietysti sillä, että Pojan hyvyys ei koskaan olisi päässyt näytille, jos hän ei olisi muuttunut kauniiksi. Tämä herättää ihania kysymyksiä.

Prinssi jää sivuhahmoksi, vaikka onkin Pojan Se Oikea. (Tuleepa paljon isoja alkukirjaimia.) Hyvä niin, sillä se osoittaa miten kaikkein tärkeinkin voi lipua ohi jos ei enää ole millä sitä ottaa vastaan. Tässä jäinkin miettimään, että entä jos Prinssi olisi osoittanut Pojalle huomiotaan jo tämän ollessa ruma, mutta Poika ei kehdannut edes puhua tuolle täydelliselle olennolle tietäen kuvajaisensa rumuuden. Tällöin mieletön rumuus olisi vain Pojan oma ongelma, hänet hyväksyttäisiin rumanakin, mutta sellaisena hän ei kelpaa itselleen ja näin päättäisi kaunistua vaikutuksista välittämättä. Saduissa täydelliset olennot vaan eivät kiinnitä huomiota rumimpiin, joten se siitä mahdollisuudesta.

Haltijattariin minulla on ehdoton fiksaatio, ja myös tämän sadun Haltijatar oli aivan ihastuttava. Sen täydellisen kauneuden alla asui jälleen kerran sadun voimakkain pahuus, ilkeämielisyys ja julmuus. Eli tietenkin aivan ihana hahmo. Haltijattaren kyky leikkiä muiden kustannuksella, tehdä pilkkaa ja antaa ns. opetuksia, jotka kuitenkin vain huvittavat ja vain häntä itseään. Vaikka Haltijatar todellakin antaa opetuksen siitä, miten sydämestä löytyvät asiat ovat aina niitä tärkeimpiä, ei Haltijattaresta itsestään löydy mitään hyvää. Haltijatar on viisas, laskelmoiva... Kerroinko jo miten ihastuin tähän hahmoon.

Ehkä nyt olen jo puhunut tarpeeksi ja toivon, etten jää ainoaksi jolla on palaute annettavanaan. Tiivistän itseäni vielä kerran ja sanon, että tämä oli ihana. Lisäksi toivon paljon lisää satuja lahjaksi kaikilta ilkeiltä Haltijattarilta.

Olen puhunut  :D
Tulin, nain, voitin löytyy viimein Pöytälaatikosta.

Ollivanders

  • ***
  • Viestejä: 150
Re: Poika ja Haltijatar, K-11, slash, satu
« Vastaus #2 : 04.10.2007 13:14:04 »
Riel: Kiitos upean pitkästä palautteestasi!
Olen samaa mieltä kanssasi, että satuja voisi olla enemmänkin. Ja tämän kirjoittaminen ainakin oli hauskaa  :)

En tajunnutkaan, että tarinani voisi nostaa näin monia näkökulmia. Sinä todella syväluotasit tämän. Tarinan pinnallinen opetushan on, ettei pidä päästää sydäntään kylmettymään. On vaalittava niissä olevia hyviä ja kauniita arvoja. Tosin pelkäsin tätä kirjoittaessani, millaisen maailman luon, jos kauneus on hyvyyttä ja rumuus on pahuutta. Mutta kuten huomautit, näin ei välttämättä ole. Pahuutta voi olla sekin, että kauniit ihmiset eivät huomaa "rumien" hyviä puolia.

Toivottavasti muutkin innostuisivat kirjoittamaan satuja, Grimmin mukaan tai perinteisempiä.
Ollivanders - hienoimpia taikasauvoja vuodesta 386 eKr.
~Harry Potter ja viisasten kivi~

SnowBlind

  • ***
  • Viestejä: 522
  • epäsivistymätön
Re: Poika ja Haltijatar, K-11, slash, satu
« Vastaus #3 : 17.10.2007 20:06:53 »
Minun on pitänyt kommentoida tätä jo ajat sitten. No, mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan.

Ihana. Sadut todellakin ovat aliarvostettuja, joten on ihanaa, että niitä eksyy joskus tännekin. Varsinkin tämmöisiä helmiä <3
Tuon Rielin kommentin jälkeen on vähän paha enää sanoa mitään. Yritän silti purkaa megalomaanisen ihkutuksen järkeväksi tekstiksi.

Tällaisessa sadussa saatettaisin sorruttaisiin angstaamaan siitä, että poika on homo ja muut eivät hyväksy häntä. Helposti tulee ajatelleeksi, että tämä maailmahan on sitä, mitä haluaisimme sen olevan - suvaitsevainen ja avarakatseinen (mitä se ei loppujen lopuksi ole).    Haluamme ihmisten hyväksyvän homouden, mutta rumat ovat rumia ja samalla jossa määrin 'alemmassa asemassa'. Kauneudellahan täällä on väliä, eikös?

Tämä rumuus - kauneus - asetelma kiehtoi muutenkin. Toiveet olivat samalla tragikoomisia ja kysymyksiä herättäviä - onko sallittua toivoa lahjaksi ulkonäköä ja pitkää penistä, varsinkin jos samalla joutuu luopumaan sellaisista asioista, kuin rakkaus?
Prinssikin on kuin pieni poika, kaikkea on kokeiltava. Tietty naivius ja liika usko hyvyyteen tekee hänestä loistavan henkilöhahmon ja juuri ihanteellisen hyväksikäytön kohteen.
 
Muistakin henkilöistä tykkäsin. Haltijatar oli varmaan suosikkini, ihana, itsevarma, häijy ja vaarallisen viettelevä. Aijai <3

Tuo kliseillä leikittelykin toimi hyvin. No, onhan tämä sentään Satu.

Loppu oli kyllä ihana!  :D  Voi prinssi parkaa. Ehkä hän joskus vielä oppii, että kaikkeen ei kannata luottaa silmittömästi.

Iso Kiitos. Tämä oli Loistava.
The mind has so many pictures, why can't I sleep with my eyes open?


Avasta kiitos AnnieBlacille <3

Ollivanders

  • ***
  • Viestejä: 150
Re: Poika ja Haltijatar, K-11, slash, satu
« Vastaus #4 : 27.10.2007 17:36:37 »
SnowBlind: Kiitos, kiitos, kiitos!
Kiitos, että kommentoit. On todella mukava kuulla, että pidit tästä.
Kuten sanottua, tämä on satu ja siksi jätin tästä pois homoangstin. Kaukaisessa maassa, johon satu siis sijoittuu, sillä asialla ei ole mitään merkitystä, onko henkilö homo, biseksuaali vaiko hetero. Ikävä kyllä, ulkomuodolla on ja se koitui Pojan kohtaloksi.
Lainaus
Kauneudellahan täällä on väliä, eikös?
Näin se tuntuu meidänkin maailmassamme olevan. Täällä Haltijattaret vain ovat kauneuskirurgeja, jotka tyytyvät kahisevaan, mutta vievätkö he samalla jotain ihmisestä?

Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä. Mitä ajatuksia satuni sinussa herätti? Mielelläni otan vastaan myös negatiivista palautetta, kunhan laitat, miksi et tästä pitänyt.  :)
Ollivanders - hienoimpia taikasauvoja vuodesta 386 eKr.
~Harry Potter ja viisasten kivi~