Kirjoittaja Aihe: Kaikki muuttuu, mikään ei pysy ennallaan, M/A, K-11, Drama/Romance  (Luettu 2624 kertaa)

Vaarallinen Komentoija

  • Vieras
Nimi: Kaikki muuttuu, mikään ei pysy ennallaan.
Beta: Ei ole.
Ikäraja: K-11
Paritukset: Melissa/Akseli, Lilly/Alec
Oma sana: Okei, eli aloitin kirjoittamaan tälläistä pidempää tarinaa. Kaikki ovat MINUN.

 SUMMARY:
Melissa Gree seisoi sairaalan edessä ja odotti äitiään. Välillä tyttö vilkaisi synkästi jalkojaan. Tuntui oudolta kun hän ei voinut enää kävellä samalla tavalla kun ennen.
 Melissa oli joutunut pahaan onnettomuuteen. Hän oli pyöräillyt kouluun ja... Rekka oli ajanut tytön päälle. Sen jälkeen Melissa oli joutunut viettämään useita kuukausia saairaalassa ja nyt vihdoin ja viimein tyttö pääsi kotiinsa.
 Melissan jalkojen molempia puolia korostivat raudasta ja muovista tehdyt paksut jalkatuet. Niiden kanssa oli erittäin vaikea liikkua. Melissa horjui kuin puu myrskyssä.


Luku 1, Alku,

 Melissa tiesi joutuvansa alottamaan kaiken alusta. Hän menisi seuraavana päivänä seitsemännelle, muuten Melissa olisi jatkanut normaalisti kahdeksannelle, mutta jouduttuaan onnettomuuteen hän menetti paljon elämästään sairaalassa.
 Melissa oli riidellyt parhaan ystävänsä Lillyn kanssa. Lilly oli suuttunut, siitä ettei Melissa päässyt enää samalle luokalle ja ollut Lillyn tukena. Lillyä kiusattiin ja härnättiin jakuvasti.

 Seuraavana päivänä Melissa kulki koulun käytävällä kohti L7 historian luokkaa. Käytävä oli tyhjillään, sillä Melissa oli tullut myöhässä kouluun. Hänen äitinsä oli näet hössötellyt jatkuvasti kaikesta.
 Melissa koputti L7 oveen. Avaamaan tuli opettaja, jolla oli mustat hiukset ja hiukan iso nenä. Ne Melissa ainakin pani ensimmäisenä mieleensä. Katsoessaan opettajaansa paremmin Melissa huomasi, että tämän naama oli täynnä finnejä. Opettajalla oli päällään kireät farkut ja sininen huppari.
- Kas, sinä taidat olla Melissa Gree, opettaja tuumasi. - Luokka, Melissa tulee tänne uudeksi oppilaaksi. Minä olen koulun paras historian opettaja Ritva Mollan, opettaja jatkoi.
- Se tarkottaa et se on koulun ainoa hissanmaikka, takarivissä istuva söpö poika kuulutti. Poika istui jalat pöydällä ja tuolilla keikkuen.
- Ainoa ja paras, opettaja Mollan sanoi. - Sinuna olisin Koski ihan hiljaa, ellet halua jälki-istuntoa. Muistaakseni teikäläisellä on jo koko viikoksi jälki-istuntoa?
- Ja seuraavaksi, söpön pojan vieressä istuva poika virnuili. Söpö poika (jonka sukunimi oli ilmeisesti Koski) veti toisen pojan tuolin tämän alta.
- Mullehan ei vittuilla, Koski ilmoitti kuiskaten pojalle.
 Melissa kikatti hermostuneesti ja luokka kiinnitti taas huomionsa häneen.

***

Akseli Koski katseli uteliaana uutta söpöä tyttöä. Tytöllä oli päällään sininen hame ja musta paita, joka korosti hänen rintojaan. Ensimmäiseksi Akseli näki vain tytön hiukset ja kasvot, mutta kun tämä liikkui hän huomasi jotain outoa.
 Tyttöllä oli molempien jalkojen molemmilla puolilla raskaannäköiset tuet. Akseli vilkaisi parasta ystäväänsä ja kaksoisveljeään Alecia, joka nyökkäsi hänelle. Tämäkin oli ilmeisesti huomannut tytön tuet. Akseli yritti muistella tytön nimeä, muttei millään saanut sitä päähänsä.

***

Lilly Movartin istui S5 luokassa ja ajatteli parasta ystäväänsä Melissaa. Melissa oli aina tukenut Lillyä, kun häntä kiusattiin. Nyt Lillystä tuntui todella oudolta, ettei Melissa ollutkaan hänen vieressään.
 Tavallisesti Lilly ja Melissa olisivat pyöräilleet kouluun. Mutta kun Melissa oli soittanut Lillylle noin kuukausi sitten, että joutui pahaan onnettomuuteen ja joutuisi seitsemännelle, silloin... silloin oli Lilly raivonnut.
- Teit sen tahallasi senkin vammanen, tyttö oli syyttänyt. - Et oikeasti edes halunnut olla minun ystäväni, olit vain säälistä, tyttö oli raivoissaan jatkanut. Melissa oli ollut melkein itkuun purskahtamaisillaan.

***
- Saanko istua tähän?
- Jos et kerran muuta paikkaa löydä.
 Melissa huokaisi ja otti tarjottimen uudelleen käsiinsä. Koko ruokailuajan tyttö oli kävellyt etsimässä uutta paikkaa. Mutta... Kukaan hänen uusista luokalaisistaan ei halunnut häntä viereensä ja se loukkasi Melissaa. Aivan kuin kaikki syyttäisivät häntä hänen onnettomuudestaan. Elämä osasi olla outoa ja epäreilua.
---------------------------------------------------------------
Lyhyt, mutta jatkossa tulee kyllä pidempiä lukuja.
« Viimeksi muokattu: 08.05.2015 02:14:39 kirjoittanut Pyry »

Vaarallinen Komentoija

  • Vieras
Kommentteja ei ole? =(

Luku 2, Ystäviä?


Ensimmäisen kouluviikon myötä Melissa ei ollut tutustunut keneenkään, sillä kukaan ei näyttänyt haluavan tyttöä ystäväkseen. Akseli Koski kyllä jutteli jatkuvasti hänen kanssaan ja aina kun näki hänet. Akseli taisi olla ihastunut Melissaan. Melissa ei tiennyt, että Akseli oli "ihastunut" jokaiseen tyttöön, joka tuli uutena heidän luokalleen. Hän ei tiennyt Akselin mainetta.

 Kun Melissa käveli koulun käytävillä hän huomasi Lillyn harva se päivä. Ensimmäisen kerran Lilly oli vain kävellyt pää pystyssä ystävänsä ohi, mutta jo toisella kerralla tyttö oli rynnännyt halaamaan häntä ja pyytämään anteeksi.

- Hei, sähän oot Melissa, vai mitä? Sandra, joka oli Melissan luokalla, sanoi.

- Joo. Mitä asiaa? Melissa kysyi uteliaana. Sandra oli näet aika suosittu tyttö heidän luokallaan. Hän istui melkein joka tunti Akselin vieressä. Melissa tiesi, että tyttö oli iskenyt silmänsä Akseliin ja aikoi saada hänet keinolla millä hyvänsä.

- Tuutko istumaan meijän kanssa? Sandra kysyi hymyillen hiukan. - Me istutaan aina tuolla, tyttö jatkoi ja viittasi kädellään luokan nurkkaan, jossa istui kolme tyttöä.

Melissa tiesi, että Sandra, Jessica, Nicola ja Nicole istuivat kaikki aina luokan perällä olevassa nurkassa. Oikeanpuoleisessa nurkassa. Hän ihmetteli, miksi Sandra toisti monta asiaa moneen kertaan, mutta tajusi sitten että tyttö piti häntä täysin hölmönä ja vauvana. Osakseen melkein kaikki hänen luokkalaiset pitivät, vaikka Melissa oli heitä vanhempi!

- Voisin vaikka tullakin, Melissa vastasi vastaamatta kuitenkaan Sandran hymyyn.

- Hyvä, Sandra hymyili. Hän meni ystäviensä luokse Melissa perässään.

- Melissa Gree, mikä tuo paita on olevinaan? Jessica kysyi halveksivaan sävyyn. Melissa kohotti olkapäitään hämmästyneenä ja vilkaisi paitaansa. Se oli normaali punainen pitkähihainen paitsi että siinä oli vaaleanpunainen sydän.

- Normaali punainen paita, Melissa vastasi edelleen hämmästyneenä. Hän istuutui Jessican eteen ja käänsi katseensa tähän.

- Yök. Tytöt, jos aiomme ottaa Melissan mukaan ryhmäämme meidän pitää viedä hänet ostoksille, Nicola totesi. Melissa vilkaisi tyttöä. Nicola ja Nicole olivat luokan kauneimpia tyttöjä ja hekin olivat kaksoset. Heidän luokallaan oli kaksi kaksosta. Alec ja Akseli ja Nicola ja Nicole. Melissasta se oli hassua. Hänen omat isosisko ja isovelikin olivat kaksoset ja vielä identtiset.

- Ehdottomasti, Nicole sanoi heti. - Tänään? Shoppailemaan? tyttö jatkoi kysyvästi.

- Totta kai. Mutsi menee jonnekin, joten faija voi heittää mut, Jessica sanoi heti.

- Jep. Mullekin käy, Sandra sanoi ja sipaisi samalla punaisen hiussuortuvansa korvansa taakse.

- Mä en tiiä. Pitäis tehä läksytkin..., Melissa aloitti.

- Läksyt? Kuka niistä piittaa? Sandra kysyi. - Sä joko tulet tai olet tulematta.

- Ok. Mä tuun, Melissa myöntyi huokaisten. No ainakin hän sai ystäviä. Ja se oli pääasia.
--------------------
Aika lyhyt joo, mutta... Toivoisin konmmmenttelja. ??

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Kommenttia tulee, kun kukaan ei oo viel laittanu( >:( )

Toi Melissan jalka on kiinnostava, siitä olis voinu kirjoittaa enemmän, oletan, että oot luovuttanut tän ficin kanssa. 8 kuukautta toisesta luvusta.

Tykkään, edelleen, sun kirjoitustavasta, se on selkee ja tälleen. Ja toivottavasti tää kommentti kannustaa sua jatkamaan tätä edes HIUKAN koska haluun tietää miten Melissa ja Akseli päätyy yhteen :-*


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

Miusamo

  • Vieras
Feliicia, Aluks mä ajattelin, etten jatka tätä enää, mutta sitten tajusin, et tykkään tästä juonesta älyttömän paljon, mut inhoon tota tarinan alkua. Joten, Kyllä mä sua suojelen ajaa saman tarinan kuin tämä. Tämä poistetaan finistä muutaman viikon sisällä. Kiitos kommentistasi.