Kirjoittaja Aihe: Auringonpilkkuja || S, Luna & Anthony  (Luettu 2925 kertaa)

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 079
Auringonpilkkuja || S, Luna & Anthony
« : 19.09.2010 21:09:34 »
Nimi: Auringonpilkkuja
Beta: puolipro ♥
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Luna ja Anthony
Summary: ”Minusta tuntuu, että kevät tulee ensi viikolla.”

Kirjoittajan huomautukset: Tämä oli minulle pitkä projekti, ja olen ylpeä kun viimein sain tämän valmiiksi. Anthony on minulle aika läheinen hahmo, sillä olen päässäni muodostanut hänestä hyvinkin tarkan mielikuvan. Kiitän #jumalapeliläisiä, ja omistan heille, varsinkin Lilsille ja shaypsille, en halua tässä tarkemmin selittää miksi, but i love you guys ♥
FF100: Auringonnousu, Kilahtaneiden kuukausihaaste: Parituksettomuus, Ajanjaksohaaste: 2 kuukautta, Vuodenaika-haaste: Kevät


Auringonpilkkuja


Viikko 18

Sade rummutti ikkunaa vasten hiljaa, antaen Lunan seurata sormenpäillään pisaroiden kilpaa ikkunan alareunaan asti. Hän istui tähtitornin portaikossa, ei aivan ylimmäisellä tasanteella mutta sitä alemmalla, ikkunalaudalla ja piirteli ohuella sormellaan näkymättömiä viivoja pisaroiden välille. Ne yhdistyivät mutkattomasti ja liian yksinkertaisilla viivoilla - jos ne olisivat olleet ihmisiä, niin se ei olisi ollut mahdollista. Yhden viivan piirtäminen luonnossa kesti viikkoja, jotka kuluivat niin nopeasti, niin nopeasti.

Vaikka silloin he eivät olleet tienneet toistensa olemassaolosta, kunhan tuijotelleet taivaisiin ja miettineet, oliko siellä joku heidän kaltaisensa.

**

Viikko 10

Aamuinen usva kierteli järven pintaa kuin haluten aaltojen hipovan sitä kiusallaan. Veneet keikkuivat hiljaisesti toisiaan vasten, kolahtelevat laituriin ja jäälauttoihin järven yrittäessä tuudittaa niitä uneen.

Luna istui laiturin päässä heittelemässä kylmiä loskapalloja veteen, tuijottelemassa niiden hetkellistä kellumista ja sulamista. Hän oli sulattanut sauvallaan loskan ja jään altaan, ja levittänyt valkean kellohameensa ristiin aseteltujen jalkojensa ympärille. Hän odotti, vaikkei uskonutkaan pojan tulevan. Hän oli nähnyt tämän silmät päivällisellä ja sujauttanut koululaukkuun sopimuksen tapaamisesta ennen auringonnousua.

Ehkä poika ei ollut lukenut sitä, ehkä hän oli arvellut pyyntöä toisenlaiseksi kuin Luna oli sen tarkoittanut. Ehkä hän kuvitteli Lunan tarkoittavan jotain enempää. Ehkä nopeasti sutatuista sanoista ei saanut selvää ja poika oli kuvitellut rikkokirin sujauttaneen hänen laukkuunsa aarrekartan campun haudalle. Ehkä. Mutta Luna arvasi hyvin, mutta väärin, aivan väärin.

Kun Anthony istuutui hänen viereensä, Luna tiesi pojan ymmärtävän.

**

Viikko 11

Vaikka satoi lunta, niin Luna löysi itsensä istumasta Anthonyn vierestä laiturilta. Koko maailma nukkui, lukuun ottamatta kahta ajatuksiinsa uponnutta. Harvoin he sanoivat toisilleen mitään, tuntui mutkattomalta vain istua ja tuijottaa aamuauringon heräilyä, vilkaista välillä toista hymyn hiipiessä suupieleen ja katsahtaa linnan pimeitä ikkunoita joihin syttyi valoja tuntien edetessä.

Lunan hiukset kastuivat ja liimaantuivat toisiinsa kiinni, muodostivat pitkiä pötköjä jotka roikkuivat kalpeiden kasvojen vieressä. Hänen hampaansa kalisivat hienoisesti, kun hän kietoi vaaleansinisen untuvatakin tiukemmin ympärilleen. Hän ei halunnut lähteä, ei missään nimessä, hän halusi tuijottaa aurinkoa, joka vilkutti pilvien välistä.

”Onko kylmä?” Anthonyn ääni oli karhea ja varovainen. Kuin hän pelkäisi rikkoneensa jotain helposti särkyvää, rysäyttäneensä hevoskotkan selässä posliinikauppaan. He eivät koskaan puhuneet, ja tämä ensimmäinen kerta tuntui pelottavammalta kuin mitä paikalle tulo oli vaatinut.

Luna käänsi katseensa ruskeahiuksisen silmiin ja näki hymynhäivähdyksen. ”Vähän, mutta ei se haittaa.”

”Oletko varma?” Anthony puraisi kieleensä, muttei ehtinyt vastustaa kielelleen niin helposti nousevaa kysymystä.

”Olen, mutta jos sinulla on kylmä niin me voimme lähteä. Minun on kylmä jos sinunkin on.”

**

Viikko 12

Vaikka järvi ei ollut koko talvena jäätynyt umpeen, eikä lumi pysynyt maassa viikkoakaan, kevät tuntui tulevan hitaasti. Maaliskuun toiseksi viimeinen viikko oli yhtä kylmä kuin edellisetkin, ja Luna tutkailikin Saivartelijan mukana tullutta sääkarttaa huolestuneena eräänä aamuna laiturilla. Anthony yritti epätoivoisesti keskittyä pohdiskelemaan samoin kun useina aamuina, mutta uteliaisuus ei suostunut pysymään piilossa.

”Miksi sinä luet sääkarttaa?”

”Minua pelottaa että kevät ei tule.” Lunan ääni oli haudanvakava.

”Kyllä se tulee. Katso taivaanrantaa, aurinko nousee aina vain aikaisemmin. Jonain aamuna se herättää sinut, eikä sinun tarvitse istua täällä enää odottamassa.” Anthony otti Saivartelijan Lunan käsistä hellästi vaistotessaan, kuinka tärkeä asia oli tytölle.

”Ehkä se ei halua herättää minua”, Luna kuiskasi hiljaa, mutta sanat piirtyivät veteen hetkeksi ennen katoamistaan kevyiden huurujen kanssa pilvien raosta aurinkoon.

**

Viikko 13

Sinivalkoraidalliset lapaset oli kiinnitetty hopeaan taittavalla metallilla takin hihoihin. Pienet kulkuset kilisivät heleästi kun Luna irrotti nipsut hihoistaan ja laski lapaset varoen laiturin reunalle, ennen kuin istuutui itse reunalle ja upotti sormensa veteen. Väistäen ovelasti limppejä, hän nosti sormensa ylös ja pyydysti kirkkaan vesipisaran kielenkärjellään.

”Maistuuko kremit?” Anthony kysyi istuutuessaan hetken kuluttua Lunan viereen, joka upotti sormensa järveen yhä uudelleen ja uudelleen.

”Eivät vielä - kun ne tulevat talviunilta ja vesi kuplii suussa, kevät on täällä.”

Anthony riisui omat lapasensa ja oli juuri upottamassa sormeaan veteen, ennen kuin epäröi. ”Voinko minä kokeilla myös?”

”Tietenkin”, Luna hymyili aurinkoisesti ja Anthonyn sisällä läikähti. Poika haroi hermostuneena tummanruskeita hiuksiaan ennen kuin upotti etusormensa veteen. Kylmä vesi ympäröi sormen ja sai lyhyiksi pureskeltujen kynsien alle holahtamaan kylmyyden. Anthony nosti sormensa vedestä ja työnsi suuhunsa yrittäen maistaa jotain erikoista. Vesi maistui aivan puhtaalta ja raikkaalta, ja Anthony irvisti ymmärtäessään piristämisyrityksensä epäonnistuneen.

”Maistatko kremit?” Luna kysyi innoissaan, silmät kirkastuivat ja suu taipui odottavaiseen hymyyn. Anthony maiskutteli äänekkäästi ja nuolaisi pienen vesipisaran huuliltaan. Luna siirtyi lähemmäksi Anthonya, silmät odotusta pullollaan.

”En usko.” Anthony vastasi viimein hiukan apeana. ”Liian makeaa. Ehkä jo huomenna ne heräävät?”

”Toivotaan niin”, Luna hymyili aurinkoisesti, eikä Anthony ymmärtänyt miksi. Mutta hänelle oli yleensäkin vaikeaa ymmärtää auringonpilkkuja.

**

Viikko 14

Päivät lipuivat ohi kuin veden päälle pudotetut havunneulaset, keikkuen aalloissa hetken, mutta upoten kauas ajatuksista. Pilvet muovautuivat hattaroista raskaiksi alasimiksi ja räjähtivät yksi kerrallaan kirkkaiksi lasihelmiksi jotka ropisivat vettä vasten. Rakeet pomppivat laiturilla toisiaan vasten ja tönivät toisiaan uhitellen vettä kohti, kuin haluten itse jäädä laiturille viimeiseksi.

Anthony asetteli valkeat pallot riviin laiturin reunalle ja neppaili ne vuorotellen veteen, keräten tämän jälkeen uuden rivillisen, kerta toisensa perään.

Ja jokaisen rakeen jälkeen hän vilkaisi Lunaa, joka istui jalat koukussa rintaa vasten ja tuijotti sameilla silmillään hitaasti valkenevaa taivaanrantaa. Tytön silmäkulmista soljuneet kyyneleet olivat hiljalleen valuneet heidän väliinsä ja muodostaneet läpinäkyvän muurin, jota Anthony ei osannut murtaa.

**

Viikko 15

”Minusta tuntuu, että kevät tulee ensi viikolla.”

Anthony ei tiennyt hetkeen mitä sanoa. Hän odotti kauhulla tulevaa aamua, kyyneleiden valumista ja peiteltyjä nyyhkäyksiä. Tytön toivo oli käsin kosketeltavaa, mutta toinen ajatus oli päällimmäisenä pojan mielessä.

”Mitä me sitten teemme?” Kysymys oli ajatukseksi tarkoitettu, mutta se karkasi pojan huulilta. Pellavapää vilkaisi kysyjää ja hymyili miltei huomaamattomasti.

”Kyllä me jotain keksimme.”

**

Viikko 16

Verhojen välistä siilautui valokaistale suoraan unelmien rajamailla seikkailevan pojan silmään, ja sai tämän jättämään suklaapatukat ja pantterikuvioiset sulkakynät tanssimaan keskenään. Anthony siristeli silmiään, kunnes ymmärsi mitä tapahtui. Hän ryntäsi ikkunaan ja töytäisi kristallikannun vahingossa lattialle, kylmä vesi levisi lattiaa pitkin ja lasinsirpaleet levisivät ympäri lattiaa. Vaikka varpaat alkoivat jäävedestä kohmettua, Anthony ei huomannut kuin auringon venyttelevät säteet. Ne tanssahtelivat pihanurmella ja kirkastivat kastepisarat.

”Kello on kamalan vähän, Anthony, mitä tapahtuu?” kysyi ystävänsä äkkinäisistä liikkeistä yllättynyt Terry. Hän hiipi ikkunaan varoen jokaisella askeleellaan lasinsiruja, jotka muodostivat sateenkaaria seinille.

Yhden sateenkaaren toinen pää ulottui ikkunalaudan ohi aurinkoon.

**

Viikko 17

Laituri keikkui maininkien tahtiin kevyesti; sojottavat puutikut pistelivät Anthonya selkään ja hän naurahti kevyesti noustessaan istumaan. Luna raotti hiukan silmäluomiaan ja silmiään siristellen hymyili pojalle.

Auringonsäteet lämmittivät kevyesti molempien kasvoja, mutta Anthonysta tuntui kuin hän olisi astellut valoon jo viikkoja sitten.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2014 00:25:58 kirjoittanut Dolls »
darling i'm a nightmare dressed like a daydream

shaya

  • jumalatar
  • ***
  • Viestejä: 843
Vs: Auringonpilkkuja
« Vastaus #1 : 24.10.2010 18:50:18 »
Anteeksi anteeksi anteeksi olen ihan törkeästi myöhässä, mutta joo, nyt täällä.

Luna ja Anthony ensinnäkin - olisiko suloisempia hahmoja tähän voinut valita? (Tosin hetkeksi hämäännyin Anthonystä, että kuka se olikaan, mutta.) Anthonystä en ole tainnut ennen lukeakaan, piristävää lukea välillä uusistakin hahmoista, varsinkin kun heidät on rakennettu niinkin piristävällä tavalla kuin sä nyt! Ajatus Lunasta ja Anthonystä odottamassa yhdessä kevättä on mielettömän ihana, ja todella Lunamainenkin vielä. (Ihme etten ole nähnyt kenenkään kirjoittavan siitä aiemmin.) Tunnelma tässä ficissä oli ihana kaikkine nousuine ja laskuineen Anthonyn pieni epätoivo miten Lunan suhteen tulisi toimia oli mielettämän suloista ja awww, en edes osaa muuta sanoa. Kuten Gua jo sanoikin, upea fic, mutta hirveän vaikea kommentoida, joten suoa anteeksi tämä lyhyys.

Lainaus
Ehkä nopeasti sutatuista sanoista ei saanut selvää ja poika oli kuvitellut rikkokirin sujauttaneen hänen laukkuunsa aarrekartan campun haudalle. Ehkä.
Ah, rakastuin tuohon sun kuvailuun ja tapaan, jolla osaat kirjoittaa taikamaailmasta. Monet kirjoittajat itseni mukaan lukien sortuvat kuvailuun turhan jästimäisesti, sulla taas kaikki rikkokirit ja hevoskotkat korvasivat tavalliset vertauskuvallisuudet luontevasti ja tekivät tekstistä uniikin ja vielä tunnelmallisemman. ˆˆ Lainasin tämän pätkän mysö toisesta syystä - tuo Lunan ehkäily, epävasmuus, kaikki oli vain niin suloista, ja vaikka Luna tässä kohtaa pelkäsikin Anthonyn luulevan Lunan haluavan jotain suurempaa, mitä tämä ei halunnut, niin ficin edetessä mulle tuli kyllä fiilis että ainakin Anthonyn puolesta jotain suurempaa olikin.

Lainaus
”Minua pelottaa että kevät ei tule.” Lunan ääni oli haudanvakava.
Edellisiä kompaten täytyy kyllä vielä mainita tuo Lunan ICys, hän on juuri sellainen hahmo jonka voi kuvitella lammen rannalle odottamaan kevättä ja pelkäämään, ettei se tulekaan. Suloista, ja vieläpä kerrankin sellaisella tavalla, joka ei saa mua juoksemaan kiljuen karkuun. :D

Lainaus
Päivät lipuivat ohi kuin veden päälle pudotetut havunneulaset, keikkuen aalloissa hetken, mutta upoten kauas ajatuksista. Pilvet muovautuivat hattaroista raskaiksi alasimiksi ja räjähtivät yksi kerrallaan kirkkaiksi lasihelmiksi jotka ropisivat vettä vasten.
Kuvailu. <3 Ehdottomasti lempikohtani tästä tekstistä.

Kiitos vielä tästä. :-*
At night I fell asleep with visions of myself, dancing and laughing and crying with them.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 818
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: Auringonpilkkuja
« Vastaus #2 : 12.01.2011 01:45:48 »
En ymmärrä itseäni, miten minä unohtelen asioita. Olen lukenut tämän jo kerran todella kauan aikaa sitten, kun sain kommentointikampanjasta, mutta nytkun palasin samaa kautta uudelleen tämän kimppuun huomasin, etten ole kommentoinut. O.O No asiaan tulee nyt muutos hyvin hyvin pitkän ajan jälkeen, mutta kai minä uskallan tervehtiä; kommentointikampanjasta päivää!

Tykkäsin tästä jo ensimmäisellä lukukerralla todella paljon, kuten nyt myöskin ja tämä on todella nättiä tekstiä, jossa hahmot pääsevät ainakin minun mielestäni hyvin oikeuksiinsa eli hyvin IC:nä ainakin Luna on pysynyt ja hän on kuitenkin sen verran vaikea tyttö kirjoittaa, että isot plussat siitä. Anthony taas on minulle hahmona sen verran tuntematon, etten tiedä pojasta muuta kuin, että hän oli silloin joskus valvojaoppilas ja Lunan tuvassa sait hänetkin kuitenkin tuntumaan tarinaan sopivalta ja olit ihanasti kuvannut yhtäläisyydet noissa kahdessa hahmossa löytäen sieltä myös sellaista pientä epäröintiä. Molemmat tuntuivat realistisilta ja erityisesti tuo Luna sai hymyn huulille useaan otteeseen; hän on suloinen.<3

Tarina eteni mukavasti viikottain ja sellaisena asetelmana tätä oli todella mukava lukea, välillä lyhyempää välillä hieman pidempää viikko kerrallaan soljuvaa tarinaa, jossa oli selkeä yhtäläisyys mukana koko ajan ilman, että yksikään viikko olisi ollut liian samanlainen. Kaksikon ystävystyminenkin tapahtui realistisesti ja he vaikuttivat tulevan koko ajan vain paremmin toimeen keskenään, vaikka Anthony hiukan epäröikin välillä "saako näin tehdä" haluten osata, muttei ollut varma oliko onnistunut.

Etkä uskokaan kuinka aloitin nyt odottamaan kevättä kiitos tämän sinun tekstisi, kun korostit niin kauniisti tuota kevään tuloa ja sen odottamista ja pelkoa siitä ettei se tulekaan. Äww nyt minulla on ihan kevät olo, vaikka on keskitalvi ja kestää ikuisuus ennenkuin kevät oikeasti ehtii tänne Suomeen asti tulla. :D Anthony tosin sai keväänsä hieman aiemmin, Lunan, joka on aina kuin kevään ensimmäinen auringon säde tai jotain. :>

Olisin halunnut "hyvän kommentoinnin" myötä kirjoittaa ihan rakentavaakin palautetta, mutta no semmoista ei kannata rueta väsäämään ilman syytä tai keksimään väkisin jotain muutettavaa tai virhettä, jos sellaista ei ole. Jotenkin tämä oli kokonaisuutenaan vain sellainen, ettei tästä voi olla pitämättä jokaista lausetta myöten. Tämä oli niin viatonkin, ihastuttava. :)

Kiitokset siis tästä todella paljon, kuten on jo saattanut päätellä pidin todella paljon tästä.! Tosiaan lainauksiakin olisin voinut ottaa mielinmäärin ja kahmia lempikohtiani, mutta siinä olisi taas kestänyt ikuisuuksiin, kun olisin yrittänyt valita muutamaa kohtaa, joista olisin halunnut sanoa erikseen, kun kokonaisuutenahan minä tätä olen kommentionut ja paljon samanlaista olisi tullut joka lainauksestakin. Ihania kohtia oli no... liikaa. :D

~ Odoshi kuittaa.
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me