Kirjoittaja Aihe: Perillinen, Valkeaa lunta ja ikävä kotiin (S), Vrael & Akor(OC)  (Luettu 2491 kertaa)

Sca

  • cúthalion
  • ***
  • Viestejä: 961
Author: Sca
Fandom: Perillinen (Inheritance Cycle)
Genre: joku dramatunnelmointi, ehkä pientä angstia
Pairing: -
Rating: Sallittu
Disclaimer: Tapahtumapaikka, fandom ja Vrael Christopher Paolinille. Akor ja Eillyassa taas ovat omia hahmojani.
A/N: Hhooh, pitkästä aikaa jotain ficciä. En minä sitten osannut pysyä erossa Vraelista ja Akorista :'D Jonkun jouluficin halusin kirjoittaa, ja tämmöinen syntyi..
Tämä on tavallaan spin-off ficilleni Omissa silmissä pelkuri, toisen silmissä sankari (tai no oikeestaan se on enemmänkin spin-off tälle), mutta pysyy tässä mukana sitä lukemattakin : )
Osallistuu FF50:een sanalla 048. Joulu, vaikka en kyllä yhtään tiedä viettävätkö haltiat joulua (tuskin), mutta menkööt :--D Katoin kyllä ff.netistä, että on siellä muutkin kirjoitelleet Perillisestä jouluficcejä... Kommentit ovat kivoja ^^

Valkeaa lunta ja ikävä kotiin

Vrael katseli ulos ikkunasta. Yleensä Du Weldenvardenin talvi oli leuto ja kuiva, eikä lunta ollut satanut varmaan pariin vuosisataan. Vrael oli kyllä nähnyt lunta, mutta se oli ollut Valtakunnan puolella. Tämä talvi oli kuitenkin poikkeuksellinen. Ulkona oli huomattavasti kylmempi kuin tavallisesti, sekä haltialapsien suureksi hämmästykseksi ja ihmetykseksi taivaalta satoi maahan valkeaa lunta.

Oli juuri sellainen sää, millainen Valtakunnan ihmisille tuli mieleen sanasta joulu. Vrael tunsi olonsa katkeraksi.

Hän olisi halunnut viettää joulua Ellesmérassa perheensä ja ystäviensä luona, mutta se ei valitettavasti onnistunut hänen velvollisuuksiensa takia. Lohikäärmeratsastajilla ei ollut aikaa viettää joulua kuten muilla haltijoilla ja ihmisillä. Varsinkaan nuorilla ratsastajilla, kuten vaikka Vraelilla. Heille yleensä annettiin joulupäivä vapaaksi, mutta kotiin heillä ei ollut aikaa eikä lupaa mennä.

Onneksi hänellä kuitenkin oli Akor.

Sitten kun sinusta tulevaisuudessa tulee lohikäärmeratsastajien johtaja, voitkin ensitöiksesi määrätä kaikille ratsastajille muutaman päivän jouluvapaan, valkoinen, ulkona juoksentelusta hyvin luminen lohikäärme vitsaili työntäessään päänsä sisään ikkunasta. Vraelille oli annettu huone majatalon ylimmästä kerroksesta, joten ikkuna oli juuri Akorin pään korkeudella.

Vrael naurahti ajatukselle. Kuvittele nyt, minä lohikäärmeratsastajien johtajana! Se olisi todella omituista…

Minusta sinä olisit oikein hyvä johtaja lohikäärmeratsastajille
, Akor huomautti, ja Vrael tajusi, ettei tämä vitsaillut, vaan oli tosissaan. Sinussa on hyvälle johtajalle ominaisia piirteitä. Et ole ylimielinen etkä turhamainen, vaikka sinun vaatimattomuutesi kieltämättä silloin tällöin meneekin hieman yli, olet hyvätahtoinen ja sinusta on vaikeaa kuvitella, että voisit kääntyä muita ratsastajia tai haltioita vastaan. Haltia nyökkäsi mietteliäänä.

Olet oikeassa. On vain niin vaikea kuvitella, edes huvin vuoksi, että minusta voisi joskus tulla jotain niin suurta. Mutta mistäpä sitä ikinä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Sitä paitsi, en minä lapsena olisi ikinä osannut odottaa, että minusta tulisi jonain päivänä lohikäärmeratsastaja. Ja tässä minä nyt olen.

Akor nyökytteli myöntyväisenä. Syntyi hetken hiljaisuus, jonka aikana Vrael huomasi, että hänellä oli nälkä.

Voinko minä mennä alas katsomaan olisiko siellä jotain hyviä jouluruokia, vai haluatko että jään tänne kanssasi?
Vrael kysyi lohikäärmeeltään. Tämä pudisti päätään.

Mene vain, minäkin voisin mennä etsimään jotain ruokaa… Hyvää ruokahalua. Akor otti päänsä ikkunasta, käännähti ympäri ja nousi lentoon. Hetken kuluttua hän katosi valkealatvaisten puiden taakse. Vrael nousi seisomaan lattialta, jolla oli istunut ja lähti alakertaan hyräillen.

~

Alhaalla ruokasalissa Vrael kaipasi joulua Ellesmérassa vieläkin enemmän. Muut haltiat kohtelivat häntä melkeinpä rasittavan palvovasti ja kohteliaasti. Hän kaipasi jotakuta, joka puhuisi hänelle kuin jollekin samanarvoiselle henkilölle. Akorkin oli kaukana metsästämässä, joten hänestäkään ei ollut juuri nyt lohtua Vraelille.

Haltia hymähti itsekseen. Oli hänkin ja säälittävä valittaja. Hänen asiansa olivat kuitenkin suhteellisen hyvin. Lapsena hän itse asiassa oli salaa haaveillutkin tällaisesta elämästä. Aluksi kaikkien asenne häntä kohtaan oli tuntunut imartelevalta ja mukavalta, mutta kaikkeen kyllästyi.

Paitsi minuun, kuului Akorin huvittunut ääni.

Ai hei, Akor, rakas itserakas lohikäärmeeni. Akor tuhahti ja Vrael hymyili. Muista näytti varmaankin oudolta, kun Vrael hymyili itsekseen, sillä Akor oli vielä ulkona, ja eiväthän muut tämän ääntä kuulleet. Olet kyllä oikeassa, sinuun en varmaan kyllästy ikinä. Kyllä sinä tiedät mitä minä ajattelin.

Ajattelit sitä kuinka haltiat ja ihmiset ja kaikki mahdolliset kääpiöitä lukuun ottamatta palvovat ratsastajia ja meitä lohikäärmeitä yli kaiken. Ja sitten olit myös nostalginen ja muistelit joulujasi kotona. Kyllä minä ymmärrän. Vaikken itse tiedäkään millaista on viettää joulua kotona perheen kanssa, uskon että se oli mukavaa ja että ikävöit sitä. Ehkä sinä joskus vielä pääset jouluksi kotiin.

Niin, ehkä, Vrael sanoi ja kurtisti kulmiaan, kun lohikäärmeen ajatukset muuttuivat jotenkin kummallisen huvittuneiksi. Mitä nyt?

Oletko kiltti ja katsotko hieman enemmän vasemmalle? On turhauttavaa katsella sinun silmilläsi, kun et katso aina sinne suuntaan kuin minä haluaisin. Tuo haltiatyttö näyttää katselevan sinua.

Kukapa ei katselisi? Vrael kysyi tuhahtaen, mutta vilkaisi kuitenkin vasemmalle. Ja kyllä, mustatukkainen haltianeito katseli häntä ujosti hiustensa lomasta.

Niin, mutta hän katsoo eri tavalla. Aidosti kiinnostuneena. Painotan sanaa kiinnostunut. Akor hymisi hyväntuulisena.

Tämä tästä vielä puuttuikin, umpirakastunut ihailija. Ehkä minun pitäisi lähteä täältä… Tämä juhlaillallinen kyllästyttää minua. Lohikäärme jatkoi hyminäänsä. Vrael nousi pöydästä, kiitti ihmisiä ja lähti huoneesta. Hän näki sivusilmällä tytön katselevan häntä edelleen.

Miten vain… Vaihdoitpa sinä puheenaihetta vikkelästi. Taitaa olla niin että ylväs lohikäärmeratsastaja onkin hieman ujo eikä uskalla puhua naisille. Tytön nimi on muuten Eillyassa.

Kiitos tiedosta. Mitä sitten jos olenkin ujo? Ja sinä tiedät kyllä mitä meille on sanottu. Rakastuminen on vaarallista ratsastajalle. Ehkä minä välttelenkin naisia, mutta minulla on siihen syy.


Olet kyllä oikeassa. Taas kerran. Ehkä te haltiat ette olekaan ihan niin tyhmiä…

Vrael nauroi. Hän nousi portaat ylös ja saapui huoneeseensa. Akor työnsi päänsä ikkunasta sisään ja virnisti leveästi. Mitä minä tekisinkään ilman sinun lohikäärmehuumoriasi ja tapaasi kuittailla minulle kaikesta mahdollisesta?

Et yhtään mitään? valkea lohikäärme ehdotti.

Totta. Hyvää joulua, Akor.

Hyvää joulua, höpsö.


A/N2: Tuolla oli niin hemmetisti noita Vraelin ja Akorin keskusteluja ja reploja, ettei ole ihme, jos olen jotain sieltä unohtanut kursivoida :----D
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 15:42:37 kirjoittanut Yukimura »
She’s in a long black coat tonight
Waiting for me in the downpour outside
She’s singing “Baby come home” in a melody of tears
While the rhythm of the rain keeps time

tumblr & fics