A/N Kiitoksia kovasti kommenteista, tänään sain nyt sitten raapustettua kuudennen luvun, kun oon kipeenä.
Kuudes luku: Dracon pako
Vaivautunut hiljaisuus kesti muutaman minuutin. Harry tunsi Dracon polttavan katseen kasvoissaan mutta tarkkaili silti lattiaa.
Draco hymähti. Harry uskalsi nostaa katseensa ja näki Dracon hymyilevän.
"Tiedätkö mitä, Potter?"
"Öh... no?"
"Minä valmistin onnenjuomaa ja... jostain syystä, en tunne oloani yhtään onnelliseksi."
Harrykin hymyili nyt.
"Sama täällä, enkä myöskään ole kovin... onnellinen juuri nyt", Harry oli kääntänyt katseensa taas lattiaan.
"Onnellisuus onkin aika hankala määritellä, mutta jokatapauksessa minusta tuntuu aika hyvältä että sinä olet siinä", Draco astui lähemmäs Harrya, joka kavahti ja tunsi punan nousevan kasvoilleen. "Olet aina kiehtonut minua", Draco kuiskasi ja astui vielä hiukan lähemmäksi. Harry ei tiennyt mitä sanoa, ja hänen olonsa kävi tukalaksi.
"Kuule, muistin juuri, että minun... Lupasin, öh, Ronille, että... Moikka", Harry kumartui, sukelsi Dracon ojennetun käsivarren alta, hyppäsi portaisiin ja loikki ne alas niin nopeasti kuin pääsi.
Draco tuijotti liikuntakyvyttömänä kohtaa, missä Harryn huulet olivat olleet juuri kaksi sekuntia sitten. Hän seisoi siinä pitkän tovin, ennenkuin hitaasti kääntyi ja laskeutui portaat alas. Hän ei pystynyt ajattelemaan selkeästi muuta kuin yhtä asiaa.
Minä vihaan itseäni. Vihaan.*
Harry heittäytyi nojatuoliin ja pyyhki hikeä kasvoiltaan. Hänen rintakehänsä kohoili nopeaan tahtiin, ja hetken siinä istuttuaan katumus valtasi hänen kehonsa.
"Harry, missä sinä olit?" Harry kohotti katseensa ja näki Hermionen nousseen varjoista.
"Ööh, kävelyllä vaan. Ja sinun piti olla nukkumassa"
"Tiesin että suunnittelet jotain. Kun Ron oli lähtenyt, hiivin takaisin juuri kun lähdit", Hermione sanoi ja tuijotti Harrya.
"Selvä, mutta ei silti ole sinun asiasi, missä ja kenen kanssa ole-"
"HAA! Sinulla oli siis seuraa? Voit kyllä kertoa minulle!"
"Äh, Hermione, pää kiinni!" Harry nousi ja lähti kiipeämään kohti makuusaleja.
*
Seuraavana aamuna Draco ei noussut ylös. Crabbe, Goyle, Nott ja vielä Pansykin yritti käydä hakemassa häntä aamiaiselle, mutta Draco esitti nukkuvaa jopa silloinkin, kun Nott räjäytti sontapommin hänen jalkopäässään.
"Käydään sanomassa matami Pomfreylle", Draco kuuli Theodoren sanovan Pansylle, ja kun he poistuivat niin Draco nousi ja puki nopeasti päälleen. Hän tarkisti, että reitti oli selvä ja riensi sitten eteiseen ja suoraan ulos.
Lunta oli nyt entistä enemmän, mutta Draco ei antanut sen häiritä, vaan hän mietti itselleen hyvää piiloa. Kielletyssä metsässä oli vaikka mitä hirviöitä, huispauskentällä oli ekaluokkalaisten tunti ja siellä sun täällä oli joukko lintsaajia, jotka viettivät aikansa mielummin ulkona pelaten lumisotaa kuin kuuntelemassa professori Binnsin pitkää luentoa.
Draco veti pipon paremmin korvilleen, asetteli kaulaliinansa paremmin ja lähti sitten kohti portteja. Hän päätti mennä Tylyahoon, siellä ei tällaisena päivänä olisi opettajia tai muita oppilaita.
*
"Ovatko kaikki paikalla?" professori Kalkaros kysyi silmäillen luokkaa. "Missä Malfoy on?"
"H-hän on ka-kadonnut", Pansy Parkinson kuiskasi hiljaa. Kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan, ja Blaise Zabini otti hänet syleilyynsä.
"Anteeksi?" Kalkaros kysyi värittömällä äänellä ja asteli Pansyn viereen. "Milloin hän katosi? Miksei minulle ole ilmoitettu?" Kalkaros puhui hitaasti, aivan kuin olettaisi, ettei Pansy ymmärtäisi normaalia puhetta.
"Aamulla hän ei herännyt, vaikka melkein kaikki yrittivät herätellä", Zabini kertoi ja levitteli käsiään. "Joten Theodore lähti hakemaan matami Pomfreytä sillä välin kun me muut menimme ensimmäiselle tunnille, siis muodonmuutoksiin. No, vähän ajan päästä Theodore tuli ja sanoi, että..."
"...Draco ei ollut enää makuusalissa. Eikä missään muuallakaan", Theodore Nott lopetti ja vilkaisi pelokkaana Kalkarosta silmiin.
"Ja miksei kukaan kertonut minulle?" Kalkaros kysyi edelleen hitaalla ja ehkä omasta mielestään ystävällisellä äänensävyllä.
"Mutta juurihan me kerrottiin!" yksi Pansyn kavereista parkaisi. Tämä kuitenkin hiljeni, kun Kalkaros käänsi katseensa häneen.
"Aivan niin. No, pitäkää vaikka hyppytunti... mutta te", Kalkaros kääntyi nyt rohkelikkoihin, "jatkatte opiskelua. Älkääkä rikkoko mitään, lähetän jonkun muista opettajista valvomaan, kun kirjoitatte muistiinpanoja... totuusseerumista", Kalkaros sanoi ja viittasi luihuiset ulos luokasta. "Siltä varalta, että rikkoisitte kumminkin jotain. No, kirjasta sivu 538, kahden pergamentin pituinen tiivistelmä. Jos ette saa täällä valmiiksi, niin loput tulevat läksyksi".
"Tiivistelmä! Kirjassa on totuusseerumista vain sivun verran, ja se pitäisi tiivistää kahteen pergamenttiin!" Ron tuskaili ja selasi huolestuneena kirjansa sivuja. "En millään keksi tästä enempää kirjoitettavaa kuin kirjassakaan on..."
*
Draco istui Kolmessa luudanvarressa edessään koskematon kermakalja. Hän oli tilannut juotavaa, vaikkei hänen tehnyt lainkaan mieli syödä tai juoda jotain. Pubi oli harvinaisen tyhjä, ehkä johtuen siitä, että Tylypahkan oppilaat olivat koulussa. Dracon lisäksi baarissa oli vain kaksi noitaa, ja tiskillä yksi velho, joka oli melko päissään ja yritti ilmeisesti saada matami Rosmertan hänen kanssaan treffeille.
Noin puolen tunnin päästä Draco poistui, eikä ollut ottanut huikkaakaan kermakaljastaan. Ulkona satoi lunta, mutta poika ei antanut sen häiritä, vaan hän lähti takaisin kohti linnaa, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Mielummin hän olisi voinut matkustaa Lontooseen ja mennä kotiin.
Kun Draco saapui linnaan, hän huomasi olevansa Pansyn syleilyssä, mutta ei kauaa (
onneksi...), sillä professori Kalkaros oli raivoissaan.
"Missä sinä olet ollut?"
"Kävelyllä."
"Lintsaamassa siis! Odotahan, kun Lucius saa tietää! Pitäisi antaa jälki-istuntoa..."
"Ei kiinnosta!" Draco huusi ja lähti kohti tyrmiä.
"Sinä et lähde mihinkään", Kalkaros sanoi ja veti Dracon takaisin. "Mikä sinuun on mennyt? Luulin, että sinussa olisi jotain-"
"Päästä irti, Kalkaros", Draco kuuli tutun äänen. Hän käännähti ja näki isänsä tulleen sisään linnaan. "Kuulin matami Rosmertalta, että olit Kolmessa luudanvarressa, vaikka on koulua", Lucius Malfoy puhui samalla kun putsasi lunta päältään, "joten päätin tulla tarkistamaan tilanteen."
"Ei olisi tarvinnut", Draco sanoi ja kääntyi taas kohti tyrmiä, ja jälleen Kalkaros esti hänen poistumisensa.
"No, ehkä olisi parempi, että sinä kuritat poikaasi. Kerro hänelle, ettei ole luvallista poistua koulun alueelta, jos ei ole Tylyahon viikonloppu tai lukukauden loppu, eikä kumpikaan ole nyt, eikä hänellä tietääkseni ollut mitään erillistä lupaakaan, joten... no, tee miten parhaaksi näet", Kalkaros tönäisi Dracon kohti Luciusta ja poistui mukanaan luihuiset, jotka olivat olleet hänen kanssaan.
Draco lähti vastentahtoisesti isänsä kanssa kohti rehtorin kansliaa.
"Miksi teet näin? Voitaisiin unohtaa koko juttu", Draco kysyi tuijottaen vaativasti isäänsä, joka piti katseensa eteenpäin eikä edes vilkaissut Dracoon.
"Olet häpeäksi minulle! Mitä Kalkaroskin nyt ajattelee, ja keille kaikille hän aikoo kertoa!" Lucius Malfoy päivitteli enemmän itselleen kuin pojalleen. "Ja hän saa kyllä tietää, jos en ole rankaissut sinua, mitä siitäkin seuraisi! Mikä sinuun on mennyt?" Lucius pysähtyi ja tuijotti poikaansa silmiin.
"Ai mikä minuun on mennyt? Etkö näe isä, olen rakastunut!" heti puhuttuaan Draco katui sanojaan, ja käänsi katseensa nopeasti lattiaan.
"Rakastunut? Älä naurata", Lucius sanoi ja jatkoi matkaa. Mutta hänelle tuli deja vu, kun hän muisti kuinka itsekin oli tehnyt outoja juttuja rakastuttuaan noin kaksikymmentä vuotta sitten omana kouluaikanaan.
Malfoyt pääsivät kivihirviön luokse. Hirviö oli avannut silmänsä ja tuijotti nyt kiinnostuneena Luciusta.
"Mitenhän rehtori auttaa asiaa?" Draco tuhahti.
"En itseasiassa tiedä. Ehkä on sittenkin vain parempi viedä sinut kotiin".
"Ja miten
se auttaa asiaa?"
"Et ainakaan hölmöile ja häpäise perhettäsi!"
"Ja eikö sinusta olisi häpeällistä kun ainut poikasi loikoisi kotona päivät pitkät?"
Lucius ei vastannut, vaan vetäisi Dracon mukaansa, ja niin he lähtivät takaisin kohti eteishallia. Siellä he pysähtyivät.
"Hae matka-arkkusi", Lucius sanoi kylmästi ja jäi odottamaan.
*
Rohkelikot olivat juuri päässeet pois taikaliemistä. He pakkasivat iloisesti tavaroitaan, Harry, Ron ja Hermione jäivät viimeisiksi. Kun hekin viimein poistuivat, Draco tuli heitä vastaan tyrmissä käytävällä.
"Katso, Kalkaroksen kultapoju on löytynyt", Ron hörähti.
"Näittekö, hän itki!" Dean Thomas ilkkui vähän matkan päässä.
Mikäköhän hänellä on, Harry pohti. Päästyään eteishalliin hän kuitenkin luuli tietävänsä vastauksen, sillä Lucius Malfoy seisoi ovien lähellä selvästi odottaen jotain.
"Lähteeköhän Malfoy?" oli kysymys, jonka kuuli sinä päivänä lounaalla useamman kerran. Kukaan ei ollut onnistunut jäämään eteishalliin niin pitkäksi aikaa, että olisi nähnyt, mitä Lucius Malfoy odotti.
"Makeeta, jos hän lähtee", Ron iloitsi syödessään. Hermione oli lähes yhtä iloinen, mutta Harry tyytyi nyökkäämään.
A/NTästä piti tulla paljon pidempi, mutta en vaan keksinyt enää mitään ja halusin kuitenkin tänään julkasta... No, seitsemäs luku tulee niin pian kun mahdollista, viimeistään joululomalla
En oo varma kursivoinko kaiken mikä piti, ja anteeksi kirjotusvirheistä.