-
Ficin nimi: Jotta tulisin parhaaksi
-
Kirjoittaja: Classick
-
Ikäraja: K-11
-
Genre: Angst
-
Varoitukset: Lievä toistuva pahoinpitely
-
Haasteet: Multifandom-
Summary: Yleensä Jenna oli varovaisempi lyödessään minua. Hän suuntaa iskunsa vartalooni tai lyö hiljempaa. Hän ei halua jättää näkyviä merkkejä.-
A/N: Tällainen vain pälkähti päähäni. Ensimmäinen originaalini, joten toivon kommentteja.
Jotta tulisin parhaaksi
Lensin kuin lintu läpi hyisen ilman ja laskeuduin täydellisesti vasemman jalkani varaan. Lähdin sirosti keräämään vauhtia kolmoisakseliin ja luistimeni olivat yhtä jään kanssa. Pieni ponnistus, hyppy ja liisin taas ilmassa. Pyörähtelin kuin ballerina ja tavoitin jään nopeasti. Luistimeni osuivat vinosti jään kosteaan pintaan ja tasapainoni alkoi horjua. En saanut sitä korjattua vaan kaaduin kovalle jäälle.
"Luoja sinun kanssasi Henriikka! Kuinka monta kertaa minun pitää käskeä ottamaan enemmän vauhtia ennen kolmoisakselia? Miksei se mene sinun paksuun kalloosi?" Valmentajani Jenna Kivenpää kysyi karjuen radan reunalta. Nousin ylös ja varoin vasenta nilkkaani. Olin kaatunut sen päälle ja nyt sitä aristi hiukan.
"Uudestaan", Jenna määräsi ja laittoi musiikin alusta.
Aloitin kaiken uudestaan, mutta puolella temmolla vasemman nilkkani vuoksi.
"Henriikka, mikä sinua vaivaa?" Jenna huusi ja heitti muistikirjansa seinään. "Tuota ei voi kutsua edes luisteluksi. Uudestaan ja nyt oikealla nopeudella." Tein työtä käskettyä ja valmistauduin taivutuspiruettiin. Se meni hyvin, vaikka Jenna tuhahtikin jään laidalla ja pudisti päätään. Seuraavaksi oli taas kolmoisakseli.
Tällä kertaa keräsin enemmän kuin tarpeeksi vauhtia ennen hyppyä. Kuitenkin ponnistaessani hyppäsin liikaa oikealla jalalla ja tulin huonossa asennossa alas. Jalkani pettivät ja olin taas kylmällä jäällä.
"Mikä sinua vaivaa?" Jenna kysyi ja tuli luokseni. "Etkö osaa tehdä mitään oikein?" Nousin ylös ja huomasin, että vasenta nilkkaani jomotti.
"Vasempaan nil-" Ensimmäinen lyönti osui suoraan kasvoihini. Se tuli avokämmeneltä ja raivon voimalla. Lensin sen vaikutuksesta takaisin istualteni. Toinen lyönti tuli kylkeeni nyrkistä. Parahdin kivusta, kun tunsin kylkiluuni murtuvan.
"Taas meni yksi harjoituskerta hukkaan. Toivottavasti otat tämän huomenna tosissasi", Jenna sanoi ja lähti pois.
Vasta, kun kuulin jäähallin oven käyvän uskalsin itkeä. Nousin varoen ylös ja pitelin kylkeäni. Pojilla oli alkamassa jääkiekkoharjoitukset, joten otin luistimeni jään reunalla nopeasti pois ja juoksin pukuhuoneeseen. Otin laukustani collegehousut ja löysän t-paidan ja riisuin luisteluasuni. Puin varovasti paidan päälleni ja sujautin jalkani housut. Otin laukustani urheiluteipin ja teippasin kylkeni. Kokeilin varovasti tökätä sitä etusormellani ja parahdin. Ainakin yksi kylkiluista oli varmasti murtunut.
Katsoin itseäni peilistä. Suuri mustelma teki tuloaan poskeeni. Yleensä Jenna oli varovaisempi lyödessään minua. Hän suuntaa iskunsa vartalooni tai lyö hiljempaa. Hän ei halua jättää näkyviä merkkejä.
*****
"Henriikka tule syömään", äiti huusi keittiöstä ja käveli eteiseen. Hän pudotti lautasen lattialle nähdessään minut.
"Mitä sinulle on tapahtunut?" hän kysyi ja juoksi luokseni. Hipaisin poskeani ja värähdin kivusta. Myös nilkkaani aristi vielä.
"Liukastuin kotimatkalla ja kaaduin luistimieni päälle", vastasin ja näytin kylkeäni, jonka olin teipannut.
"Pitäisiköhän sinun käydä lääkärissä? Voisit samalla pitää hiukan lepoa luistelusta. Soitankin Jennalle heti", äiti sanoi ja oli lähdössä etsimään kännykkäänsä.
"Ei!" huudahdin kauhuissani ja äiti katsoi minua kummissaan. "Olen kunnossa. Nukun vain kunnolla niin olen taas kuin uusi." Hymyilin vielä vakuuttaakseni hänet, vaikka vasenta puolta kasvoista sattui niin paljon,että melkein itkin.
"Jos niin sanot..." äiti mutisi ja katsoi minua huolestuneena. Nyökkäsin pirteästi ja juoksi portaat ylös huoneeseeni.
Laskin tavarani lattialle ja istahdin sängylleni. Katselin haikeasti seinääni, jolla oli kuvia kaikista ihailemistani luistelijoista. Tutkin ne kaikki läpi ja lopuksi katseeni siirtyi ahteen hopeamitaliin, jotka roikkuivat naulasta. Vilkaisin apeasti seinäkalenteriani, jonka melkein jokainen päivä oli merkattu punaisella tussilla treenipäiväksi. Huokaisin, vaikka päässäni kaikui tuttu ajatus:
Jotta tulisin parhaaksi...