Kirjoittaja Aihe: Muistuta minua rakkaudestasi || K11, Rose/Scoprius, Angst/Romance, One-shot  (Luettu 543 kertaa)

Aiqsu

  • bubble
  • ***
  • Viestejä: 442
Nimi: Muistuta minua rakkaudestasi
Kirjoittaja: Aiqsu
Beta: Naminé, kiitokset<3
Tyylilaji: Angst/Romance
Paritukset: Rose/Scorpius
Ikäsuositus: K11
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat Rowlingille
Varoitukset: Alkoholinkäyttö

Hetkeen en nähnyt edessäni muuta kuin pitkän, pimeän käytävän. Pienintäkään valonpilkahdusta ei näkynyt, mutta pimeys oli toisaalta omiaan kuvastamaan senhetkistä mielentilaani. Päässäni surisi, käteni olivat nyrkissä kylkiä vasten ja tuntui kuin viha olisi poreillut sisälläni. Kuinka tässä näin oli käynyt? Vielä kolme tuntia sitten olin jännittyneenä hypähdellyt kotioveni edessä odottaen Caraa, ja nyt minä lähes juoksin pitkin WWT:n (Welhojen Waltionteatterin) alakertaa.

En voi uskoa, ettei Cara suostunut lähtemään kanssani pois teatterista silloin, kun ei ollut vielä liian myöhäistä. Olimme saapuneet teatterin aulaan hyvissä ajoin ennen näytöstä, ja minä odotin innokkaasti tulevaa. Me emme suinkaan olleet kahdestaan, Caran seurana oli serkkuni Louis – Cara oli todennäköisesti koulun kaunein tyttö heti Louisin omien siskojen jälkeen, eikä ollut ihme että he kaksi olivat päätyneet yksiin, ja minun käsikynkässäni oli kulkenut Walter Corner. Hän oli minua vuoden vanhempi korpinkynsi, jota isäni tuntui jostain kumman syystä inhoavan. Ei hän muidenkaan poikakaverieni suurin fani ollut ollut, mutta kun toin Walterin kotiin esittelyyn, hän näytti siltä kuin olisi halunnut kirota pojan siltä seisomalta.

En kuitenkaan ollut välittänyt isäni mielipiteestä. Walter oli mukava, hän oli tarpeeksi fiksu minulle – ei yhtä fiksu kuin minä, mutta se saattoi olla ihan hyvä juttu, sillä minä olin kamalan kilpailuhenkinen. Hän ei ikinä ehdotellut mitään typerää, kuten ”Hei, Rose, minulla on ajatus! Mennään naku-uinnille Mustajärveen ja kokeillaan, syökö jättiläiskalmari meidät!” Uskokaa pois, niitäkin tapauksia olin nähnyt.

Ja juuri yksi niistä tapauksista oli onnistunut pilaamaan minun iltani. Siinä minä nojasin erästä kreikkalaistyylistä pylvästä vasten ja odottelin Walteria, joka oli mennyt hakemaan meille tonttuviinipulloa esitykseen, kun yhtäkkiä tunsin käden laskeutuvan paljaalle olkapäälleni. Käännähdin ympäri vain tajutakseni katsovani suoraan jäänsinisiin silmiin. Olin vähällä vaikertaa ääneen – mitä hittoa Scorpius Malfoy teki teatterissa?

Sain vastauksen kysymykseen, kun näin meistä kolmen metrin päässä kaksi noitaa ja kaksi velhoa. Kaikki kolme katselivat minua halveksuvasti ja ylimielisesti. Jokaisella heistä oli samanlaiset platinanvaaleat hiukset, lukuun ottamatta nuorempaa noitaa, jonka tukka oli pikimusta. Lucius ja Narcissa sekä Draco ja Astoria Malfoy. Scorpiuksen vanhemmat ja isovanhemmat. Olisihan minun pitänyt arvata, että Malfoyn hienostoklaani ravasi valtionteatterissa yhtenään.

Hyvä tuuleni tuntui haihtuvan ilmaan, kun katselin Scorpiuksen virnuilua. Vedin syvään henkeä ja katsoin sitten häntä silmiin. Hän kohotti kulmakarvojaan, mutta minun raivoisa ilmeeni ei vaikuttanut häneen samoin kuin useimpiin ihmisiin – yleensä he hiljenivät ja vakavoituivat välittömästi. Kaikki sanoivat minun perineen sen katseen äidiltäni, sillä se tehosi jopa omaan isääni ja setääni Harryyn. Mutta ei, ei Scorpiukseen. Hänen hymynsä vain leveni.

”Mitä sinä haluat?” sähähdin hänelle ja vilkuilin samalla hermostuneena ympärilleni. Jos Walter sattuisi paikalle nyt, ilta huonontuisi entisestään..

”Miksi sinä olet niin vihainen, Rosie?” Malfoy tiedusteli näyttäen muka loukatulta. ”Minulla oli ikävä sinua. Joululoma tuntuu mahdottoman pitkältä, kun en voi olla lähelläsi.”

”Älä kutsu minua Rosieksi, Malfoy!” ääneni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi, mutta sain silti ladattua siihen mukavan annoksen puhdasta vihaa. ”Sinä sait tilaisuutesi olla minun lähelläni! Nyt ainoa asia mitä voit tehdä on pysyä minusta niin kaukana kuin tämän hemmetin rakennuksen puitteissa vain voit!”

”Kulta...” Scorpius aloitti. Hän nosti sormellaan leukaani ylöspäin saadakseen jääsilmillään kiinni katseestani. Hän puhui maanitteluäänellään, joka oli aina ennen tehonnut minuun aivan liian hyvin. ”Meillä oli hauskaa. En ymmärrä miksi häivyit sillä lailla.”

Tietenkään hän ei ymmärtänyt. Hän oli Scorpius Malfoy, ja minä olin melkein antanut hänen katseensa laittaa pääni pyörälle jälleen kerran. Hänen sanansa kuitenkin saivat minut havahtumaan.

”Ei, Malfoy, sinulla oli hauskaa. Sinulla oli hauskaa, kun pyörittelit muita tyttöjä samaan aikaan, kun minä odotin sinua. Sinä olit antanut minulle lupauksen, ja sinä rikoit sen. Siksi minä lähdin, ja siksi minä en ole enää sinun kultasi. Hyvästi, Malfoy.”

Sen sanottuani lähdin korot kopisten baaritiskiä kohti. Toivoin koko sydämestäni, että tapaaminen Malfoyn kanssa ei olisi vaikuttanut minuun mitenkään, mutta tietysti se oli – silmiäni kirveli inhottavasti ja sydämeni hakkasi. Hän oli päässyt liian lähelle.
Ystäväni olivat saaneet tonttuviinipullot käsiinsä ja katselivat nyt ympärilleen arvatenkin minua etsien.

”Hei”, sanoin ja arvasin Caran ilmeestä, että hän näki teeskennellyn hymyni läpi.

”Hei, kulta, oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneen näköisenä.

”Minä...” Olin aikeissa sanoa, että olin kunnossa, mutta jostain syystä kyennyt siihen. ”Voidaanko puhua hetki? Ja odotas”, - käännyin nappaamaan viinipulloni Walterilta – ”saatan tarvita tätä.”

Cara johdatti minut sivummalle ja katsoi minua parhaalla kerro-minulle-heti-tai-minä-kaadan-totuusseerumipullollisen-kurkustasi-alas-sillä-olen-niin-huolissani-ilmeellään.

”Näitkö Malfoyt?” kysyin lähes kepeästi ja yritin kammeta pullon korkkia auki.

”Malfoyt? Mitä? Onko Scorpius...” minä nyökkäsin ja hänen silmänsä tulvahtivat täyteen sääliä.

”Voi Rosie. Miten meillä saattoi käydä näin huono tuuri?”

”En tiedä”, sanoin yrittäen pitää ääneni vakaana ja tuijotin pullonkorkkia, jotta en joutunut kohtaamaan Caran katsetta. Vaikka en kyllä tiennyt ketä oikein kuvittelin huijaavani, sillä Cara tiesi tasan tarkalleen millaisen reaktion Scorpius Malfoy sai minussa aikaan. ”Voidaanko me nyt vain lähteä?”

Cara oli hetken hiljaa. Sitten hän huokaisi. ”Rosie. Ole kiltti ja älä anna hänen pilata sinun iltaasi. Tai älä ainakaan pilaa meidän muiden iltaa tällä, jooko? Minä olen odottanut niin kauan että pääsisin ulos Louisin kanssa. Ja Walter on hulluna sinuun. Sinulla on hänet, voit unohtaa Malfoyn! Ja sitä paitsi, olen kuullut näytelmänkin olevan tosi hyvä.” Hän väläytti suostuttelupuheensa päätteeksi minulle vielä maanittelevan hymyn.

Purin huultani ja sitten nyökkäsin. Unohda Malfoy, keskity Walteriin. Helppoa.


Kyllähän minun olisi pitänyt tietää, ettei se tulisi olemaan niin yksinkertaista. Olin varmasti tehnyt jonkin hirvittävän rikoksen edellisessä elämässäni, sillä tuntui, että minua rankaistiin oikein kunnolla. Scorpius Malfoy istui suoraan minun takanani, ja vaikka teatteri oli taikakeinoin laajennettu, hänen oli aivan pakko istua minun penkkini selkämyksessä kiinni ja hengittää niskaani. Selkääni pitkin kulkivat kylmät väreet aina, kun hänen sormensa ”vahingossa” hipaisivat niskaani. Walter katsoi minua oudoksuen joka kerta, kun säpsähdin ja aloin olla melko varma, että tämän illan jälkeen hän lähtisi mieluummin ulos vaikka peikon kanssa.

Tonttuviinipulloni tyhjeni huomattavaa vauhtia, ja kymmenen minuuttia kestävän tauon alkaessa tajusin, etten ollut ymmärtänyt näytelmästä mitään. Minun oli paettava.


Nyt siis kiiruhdin pitkin alakerran käytävää etsien vessaa. Tarvitsin rauhallisen paikan, jossa koota ajatuksiani, ja muistelin viimeksi teatterissa käydessäni poikenneeni alakerran vessassa. Siellä ei varmasti olisi samanlaista tungosta kuin muualla.

Olin ehtinyt nappaamaan aulan baarista mukaani toisen tonttuviinipullon ja kulutin sitä tasaiseen tahtiin samalla, kun laahustin käytävää eteenpäin. Ajatukset laukkasivat päässäni lakkaamatta ja yritin turhaan olla kuuntelematta niitä. Scorpius Malfoy. Vittu. Hemmetin riikinkukko, eikö se voinut jättää minua rauhaan?

En ollut odottanut niin selkeää vastausta kysymykseeni, mutta sellaisen todellakin sain.
”Hei,” kuului venyttelevä ääni takaani. Loistavaa, minä ajattelin. Poistakaa sanan ”Hei”:n edestä h-kirjain niin saatte vastauksen kysymykseeni. Mitä muuta olisinkaan voinut Scorpiukselta odottaa kuin, että hän seuraa minua ympäri rakennusta?

”Sinä se et koskaan tiedä, milloin lopettaa, ethän?” minä huokaisin ja käännyin katsomaan häntä. Miten hän uskalsikin hymyillä minulle tuolla tavoin, vaikka yritin parhaani mukaan tappaa häntä katseellani? Harmi etten ollut basiliski. Päätin antaa periksi. Loin häneen yhden viimeisen vihaisen silmäyksen ja laskin viinipullon kädestäni. Nojauduin vasten valkoista, kivistä seinää ja liu’uin lattialle istumaan.

”En minä halua lopettaa, Rosie”, hän sanoi ja katsoi minuun vetoavasti. Minä käänsin pääni toiseen suuntaan, annoin poskeni levätä kylmän seinän karheaa pintaa vasten. Miten minä milloinkaan saisin hänet olemaan hiljaa ja häipymään elämästäni?

”Malfoy, jos sinulla on minkäänlaista kunnioitusta minua kohtaan, ole kiltti ja häivy nyt”, sanoin hiljaa ja painotin nyt-sanaa.

”Sinä olet kännissä”, hän totesi pehmeästi. ”Minä en halua jättää sinua tuossa kunnossa tänne.”

”Älä viitsi”, nauroin koleasti. ”Sinua ei kiinnosta paskan vertaa se, miten minä voin tai missä kunnossa olen. Mene takaisin fiinin perheesi luo ja anna heidän ostaa sinulle tyttöystävä.”

”Sinä olet ilkeä kun olet humalassa”, Malfoy tokaisi ja vilkaisi minua nyt yllättävän kylmästi. Olinko saanut hänet suuttumaan puhumalla hänen perheestään? Ei kiinnostanut.

”Minä olen aina ilkeä. Häivy”, tokaisin, nappasin viinipullon käteeni, kompuroin ylös maasta ja lähdin hoipertelemaan poispäin hänestä. Hitto, missä vaiheessa minä olin ehtinyt juomaan näin paljon?

Kun olin päässyt turvallisen välimatkan päähän Scorpiuksesta, istuin – tai puoliksi kaaduin – maahan. Halusin unohtaa hänet ja kaiken sen mitä tapahtui tämän pimeän käytävän ulkopuolella. Suljin silmäni ja annoin väsymyksen levitä aivoihini...


”Niin suloista kuin minusta onkin, että nukut keskellä teatterin alakerran lattiaa, minusta tuntuu, että sinun kannattaisi herätä nyt”, kuului aivan liian tuttu ääni vierestäni. Avasin silmäni. Päätäni särki ja hetken kaikki ympärilläni näytti kummallisen sumealta – sitten sain kohdistettua katseeni Malfoyn kasvoihin. Outoa kyllä, hän ei virnistellyt eikä näyttänyt edes erityisen ivalliselta. En ollut milloinkaan nähnyt hänen kasvoillaan sellaista ilmettä.

”Mitä nyt on tapahtunut? Kauanko minä nukuin?” kysyin ja ääneni oli hiljaista muminaa.

”Ehkä puoli tuntia”, hän sanoi ja kohautti harteitaan. ”Ja sillä aikaa minä tein kaikkeni saadakseni jommankumman tämän käytävän päissä olevista ovista aukeamaan. Joku on käynyt lukitsemassa ne sillä aikaa, kun olemme olleet täällä, enkä saa taiottua niitä auki. Alohomora ei toimi.”

”Mitä?” älähdin ja annoin sanojen imeytyä aivoihini. Minua pyörrytti. ”Tarkoitatko sinä, että me olemme jumissa täällä?”

”Jep.”

En osannut vastata hänelle mitään. Istuin pimeässä käytävässä tuijottaen vastakkaista seinää ja mietin, mitä ystäväni tekisivät tajutessaan minun puuttuvan. He ajattelisivat minun menneen kotiin, arvasin. Walter palaisi omaan kotiinsa pettyneenä minuun ja siihen, miten niin fiksun oloisesta tytöstä saattoi paljastua tällainen idiootti, joka meni täysin sekaisin nähdessään entisen poikaystävänsä. Meidän suhteemme olisi siis varmasti ohi. Ja mitä Caraan ja Louisiin tuli, luotin täysin Caran taitoon raahata poikaparka kotiinsa ja hyväksikäyttää tätä sydämensä kyllyydestä. Hän ei kaipaisi minua tänä yönä.

Maatessani kylmällä, kovalla marmorilattialla kadotin täysin ajantajuni. Annoin kaikkien murheideni vallata mieleni, velloin itsesäälissä ja melkein unohdin Scorpiuksen olevan paikalla. En ollut milloinkaan nähnyt häntä niin hiljaisena. Tai teknisesti ottaen, enhän minä häntä nytkään nähnyt, kiitos pimeyden.

”Mikä sinua vaivaa tänään?” kysyin, kun en itse keksinyt hyvää syytä hänen hiljaisuuteensa. ”Yleensä en saa sinua millään hiljaiseksi ilman taikoja.”

”Todella hauskaa”, hän murahti hiljaisuudesta ja minä ihmettelin hänen äänensä kireyttä. Itse asiassa se ärsytti minua – hänen omaa syytäänhän koko tilanne oli.

”Ja nytkö sinä olet minulle vihainen?” tiukkasin ja purin huultani.

”Onko sillä väliä? Sinäkin olet aina minulle vihainen.”

”Niin, mutta minulla on siihen hyvä syy! Sinä särjit minun sydämeni, muistatko? Ja kaiken lisäksi sinä et tehnyt sitä vain yhtä kertaa, vaan monta kertaa! Sinä tulit aina takaisin vannomaan, ettet mokaa enää, ja minä luotin sinuun! Ja edelleen, vaikka olen sanonut sinulle miljoona kertaa, etten voi enää koskaan luottaa sinuun, sinä seuraat minua ja kiusaat minua ja, ja – sinä teet minut hulluksi, tajuatko? Minä en halua olla sinun lähelläsi!” Ääneni kohosi kun pääsin vauhtiin, ja viimeiset sanat huusin niin lujaa, että koko käytävä raikui.

”Mene sitten kauemmas”, Malfoy tokaisi. Hänen äänensä oli entistäkin kylmempi, ja tajusin yhtäkkiä, että sanani olivat loukanneet häntä. Olin saanut hänet loukkaantumaan. Olin vaikuttanut häneen jotenkin, ja se tuntui niin suurelta voitolta, että en voinut tehdä muuta kuin purskahtaa itkuun. Mieleeni tulvivat kaikki ne kerrat, jolloin hän oli satuttanut minua ja jokainen kerta, kun yritin saada kostettua. En ollut onnistunut. Ennen kuin nyt.

Yllätyin itsekin itkunpuuskani rajuutta. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin, nyyhkytin ääneen – käperryin kerälle seinää vasten ja potkaisin lasista viinipulloa niin, että se meni sirpaleiksi. Ja koko tämän ajan Scorpius Malfoy istui minusta kolmen metrin päässä ja katseli minua, mutta ei sanonut sanaakaan.

Lopulta sain itseni jälleen kuriin. Jäin nojaamaan seinään yhtä hiljaa kuin ennenkin, ja kuuntelin Scorpiuksen hengitystä. Oliko hän nukahtanut? Sitä en uskonut.

”Joten mikä sinun tarinasi oikein on?” kysyin, ääni täristen edelleen melko rajusti.

”Mikä tarina?” hän kysyi hiljaa. ”Entä jos minulla ei ole sellaista?”

”Jokaisella on tarina. Minä haluan tietää miksi sinä teit minulle mitä teit. Ja sen, miksi järkytyit niin paljon tajutessasi, että olemme jumissa täällä.”

Tuli täydellinen hiljaisuus ja olin varma, ettei hän aikonut vastata minulle. Miksi olisikaan? Ehkä hänellä todellakaan ei ollut mitään tarinaa kerrottavaksi. Hän oli Scorpius Malfoy ja oli hyvin todennäköistä, että hän vain oli sellainen idiootti luonnostaan. Lopulta hän alkoi kuitenkin puhua.

”En minä tiedä, Rose... Et sinä tiedä miltä se tuntuu, kun kaikki kyselevät miksi minä olen sinun kanssasi. Tai olin, miten vain. Kaikki muut luihuisesta naureskelivat sinulle ja ajattelivat, että minä hyödyin sinusta jotenkin, koska enhän minä heidän mielestään voinut olla tosissani sinun kanssasi. Vanhempani eivät olleet sen ymmärtäväisempiä – he käskivät minun pysyä kaukana Ron Weasleyn tyttärestä, tai muuten. Ja aina kun he loukkasivat sinua tai muistuttivat minua siitä, miten meidän ei pitäisi olla yhdessä, minä aloin epäröidä ja yritin olla välillä jonkun toisen kanssa vain tajutakseni kerran toisensa jälkeen, ettei kukaan muu ollut niin kuin sinä. Sinulle se näytti tietysti siltä, kuin pettäisin sinua.”

Nielaisin. Siinä oli minulle vähän liikaa sulateltavaa, varsinkin kun pääni oli muutenkin epätavallisen sekaisin – mutta esitin silti jatkokysymyksen. ”Ja tänä iltana?”

”Perheeni näki kuinka katselin sinua. He käskivät minun pitää näppini erossa sinusta. Mutta kun näin sinun lähtevän yksin alakertaan ja tiesin, paljonko sinä olit juonut, minä vain – en tiedä, minun oli pakko seurata sinua. Minun piti vain hoitaa sinut nopeasti pois täältä ennen kuin he huomaisivat minun poistuneen. Ja sitten kävi näin.”

Voi luoja, ajattelin ja minun teki mieli nipistää itseäni tarkistaakseni, että olin varmasti hereillä. En olisi ikinä uskonut Scorpius Malfoyn puhuvan noin rehellisesti ja koruttomasti. Minua hämmästytti ehkä kaikista eniten se, että uskoin hänen jokaista sanaansa. Seurusteluaikanammekaan en ollut kyennyt luottamaan häneen, en ainakaan sen jälkeen, kun hän oli ensimmäisen kerran pettänyt minua. Mutta nyt tuijotin hänen suuntaansa hämmästyneenä ja toivoin, että olisin voinut nähdä hänen kasvonsa.

”Minä en tiedä mitä sanoisin”, sanoin hiljaa ja annoin hämmästyksen kuulua äänestäni. Scorpius hymähti.

”Taitaa olla ensimmäinen kerta kun niin käy, vai kuinka?” hän totesi ja saatoin kuulla hymyn hänen äänessään. Hän siirtyi hiljaa lähemmäs ja pian saatoin nähdä hänen kasvonsa. Sinisten silmien katseessa oli jotain, mitä en olisi uskonut niissä koskaan näkeväni. Voisiko se olla sitä mitä luulin sen olevan?

”Anna anteeksi, Rose”, hän sanoi ja hymyili minulle hellästi. Tässä kohtaa yleensä olisin luultavasti suudellut häntä, mutta nyt painoi kämmeneni vasten hänen rintaansa estääkseni häntä kumartumasta eteenpäin. Minun oli pakko kysyä.

”Scorpius”, kysyin melko juhlallisesti. Oli kulunut pitkä aika siitä, kun olin viimeksi kutsunut häntä etunimellä. ”Rakastatko sinä minua?”

Hän näytti täydellisen tyrmistyneeltä. Hetken luulin pilanneeni kaiken, luulin että hän takeltelisi minulle jotakin epäselvää ja pakenisi niin kauas minusta kuin ahtaassa käytävässä vain saattoi, mutta hän purskahtikin nauruun.

”Tuo on yksi hitonmoinen kysymys, Rosie”, hän naurahti lopulta. ”Mutta kieltämättä sinun tapaistasi. Totta kai minä rakastan sinua.”

Se oli viimeinen asia, jonka olisin kuvitellut kuulevani Scorpius Malfoyn suusta. Tuijotin häntä hetken syvälle silmiin etsien niistä pientäkin epärehellisyyden pilkahdusta. En kuitenkaan nähnyt katseessa muuta kuin orastavaa toivoa, ja se sai huuleni lopulta kaartumaan onnelliseen hymyyn.

”Yhtäkkiä lukkojen takana olo ei tunnu puoliksikaan niin kamalalta”, naurahdin onnellisena. Scorpius hymyili minulle lähes ujosti – sellaista hymyä en ollut häneltä vielä koskaan saanut. Tunsin pitkästä aikaa itseni kokonaiseksi, kun hän veti minut syliinsä ja suuteli hellästi. Hänen huulensa olivat kuumat ja pehmeät omiani vasten, eikä suudelma muistuttanut yhtäkään aikaisemmistamme – se oli täynnä varovaisuutta. Hän kohteli minua kuin olisin särkyvä. Ehkä olinkin, sillä hän oli särkenyt minut jo useampaan kertaan ja tiesi sen itsekin. Hänen suudelmansa olivat kuitenkin omiaan korjaamaan minua. Takerruin häneen kiinni, kiedoin käteni tiukasti hänen kaulansa ympärille ja horjahdin suoraan hänen rintaansa vasten. Aloin pikkuhiljaa katua ryyppäämistäni – tuskin muistaisin käytävän tapahtumia seuraavana päivänä enää lainkaan. Se ajatus sai minut säikähtämään.

”Scorpius”, henkäisin hänen huuliaan vasten ja vetäydyin kauemmas. Hän katsoi minua kummissaan. ”Entä jos minä en muista tästä mitään enää huomenna?”

”Sitten minä muistutan sinua.”

Täydellinen vastaus. Kaikki huoleni kaikkosivat, sillä hänen vastauksensa sai minut vakuuttumaan siitä, että hän todella olisi luonani yhä huomenna. Suutelin häntä uudelleen, nyt rajummin ja vaativammin ja takerruin käsilläni hänen hiuksiinsa. Scorpius ymmärsi viestini oikein, ja hänen kätensä tarttuivat mekkoni helmaan. Irrottauduin hänen huulistaan siksi aikaa, että hän sai vaatteen vedettyä pääni yli. Hyvin kallis ja täydellisen sileä mekkoni päätyi yhdeksi kasaksi likaiselle lattialle, mutta minä en välittänyt. Vain Scorpiuksella oli väliä.

Hän kietoi kätensä tiukasti vyötärölleni ja suuteli minua, mutta jo hetken kuluttua hän irrottautui ja lähti kuljettamaan huuliaan leuan yli kaulalle. Hän näykkäisi sen herkkää ihoa saaden minut huokaisemaan. Seuraavaksi poika liu’utti käsiään selkärankaani pitkin saaden minut värähtämään, ja avasi sitten rintaliivini. Ne päätyivät samaan kasaan mekkoni kanssa.

”Rose, sinä olet niin kaunis”, Scorpius henkäisi korvani juuressa. Hymyilin pimeässä ja vedin vuorostani paidan pois hänen päältään. Kuljetin sormiani pitkin hänen vahvoja vatsalihaksiaan ja sain hänet huokaisemaan. Hän vei kätensä selkäni taa ja taivutti minut varovasti lattialle makaamaan. Minua huimasi hiukan, mutta kun hänen pehmeät huulensa painautuivat jälleen omilleni, sain keskittymiskykyni takaisin.

”Oletko varma, että tämä on mitä haluat?” Scorpius kysyi katsoen minua vakavana silmiin. Minä hymyilin hänelle ja muotoilin sopivaa vastausta päässäni. Kyllä, minä halusin häntä enemmän kuin mitään maailmassa. Tarvitsin juuri tätä enemmän kuin vettä tai ruokaa. Tahdoin vain hänet. En kuitenkaan saanut tilaisuutta kertoa sitä hänelle, sillä yhtäkkiä käytävän päästä kuului kova kolahdus.

”Toivon todellakin omaksi parhaaksesi, ettei hän halua, Scorpius”, kuului kylmä miehen ääni käytävän päästä, ”me nimittäin lähdemme nyt.”

Draco, Astoria, Narcissa ja Lucius olivat saapuneet käytävään ja sytyttäneet valot. Päässäni pyöri ja minua oksetti, kun nousin istumaan niin nopeasti kuin suinkin kykenin. En ymmärtänyt edes peittää paljasta ylävartaloani. Scorpiuksen silmistä kuvastui sama kauhu, jonka minä tunsin sisälläni. Painoin käteni hän kädelleen.
”Älä mene.” Muotoilin sanat huulillani ja katsoin häntä anovasti. Scorpius ei voinut lähteä. Ei nyt, kun kaikki vihdoinkin oli selvää ja tiesin tarkalleen, mitä halusin. Halusin, että hän olisi vierelläni yhä huomenna. Halusin hänet ja halusin hänen jäävän.

”Scorpius, me odotamme”, Narcissa kutsui pojanpoikaansa vaativasti. Scorpius puri huultaan ja kun näin yksinäisen kyyneleen vierähtävän hänen silmäkulmastaan, tiesin hänen tehneen päätöksensä.

”Hyvästi, Rosie”, hän kuiskasi, hiljaisella ja ahdistuneella äänellä. Hän tarttui paitaansa ja lähti kulkemaan perhettään kohti katse painautuneena maahan. Hänen tuskansa teki omani entistä sietämättömämmäksi.

Hän ei kääntynyt katsomaan taakseen matkallaan pois käytävästä. Lucius, Narcissa ja Draco astuivat ulos heti hänen perässään, mutta Astoria heitti minuun nopean katseen. Ehkä siinä oli hitunen sääliä, ehkä ei. Minä en välittänyt.

Kun ovi sulkeutui heidän perässään, minä kahmaisin viinipullon käteeni ja join siitä monta, pitkää kulausta. Sitten käperryin seinää vasten ja annoin hämmentyneiden ajatusten pyöriä mielessäni. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti – olin lopultakin saanut haluamani, mutta se vietiin minulta pois ennen kuin ehdin kunnolla edes nauttia siitä. Scorpius oli viety minulta pois, lopullisesti. Tieto siitä, että hän ei todellakaan ollut tulossa takaisin, iski minuun yhtäkkiä ja kovalla voimalla. Se sai koko vartaloni tärisemään ja hysteeriset, itkuiset huudot alkoivat purkautua huuliltani. Kun lopulta väsyin itkemiseen ja huutamiseen, annoin alkoholin vetää minut suloiseen tiedottomuuteen ja toivoin, etten koskaan joutuisi heräämään ja tuntemaan tuskaani uudelleen. Koko pitkän, kylmän lattialla vietetyn yön ajan uniani häiritsi kuitenkin yksi ajatus.

Scorpius ei olisi vierelläni aamulla muistuttamassa minua kaikesta, mitä meillä joskus oli.
« Viimeksi muokattu: 20.05.2016 19:31:06 kirjoittanut Renneto »

Haalea

  • Tarpeeksi
  • ***
  • Viestejä: 261
Vs: Muistuta minua rakkaudestasi
« Vastaus #1 : 24.10.2010 10:22:33 »
Jeij olen eka :D luin tän jo sinä iltana ipodilla kun julkasit, mutta en saanut aikaan kommenttia koska nukahdin koska akku valitti loppumista...

Tää oli ihana (: noi Rosen kaikki ajatukset oli ihanan tarkasti kuvailtuja ja sit toi ku se veti kännit ni sai mut nauraan, en ollu yhtää väsyny tai mitää...

Mutta eli tää oli kaunis ja tunteikas ja aiheutti awwww-momentin mones kohtaa (::

kiitoos (;

cinnamon.

Deph

  • Herkuttelija
  • ***
  • Viestejä: 650
Vs: Muistuta minua rakkaudestasi
« Vastaus #2 : 17.11.2010 17:31:13 »
Kommenttikampanjasta, heii :D

Olen oikein tykästynyt näihin kolmannen sukupolven ficceihin, harmi vain että (minun mielestäni ainakin) niitä ei oikein tunnu löytyvän :( tai sitten en ole vain etsinyt tarpeeksi ahkerasti.

Joten, nyt itse ficciin. Tykkäsin hurjasti parituksesta  ja tuollaisesta kielletystä rakkaudesta. Virheitä en huomannut tekstissä lainkaan ja muutenkaan ei töksähdellyt tai mitään. Alussa oli ehkä vähän vaikea tajuta mistä on nyt kyse, mutta se saattaa johtua näistä läksyjen rääkkäämistä, väsyneistä aivoista :D

Sen verran täytyy sanoa jotain vähän negatiivisempaa, että tapahtumat etenivät mielestäni aika nopeasti. Toisessa hetkessä Scorpius ja Rose olivat sylikkäin ja sitten Scorpius olikin jo lähtenyt. Eli sitä kuvailua olisin kaivannut enemmän. Ja kun tuo kohtaus ns. vaihtuu (tai sillä tavalla siis siirtyy eteenpäin), niin siihen väliin voisi laittaa jotku merkit, esim. **
Siihen oli kyllä laitettu muutama rivi tyhjää (jos ei ihan väärin katsonu), mutta jotkin merkit olisivat silti olleet hyvät.

Lopussa oli mukana myös hieman huumoria, kun Rose seisoi yläosattomissa Malfoyden hienojen nenien edessä :D Sai ainakin tämän ruudun takana naureskelemaan.

Kiitosta tästä :)

Deph
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista.
Samuli Putro - Olet puolisoni nyt

Avatar Irkku

Grenade

  • Call me Grenu
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 643
  • Puuskupuhveli
Löysin tämän, kun vähän näitä sivuja kauemmin selailin ja täytyy sanoa, että ihana oli!

Kompaten Deph:iä, kolmannennesta sukupolvesta kertovat ficit ovat mahtavia ja tämä oli sitä myös. Rose/Scorpius on ehkä paras parituksista ja sinä olit kuvaillut heitä hyvin. Hieman olin hukassa siitä, kuinka vanhoja päähenkilöt mahtoivat olla, mutta eipä tuo haittaa :D

Voi että :--/ Niin riipaiseva lopetus, että tekee pahaa Rosen puolesta. Ja minut hellyytti tuo Scorpiuksen lempinimi, Rosie.

Kiitoksia tästä! :)

Ei tehä tästä ny numeroo