Kirjoittaja Aihe: Varjoista tärveltyneet (Max K-11, Spurttiraapale II, 7/7)  (Luettu 4182 kertaa)

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Disclaimer: Rowling omistaa raapaleissa esiintyvät hahmot sekä maailman, johon se sijoittuu. En saa tästä rahallista palkkiota. Kappaleet, jotka raapaleissa ovat inspiroimassa, mainitaan kunkin raapaleen yhteydessä, enkä omista niitäkään.
Beta (kaikissa raapaleissa): bbrickless, kiitos<3
Ikäraja: max K-11 (jokaiseen raapaleeseen on merkitty ikäraja erikseen)

Tämä on raapalesarja, mutta raapaleet eivät ole kronologisessä järjestyksessä eivätkä ne edes suoranaisesti liity toisiinsa. Tavoittelin jokaisessa samankaltaista tunnelmaa, eli tarinaa siitä, miten kussakin raapaleessa raapaleen paritus on jollakin tavalla onneton, miten he ovat tärveltyneitä ja siten sopimattomia toisilleen - mutta silti yhdessä, vai ovatko? Lähinnä siis teemaltaan ja ehkä tunnelmaltaan samanlaiset.

* * *

Title: Koskaan kukaan muu ei
Author: Winifred
Genre: Angst, drama, chanslash
Pairing: Sirius/Harry
Rating: S
Word count: 200
Summary: Koska hän haluaa olla jollekin se oikea.

A/N: Ottaa osaa seuraaviin haasteisiin: Spurttiraapale II ja Yhtyeen tuotanto (yhtyeenä Nightwish) kappaleena Ever dream.

En ole ihan varma, mitä mieltä olen tästä, mutta bbrickless rohkaisi julkaisemaan, joten en piilottanut tietokoneen syövereihin ja kirjoittanut uutta.

Koskaan kukaan muu ei

Would you do it with me
Heal the scars and change the stars
Would you do it for me
Turn loose the heaven within


"Älä tee tätä vain siksi, ettei sitä odoteta sinulta."

Harry haluaisi huutaa Siriuksen korvaan analysoimisen olevan yliarvostettua. Hän haluaisi raivota, kunnes toinen ymmärtäisi, ettei hän käyttänyt tätä hyväkseen näyttääkseen muille, ettei hän aikonut täyttää kenenkään odotuksia. Eikö toisen pitänyt ymmärtää? Rakkaus oli toisen läpikohtaisin tuntemista, eikö Sirius rakastanut häntä tarpeeksi ymmärtääkseen?

Harry haluaa vain, että Sirius parantaisi hänen arpensa, piirtäisi kartan sokkelosta ulos. Hän on eksynyt, juoksee kahdeksikkoa hädissään. Hän hukkui labyrintin varjoihin, meni rikki, eikä vihreä valo suostu katoamaan unista. Pelkät suudelmat riittäisivät, pelkät käsivarret ympärillä.

Ehkä se on eksynyt ja pelokas katse, mikä saa Siriuksen ymmärtämään. Mies painaa pojan rintakehäänsä vasten ja mumisee, ettei lähde koskaan pois. Lupaa pysyä lähellä, auttaa pois sokkelosta. Kyllä hän rakastaa, aivan varmasti.

Hän ei pääse sokkelosta, mutta Sirius vierellään ahdistus helpottaa. Muiden odotukset häivyttyvät pois, sillä Sirius pitää ne selkänsä takana piilossa. Suojamuuri toinen on, Harry ei vain myönnä sitä, uskottelee itselleen sen olevan aitoa rakkautta. Koska hän haluaa olla jollekin se oikea.

Come out, come out wherever you are
So lost in your sea


"Sirius? Tule esiin, tämä on lapsellista."

Mutta toinen ei tule varjoista esiin. Harry turhautuu, häntä viehättää toisen ikinuoruus, mutta nyt hän haluaa lopettaa piiloleikin. Hänen tarvitsee nähdä toinen.

Hän unohti, ettei toista enää ole, eikä vielä ole aika herätä.
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 07:13:32 kirjoittanut Beyond »
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

fallenangel

  • Vieras
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #1 : 06.09.2010 20:53:43 »
Oijoi, innostuin heti kun näin ton et yhtyeen tuotantona toimii Nightwish yks lemppareista nimittäin on ja kivasti olit saanu sanat ripoteltuu tonne joukkoo (: Sirius/Harry paritus ei hirmusesti ajatuksena iskenyt, mut onneks tässä ei sitä kovin paljoo ollukkaa :--D

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #2 : 06.09.2010 21:38:06 »
fallenangel, kiitos kommentistasi! Nightwish on rakkaus ja Ever dream on ihana kappale, joten mukava kuulla, että innostuit valinnastani ja että sain sanat laitettua oikeisiin paikkoihin (:

* * *

Title: Lamauttavan tahmea
Author: Winifred
Genre: Angst, drama
Pairing: James/Sirius
Rating: K-11
Word count: 200
Summary: Toinen alkaa valua lattian läpi tuntemattomaan, eikä silti toisen jalat vapaudu lamautuksesta.

A/N: Ottaa osaa seuraaviin haasteisiin: Spurttiraapale II ja Slash10.

Tämä on tälläinen runsaasti kuvailtu ja melko tulkinnanvarainen. Paritusta ei siis mainita missään selkeästi, mutta itse miellän sen James/Siriukseksi - ja kyllä siellä varmaan joitain vihjeitä on. bbricklessille jälleen kiitos rohkaisusta<3

Lamauttavan tahmea

Jalat ovat lamautuneet siihen, missä jalkaterien lämpö pakenee värittömälle lattialle. Varpaita kipristelee kylmästä, mutta itsensä liikuttaminen on unohtunut. Hermoimpulssit ovat pysähtyneet aivan kuin niitä ei olisi olemassakaan. Katse seuraa, mutta mieli ei ymmärrä. Onko hän enää elossakaan?

Aina on ollut tiedossa, eivät he kestä. Heille ei ollut olemassa punaista omakotitaloa, ei julkisia suudelmia, eikä riitoja, joiden päätteeksi toinen nukkuu sohvalla. Ei, heille oli olemassa varjot, jotka pyyhkivät hitaasti särmät pois. Jäljelle jäi riittämättömyys, eikä se pidä heitä yhdessä.

Irti, irti, irti, kaikki huutavat sitä ja saavat korvat kuuroiksi. Karheat huulet omilla, ne saavat huoneen pyörimään, mutta jalat eivät irrota otettaan lattiasta. Kohta kehossa ei ole lämpöä yhtään, kaikki valuneet pois. Onko sitten kuollut?

Haparoivat kädet kietoituvat toisiinsa, yrittävät pitää kiinni. Toinen alkaa valua lattian läpi tuntemattomaan, eikä silti toisen jalat vapaudu lamautuksesta. Menettävät toisensa, eikä siihen tarvittu kuin kevyt henkäys väärään suuntaan. Annetaanko anteeksi?

Kynnet pureutuvat epätoivossa toisen ihoon, piirtävät verijäljet. Ne sattuvat, mutta molemmat toivovat arpia. Arvet kertoisivat, että se oli olemassa, ettei ollut vain kieroontuneen mielikuvituksen toive, jota ei ollutkaan. Pisarat valuvat, tippuvat lattialle värjäten sen. Seinät punaiset, lattia punainen, silmät punaiset. Punaisen tuvan maa, se on se, eikö niin?

Eikä vastauksia heille ole. Niin maailma rikkoo tärveltyneitään.
« Viimeksi muokattu: 06.09.2010 21:40:10 kirjoittanut Winifred »
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

Maggie

  • ***
  • Viestejä: 247
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #3 : 07.09.2010 20:40:06 »
Ääh meinasin kommentoida vain ykköstä, mutta ehdit sitten julkaisemaan lisää ennen kuin sain tämän rustattua loppuun enkä oikeastaan voi jättää kakkosen tapaista tekstiä ihan huomiotta… Toivottavasti olen tarpeeksi sekava ja aloitetaan siis tuosta ensimmäistä tuplasta.

Olipas se hieno, pieni ja vaikea kaksisataasanainen. Häkellyttävä. Erilainen.

Olen alkanut tykkäilemään kovastikin Sirius/Harrysta, sopivan pieninä ja herkkinä annoksina. Tämä oli nimenomaan sellainen, herkkä. Eikä tässä paritus ollut suuressa osassa – tai oli, muttei niinkään tekoina, vaan ajatuksina.

Pidin tämän rakenteesta, kappalejaot toivat keveyttä ja antoivat aikaa ajatella ja jäsentää lukemaansa. Lauserakenteet olivat ihania, ja nuo muutamat, hiukan sanajärjestykseltään normaalista poikkeavat virkkeet sopivat tähän enemmän kuin hyvin ja olivat osaltaan mukana luomassa tekstin viehätystä, sitä mielenkiintoisuutta.

Lainaus
Suojamuuri toinen on, Harry ei vain myönnä sitä, uskottelee itselleen sen olevan aitoa rakkautta. Koska hän haluaa olla jollekin se oikea.
Tämä kohta oli erityisen hieno paitsi kirjoituksellisesti myös sanomaltaan. Siinä raapaleen näkökulma paritukseen jotenkin kulminoitui, hyvin kauniilla tavalla, hän haluaa olla jollekin se oikea. Paritusta oli käsitelty ihanan monipuolisesti ja ristiriitaisesti, ei juuri perinteisillä S/H:n keinoilla, eikä tämä ollut niistä lähtökohdista, mistä ehkä helpoiten rupeaisi tätä paritusta kirjoittamaan.

Loppu oli aika hätkähdyttävä. Se sekoitti pakkaa niin, että teksti piti lukea heti uudestaan ja käsitellä sitä eri tavalla, ymmärtää viittaukset, tajuta mitä milläkin tarkoitettiin. En tosin tiedä vieläkään käsitinkö kaiken. Mutta riittävästi kyllä pitääkseni tästä suunnattomasti. Pikkuiseksi tekstiksi oikein vaikuttava tapaus, analysoijan unelma - harmi vain, etten minä ole sellainen.

Kakkonen sitten. Sekin oli hieno, mutta voin tunnustaa, etten ensimmäisellä lukukerralla tainnut tajuta oikein mitään. Tämä vaati aikaa, minun piti lukea oikein hitaasti, joka sana rauhallisesti ja jokaisen lauseen jälkeen ajatella, mitä halusit juuri sillä sanoa.

Olen viime aikoina kärsinyt J/S-väsymyksestä, mikä on ihan tyhmä ja tarpeeton olotila, sillä oikeasti tykkäilen siitä parituksesta kovasti. Tässä paritus oli tosiaan aika tulkinnanvarainen, mutta jos kirjoittaja on hahmot joiksikin tietyiksi kuvitellut, on minun vaikea laittaa tilalle mitään muuta. Missään vaiheessa ei tullut minkäännäköistä 'nähty jo' -fiilistä, sen verran erityyppinen tämä oli aikaisemmin lukemiini J/S-ficceihin verrattuna.

Ja voi kun tämä oli surullinen. Lohduttomuus ja ikävä henkivät rivien välistä ja tartuttivat sen minuunkin. Omalla tavallaan tämä oli minusta ehkä vieläkin surullisempi kuin Koskaan kukaan muu ei, mutta kyllä sellaista samaa fiilistä oli selkeästi tavoitettu. Odotan innolla niitä viittä muuta. Kiitos näistä!
it seemed a place for us to dream

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #4 : 08.09.2010 22:22:39 »
Migdi, kiitos hirveästi kommentistasi, se piristi minua ja valoi uskoa näiden raapaleiden suhteen! Olen hieman jäljessä tuosta spurttiraapaleesta, mutta aion kyllä tämän viikon aikana saada kaikki jäljellä olevat kirjoitettua ja julkaistua, joten toivottavasti odotus ei ole pitkä. Kommenttisi oli todella ihana, kerroit monipuolisesti mielipiteesi ja siitä on tosiaan apua minulle, kiitos siis vielä kerran. Tuosta Sirius/Harrysta on pakko sanoa, että yritinkin tuolla tuoda jotain uutta paritukseen - tai ainakin välttää niitä tavallisimpia näkökulmia ja lähtökohtia. Äh, en oikein osaa sanoa mitään kommenttiisi, sillä se on aika tyhjentävä. Kiitän ja kumarran, että vaivauduit kommentoimaan noinkin runsassanaisesti (:

* * *

Title: Kateuden väri
Author: Winifred
Genre: Angst, drama
Pairing: Blaise/Draco
Rating: K-11
Word count: 300
Summary: Mutta ne eivät tienneet, kuka todella oli kateellinen kenellekin.

A/N: Ottaa osaa seuraaviin haasteisiin: Spurttiraapale II, Tutut ja tuntemattomat tuvat (tupana Luihuinen), Perspektiiviä parittamiseen 01. ystävät ja Yhtyeen tuotanto (yhtyeenä Nightwish) kappaleena Live to tell the tale.

Tämä eroaa vähän edellisistä jo kerrontatyylillään, mutta minusta on tavallaan jännää kokeilla tehdä näistä raapaleista vähän erilaisia, mutta silti upottaa sinne jotain samanlaista. Tai no, mitä minä höpötän, minä vain asetan sormet näppäimistölle ja annan mennä : D Kiitos jälleen bbricklessille, joka on korvaamaton minulle, sekä Pixielle!

Kateuden väri

Dark chambers of my mind
Locked around the neck of my love


"Se on kateudesta vihreä, kato nyt."

Blaise inhosi sanontaa kateudesta vihreä, koska se oli naurettava. Ei kukaan voinut olla väriltään vihreä, kaikkein vähiten hän - ja silti hän oli kuullut vuodesta toiseen sitä, miten hän on olevinaan kateuden riivaama. Muiden hupia oli keksiä erilaisia kateuden kohteita hänelle, eivätkä ne oikeasti tienneet totuutta. Nytkin ne luulivat hänen olevan kateellinen Dracolle, koska tämä oli jälleen kerran ollut häntä parempi.

Mutta ne eivät tienneet, kuka todella oli kateellinen kenellekin. Ne eivät kuulleet vaaleaverikön aneluita, kun hän painoi toisen seinää vasten ja suuteli kaulan mustelmille. Itsevarmuus karisi toisesta lattialle, kun hän kosketteli paikoista, joista Pansy saattoi vain unelmoida.

Ehkä hän ei ollut paras loitsuissa tai taikajuomissa, ehkä hän oli huono huispauksessa, mutta hän oli paras manipuloimaan toisen tunteita, alistamaan toisen.

None of you understand
And it doesn't matter


Blaise pudotti hopeavihreän kravattinsa lattialle ja heitti vihreät sukat sängyn alle. Hän inhosi vihreää, oman tupansa väriä. Ne olivat saaneet hänet inhoamaan hänen omaa lempiväriään, eikä hän antaisi sitä niille anteeksi. Ne olivat tärvelleet hänen mielensä pilkallaan ja hän oli oppinut, ettei toisiin luoteta, ei niitä kunnioiteta eikä rakasteta.

Ymmärryksellä ei ollut väliä, mutta halusi hänkin jotain. Halusi olla edes jollekin muutakin kuin kateudesta vihreä. Joten hän kietoi ystävänsä pikkusormensa ympärille, juovutti tämän riippuvaiseksi hänestä. Yhä uudelleen Draco tuli hänen luoksensa ja laski suojamuurinsa alas. Blaisea miellytti se, miten toinen luotti häneen sokeasti, kietoutui häneen kerta kerralta enemmän. Vaaleaverikkö pakeni vastuutaan, taakkaansa ja omaa maskiaan hänen luokseen, eikä hän voinut olla huvittumatta ajatuksesta, että hän veti toista syvemmälle varjoihin.

He olivat olleet ystäviä monen vuoden ajan, ei Blaise edes muistanut kuinka kauan. Draco jaksoi yhä puhua ystävänpalveluksista, jotka tulkittiin aina väärin. Kukaan ei edes arvannut, että se oli platinaprinssi, joka oli velkaa Blaiselle, velkaa niin paljon ettei mikään riittäisi maksuksi.

"Kato, sen kasvot sointuu sen puseroon."

Eivätkä ne kuulleet, kuinka vihreät verhot repesivät makuusalissa.

To a broken marionette like me
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 07:13:54 kirjoittanut Beyond »
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #5 : 09.09.2010 22:51:49 »
Title: Läpikuultavat
Author: Winifred
Genre: Drama, angst
Pairing: Lucius/Narcissa
Rating: K-11
Word count: 200
Summary: Hän jättäisi menemättä. Jälleen kerran.

A/N: Ottaa osaa seuraaviin haasteisiin: Spurttiraapale II, FF100 sanalla 16. violetti ja Yhtyeen tuotanto (yhtyeenä Nightwish) kappaleena She is my sin.

Kiitos jälleen bbricklessille! Tämä sijoittuu Feeniksin killan jälkeiseen aikaan, sen jälkeiseen kesään tarkemmin ottaen.

Läpikuultavat

Lead astray the gazers
The razors on your seducing skin


Peili heijasti kuvajaisen, jossa naisella oli yllään violetti leninki. Silmät seurasivat vartalon ääriviivaa, joka katosi huoneen pimeyteen. Nainen ei jaksanut laittaa valoja, hän halusi kokea varjot ympärillään - aivan kuten mielikin koki.

Violetti alkoi vääristyä naisen silmissä, väri valui lattialle, eikä hän kestänyt katsella haalistumista. Hän riisui leningin, heitti pinoon, jossa lepäsi kymmeniä haalistuneita vaatekappaleita.

Mikään ei tuntunut tilanteeseen sopivalta - mitä nainen saattoi pukea ylleen, kun edessä oli vierailu miehensä luona vankilassa? Turhautuminen pyyhkäisi hänen ylitseen ja hän kietoi satiinisen kylpytakin yllensä. Hän jättäisi menemättä. Jälleen kerran.

To paradise with pleasure haunted,
Haunted by fear


Ikkunalaudan narsissit olivat lakastuneet, sillä huoneessa ei oltu käyty viikkoihin. Keltainen oli pölyyntynyt harmaaksi kuten muistot, jotka kukkien omistaja menetti yksitellen vankilassaan. Nainen seisoi ovenpielessä tyhjyys silmiä omistaen. Hän kaipasi miestään, miksei velvollisuus voinut taipua edes kerran kesäheinän lailla?

Nainen havahtui voimakkaaseen ääneen, kun ovi paiskattiin kauempana kiinni. Hän olisi halunnut ravistaa turtumuksen viitan harteiltaan ja huutaa vääryydestä. Huoneet olivat haalistuneita ja hiljaisia, elämä oli haalistunut pois jättäen jäljelle onnettoman tärveltymyksen, jota ei saanut pestyä pois. Hän kuunteli poikansa raivoa ja itkua, maailma oli vaatimassa hänen pienokaiseltaan liikoja.

Eikä hän voinut kuin katsoa turtana vierestä. Hekuman synnit olivat hiipuneet hänestä kuten onnellisuus hänen miehestään.

He olivat tärveltyneet omasta vallanhimostaan, haalenneet läpikuultaviksi varjoiksi.
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #6 : 14.09.2010 20:38:46 »
Title: Kolean harmaa jumaluus
Author: Winifred
Genre: Drama, (angst)
Pairing: Lucius/Rabastan
Rating: K-11
Word count: 300
Summary: Hän oli mielettömyyteen hukkunut orja.

A/N: Ottaa osaa seuraaviin haasteisiin: Spurttiraapale II ja FF100 sanalla 14. vihreä.

Olen hieman jäljessä aikataulusta, mutta seuraava raapale on kyllä valmiina, tosin se on betan käsissä. Eiköhän tämä raapaleketju ole pian saanut päätöksensä (: Tästä raapaleesta minulla ei ole mitään sanottavaa. Annoin tunteen viedä ja tälläinen syntyi, vaikka julkaisun kanssa epäröinkin. Saattaa olla aika vaikeaselkoinen, mutta täytynee sanoa, että tavallaan tämä on Rabastanin näkökulmasta. Ainakin tavallaan.

Kolean harmaa jumaluus

Koleuteen verhoituneiden silmien katseen kuului jäädyttää jokainen paikoillensa. Saada tärisemään pelosta ja pyytelemään anteeksi typeryyttä. Ajattelemattomuus oli rikos, niin koleat silmät kertoivat katsoessaan halveksien niitä, ketkä olivat unohtaneet. Ajattelemattomuus oli polku kuolemaan, joka odotti sillan toisella puolella.

Vihreä oli ainoa oikea väri. Vain sitä yllään kantavilla oli mahdollisuus selviytyä hengissä voittajina. Puolensa valitseminen oli taitolaji, mutta tärkeintä oli osata vaihtaa puolta tarpeen vaatiessa sulavasti, hurmaten kaikki viattomuuteen verhoutuneella pahuudella.

Opetuksia oli jokaiseen tilanteeseen, mutta vain ne, joista oli koleuden omistajalle hyötyä, saivat kuulla niistä. Mikään ei ollut ilmaista ja rikkain oli se, joka ymmärsi elämisen hinnan.

Hän, jonka silmät olivat siniharmauteen vivahtavat, oli onnekas, kun sai päästä koleuden harmaan iholle. Sai olla toisen sormien ulottuvissa, salaisuuksien opastamana ja huulten nautinnon jatkeena. Hän sai kaiken maksulla, jota huumasta humaltuneet ajatukset eivät kalliiksi ymmärtäneet.

Vasta kipu palautti pinnalle syövereistä, kun kädet kahlittiin ja silmät peitettiin. Hän oli nuoruutensa viettelemänä unohtanut ajattelemattomuuden rikoksen. Rangaistuksena oli häpeäpaalu, johon kolean harmaat silmät naulasivat hänet sanoillaan.

Nuoruuden humalasta tuli henkäyksellä rike, josta voitiin tuomita. Oliko toinen koskaan ollut nuori? Ehkä syntynyt ikivanhana nuoren miehen kehoon. Hän halusi tietää, mutta tyhmät kysymykset olivat idiootismin vitsaus. Tietämättömyys nakersi sisältä, mutta kehon nautinnon sekainen kipu vaati huomionsa. Väliä oli vain ruumiillisella tyydyttymisellä. Mihin hän tarvitsi ajattelukykyä, kun toinen teki sen hänen puolestaan? Hän oli mielettömyyteen hukkunut orja.

Hän ei kyennyt ymmärtämään toisen julmuutta. Ei hänen tarvinnut, varjot eivät kiehtoneet häntä, ainoastaan kolean harmaat silmät ja aristokraattisten sormien kosketus merkitsivät. Toinen saattoi olla varjojen tärveltämä, mutta merkitystä sillä ei ollut - toinen oli kolean harmaa jumala hänelle. Jumaluus on julmuutta, ei kukaan uskosta armoa saanut. Ei hänkään, kun vaikeroiva huuto karkasi hänen huuliltaan.

Hän menetti ääriviivansa ja varjonsa, hänestä tuli varjoton, kasvoton, olematon. Hän kietoutui kolean harmaisiin silmiin kuin usva - ja lopulta hän ei muuta ollutkaan. Vain usvaa.
« Viimeksi muokattu: 23.12.2010 13:47:26 kirjoittanut Winifred »
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #7 : 17.09.2010 23:20:49 »
Title: Kasvoton varjo
Author: Winifred
Genre: Drama, angst, chanslash
Pairing: Yksipuolinen Remus/Harry
Rating: S
Word count: 200
Summary: Olisi niin paljon, mitä Remus haluaisi osata ja mitä hän haluaisi olla.

A/N: Ottaa osaa seuraaviin haasteisiin: Spurttiraapale II ja Perspektiiviä parittamiseen 08. Opettaja.

Ensimmäinen Remus/Harry, minkä olen kirjoittanut - tai no yksipuoliseksihan tämä jäi, mutta kuitenkin. Halusin tähän raapalesarjaan yhden raapaleen, jossa paritus olisi yksipuolinen ja tämä pari sai kohtalokseen olla se. Kiitos jälleen bbricklessille<3

Kasvoton varjo

"Tuo on Sirius, se loistaa kirkkaimpana, vaikka on niin kaukana. Sellainen Sirius oli, eikö niin?"

Harryn sanat yllättävät Remuksen, hän ei osaa vastata kysymykseen, joka ei edes ole osoitettu hänelle. Pikemminkin tyhjälle yötaivaalle ja villiintyneelle puutarhalle, jossa he istuvat yön maalatessa tummilla sävyillään maisemaa. Remus ei osaa puhua lohduttavilla sanoilla, vaikka tietää Harryn kaipaavan Siriusta enemmän kuin kukaan.

Olisi niin paljon, mitä Remus haluaisi osata ja mitä hän haluaisi olla. Sillä hetkellä hän haluaisi muuttua Siriukseksi tai edes olla Harrylle muutakin kuin entinen professori. Harry kutsui häntä siksi yhä ja se sai Remuksen tuntemaan itsensä vanhaksi, vaikkei hän sitä myöntänytkään.

Harryn sanat soljuvat Remuksen mieleen, mutta niiden tarkoitus katoaa aivan kuin hän ei ymmärtäisi merkityksiä enää. Hän näkee vain pimeyden varjot, jotka hivuttautuvat lähemmäksi heitä. Hän näkee Harryn surunsekaisen unelmoivan katseen, kun tämä puhuu muistoistaan. Mitä Remus antaisikaan, jos Harry ajattelisi hänestä yhtä kirkkaasti kuin kummisetänsä muistoista. Jos hän saisi olla nuorukaisen ihailun kohde.

Mutta hän on vain kasvoton varjo. Hän on olemassa, mutta kadottanut minuutensa. Hän istuu siinä Harryn vieressä, mutta Harrylle hän ei ole Remus. Hän on tyhjäkasvoinen, jolle nuorukainen kertoo muistoistaan, unelmistaan ja menetetystä toivosta.

Hän ei tule koskaan olemaan nuorukaiselle tarpeeksi, ei muuta kuin ystävällinen professori.
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 498
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #8 : 17.09.2010 23:28:45 »
Title: Tärveltyneen taivas
Author: Winifred
Genre: Drama, (angst)
Pairing: Lucius/James
Rating: K-11
Word count: 200
Summary: Kurkottaminen ei auttaisi, rautakiskot olisivat yhä mittaamassa maileja.

A/N: Ottaa osaa seuraaviin haasteisiin: Spurttiraapale II, FF100 sanalla 20. väritön ja OTP10.

Jätin tämän parituksen tarkoituksella tämän raapalesarjan viimeiseksi, koska ensinnäkin se on suosikkini ja tavallaan.. en tiedä, oli vain tunne että tähän olisi hyvä lopettaa. Iso kiitos ja lämmin hali bbricklessille, joka jaksoi kaikki raapaleet betata ja rohkaista julkaisemaan. Mitä tekisinkään ilman sinua?<3

Tärveltyneen taivas

Se oli kaikkea, mutta samalla käsiin jäi vain tuulta, joka karkasi. Se oli haparointia tuntemattomassa, mutta askeleet olivat juoksua - malttamattomuus ei kuunnellut järkeä, joka kirkui etenemään hitaasti ja varovaisesti. Eihän varovaisuus ollut jännittävää.

Himo virtasi sisällä johtaen turmeltumuksen tielle. Tien rosoisuus viilsi paljaita varpaita vereslihalle, mutta huomio ei kohdistunut siihen. Vain toisen kauneudella, jota ei kauneudeksi tunnustettu, oli huomio puolellaan.

Toinen oli kaukana liian pitkine hiuksineen, jotka piilottivat suudelmia huutavan niskan. Kurkottaminen ei auttaisi, rautakiskot olisivat yhä mittaamassa maileja. Sormet olisivat vapisseet, jos mitäänsanomaton ei olisi kietonut niitä vakaisiin omiinsa ja vetänyt pois. Jalat olisivat halunneet kinata vastaan, pituus toiseen kasvoi ja sitä myöten ikävä.

Tärveltynyt kaikessa komeudessaan, juopunut toisen läsnäolosta. Rajojen ylittäminen oli humalluttavan jännittävää, kunnes raja kietoi kätensä ympärille ja sulki itseensä. Ei sillä, ei se haitannut, ei kun raja oli hengästyttävä ja täytti tarpeet tärveltymyksestä huolimatta.

Taivas ja maa olivat värittömiä, kaikki oli peittynyt värittömyyden sokaisevaan vaippaan. Toinen oli väritön väreistä, riisuitunut maskeista, jotka peittivät todellisuuden. Tärveltyneen taivas, sitä oli värittömyys, joka paljasti kaiken kipeän todellisena - sellaisena kuin maailma itki ja nauroi. He olivat erillään, kun maskit olivat kasvoilla, mutta alastomina he saivat suudella keuhkot tyhjiksi.

Ehkä pakottavaa rakkautta, jos pimeys ei olisi murhannut seisaaltaan.


A/N2: Nyt on sitten tämä raapalesarja saatu päätökseen, vaikka "hieman" spurttiraapaleen aikataulusta jäljessä olikin. Mutta, toivottavasti tässä sarjassa oli jotain yhtenäisyyttä ja järjenhiventä.
« Viimeksi muokattu: 17.09.2010 23:30:48 kirjoittanut Winifred »
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 724
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Varjoista tärveltyneet
« Vastaus #9 : 22.12.2010 22:26:00 »
Terveiset kommentinkerjäyshaasteen lisäkierrokselta. :)

Ensiksikin pitää sanoa, että ihan hämmästelen ettei ficcisarjasi ole saanut enempää kommentteja. Kieli jota kirjoitat on runollista ja kuitenkin helposti luettavaa, ajatuksiakin herättävää ja paikoin nostaa myös tunteita pintaan.

Minusta oli hienoa, että sarjassa oli vaihtelua; samoista henkilöistä kirjoitettuna nämä olisivat ehkä olleet hieman liian samankaltaisia. Eri henkilöt kuitenkin nostavat eri aiheita pinnalle.

Suosikeikseni näistä kohosivat ehdottomasti Lucius/Narcissa, Blaise/Draco ja Remus/Harry; ne puhuttelivat minua selkeästi eniten. Mutta kirjoitan nyt jokaisesta, mitä ne saivat minut ajattelemaan.

Koskaan kukaan muu ei teki hieman ahdistavan tunteen, koska siitä jäi tunne, että Harry yritti väkisin miellyttää, olla vastoin tahtoaan James sitä tarvitsevalle Siriukselle. Vaikka Harry tunteekin tarvitsevansa itse Siriusta, se vaikuttaa kuitenkin enemmän stressaantuneen teinin epätoivolle, kuin aidolle rakkaudelle. Vähän sellaiselle "kunhan olisi edes joku" -tyyliselle ikävälle. Tulkitsen niin, että Sirius on jo kuollut ja Harryn angsti ja suru pahimmillaan - niinpä Harry kuvittelee, että Sirius, joka ei enää ole paikalla, olisi se täydellinen joka ymmärtäisi häntä, toisin kuin muut. Jos Sirius eläisi, ei ehkä olisi niin, mutta mielikuvitus paikkaa aukot.

Lamauttavan tahmea oli ehkä sen verran angstinen, ettei se tavoittanut minua kunnolla ja henkilöt jäivät etäisiksi. Minulle jäi siitä hieman hämärä mielikuva. Ficcinä se keskittyi enemmän tuntemuksiin kuin tapahtumiin, mikä toisaalta oli mielikuvitusta rikastuttavaa.

Kateuden väri puolestaan oli sähäkkä, särmikäs ja piti kiinni lukijasta, joka edellisessä palasessa valui sinne jonnekin kaiken lämmön mukana. Tässä oli voimaa ja tahtoa, ja se kiinnosti myös enemmän, vaikka slash ei se minun juttuni olekaan. Lopetus oli napakka ja on aina mukavaa tietää jotain, jota tarinan henkilöt eivät ehkä tiedä. ;)

Läpikuultavat taas viehätti kovasti, ehkä siksi, että parina oli Narcissa/Lucius, ehkä vielä enemmän siksi että olen itsekin kirjoittanut tästä parista ja ajatellut heitä ja heidän elämäntilannettaan paljon juuri kyseisellä ajanjaksolla. Narcissalle se oli järkyttävä vaihe; mies vankilassa, äidillisen huolenpidon alta etäytyvä teinipoika täynnä ahdistusta ja pelkoa, joita äiti ei enää voinut lievittää. Ja pitäisi jaksaa normaalia elämää ja pitää kulissit suurin piirtein pystyssä. Asun valinta voi tuntua pieneltä asialta, mutta se kuvasti samalla Narcissan muuta elämää niin hyvin että se kosketti. Turhautuminen, itsesyytökset, harmistus, luovuttaminen. Voi Malfoy raukkoja, elämä ei ollut heille siinä vaiheessa helppoa. Tästä pätkästä pidin tosiaan koko sarjasta eniten.

Kolean harmaa jumaluus puolestaan tuntui haalealta edellisen ficin jälkeen. Se jätti aika vähän sanottavaa, kun ei oikeastaan osunut niin kovin makuuni. Jumaluus ja julmuus eivät oikein istu yhteen minun mielessäni. Lopetuskappale oli kuitenkin hieno, siitä usvasta tykkäsin, se toimi hyvin. Siitä jäi komea, mahtipontinen sävel ficin loppuun.

Kasvoton varjo on ehkä paljonkin kevyempi kerronnaltaan kuin aiemmat, hyvin erityylinen kuin sitä edellinen teksti, ja jäi ehkä hieman vajaaksi lopusta, vähän liian helposti pureskeltavaksi, mutta siinä oli tunnetta ja käsinkosketeltavaa haikeutta, joka sai minut liikuttumaan ja myös välittämään, ja siksi pidän sitä onnistuneempana. Tykkäsin hirveästi siitä, että Remus käyttäytyy vastuullisesti ja pitää Harryn etusijalla omiin haluihinsa nähden. Remus haluaisi hoivata ja huolehtia ja rakastaakin, mutta hän ymmärtää ettei se ole sopivaa eikä toivottua, ja pysyy siinä roolissa jossa hänestä on parhaiten apua ja tukea Harrylle. Hän on rakastettava epäitsekkyydessään ja paljon parempi mies kuin Sirius olisi samassa tilanteessa ollut. Yksipuolinen, uhrautuva rakkaus on varmaan koskettavinta ja kauneinta mitä angstificeistä minun makuuni löytyy. <3 Tykkäsin.

Tärveltyneen taivas muistutti minusta kovasti Kolean harmaata jumaluutta, sekä tyyliltään että paritukseltaan. Lucius/James tuntuu ihanan rarelta, mutta toisaalta siinä tuli aika vähän esille sellaista, mitä tästä parista voisi saada irti parhaimmillaan, ristiriitoja ja jännitteitä vihollista vastaan, etenkin kun kyseessä on vielä hieman eri-ikäinen pari; he eivät ole tasa-arvoisia oikeastaan minkään asian puolesta. Ajatus arkisesta todellisuudesta maskina, heidän sisimpänsä peittävänä, meni kuitenkin läheltä tätä ristiriitaa ja oli mielestäni toimivin osa ficin sisältöä. Myös nimi oli osuva ja toimi tekstiin nähden hyvin. Tämänkin tekstin kohdalla kokemusta syö aika rajusti se, miten vähän slash minua puhuttelee, se on aika sääli, koska luulen että jos miesparin ajattelemisesta saisi isommat kiksit, tämäkin ficci palvelisi paljon paremmin tarkoitustaan.

Kautta linjan teksti on sujuvaa ja miellyttävää, virheitä ei ole tai niitä ei huomaa, ja näiden pikkuficcien lukeminen oli ilo, vaikka täytyy myöntää, etten todennäköisesti olisi niiden pariin ilman haastetta löytänytkään. Kiitokset ficcisarjastasi, ja toivottavasti kirjoitat yhtä innokkaasti lisää. Minusta oli tosi kiva, miten ennakkoluulottomasti olit kirjoittanut niin hettiä kuin slashia, eri ikäisillä ja tyylisillä henkilöillä, etkä takertunut vain yksittäiseen suosikkihahmoon. Tästä sarjasta löytyy luettavaa moneen eri makuun. :)
 

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~