Nimi: Tahtojen taistoa
Kirjoittaja: Aiqsu
Tyylilaji: Romance
Paritukset: Percy/Marcus
Ikäsuositus: K11
Vastuuvapautus: Rowlingin hahmoilla tässä leikitään..
Lukijalle: Osallistuu Perspektiiviä parittamiseen ja Weasleyn perhepotretti - haasteisiin.
Percy Weasley vilkaisi rannekelloaan kulmat kurtussa. Se näytti puoli yhtätoista illalla. Hän vilkaisi vielä kerran ympärilleen rohkelikon huispausjoukkueen pukuhuoneessa ja astui ulos lukiten oven perässään.
Oli maaliskuun alku, ja kolea tuuli puhalsi voimakkaasti vastaan Percyn tarpoessa huispauskentän halki. Kylmyys sai hänet tärisemään, ja hän joudutti askeleitaan entisestään. Valvojaoppilaan tehtävät eivät aina olleet ruusuilla tanssimista. Tänne hän oli tullut kuultuaan aiemmin päivällä kahden toisluokkalaisen pojan keskustelun. Pojat olivat olleet aikeissa murtautua rohkelikon pukuhuoneeseen ja kokeilla huispausjoukkueen luutia. Poikia ei ollut kuitenkaan näkynyt, ja Percy oli turhaan uhmannut hyistä säätä.
Melkein huispauskentän reunalla Percy pysähtyi. Hän olisi voinut vannoa nähneensä jonkun – tai jonkin - liikahtavan lähellä kentän vastakkaista päätyä. Hän siristi silmiään ja hänen sydämensä alkoi takoa hänen rinnassaan. Mitä siellä oli? Joku Kielletystä metsästä karannut kammottava olentoko?
Hetken epäröityään Percy kuitenkin tarttui itseään niskasta. Hän oli sentään koulun johtajapoika! Hänen asemassaan ei ollut syytä pelätä öisellä huispauskentällä hiipiä olentoja. Ripeästi Percy lähti kohti paikkaa, jossa oli erottanut liikettä.
Toisessa päässä kenttää ei kuitenkaan ollut muuta kuin maalisalot ja luihuisen pukuhuone, joka oli täysin pimeä. Percy huokaisi helpotuksesta ja teki jo lähtöä, kun jostakin kuulu narahdus ja epämääräistä ölinää. Hän jähmettyi kauhusta paikalleen.
Luihuisen pukuhuoneen takaa kompuroi esiin suurikokoinen olento, jolla näkyi olevan kädessä jonkinlainen pitkä ase. Oliko se ehkä keihäs? Percy ei erottanut pimeässä. Hän veti sauvansa taskusta ja kuiskasi: ”V-valois”.
Kun valo heijasti olennon kasvot, Percyn leuka loksahti hämmästyksestä.
”Marcus Flint?” hän sopersi hämmennyksen ja paheksunnanseikaisella äänellä.
”Weasley”, Flint älähti. ”Mitä sinä täällä tähän aikaan nuuskit? Hukkasitko johtajapojanmerkkisi?”
”Minä voisin kysyä samaa sinulta, Flint. Onkohan sinulla lupaa olla poissa linnasta tähän aikaan yöstä? Jos ei ole, se on ikävämpi juttu sinulle – minä nimittäin olen, kuten sanottu, koulun johtajapoika”, Percy sanoi saaden takaisin tavanomaisen ylpeytensä.
Flint tuijotti Percyä hetken äärettömän inhon vallassa. Kuka tuo verenpetturi oiken luuli olevansa?
”Sinä et uskaltaisi”, Flint sähähti lopulta, virnisti ivallisesti ja asteli uhkaavasti lähemmäs Percyä. ”Et uskaltaisi, Weasley.”
Percy nosti leukansa pystyyn eikä antanut epävarmuutensa näkyä ulospäin. ”Enkö, Flint? Olen melko varma, että uskaltaisin kyllä. Näetkös, kun minulla on siihen kaikki syyt.”
Pojat olivat nyt vain muutaman sentin päässä toisistaan. Percyn taikasauvan valo valaisi kummankin raivostuneet kasvot, kun he seisoivat siinä vain tuijottaen toisiaan.
”Joten tämä on homman nimi, Flint”, Percy sanoi lopulta, ”sinä voit joko palata linnaan nyt heti, tai minä kerron sinusta rehtorille.”
Flintin kasvoissa leuassa nyki lihas, ja Percy mietti hermostuneena, merkitsikö se sitä, että Flint oli todella raivoissaan vai sitä, että häntä nauratti. Lopulta Flint avasi suunsa.
”Hyvä on, Weasley”, hän sylkäisi. ”Tällä kertaa saat tahtosi läpi. Mutta ensi kerralla..”
Flint naurahti ivallisesti ja lähti palauttamaan luutaansa takaisin vajan taakse.
Percy lähti takaisin linnaan kiehuen raivosta. Kuka Marcus Flint oikein kuvitteli olevansa? Suuri huispaussankari? Tilanne raivostutti Percyä. Toista kertaa hän ei päästäisi Flintiä niin helpolla.
********************************************************************************
Marcus Flint kiiruhti pitkin kolmannen kerroksen käytävää. Kello oli ohittanut puolen yön jo aikaa sitten, ja jopa Marcus myönsi, että siihen aikaan linnassa vaeltelu näytti epäilyttävältä. Hän oli ollut Malfoyn ja Warringtonin kanssa kähveltämässä korpinkynnen pelisuunnitelmia seuraavaa ottelua varten, eikä mikään voisi enää estää heitä voittamasta peliä, ellei joku nyt saisi häntä kiinni.
Kuuluisat viimeiset ajatukset.
Varjoista astui esiin Percy Weasley kasvoillaan ilme, josta päätellen mikään muu ei olisi voinut riemastuttaa häntä enempää kuin Marcuksen nappaaminen tällaisesta tilanteesta.
”Mukava nähdä, herra Flint”, Weasley virnisti ylimielisesti. Hemmetin jästienpalvoja kuvitteli olevansa jotakin todella erikoista.
”Weasley”, Marcus äänessään niin paljon halveksuntaa kuin mahdollista. ”Työntämässä nenää toisten asioihin, oletan?”
”Sillä ei ole väliä mitä minä täällä teen, väliä on vain sillä mitä sinä...” Percyn lause kuitenkin keskeytyi, sillä pojan selän takaa kuului hiljainen naukaisu. Percy suuntasi sauvansa nopealla liikkeellä äänen suuntaan, ja näki valiettavan tutun hännän sujahtavan kulman taakse.
”Norriska”, Percy sihahti. Pojat tuijottivat toisiaan sekunnin kymmenesosan ja ryntäsivät sitten kuin yhteisestä sopimuksesta juoksuun.
Marcus juoksi etummaisena ja Percy heti hänen kannoillaan. Marcus tempaisi ensimmäisen vastaan tulevan oven auki ja pujahti sisään. Mitään ajattelematta Percy meni perässä ja sulki oven.
Hetken aikaa pojat seisoivat paikoillaan hengitystään tasaillen. Sitten Marcus kääntyi Percyyn päin.
”Olisit etsinyt oman piilon, Weasley”, Marcus ärähti hiljaa.
”Pää kiinni, Flint. Minä olen johtajapoika. Sinä se olisit hankaluuksiin joutunut.”
”Äläpä jauha paskaa, Weasley. Voro ei väitä, kenet hän ripustaa nivusista pyykkinarulleen, ja sinä tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin.”
Sen jälkeen kumpikaan ei keksinyt yhtäkään loukkaavaa kommenttia. Yhtäkkiä molemmat tajusivat, kuinka lähekkäin he seisoivat ahtaassa komerossa. Marcus kuuli Percyn tiheän hengityksen pimeästä.
Minuuttien kuluessa paine tuntui kasvavan ja kasvavan heidän välillään. Kumpikin varoi visusti katsomasta toiseen päin. Lopulta Marcus ei kestänyt enää – jos hänen piti valita Voron ja heikkouden näyttämisen väliltä, hän valitsi Voron.
”Ei hän enää etsi täältä, minä menen nyt”, Marcus kuiskasi nopeasti ja ryntäsi ulos komerosta jättäen Percyn katsomaan hämmentyneenä peräänsä. Mitä ihmettä äsken oli tapahtunut?
*******************************************************************************
Marcus Flint epäili vahvasti tulleensa hulluksi. Muutamaan kertaan hän oli vakavissaan harkinnut matami Pomfreyn puheilla käymistä, mutta ei voinut sietää ajatusta siitä, että joku olisi kuunnellut heidän keskusteluaan. Hänen olisi vain opittava itse hallitsemaan omaa mieltään.
Ja lopettamisyrityksistään huolimatta Marcus sai itsensaä kerta toisensa jälkeen kiinni Percy Weasleyn ajattelusta. Ne minuutit komerossa, ja ennen kaikkea ajatukset siitä mitä siinä komerossa olisi saattanut tapahtua, olivat vähällä tehdä Marcuksen hulluksi. Hän sai olla kiitollinen, ettei kukaan hänen tupalaisistaan hallinnut Lukitiliksen käyttöä.
”Hei, Flint?” Marcus hätkähti rajusti, kun Draco Malfoy kutsui häntä toiselta puolen luihuisen oleskeluhuonetta.
”Mitä, Malfoy?” hän huikkasi takaisin niin välinpitämättömästi kuin suinkin kykeni. Hän ei antaisi kasvojensa paljastaa hänen päänsä sisällä myllääviä ajatuksia.
”Kai sinä menet tänään vielä vähän ”viimeistelemään” korpinkynnen pelikamoja huomista varten?” Malfoy virnisti ja sieltä täältä kuului tyytyväisiä naurahduksia.
”Mm. Totta kai”, Marcus sanoi ja poistui nopeasti makuusaliin. Ajatukset kasassa, hän ajatteli, ajatukset kasassa. Nyt olisi keskityttävä huomiseen ja luihuisen voittoon. Tai yleensäkin mihin tahansa muuhun kuin Percy Weasleyyn.
*******************************************************************************
Percy kulki pitkin huispauskentän reunaa. Hänellä oli tunne, että tänä iltana hän suorittaisi loppuun kesken jääneen tehtävän. Se tunne oli syntynyt siinä vaiheessa, kun hän oli kuullut kahden luihuisen huispausjoukkueen jahtaajan puhuvan suuressa salissa eräästä öisestä retkestä huispauskentälle.
Percy jäi nojaamaan poskeaan erästä maalisalon jalkaa vasten. Pimeydessä ei näkynyt vilaustakaan Marcuksesta. Oliko Percy sittenkin tullut turhaan?
Ei sillä, että sillä olisi ollut mitään väliä. Hänhän oli tullut vain viimeinkin narauttamaan Flintin itse teosta. Siinä kaikki. Silti syvällä sisimmässään Percy tiesi, että hän jostain syystä pettyisi jos Flint ei tulisi.
Pettymystä ei kuitenkaan tullut, ja hetken kuluttua leveä hymy valaisi Percyn kasvot. Korpinkynnen pukuhuoneen ikkunasta näkyi heikkoa valoa.
Percy avasi pukuhuoneen oven hiljaa ja astui sisään. Hänen taikasauvansa valo valaisi heikosti huonetta hänen ympärillään. Enää muutama askel, ja..
Seuraavaksi Percy löysi itsensä makaamasta pukuhuoneen lattialta. Flint oli syöksynyt suihkuhuoneen ovesta suoraan häntä päin ja makasi nyt lattialla hänen vieressään. Kumpikaan ei saanut sanaa suustaan.
”Weasley”, Flint päsähti pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Mitä helvettiä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?”
Percy nappasi silmälasinsa lattialta ja laittoi ne takaisin päähänsä ärsyyntynyt ilme kasvoillaan. ”Minulla on sinun kanssasi selvittämättömiä asioita, Flint”, hän tokaisi.
”Jaaha?” Flint ärisi kammetessaan itsensä lattialta ylös. ”Ja mitähän asioita?”
”No minun mielestäni minä olin juuri aikeissa määrätä sinulle jälki-istuntoa, kun sinä lähdit karkuun siitä komerosta”, Percy täräytti.
”Minulla on parempaakin tekemistä öisin. Sinulla ei sen sijaan ilmeisesti ole, sillä täällä sinä taas kerran olet vahtaamassa minun tekemisiäni. Mutta jos sallit, minä olen nyt kiltti poika ja menen nukkumaan.”
Percy astui kuitenkin Flintin ja oven väliin. Hänen sydämensä tykytti hänen rinnassaan, kun hän sanoi: ”Sinä et mene minnekään.”
Flintin ilme ei värähtänytkään, mutta hänen katseeseensa tuli raivokas vivahde ja hän painoi Percyn olkapäistä seinää vasten.
”Tai mitä? Mitä sinä aiot tehdä?” Flint kuiskasi kiusoittelevasti. Percy oli paljon häntä pienikokoisempi, eikä mahtaisi hänelle mitään.
Silloin Percy teki jotakin, mikä yllätti hänet itsensä yhtä pahasti kuin Flintinkin. Hän painoi kätensä Flintin vyötärölle ja painoi huulensa tämän huulille.
Suudelman päätyttyä pojat jäivät hetkeksi tuijottamaan toisiaan tyrmistyksen vallassa.
”Mitä me oikein teemme?” Percy tiedusteli hämmentyneenä.
”En minä tiedä, sinähän tämän aloitit, Weasley. Sitäpaitsi, eikö johtajapojan ole tarkoitus kertoa muille mitä tehdään?” Flintin kommentti oli tarkoitus olla loukkaus, mutta jostain syystä siitä puuttui sen tavanomainen koleus. Vähän kuin..
Silloin Percy ei kestänyt enää. Hän purskahti kunnon räkänauruun. Lopulta myös Flintin pokerinaama petti ja hetken aikaa molemmat nojasivat seinään ja nauroivat sydämensä kyllyydestä.
Naurun tyrehdyttyä he jäivät katsomaan toisiaan.
”Siispä tosiaan, mitä me nyt teemme, herra johtajapoika?” Flint virnisti.
”No, oikeastaan olen sitä mieltä, että sinun pitäisi suudella minua”, Percy hymyili vinosti.
”Tai mitä? Annatko jälki-istuntoa?” Flint kiusoitteli, mutta painautui kuitenkin Percyn lähelle.
”Saatan vaikka antaakin, Flint”, Percy sanoi yhtäkkiä vakavoituneena. ”Sinun olisi syytä olla todella peloissasi juuri nyt.”
”Sinä senkin...!” Mutta sitä ei milloinkaan saatu kuulla, mikä Percy Marcuksen mielestä oli, sillä Percy hiljensi hänet raivokkaalla suudelmalla.
