Myrskyisää | S, kevyt angst

[Munis]

Nimi: Myrskyisää
Kirjoittaja: Munis
Oikolukija: Sassa
Ikäraja: S
Tyylilaji: Drama, angst
Vastuuvapaus: Kappale November Rain kuuluu yhtyeelle Guns N' Roses, tarina itsessään on minun
Vapaa sana: Kilahtaneiden kirjoittajien kerhon helmikuun kuukausitehtävään menee tämä. Tehtävänä oli inspiroitua jonkun finiläisen allekirjoituksesta ja kirjoittaa sen pohjalta ficci. Inspiroiduin Nevillan allekirjoituksesta, tarkemmin ottaen tällaisesta kohdasta:
siniharmaiden kerrostalojen juurella
rakastin ja rakastin
asuin kolmannessa kadunkulmassa teatterilta
Kaikki englanninkohtaukset kohdat ovat sitten Guns N' Rosesin kappaleesta November Rain, joka kannattaa kuunnella muutenkin kuin tämän tekstin takia. Toivottavasti pidätte.


Kylmä yö oli tiivistynyt ikkunalasin sisäpuolelle pieniksi vesipisaroiksi. Aamulla niiden armeija alkoi ikkunalaudanreunalta ja jatkui melkein ikkunan puoliväliin. Kun Säde iltapäivällä palasi pieneen kerrostaloasuntoonsa, oli armeija pienentynyt vain neljäsosaan ikkunan korkeudesta. Hän pyyhkäisi pisarat pois sitruunankeltaisella pyyhkeellä ja katseli ikkunasta alas kadulle. Keittiönikkunasta näkyi punaruskea tiilikirkko, mukulakivien väleissä oli hiekoituskiviä ja purukumia. Loppusyksy oli tuonut kylmät ja liukkaat säät; puut olivat hätiköineet ja päästäneet irti värikkäistä lehdistään.

Säde keitti kahvia ja laittoi siihen puolet kylmää maitoa. Olisi jo aika unohtaa, niin kai se olisi. Miten muka voi unohtaa ihmisen, josta niin monet asiat muistuttivat? Kuivauskaapissa irvisteli violetti Hemuli-muki, josta Säde ei ollut juonut sitten kevään. Se oli ollut Myrskyn lempimuki, siitä tämä oli aina juonut appelsiiniteensä. (Eikä Säde ollut pystynyt juomaan sitä puoleen vuoteen.) Säde oli heittänyt roskakoriin ne keltaiset henkselit, jotka hänellä oli ollut harmaassa hameessaan kiinni silloin, kun hän oli tavannut Myrskyn teatterissa väliajalla.

Tosi söpöt henkselit, lähdeks kahville? En mä juo kahvia. No jätskille sitten? Okei. Sulla on aika suloiset hymykuopat. Kiitos. Mikä sun nimi on? Säde. Mä olen Myrsky. Huijaatko sä? En.

He olivat lähteneet heti. Saman näytelmän he olivat käyneet katsomassa loppuun viikkoa myöhemmin ja se oli molempien mielestä yhtä surkea.

Mä saatan sut kotiin. No sä olet kyllä tehnyt jo sen. Ai asutko sä tässä? En kun tuossa siniharmaassa. Ai, no okei. Otatko tupakan? Säde nyökkäsi pienesti ja otti sormiensa väliin itse käärityn savukkeen. Mä tuun sun luokse kylään huomenna. Se olis kiva.
 Säde vei rappukäytävään mennessään mentholin tuoksun.

Säde oli iloisesti yllättynyt, kun Myrsky oli oikeasti saapunut seuraavana päivänä. Myrskyllä oli mustaksi värjätyt hiukset ja pisamia nenällä. Myrsky opetti Säteen pelaamaan tammea ja sai hänet kuuntelemaan Guns N’ Rosesia. Marraskuussa jo November Rainin alkusoitto sai Säteen itkemään.

'Cause nothin' lasts forever.

Säde oli nukkunut Myrskyn vieressä. Säde oli suudellut Myrskyä kaatosateessa. Säde oli dyykannut Myrskyn kanssa paahtoleipää ja mansikkamehua Prisman roskalavoilta. Säde oli pelannut Myrskyn kanssa kymmeniä eriä tammea ja maannut olohuoneen lattialla kokemassa ja jakamassa musiikin voiman.

Sitten kesäkuu oli vienyt Myrskyn. Säde ei ollut kuullut hänestä mitään sen yhden kovan ukkosmyrskyn jälkeen, joka kaatoi lukuisia puita ja katkaisi sähkölinjoja.

Se olisi varmaan sattunut vähemmän, jos Myrsky olisi selittänyt, sanonut edes jotakin. Nyt Sädettä kalvoi jatkuvasti ajatus siitä, että Myrskylle oli sattunut jotakin pahaa. Ja samalla hän koko ajan jollakin tasolla odotti, että Myrsky ilmestyisi yllättäen hänen ovelleen tammilauta kainalossaan ja kehuisi hänen hymykuoppiaan ja vihreitä sukkahousuja, joiden polvissa oli pyöreät reiät.

But lovers always come and lovers always go
An no one's really sure who's lettin' go today
Walking away

[Celeporn]

Tämä nyt tuntuu jotenkin vaikealta kommentoitavalta, tästä on vaikea lähteä poimimaan sellaisia yksittäisiä juttuja, joista saisi jotain sanottavaa.

En muista oikein lukeneeni sinulta koskaan mitään, jotain ficciä olen ehkä vähän silmäillyt, mutta tämän perusteella täytyy pistää nimimerkkisi muistiin, heräsi kiinnostus muidenkin tekstiesi lukemiseen. Kieli oli mukavaa luettavaa, eteni sujuvasti eivätkä yksittäiset sanavalinnatkaan särähdelleet. Teksti rakentui aika söpösti tyylikeinon kautta, yksityiskohtia kuvaamalla, ja jostain syystä edes hassusti nimetty henkilö (Myrsky) ei ärsyttänyt, vaikka yleensä olenkin allerginen liiallisille erikoisuuksille. Johtui varmaan osittain siitä, että hahmot saattoi katsoa jonkun sortin taideihmisiksi ja vähän vaihtoehtoisemman elämäntavan kannattajiksi, ja siitä kategoriasta käsin esittäytyminen Myrskyksi tuntui suhteellisen luontevalta. Myös ihan luonnonilmiö-myrskyn käyttäminen tuntui toimivalta ratkaisulta.

Mulla on kuitenkin joku suuri asennevamma originaaleja kohtaan, olen kauhean kriittinen - ficcinä varmaan olisin tykännyt tästä ihan hirveästi, mutta nyt tämä tuntui kaipaavan jotain enemmän, enemmän tarttumapintaa. Lyhyissä kuvauksissa henkilöt tuntuvat jäävän vähän turhan yksiulotteisiksi, mikä kyllä Myrskyn suhteen toimi ihan hyvin, kun tyyppi ei muutenkaan kauhean kauaa kuvioissa notku, mutta ehkä Säde olisi voinut tarvita vielä jotain, mikä vähän rikkoisi tätä keltaisten henkselien ja muumimukien luomaa stereotypiaa. Ehkä nihkeyteni voi johtua siitä, että näistä tämän tyyppisistä henkilöistä tunnutaan kirjoittavan kauhean usein.

Lyriikat toimivat tekstin lopetuksena mielestäni tosi hyvin, mutta kerronnan välissä ollut “'Cause nothin' lasts forever” oli minusta ehkä vähän kömpelö. Tuollaisissa tilanteissa ihmiset kyllä kelaavat kaikkea muuta kuin tyylikkäitä tai fiksuja juttuja, ero sattuu ja tekee useimmat vähän korneiksi, mutta kaikesta aitoudestaan huolimatta kyseinen kohta ei oikein vedonnut muhun. Lopun lyriikka-pätkä sen sijaan oli hyvä veto, siitä pidin.

Nyt musta tuntuu, että olen vaan kritisoinut kauheasti, vaikka tämä olikin siis kokonaisuudessaan oikein miellyttävä teksti luettavaksi - kuitenkin sisältö oli sen verran peruskauraa, että jäin kelaamaan liiankin kanssa kaikkia teknisiä juttuja ja tyylillisiä ratkaisuja. Kuitenkin kiitoksia tästä, kyllä tätä ilokseen luki

[Sokerisiipi]

Olipa söpö ihmissuhdekuvaus pienellä mysteerillä ja pahaenteisellä viballa! Tuollainen vaivaisi minuakin ihan tosissaan, jos joku tapailemani (rakastamani) vain katoaisi enkä tietäisi, tekikö hän sen itsekkyyttään vai tapahtuiko hänelle jotakin pahaa. Hui kamala, mikä tilanne! Miten tuollaisesta voi edes päästä yli, kun loppuratkaisu ikään kuin puuttuu ja sitä voi spekuloida loputtomiin? Onkohan Säde yrittänyt selvittää Myrskyn kohtaloa?

Tässä oli paljon söpöjä yksityiskohtia. Keltaiset henkselit, hymykuopat, pisamat, kivien välissä olevat purukumit, Guns N' Roses ja yhteensopivat nimet. Tykkään tosi paljon tällaisista pikkudraamoista, joissa vain fiilistellään ja valotetaan yhtä hetkeä/elämäntilannetta kertojan elämässä. Tässä oli myös tosi ihana, syksyinen tunnelma. Pidin myös siitä, että konkreettinen myrsky vei Myrskyn, tavalla tai toisella. Myrskylle ja otsikolle tuli heti lisää merkityksiä. Lyriikat sopivat tähän myös todella kivasti.

Kiitos, pidin!