name:
the Prince of Tennis: Exchange Studentauthor: minä eli san-san; paha missä mainitaan
fandom: Prince of Tennis
//Snoop. lisäili fandomin myös alkutietoihin.raiting: S
pairing: Lievä Fuiji / Ryoma
genre: AU, fluff, (slash), one-shot
summary: Fanficci (the) Prince of Tennis anime sarjasta, jonka 'löysin' tässä kesäkuun aikana.
A/N: Kirjoitettu animesarjan pohjalta, sillä kuten wikipedia minua valisti, mangan ja animen välillä on pieniä eroja. Kommentit, kehut ja virheistä valistaminen ovat toivottuja. Yritin kirjoittaa hahmoista mahdollisimman 'oikeita', mutta puolessavälissä ficciä alkoi epätoivo asiassa iskemään päälle. Lukekoon ken uskaltaa.
---
Iltapäivän tyhjät tenniskentätä olivat erikoinen näky Seikagussa, sillä poikkeuksellisesti Ryuzaki oli päättänyt jättää iltäpäivän harjoitukset väliin.
Fuiji seisoi katsomassa aidan toisella puolella kenttiä ja etäisesti hänen harhailevat ajatuksensa saivat hetkeksi kiinni siitä pienestä ihmetyksestä, miksi hän oli tullut yksin tenniskentille.
Musta koulupuvun takki oli erittäin hiostava niin läpimänä kevät päivänä, ja se tuntui imevän itseensä kaiken auringon säteilyn lämmön. Tennismaila kassin hihna painoi hieman olkapäätä ikävästi, mutta Fuji oli jo viimeisten kolmen vuoden aikana tottunut sen painoon niin hyvin, että pystyi jättämään sen huomiotta.
Eräänlainen haikeus valtasi hänen mielensä, ku hän yritti kuvitelle seuraavaa vuotta, jolloin hän ei enään kävisi Seigakua; ei enää tennisturnauksia saman joukkueen kanssa, jolla he olivat voittaneet National Tournamentin vain muutama viikko sitten. Hän epäili, ettei kuitenkaan vielä muutamaan vuoteen voisi kaivata Inuin hirveää Aozu-juomaa tai sen muunnelmia.
Lähestyvät askeleet vetivät hänet pois mietteistään ja hän kääntyi kohti tulijaa.
”Hei, Fuji-senpai”, lyhyt, nuorempi musthiuksinen poika tervehti lyhyesti.
”Echizen-kun”, Fuiji hymyili, ja vaikka useimmat ajattelivat sen olevan hänelle tyypillinen ilme, oli hän todellisuudessa nytkin iloinen seurasta. ”Mitä sinä vielä teet täällä?” Fuiji kysyi, ja katsoi tarkkaan häntä itseään vain kahtavuotta nuorenpaa opiskelijaa.
Ryoma kohatutti olkapäitään ja tipautti harteiltaan ison tenniskassin, ”en mitään erityistä.”
Fuji oli hiljaa, mutta katseli kuitenkin sivusilmällä Echizeniä samalla. Poika oli edelleen lyhyt, mutta niin olivat useimmat ensimmäisen vuoden opiskelijat myös. Fuji pystyi kuitenkin havaitsemaan pienen pituuden muutoksen, joka ennakoi tulevaa kasvupyrähdystä. Jollain tavalla hän tunsi itsensä Echizeniä paljon todellista vanhemmaksi.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ryoma rikkoi hiljaisuuden, ”Fuji-senpai, miksi sinä olet täällä?”
Fuji yllättyi hieman siitä, että Echisen oli kysynyt asiaa, sillä poika yleensä vältteli keskustelua ja turhaa puhetta mahdollisimman paljon; he olivat siinä suhteessa melko samanlaisia.
”Nautin keväästä, aurinko paistaa niin mukavan lämpimästi”, Fuji sanoi, ja kallisti päätään aavistuksen verran oikealle. ”Echizen-kun, haluatko tulla mukaani, olen menossa vuoriston alarinteillä sijaitseville vaelluspoluille nauttimaan auringosta.”
”Hmmm...” Ryoma mumisi, mutta Fuji oli jo vuoden aikana oppinut tunnistamaan sen myöntäväksi vastaukseksi.
”Mennään sitten”, Fuji sanoi, ja nyökäytti päällään suuntaan johon he hetkeä myöhemmin lähtivät kävelemään .
*
”Tässä”, Fuji ojensi kylmän tölkin kohti Ryomaa.
”Kiitti.” Ryoma mumisi ja kävi heti purkin kimppuun asiantuntevin ottein. Fuji mietti, että oliko koskaan päiviä jolloin Echizen ei olisi jounut Pontaa. Täytyi olla, sillä Echizenhän oli asunut Amerikassakin. Oikeastaan Fuji kadehti hieman Echizeniä, tämä oli niin nuorena nähnyt jo niin paljon. Hän itse ei ollut ollut käynyt koskaan ulkomailla, ennen kuin he olivat vierailleet Tezukan luona Saksassa.
Fuji huomasi tuijotavansa Ryoman suljettuja silmlmäluomia, joiden takana hän tiesi olevan kullanväriset isot silmät, joista hänellä tuli aina mieleen kissa. Fuji hymiyli ja käänsi katseenasa edessä avautuvaan maisemaan, mutta hänen mietteensä askartelivat edelleen Ryomassa.
Fuji tiesi, että oli kiinnostunut erittäin paljon Echizenistä, poika oli käytänössä ilmaantunu tyhjästä hänen elämäänsä... siis Seigakuun.
”Tämä vuosi on kohta kulunut.” Fuji räpäytti silmiään ja katsoi taas Ryoma, ja mietti oliko poika todellisuudessa sanonut mitään.
”Silloin te; sinä, Tezuka, Kawamura, Inui, Oishi ja Kikumaru lähdette yliopistoon. Se jollain tapaa tekee minut hyvin surulliseksi”, Ryoma sanoi ja vältteli katsomasta Fujia.
”Niin, mahtaa olla hirveää jäädä joukkueeseen vain Momon ja Kaidohin kanssa”, Fuji hymähti, ”mutta me tulemme varmasti näkemään turnauksissa.” Sanoja seurannut painostava hiljaisuus sai Fujin melkein kiemurtelemaan paikallaan epämkavuudesta.
”Minä lähden takaisin Amerikkaan syksyllä”, Ryoma sanoi yllättäen ja katsoi haastavasti Fujia, joka ei tiennyt mitä sanoa, sillä hän oli aina löytänyt hieman Ryoman kanssa keskustelun hieman vaikeaksi. Yleensä heidän ympärillään olisi ollut kuusi muuta ihmistä, jotka olisivat osanneet kommentoida jotain tähän. Kuten Eiji, joka luultavasti nyt ihmettelisi suureen ääneen miksi ' Ochibi' lähtisi ja ilmaisisi suureen ääneen tuntemuksiaan asiasta.
”Minä...” Fuji aloitti, mutta ei löytänyt sanoja siihen ikävään jota tunsi, ”toivotan sinulle hyvää matkaa sitten”, hän lopetti lauseensa laimeasti.
Puolituntia myöhemmin sama sananvaihtoa seurannut hiljaisuus jatkui, kun he erosivat lähteäkseen kumpikin omaa reittiään kotiin.
*
kuusi kuukautta myöhemmin”Hienoa Ryoma, loistava lyönti”, keski-ikäinen mies kehui, kun harjoitusottelu päättyi 6-0 hänen voitokseen, ”sinä olet aivan lyömättömässa kunnossa huomista turnausta varten. Hyvä, hienoa. Noniin kaikki, lopetetaan tältä päivältä, muistakaa levätä viikonloppuna turnausta varten, maanantaina taas näemme.”
Ryoma käveli joukkueensa kanssa pukuhuoneisiin ja huokaisi sisäisesti. Hän inhosi tapaa, jolla amerikkalaiset puhivat toisilleen, se oli niin ärsyttävää. Ei mitään yksityisyyttä, heti oltiin parhaita ystäviä 4ever ja kutsuttiin toisia etunimillä. No tähän oli vain totuttava, hän oli tullut Amerikkaan jäädäkseen, sillä täällä tennis oli paljon 'suurempaa' – kuten kaikki muukin – kuin Japanissa.
”Hei oletteko kuulleet jo siitä yliopiston japanilaisesta vaihtarista, se on kuulemma oikea lahjakkuus tenniksessä?” Ryoma kuunteli puolella korvalla, sillä voisi olla kiinostavaa pelata taas kunnon tennisottelu jotakuta josta todella olisi vastusta, hän oli pelannut vapaa-ajalla muutaman yliopiston joukkueen jäsenen kanssa. Todellisuudessa hän alkoi olemaan niin kyllästynyt 6-0 peleihin, joissa ei saanut kunnon haastetta. No onneksi turnaus alkoi olemaan jo oven takana, vaikka hän ei uskonut saavansa vielä sieltä haastetta Tezukan tai Fujin tason verran. Hän olisi mielellään pelannut keskeytyneen ottelun loppuun Fujin kanssa.
”Hei, sitten”, Ryoma sanoi ja astui ulos pukuhuoneista, johon muu joukkue luultavasti linnoittautuisi vielä puoleksi tunniksi kertaamaan päiväntapahtumia.
Liikenne oli ruuhkainen, ja Ryoma ei todellakaan ymmärtänyt, miksi amerikkalaiset eivät voineet vain rakentaa kunnon jalkakäytäviä. He saattoivat ajaa autolla jopa 200 metrin matkan, useimmiten sen vuoksi, että olisi uhkarohkeaa yrittää lähteä ylittämään viiden kaistan teitä.
”Ei ole totta, miten voi olla näin vaikeaa saada... - TAXI!” Ryoma mumisi, kunnes äkkäsi keltaisen auton ja nosti nopeasti kätensä ylös.
”Echizen Ryoma.”
Ryoma käänsi päätään kuullessaan nimensä ja hänen silmänsä levisivät yllätyksestä. Fuji. Mustassa villapaidassa, harmaan pipon ja tummansinisten farkkujen alla raskaan näköistä mustaa reppua toisella olallaan kantaen, ilman epäilystäkään oli Fuji.
Toivuttuaan nopeasti yllätyksestä, Ryoma sai takelleltua, ” Mitä sinä teet New Yorkissa?”
”Olen vaihdossa täällä” Fuji sanoi, ja kohotti toista olkapäätään, jolla reppuroikkui, ”yliopiston kautta. Ja oikeastaan toivoinkin, että tapaisin sinut täällä.”
”Hei, oletko tulossa kyytiin vai et?” Kuului närkästyneen taksikuskin ääni, jonka olemassa olon Ryoma oli jo ehtinyt unohtaa.
”Joo, minä tulen.” Ryoma käveli nopeasti Fujin luokse ja nappasi tätä kiinni vasemmasta ranteesta ja veti mukanaan taksin luoksen.
Päästyään perille kotiinsa, Ryoma ryhtyi kuulustelemaan kadulta sieppaamaansa Fujia, ”Nyt saat aloittaa alusta ja kertoa, miksi sinä olet New Yorkissa vaihdossa?”
”Fuji katsoi ulos taksin ikkunasta ja huokaisi, ennen kuin aloitti epäröiden, ”Nauraisitko minulle, jos sanoisin, että päätin tulla opiskelemaan New Yorkiin siksi, että sinä olet täällä?”
Ryoma katsoi Fujia, mitä ihmettä tämä oikein tarkoitti.
”Minun olisi pitänyt kertoa sinulle jo ehkä kun olimme vielä Japanissa,” nyt Fuji katsoi Ryomaa suoraan silmiin, ”sillä minä rakastan sinua.”
Ryoma punaistui ja alkoi tuijottelemaan tyhjää valkoista seinää. Mitähän tästäkin vuodesta tulisi, hän ei kyllä ikinä kertoisi Fujille – Senpaille, että piti myös tästä todella paljon, ainakaan vielä.
Korkealla yläpuolella lentävät linnut maalasivat siluettinsa alku syksyn taivaaseen.
----
A/N2: Kuten jo alussa mainitsin, kommentit ovat tervetulleita. Kiitos
