Kirjoittaja Aihe: Jos et pelkää pimeää (S, Draco/Hermione, oneshot)  (Luettu 3355 kertaa)

Yötuuli

  • haihattelija
  • ***
  • Viestejä: 41
Nimi: Jos et pelkää pimeää
Kirjoittaja: Yötuuli
Ikäraja: S
Paritukset: Draco/Hermione
Genre: romance
Disclaimer: En tienaa.
Summary: ”Voit mukaani tulla, jos et pelkää pimeää.”
Beta: Sinikeiju
A/N: Kuulin jonkun vanhan laulun radiosta, ja rupesin kehittelemään sille tarinaa. Dramione oli ainoa paritus, joka siihen sopi. Kommentteja arvostan! :)


Tuuheahiuksinen nainen nauroi kynttilänvalossa. Hänellä oli pitkästä aikaa aihetta kunnolliseen, aikuiseen nauruun. Nainen hymyili vielä nauramisensa jälkeen ja illan hämy leikki hänen kasvoillaan.

Hermione oli lähtenyt työkavereidensa kanssa Tylyahoon viettämään iltaa ja hän nautti vapaudestaan, joka oli nykyään harvinaista. Oli kulunut jo varmasti muutama vuosi siitä, kun hänellä ei ollut sylissään tai vieressään lasta mankumassa tai esittämässä liiankin syvällisiä kysymyksiä. Ei sillä, ettei Hermione olisi rakastanut lapsiaan, viisivuotiasta Rosea ja juuri kolme täyttänyttä Hugoa, mutta välillä hän väsyi ainaisena äitinä olemiseen.

Mutta tänään Hermione ei aikonut uhrata ajatustakaan lapsilleen tai miehelleen. Hän tiesi, että heillä oli kaikki hyvin, Ron oli lähtenyt lasten kanssa heidän isovanhempiensa luokse Kotikoloon yöksi, Hermione lähtisi sinne sitten huomenna. Kotona häntä odottaisi tyhjä ja kerrankin hiljainen talo, ja aamulla hän saisi nukkua pitkään.

Hyvin ymmärrettävää, että Hermione oli hyvällä tuulella. Kolmen Luudanvarren tarjoilu alkoi vaikuttaa positiivisella tavalla myös hänen työtovereihinsa, jotka, kaikella ystävällisyydellä, olivat joskus hieman kuivahkoja.

Sitten, juuri aivan siinä hetkessä kun, hymykin jo haihtui kasvoilta uuden tieltä, nurkassa välähtivät silmät menneisyydestä. Kylmät ja kopeat, niin kuin silloin, mutta nyt silmissä oli utelias ja tarkkaileva vivahde. Eivätkä ne silmät kääntyneet pois, vaan tuijottivat takaisin lähes hävyttömällä itsevarmuudella.

Hermione vetäisi henkeä. Hän ei osannut kuin tuijottaa takaisin, typertyneenä, hämmentyneenä. Mielessä ei pyörinyt mitään ja ihan kaikki, ihan liian nopeasti. Hän jännittyi ja laski kolpakkonsa pöydälle, mutta ei osannut kääntää katsettaan, vaikka olisi kuinka halunnut. Niinpä hän vain puristi silmänsä tiukasti kiinni…



Hän oli huomannut nuo silmät kuudennen luokan alussa. Ainahan ne olivat mulkoilleet häntä vihaisesti, mutta nyt halveksuvaan katseeseen oli sekoittunut jotain niin vahvaa, lähes pyhältä vaikuttavaa inhotusta, että hän hämmentyi täysin.

Mitä kummaa hän oli tehnyt muka Draco Malfoylle?

Pikkuhiljaa Hermionea alkoivat ahdistaa nuo jäänharmaat silmät, jotka tuntuivat aina seurailevan hänen jokaista liikettään. Hän oppi tuntemaan kylminä väreinä selässään juuri tuon katseen. Tuntui, ettei hän päässyt siitä koskaan eroon.

Marraskuussa hän törmäsi Malfoyhin pimeässä tähtitornissa ollessaan valvojaoppilaskierroksellaan. Hän ei ollut todellakaan unelmoinut Malfoyn kohtaamisesta pimeällä käytävällä keskellä yötä, varsinkin kun pojalla tuntui olevan henkilökohtaisesti jotain kovasti häntä vastaan. Siksi hän ei uskaltanutkaan kuin vain mutista pojan ohi kulkiessaan, käsi tiukasti taikasauvan ympärillä:

”Käytävillä ei saisi liikkua yöaikaan.”
”Mitä sinä sanoit?”

Koska Hermione oli ollut niin valmistautunut kiroukseen tai muuhun taistelunyritykseen, hän oli saada sydänkohtauksen, kun Malfoy sen sijaan puhui hänelle.
”Minä… minä vain, että käytävillä ei saisi liikkua yöaikaan”, hän änkytti.
Malfoy kääntyi häntä kohti ja asteli hitaasti hänen eteensä. Oliko silmissä nyt vihaa vai ei, Hermione ei nähnyt, koska oli niin pimeää.
”Mitä sinä sanoit?”, Malfoy toisti. Hermione tuijotti häntä epäuskoisena.
”Onko sinulla jokin ongelma?”
”No totta helvetissä on!” Malfoy karjaisi yhtäkkiä. ”Sinä!”

Hermione hätkähti ja oli jo vetänyt taikasauvansa kaavun laskoksista ennen kuin Malfoy ehti edes loppuun asti. Mutta Malfoy oli nopeampi, hän tarttui Hermionen sauvakäteen ja väänsi sitä niin että hänen otteensa kirposi sauvasta. Hermione kirahti, mutta hänen parahduksensa tukehtui, kun Malfoy painoi huulensa hänen huulilleen.

Kummallista kyllä, nyt Hermione ei jäätynyt hetkeksikään toisin kuin Malfoyn inhoavan katseen alla. Vikkelämmin kuin hän edes itse tajusi, hän vastasi suudelmaan, painui lähemmäs poikaa joka painoi häntä kylmää tiiliseinää vasten. Hermione haukkoi happea, kun taas Malfoy haroi hänen tuuheita hiuksiaan ja veti hänen kasvojaan taaksepäin antaen huuliensa liukua tytön kaulalle.


Hermione ei koskaan ymmärtänyt, mikä ajoi hänet siihen villiin ja kiihkeään suhteeseen henkilön kanssa, jota hän koko sydämestään halveksi ja vihasi. Ja ei ymmärtänyt Malfoykaan, tai niin Hermione ainakin uskoi. Sen sijaan Hermione alkoi pikkuhiljaa ymmärtää ne polttavat vihan silmäykset, joita Malfoy oli luonut häneen syksystä lähtien. Poika oli ymmärtänyt paljon häntä aikaisemmin sen hallitsemattoman vedon, jota he tunsivat toisiaan kohtaan, jota kumpikaan ei edes itse voinut estää.
He eivät koskaan edes puhuneet. He vain tapasivat aina jossain, milloin missäkin komerossa tai tyhjässä luokkahuoneessa ja hyökkäsivät toistensa kimppuun. Jälkeenpäin he vain keräilivät enimmät vaatteensa ja lähtivät hiljaa, kummatkin ajatuksiinsa uppoutuneina.

Hermione kantoi jatkuvaa syyllisyyttä. Hänellä oli valtava salaisuus, jota hän ei ikinä, ei ikinä voisi kertoa ystävilleen. Kuinka he voisivat ikinä ymmärtää, miksi hän makasi Malfoyn kanssa, jos hän ei ymmärtänyt sitä itsekään? Sen lisäksi hänen orastava rakkautensa Roniin alkoi olla liiankin kovalla koetuksella Ronin vielä alkaessa seurustelemaan Lavenderin kanssa. Oli siinä vaiheessa hyvä, että hänellä oli Malfoy, sillä muutenhan hän olisi saattanut mennä mustasukkaisuuksissaan vaikka kuinka pitkälle Cormac McLaggenin tai vastaavan hyypiön kanssa.

Keväällä Hermione löysi Malfoyn itkemästä tyttöjen vessasta.

”Draco?” hän kuiskasi. Malfoy kääntyi mulkaisemaan häntä.
”Mene pois!” hän karjaisi.
”En mene!” Hermione huusi takaisin. Malfoy kääntyi raivokkaasti ja pian Hermionen silmien edessä oli vihaisesti tärisevä taikasauva. Malfoy tuijotti häntä, mutta silmissä oli vain epätoivoa ja tuskaa. Kyyneleet olivat valuneet pitkin poskia ja hänen hiuksensa olivat aivan sekaisin. Hermione tajusi miten nuorelta Malfoy näytti.
”Mene pois tai minä kiroan sinut, saastainen kuraverinen! Enkä minä puhu mistään lasten kirouksista, vaan niistä suuremmista, joitten nimen sinäkin pelkäät mainita!”
Hermione naurahti ivallisesti. ”Et sinä minua kiroa. Et sinä pysty. Et enää.”
Malfoy paiskasi sauvansa maahan ja kääntyi takaisin peilin puoleen. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä. Hermione lähestyi häntä varovasti ja kiersi kätensä selkäpuolelta pojan ympärille.



Sen jälkeen Hermione sai pikkuhiljaa kuulla, pieninä kuiskauksina, miten syvälle pimeyteen Draco oli vajonnut ja mitä itse pimeyden lordi häneltä vaati. Vaikka hän halveksui Dracon ihailua pimeyden voimia kohtaan, hän alkoi myös sääliä poikaa ja umpikujaa, johon hän oli itsensä ajanut.

Kun Harry sitten käytti Dracoon sektumsempra-kirousta ja Draco joutui verta vuotavana sairaalasiipeen, Hermione raivostui Harrylle silmittömästi. Hän sai Harryn palauttamaan kirjan, josta hän oli oppinut kirouksen, mutta jälkeenpäin, yöllä makuusalissaan, Hermione mietti pelästyneinä vahvoja tunteitaan, joita oli kokenut. Hän tajusi, että hän oli liukumassa liian syvälle, liian pimeään, liian tuntemattomaan, hän tajusi, että hänen oli pakko pysähtyä.

Seuraavana aamuna hän kävi Dracon luona sairaalasiivessä. Se oli lähes tyhjä. Hermione käveli pojan luokse, tämä makasi vuoteessa peräseinällä. Enää ei ollut avohaavoja, mutta hän oli menettänyt sen verran verta, että oli liian heikko pysyäkseen pystyssä.

Hermione hymyili surumielisesti ja tarttui lakanan päällä olevaan käteen. Harmaat silmät seurasivat häntä taas, mutta nyt ne olivat väsyneet. Hermionen mielestä se oli helpointa näin, ehkä ilman sanoja, mutta niin, että kumpikin tajusi rajan ylittyneen.
Hermione istui Dracon vuoteen äärellä niin kauan että tämä nukahti. Sitten hän varovasti nousi, suuteli poikaa vielä otsalle ja lähti. Kulkiessaan pois sairaalasiivestä hän muisteli joulua, jolloin hän oli istunut täällä toisen pojan vuoteen ääressä. Oliko hän ollut silloin enemmän vai vähemmän sydämestään huolestunut, hän ei tiennyt, sillä hänen rakkautensa Ronia kohtaan ei ollut verrattavissa tähän. Se oli liian erilaista.

Silti, monta kuukautta myöhemmin, kaksintaistelun keskellä, kun pimeyden keskeltä tuttu sauva oli ojentunut kohti ja tutut silmät, nyt vailla vihaa, olivat katsoneet sen yli, silti sydämessä oli liikkunut liikaa sinä hetkenä kun sauva laskettiin alas ja poika jatkoi matkaa.



Siitä on yli kymmenen vuotta, Hermione ajatteli silmät kiinni puristettuina. Kymmenen vuotta unohdusta, ja silti...
Hermione avasi silmänsä. Mies oli lähtenyt! Hätääntyneenä hän katseli ympärilleen ahtaassa pubissa. Tuolla hän oli, tuo takki ja nuo silmät. Hän oli lähdössä!

Hermione nousi pöydästä kuin noiduttuna. Hän mutisi jotain huonosta olosta pöytätovereilleen ja otti laukkunsa, hakiessaan takkiaan hän huomasi Malfoyn kadonneen ja hän juoksi pihamaalle.

Satoi lunta. Lumen keskeltä hän erotti silti hyvin hahmon, jota hän lähti seuraamaan, mahtamatta asialle sen enempää mitään kuin silloin sinä iltana tähtitornissa. Vaikka mies ei katsonut taakseen, hän tiesi silti, että Hermione oli lähtenyt seuraamaan. Hän avasi naiselle talon alaoven ja hymyili vinosti, nainen oli ilmeetön.

He nousivat kolmanteen kerrokseen asuntoon, jossa oli pimeää. Valot eivät toimineet, mutta mies sytytti kynttilän, hän istutti naisen sohvalle. Nainen ei vastustellut, hän oli heittänyt oman tahtonsa menemään sillä hetkellä, kun hän oli lähtenyt seuraamaan miestä.

Mies nosti kynttilää ja katseli naisen kasvoja. Hän nosti kätensä ja siveli hitaasti otsaa, poskia, nenää ja suuta. Hermione sulki silmänsä. Silmät kiinni, pimeässä, oli helpompi kuvitella, että huulet, jotka puhalsivat ensin kynttilän sammuksiin ja painuivat sitten hänen kaulalleen, eivät olleet sen jonka ne olivat, eivätkä kädet, jotka takin riisuttuaan valuivat selkää pitkin alas, alas, kuuluneet kenellekään.

 
« Viimeksi muokattu: 25.11.2014 22:19:12 kirjoittanut Unohtumaton »
It's so dreamy, oh fantasy free me,
so you can't see me, no, not at all.


Kylän kasvatti ♥

*sini

  • ***
  • Viestejä: 7
Vs: Jos et pelkää pimeää
« Vastaus #1 : 14.09.2010 09:48:25 »
 mä oon aika huono kommentoimaan mut aattelin nyt laittaa kun tykkäsin tästä todella paljon! oon lukenut monta draco/hermione ficciä ja tää on yks parhaimmista! ;D

"Silti, monta kuukautta myöhemmin, kaksintaistelun keskellä, kun pimeyden keskeltä tuttu sauva oli ojentunut kohti ja tutut silmät, nyt vailla vihaa, olivat katsoneet sen yli, silti sydämessä oli liikkunut liikaa sinä hetkenä kun sauva laskettiin alas ja poika jatkoi matkaa."

Toi oli aivan ihana kohta! luin sen pariinkin kertaan kun siinä vaan oli jotain niin söpöö jos noin voi sanoa! =)

Doggystyle

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Jos et pelkää pimeää
« Vastaus #2 : 15.09.2010 18:39:20 »
Damnit, tämäpäs oli vallan ihastuttava c: Ja hyvä, että mä kerrankin eksyin teehuoneen puolelle nauttimaan hardcore pornon sijaan jotain söpöä. Se kannatti!

Fic täytti söpöstelyn ja romantiikan kiintiön. Sen juoni meni läpi nopeasti, selitti alussa hämäräksi jääneen historian Hermionen ja Dracon välillä. Ja ah, pakko antaa pisteet kotiin, draco oli ihana, niin tyypillisen kylmä ja itsevarma kuori, sisältä jopa ihminen eikä robotti ;'D

Hyvä oli, pidin paljon.
Konna koto ni narou to wa
sukoshimo kangaenakatta.

Lotazi

  • Dramioneholisti
  • ***
  • Viestejä: 392
  • ∂σ уσυ вєℓιєνє ιи мαgι¢ ♥
Vs: Jos et pelkää pimeää
« Vastaus #3 : 21.09.2010 08:53:25 »
Jotenkin vallan mahtava pieni tarina, tykästyin. Takauma oli oikein kiinnostava, se solmi alun ja lopun hienosti yhteen. Henkilöistäkin sait tehtyä juuri sellaisia kuin kirjoissakin tai siis, että he kuulostivat itseltään :D Yllättävä suhde, mutta sitä kiihkeämpi. Tykkäsin paljon parituksesta, se on yksi lemppareistani. :)

Toivottavasti sinulta tulee lisää kyseistä paritusta ja silleen.

Lotazi kiittää ^^

Yötuuli

  • haihattelija
  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: Jos et pelkää pimeää
« Vastaus #4 : 22.09.2010 22:09:34 »
Kiitos erittäin paljon kommenteista! :)

Lotazi, pitää katsoa miten inspis iskee. Tarkoituksenani ei ollut kirjoittaa Dramionea, vaikka parituksesta pidänkin, sain vain inspiraation eräästä vanhasta laulusta ja mietin sitten, mikä paritus olisi tähän tilanteeseen sopivin.
It's so dreamy, oh fantasy free me,
so you can't see me, no, not at all.


Kylän kasvatti ♥

Aretta

  • ***
  • Viestejä: 68
Vs: Jos et pelkää pimeää (K-7, Draco/Hermione, oneshot)
« Vastaus #5 : 10.07.2011 03:03:11 »
Tää oli ihana... Kovasti vaan petyin Hermioneen, kun se lähti seuraamaan Dracoa, vaikka hyvin ymmärränkin, miksi. Joo ei multa mitään rakentavaa tähän aikaan yöstä, tulinpahan vaan kehumaan kuinka sait mulle kylmänväreet aikaan.