Kirjoittaja Aihe: Tuntematon sotilas: Kaipauksesta, S  (Luettu 4308 kertaa)

Hopeakettu

  • ***
  • Viestejä: 621
  • avatar Sokerisiiveltä
Tuntematon sotilas: Kaipauksesta, S
« : 21.11.2010 20:17:35 »
Ficin nimi: Kaipauksesta
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: Tuntematon sotilas                                                                                                                             
Vastuuvapaus: Kappale Uhrille (jota olen tässä hiukan pätkinyt) on Happoradion käsialaa, ja – nyt itken – hahmot kuuluvat Väinö Linnalle, eivät suinkaan minulle.
Tyylilaji: Deathfic, drama, angst, lievä AU, jonkinmoinen hurt/comfort, metsässä metelöinti, suht tulkinnanvarainen slash
Ikäraja: S
Haasteet: Fandom10, Perspektiiviä parituksiin parilla Angst
Paritukset & päähenkilöt: Kariluoto/Sirkka, tulkinnanvarainen & yksipuolinen Koskela/Kariluoto
Varoitukset: Kuolema, kyyneleitä ja - monesti se pitää sanoa - tulkinnanvaraista slashia
A/N: AA JUMALISTE, tämän ficin kanssa on tullut tapeltua. Sain idean jo kesäloman alussa ja vasta vähän aikaa sitten olen saanut sen kunnolla paperille - eikä siitä tietenkään tullut mitä piti! No, nyt ainakin pääsen kamppailemaan muiden ficcien kanssa...


Kaipauksesta

Väijyvuorossa oleva Koskela mittaili hiekkatietä askelillaan ja seurasi syyskuisen illan hämärtymistä. Aurinko oli laskenut hetki sitten vieden korkeiden kuusten kultaukset mennessään, ja nyt niiden latvat piirtyivät tummina hahmoina pilvistä taivasta vasten. Päivän jälkeensä jättämä hämärä syveni hiljalleen pimeydeksi niellen maailman ääriviivat, ja hetken kuluttua Koskela näki vain allaan rahisevan tien ja sitä reunustavat kuuset, jotka kurottelivat häntä kohti.

Väsymyksen polttaessa silmiä mies sytytti tupakan, kallisti päätään taaksepäin pilvien lomista pilkottavia tähtiä etsiäkseen ja kuulosteli nukahtamaisillaan olevaa maailmaa. Öinen hiljaisuus oli musiikkia korville päivittäisten räjähdysten ja luotisateiden jälkeen – sen rikkoi vain varisten katkonainen riitely metsässä ja läheiselle aukiolle pystytetyssä teltassa nukkuvan konekiväärikomppanian kovaääninen kuorsaus.

Ja takaapäin lähestyvät askeleet hiekkatiellä.

Koskela laski katseensa ja kääntyi uteliaana; askeleet tulivat komentokorsun suunnalta. Hän kävi nopeasti läpi mielessään, kuka olisi voinut olla liikkeellä sellaiseen kellonaikaan – Lammio se ei ainakaan voinut olla, sillä hän oli jo käynyt haukkumassa konekiväärikomppanian sinä iltana eikä taatusti vaivautuisi tulemaan uudelleen. Eikä tarvinnutkaan, jos Koskelalta kysyttiin.

Samassa tulija astui näkyviin tien mutkan takaa, ja Koskela hämmentyi tunnistaessaan tämän Kariluodoksi. Hän ei käynyt konekiväärikomppanian luona kovin usein eikä etenkään keskellä yötä, joten asian piti olla melkoisen tärkeä.

Vanhempi otti tupakan suustaan aikoen tervehtiä toista ja kysyä tämän asiaa, mutta oli tukehtua sanoihinsa nähdessään ystävänsä kasvot – kasvot, jotka yleensä loistivat nuorta intoa ja ylpeyttä, mutta jotka nyt olivat ahdistuksen ja murheen vääristämät. Kariluoto kasasi itseään hetken, veti sitten syvään henkeä ja takelteli:

–Sirkka on kuollut...

Sitten hän räjähti lohduttomaan itkuun.

   Itke silmäsi sameaksi
   pure halki nuo punaiset huulet
   huuda äänesi käheäksi, minä en lähde luotasi mihinkään


Koskela jähmettyi aloilleen toisen viestistä ja etenkin reaktiosta järkyttyneenä - kyllä hän oli nähnyt Kariluodon itkevän aiemminkin, muttei koskaan niin estottomasti. Hän kompasteli ystävänsä vierelle ja taputteli tätä kömpelösti selkään, selvästikään tietämättä mitä tehdä tai sanoa.

Kun Kariluodon kyyneleistä ei näyttänyt tulevan loppua ja itkemisen lomasta alkoi erottua kiihtyneitä kirosanoja, Koskela ei keksinyt muuta keinoa rauhoittaa häntä kuin kiertämällä käsivartensa hänen harteilleen hiukan vaivaantuneena. Nuorempi peitti kasvonsa kädellään, veti haparoivasti henkeä ja vaikeni sitten huulta raivoisasti purren. He seisoivat hetken hiljaisessa hämäryydessä, kunnes kyynelten ja rään vesittämä perkele särki öisen idyllin toistamiseen. Metsän kaikuessa ja riitelevien lintujen pyrähtäessä pelästyneenä lentoon Kariluoto vajosi polvilleen hartiat vavahdellen.

   Manaa maan alle jokainen mies
   minä en lähde luotasi mihinkään, luotasi mihinkään


Hiljalleen yö lipui eteenpäin. Miehet istuivat kylki kyljessä hiekkatien reunassa – shokkiin mennyt Kariluoto vaipui hetkittäin levottomaan uneen, josta sitten heräsi parahtaen, kylmään hikeen ja räkään sekoittuneet kyyneleet kasvoilla virraten. Vaikka Koskela kuinka yritti lohduttaa häntä ja vakuutella kaiken olevan kunnossa, hän ei saanut järkytyksestä lasittunutta katsetta katoamaan ja verta tihkuvia huulia puhumaan järkeviä.  Tupakantumppi toisensa perään lennähti hiekkatielle Koskelan yrittäessä pysytellä hereillä, vaikka hän tiesi valvomisen kostautuvan seuraavana päivänä.

Mutta hän ei jättäisi Kariluotoa niin kuin Sirkka, hän aikoi auttaa hänet surun kutoman verhon lävitse.

   Minä kannan meidät yli pimeän, minä kannan meidät yli pimeän
  minä kannan meidät yli pimeän



A/N2.: Tätä on hyvä kuunnella kommenttia kirjoittaessa. ;)
« Viimeksi muokattu: 12.11.2014 10:15:03 kirjoittanut Vanilje »

Celeporn

  • Vieras
Vs: Kaipauksesta, K-7
« Vastaus #1 : 02.01.2011 12:08:48 »
Onneksi heitit tämän kommenttikampanjaan, käyn muiden fandomien osastoilla todella, todella harvoin, ja tämän missaaminen olisi kyllä ollut todella suuri sääli. Kerrassaan ihastuttava teksti, kiitos.

Tykkäsin siitä, miten olit tavoittanut sellaisen vähän linnamaisen fiiliksen tunteiden kuvailussa - todella niukkaa, mutta kun jotain sanotaan, niin se sanotaan sitten suoraan. Tästä hyvänä esimerkkinä se, ettei Koskela jättäisi Kariluotoa kuten Sirkka. Ei mitään turhia venkoiluja, näin se on ja piste. Myös maisemakuvaukset alussa toimivat hyvin ja loivat ehkä hivenen eräromanttisenkin vivahteen, mikä siis oli ehdottoman hyvä juttu.

Lainaus
Öinen hiljaisuus oli musiikkia korville päivittäisten räjähdysten ja luotisateiden jälkeen

Tästä ficistä en oikein osaa mitään erillisiä suosikkikohtia poimia, koska tämä on niin pelkistetty. Kuten fandomiin ja tarinaan sopiikin. Tuon yhden lauseen nyt kuitenkin nappasin erikseen ihan vain siksi, että siinä on mielestäni hirveän hyvin kerrottu taas hyvin paljon hyvin vähällä. Pidän paljonpuhuvista yksityiskohdista, kunhan ne ovat luontevia, ja tämä oli juuri sellainen.

Ja voi itku miten söpöä Koskela/Kariluotoa <3
Fanitin kaikkea hikeä ja räkää tuolla, mahtavaa realismia, mutta se ei kuitenkaan hyppinyt silmille sellaisena itsetarkoituksellisena. Ja Koskelan melkoisen mutkaton suhtautuminen nyt vaan herätti melkoista awwitusta täällä, erityisesti toteamus siitä, miten valvominen vielä kostautuisi.

Vähän kuitenkin kritisoisin noita lyriikoita tuolla välissä. Minulla on asennevamma muutenkin kaikenlaisia songficcejä kohtaan, joten kyse voi olla vain siitä, mutta minusta kyllä nuo lyriikat olisi voinut jättää kokonaan pois. Onneksi sentään olivat suomenkieliset, niin eivät häirinneet ihan niin paljon kuin mahdollista, mutta kyllä minä koin ne silti turhiksi ja lähinnä häiritseviksi osiksi muuten hyvää tekstiä. Ensimmäinen lyriikka-pätkä nyt vielä ihan menetteli, mutta sen jälkeiset eivät enää saaneet minun hyväksyntääni.

Mutta siis kaiken kaikkiaan varsin mainio ficci, kiitoksia kovasti tästä, täytyypä vilkuilla vähän tuota fandom10:si enemmänkin…

Hopeakettu

  • ***
  • Viestejä: 621
  • avatar Sokerisiiveltä
Vs: Kaipauksesta, K-7
« Vastaus #2 : 05.01.2011 20:10:10 »
   Kiitos ihan mielettömästi palautteesta, Celeporn! Ihanan laaja ja syventynyt... Olit maininnut juuri niitä kohtia, joista olin kaikkein epävarma ja joita mietin ihan hirveästi, miltä ne näyttäisivät lukijan silmissä.

   En tiedä mitä muuta sanoisin kehuihisi kuin kiitos ihan hirveästi, joten keskityn tuohon kritiikkiisi; laulun sanoihin. Itsekään en yleensä juuri välitä songficeistä, ja tämä olikin ensimmäinen sellainen minulta, ehkä sellainen kokeiluntapainen. Viimeistellessäni tätä olin itse ihan tyytyväinen välistä pirskahteleviin lyriikoihin, ja juuri siksi oli hyvä, että kerroit ettet pitänyt niistä.

- - tämän missaaminen olisi kyllä ollut todella suuri sääli. Kerrassaan ihastuttava teksti, kiitos.

Ja voi itku miten söpöä Koskela/Kariluotoa <3

   Näille olen hymyillyt ihan hurjana... Tuntematon kun on minulle varsin tärkeä fandom ja kamppailin ihan hirveästi tämän tekstin kanssa, joten nämä sanat ovat erityisen merkittäviä.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 586
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Kaipauksesta, K-7
« Vastaus #3 : 29.04.2011 19:56:15 »
Heipsan ja heti alkuun lämpimät kiitokset upeasta lukukokemuksesta! ♥ :) Vasta FinFanFuniin löydettyäni tajusin, että ihmiset ovat Tuntemattomasta sotilaastakin kirjoittaneet ficcejä, ja tämä taisi olla ensimmäinen lukemani... Upea kirja, ja nyt kun sitä tarkemmin ajattelee, niin sehän onkin oikeastaan täynnä ficcailtavaa materiaalia. Koskela/Kariluoto-paritus on minulle siis myös aivan uusi ja outo - mutta pidän kyllä kovin! Tuli heti mieleen ficci-idea, hehe. Sulla tais muuten olla tuolla Haastepyyntötopicissa viesti, jossa sanoit, että sua saa nakata TS-haasteilla - vieläkö se on voimassa?

Heti alkuun voisin kompata Celepornia siinä, että oot kyllä mielettömän hyvin saanut tähän samanlaisen tunnelman kuin Tuntemattomassa. Hahmot ovat aivan niin kuin kirjassakin, etenkin Koskela vaikutti minusta täysin, no, Koskelalta. Kariluotokin vaikutti aivan omalta itseltään, mutta Koskela kenties vielä enemmän, johtuu varmaan siitä kun tämä on vissiin vähän enemmän Koskelan näkökulmasta kerrottu... Minäkin tykkään tuosta Koskelan "mutkattomasta suhtautumisesta" (anteeksi, Celeporn, lainaan ilmaustasi mutta en osaisi sitä paremmin sanoa), sen maanläheisyydestä. Ja siitä, miten se Kariluodon uutiset kuultuaan ei heti rupea kyselemään että mitä oikein tapahtui, mitä Sirkalle kävi... Koskela on hyvin IC tässä, sitä mieltä olen. :) Se tuntuu ymmärtävän, ettei Kariluodon oloa välttämättä helpota ylenpalttinen kysely vaan ihan vain läsnäolo. Sekin, miten Koskela istuu tuolla tienpientareella Kariluodon kanssa eikä jätä tätä yksin, vaikka yöunet jäisivätkin vähän vähiin... Hmm. Se jos mikä on osoitus ystävyydestä. (:

Tykkäsin hirmu paljon kuvailustasi, tuolla oli joitakin hirmuisen hienoja kohtia. Esimerkiksi se, miten väsymys polttaa Koskelan silmiä; uupumuksen melkein pystyy tuntemaan omissakin silmissään kun tuota lukee... Jotenkin tästä ficistä käy myös sodan rankkuus rivien välistä hyvin ilmi. Sitten toinen kohta, mistä pidän kovin, on kyynelten ja rään vesittämä perkele - se on niin erikoisesti ja hienosti sanottu, etten osaa edes muuta siitä sanoa, hehe. Muutenkin tässä on kuvailtu suomalaista kesäyötä upeasti. Varisten katkonainen riitely ja alla rahiseva tie... Hienoa tekstiä. Nuo öiset hetket pystyy selvästi näkemään mielessään.

Tupakantumppi toisensa perään lennähti hiekkatielle Koskelan yrittäessä pysytellä hereillä, vaikka hän tiesi valvomisen kostautuvan seuraavana päivänä.

^ Tuosta kohdasta pidän erityisesti. Se on niin hienosti sanottu, yksinkertaisesti mutta hienosti. Jotenkin tykkään siitä, miten tupakantumpit lennähtävät eikä Koskela lennätä niitä - tai siis lennättää, mutta että sitä ei ole ilmaistu niin. Hehe, sekavaa selitystä, en ymmärrä tätä varmaan itsekään... Celeporn sanoi sen taas hyvin, siis että teksti on vähäeleistä eikä sanoja käytetä ylenpalttisesti, mutta silti kaikki tarpeellinen käy ilmi. Ja lukija pystyy itse päättelemään vaikkapa nyt sen, miksi Koskela ylipäätään jää kaverinsa vierelle eikä vaikkapa passita tätä takaisin komentokorsulle rauhoittumaan. Ja sen, miksi Kariluoto päättää mennä juuri Koskelan luo. No juu, ehkä siksi että Koskela sattuu olemaan hereillä ja Kariluodon ystävä, heheh...

Mutta siis tuosta slashista sen verran, että aika tulkinnanvaraista se tässä kyllä on ja tykkäänkin oikeastaan siitä, miten se jäi sille tasolle. Se jotenkin sopii tähän, pääpaino kun kummiskin tuntuu olevan Kariluodon menetyksellä ja surulla. Ihan hyvinhän tämän voi tulkita kauniiksi kertomukseksi ystävysten välisestä luottamuksesta ja toisen tukemisesta - ja sitä se ehkä onkin, vaikka tuota slash-virittyneisyyttäkin on mukana. Mainitsit vissiin A/N:ssa, että Koskela/Kariluoto on yksipuolista, ja semmonen kuva tästä ehkä tuleekin. Tai vaikea sanoa, kun Kariluoto on ymmärrettävästi niin shokissa Sirkan kuolemasta... Mutta ystävyys tuossa mielestäni ainaskin on taustalla, jos ei muuta. (:

Olet mielestäni kuvaillut todella aidosti ja uskottavasti Kariluodon surua. Itkeminen ei ole pelkkä maininta, vaan kuvaat sen hyvin todentuntuisesti. Ja sekin, miten Kariluoto menee shokkiin eikä näytä välistä ollenkaan tajuavan Koskelan läsnäoloa... Se on kaikki jotenkin niin aitoa, luonnollista. Kariluodosta mahtaa tuntua kauhealta kun saa yhtäkkiä tiedon rakkaansa kuolemasta. ._. Ei ihme, että menee shokkiin kun ottaa huomioon senkin, mitkä olosuhteet tässä vallitsevat, sota käynnissä, pelko ja kuolema jatkuvasti läsnä... Ja sitten joku kotirintamalla olevista kuolee. Huhhuh.

Kuuntelin muuten tuota Happoradion Uhrille-biisiä lukiessani ja täytyy sanoa, että se sopi taustamusiikiksi ihan mielettömän hyvin! Kaunis ja herkkä kappale, sitten kun vielä ficci sijoittuu kesäyöhön ja siinä käsitellään suuria tunteita niin... No, upea yhdistelmä mielestäni. (: Mitä noihin lyriikoihin tulee, niin mielestäni ne eivät mitenkään pahasti tökkineet siellä vaan sulautuivat tekstin joukkoon ihan hyvin. Olen kyllä Celepornin kanssa samaa mieltä siitä, että tämä olisi toiminut ehkä ilmankin niitä. Mutta eivät ne siis häirinneet minua mitenkään. Happoradiolla on kyllä upeita sanoituksia ja biisejä. (:

Hmm, eiköhän se ollut suunnilleen siinä. Tämä on surullinen mutta kaunis - ja lohdullinen - tarina. Etenkin tuo Koskelan viimonen miete herättää lohdullisen fiiliksen, uskon siitä että Kariluoto pääsee vielä yli menetyksestään vaikka se ehkä aikaa veisikin... Ja että Kariluodon ja Koskelan ystävyys säilyy, että se kantaa.

Kiitos paljon, tätä oli ilo lukea! ♥ Ja kiitos kun johdatit minut tällä TS-fandomin pariin, hehe... Olet todella taitava kirjoittaja ja osaat uskomattoman hyvin mukailla Linnan hahmoja. Täytyy kurkata muitakin ficcejäsi. Kiitos ja moi moi! :)
« Viimeksi muokattu: 29.04.2011 23:28:42 kirjoittanut Waulish »


Are you down to believe intenser?

Hopeakettu

  • ***
  • Viestejä: 621
  • avatar Sokerisiiveltä
Vs: Kaipauksesta, K-7
« Vastaus #4 : 09.05.2011 16:04:29 »
Voi Waulish, kiitos paljon kommentistasi! Ihanaa, kun jaksoit antaa palautetta (ja vielä noin paljon!), vaikkei tämä olekaan niitä tuoreimpia tekstejä Finissä. Tuntematon on tosiaan aivan upea teos, ja kyllähän sieltä löytyy vaikka millä mitalla ainesta ficceihin, kun vain katsoo sillä silmällä. :D Ja joo, mulle pitää saa vieläkin heittää ficci-ideoita yksärillä! :)

Jestas, miksi minä aina kirjoitan kiitosvastauksia ficcieni kommentteihin, kun välillä kuitenkin tulee vastaan juuri tällaisia upean syventyneitä ja mykistävän laajoja kommentteja? :D En minä osaa nyt sanoa muuta kuin kiitos ja punastella ja virnistellä täällä onnessani ja innostua kirjoittamaan lisää ja kiitos.

Pääkallokiitäjä

  • Antagonisti
  • ***
  • Viestejä: 96
  • Militantti uneksija
Vs: Kaipauksesta, K-7 | Tuntematon sotilas
« Vastaus #5 : 21.11.2011 14:16:11 »
Olen lukenut sinulta muutaman Tuntematon-ficin, ja sanon että tämä on niistä ehdottomasti paras. Koskela ja Kariluoto istumassa kylki kyljessä yön pimeydessä, niin suloista... :-* Tuollainen eroottissävyinen kiintymys ja puoliksi tiedostamaton halu kovapintaisten miesten välillä nostaa aina korvasta toiseen ulottuvan hymyn kasvoilleni. Koska siitä siinä minusta oli nimenomaan kyse ja se kiteytyi lopun lauseeseen "Hän ei jättäisi Kariluotoa niin kuin Sirkka". Onko Koskela peräti jollain lailla iloinen Sirkan kuolemasta, koska nyt Kariluoto on vain hänen ja hänellä on kenties nyt tilaisuus todistaa olevansa paljon parempi rakastettuna kuin kukaan nainen? Ilman että hän siis myöntäisi sitä (edes) itselleen sen enempää kuin hieman liiankin lämpimiä tunteitaan Kariluotoa kohtaan.
(Minä sen sijaan myönnän, että homoerotomaani täällä tulkitsee asioita miten haluaa.)

Kariluodon surun kuvaus oli liikuttavaa: kun suomalainen sotilas itkee, hänellä on jo todella paha olla, mutta silloinkin kyyneliä täytyy terästää kiroustulvilla. Sydämessäni on erityinen pehmeä kohta myös kovapintaisten miesten kyynelille... Sitä, miten sopivaa ja toimivaa Koskelan kyselemättömyys on, onkin jo kiitelty.

Kiitoksia tästä. Itsekin Tuntemattomasta kirjoittaneena (Hymyilevä tappaja, ja lisää luultavasti tulossa) on ilo lukea toisten näkemyksiä, ja vieläpä näin hyviä!
Tu me tue, tu me fait du bien.

* * *

Mielikuvituksenpurkauksia.

Hopeakettu

  • ***
  • Viestejä: 621
  • avatar Sokerisiiveltä
Vs: Kaipauksesta, K-7 | Tuntematon sotilas
« Vastaus #6 : 03.02.2012 10:49:02 »
Pääkallokiitäjä: Äh, olet saanut odottaa vastausta ihan liian kauan, anteeksi siitä, mutta kiitos paljon kommentista! ♥ Hävettää tunnustaa, mutta en edes tullut tuumineeksi, josko Koskela olisikin iloinen Sirkan kuolemasta - itse näin asian niin, ettei hän tosiaankaan tahtonut Kariluodon kärsivän toiste läheisen kuolemasta. On kuitenkin äärettömän mahtavaa, että pohdit eri tapoja tulkita miehen käytöstä!

Olen iloinen, että pidit Kariluodon surun kuvailusta - minunkin sydämessäni on aina tilaa miesmiesten itkulle... Ja odotan mielenkiinnolla, mitä muuta kirjoitat ko. fandomista Hymyilevän tappajan lisäksi. ;)