Title: Onko sulla kännykkää?
Author: Adia
Rating: S
Gengre: ihan general vaan
Pairing: -
Beta: No one
Warning: Paikoittainen puhekielisyys, koska se istui mielestäni paremmin tähän tekstiin.
Disclaimer: Kaikki minun! Kerrankin. Unesta alkaen. Paitsi Jarno omistaa itsensä ja joku on keksinyt käyttämäni nimet, mutta… muuten.
Summary:
”Hei, onko sulla kännykkää?”Feedback: Ainahan sitä
A/N: Ottaa osaa triplaraapaleena Vuosi raapalehtien II [41/365]. Tämä alkoi outoakin oudommasta unestani joskus… vuonna x, Jarnosta, joka on siis lapsuudenystäväni. Tai oli. Emme oikeastaan ole enää minkäänlaisissa väleissä, joka tosin harmittaa minua aivan kamalasti. Ehkä jonain päivänä uskallan ottaa häneen taas yhteyttä.
Kirjoitin tämän itse asiassa jo… no, varmaan vuosi sitten, mutta kirjoitin uusiksi, kun vanha teksti ei enää miellyttänyt niin paljoa ja sanoisin jopa parannelleeni sitä hieman. Tai ainakin omassa pienessä mielessäni parantelin.
Omistus: Jarno. Lapsuuden ja yhteisten lapsuusmuistojen vuoksi, olet aivan paras aina. Ikävöin meidän keskinäistä kaverisuhdetta. Se oli ehkä parasta ikinä <3
~
Istun hämärässä baarissa pyöreän pöydän ympärillä kahden kaverin kanssa, Tuomas ja Santeri istuvat mua vastapäätä. Hymyilen hänelle hieman, kun hörppään kulauksen lasistani. Musiikki soi kovaa, enkä jaksa keskittyä kuuntelemaan Tuomaksen ja Santerin höpötystä. Hämyinen tunnelma baarissa kietoo muut ihmiset sisäänsä, enkä erota kunnolla pöytämme ulkopuolella istuvien ihmisten kasvoja ollenkaan.
Epämääräinen liike herättää huomioni silmänurkkani vasemmalla puolella. Joku mies kävelee ympäriinsä pöydästä pöytään. Nostan kyynärpääni pöydälle ja nojaan poskea käteni varaan, kun katselen paremmin vasemmalle puolelle baarissa. Huomioin miehen liikkumistapaa ja miten hän elehtii ihmisille. Jään katsomaan. Hiukset ovat vaaleanruskeat, jotka roikkuvat puolipitkinä kasvojen edessä jakauksesta huolimatta. Mies vetää vähän väliä edessä roikkuvia hiuksiaan taakse ja jatkaa puhumista. Tai ei. Ei hän puhu. Hän sanoo yhden asian, saatuaan vastauksen hän jatkaa matkaa seuraavaan pöytään. Hymyilen tuolle oudolle miehelle käteni takana salaa, kunnes siirrän katseeni ystävieni puoleen pöydän toiselle puolelle, mutta en saa vieläkään otetta heidän keskusteluistaan.
”Onko sulla kännykkää?”
Työnnän oikean käteni mustan takkini oranssivuoriseen taskuun samalla hetkellä, kun huomaan jo unohtamani miehen kysyvän hassun kysymyksen viereisessä pöydässä. Kenellä ei olisi? Samalla hetkellä huomaan miehessä jotain todella tuttua. Puristan sormeni taskun sisällä olevan punamustan kännykkäni ympärille niin tiukasti kuin voin, aivan kuin elämäni riippuisi siitä, taskussa olevasta puhelimesta. Olen vetämässä puhelinta ulos ja aivan kuin hidastetussa elokuvassa, tunnen sen tietyn olon kertovan minulle, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja minä tiedän sen. Tiedän, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta silti en tiennyt.
Katson miestä kuin naulittuna.
”Hei, sulla on! Sulla on kännykkä!” mies huudahtaa selvästi ilahtuneena, kun olen vetämässä puhelinta taskustani lopullisesti esiin. Katson häntä hieman hölmistyneenä. ”Oot ainoa! Kellään muulla ei oo!
Sulla on kännykkä!”
Hymyilen ja muistan pimeästä sekä unohdetusta lapsuudestani kaiken sillä sekunnilla.
”Oon Jarno, muistatko?”
Nyökkään hymyillen ja hyppään kaulaasi. Selvitit menneisyyteni – ja tulevaisuuteni siinä sivussa. Yhtäkkiä kaikki oli aivan selvää. Muistin kaiken, eikä aiempi elämä ollut enää sumussa.
Loppu.A/N2: Originaalit ovat melko uusia vielä minulle, mutta ei se mitään. Kyllä se tästä. Ehkäpä.
