Title: Jumalat kuin Zeuksen patsaat
Author: Ewelyn
Genre: Angst, draama, pieni fluff
Rating: S
Fandom: Twilight
Pairing: Alice/Jasper, mainintana Edward/Bella ja viittaus Jasper/Bellaan
Warnings: Pienoista kiroilua
Disclaimer: Hahmot ja paikat kuuluvat Meyerille, minä vain huvikseni leikin niillä.
Summary: Bella on vihainen kaikkiin ja kaikkeen.
A/N: Äh, mitä tähän nyt osaa sanoa? Ei kuulu mihinkään haasteeseen, koska en löytänyt tähän sopivaa enkä mieleistä, joten tämä on nyt tällainen irrallinen versio nopean inspiraation tuloksena.
~*~
En ole koskaan ajatellutkaan, miten paskamaiselta tuntuu katsoa sinun ja Alicen siroa ja lempeää yhteenkuuluvuutta. Teidän yhteinen naurunne, hymynne, jokainen katse, on kuin myrkkyä suoniini, luultavasti pahempaa kuin vampyyrin myrkyn leviäminen koko elimistöön.
Niin juuri, siellä te taas tanssitte auringonvalossa kimallellen kuin parhaimmatkin Zeuksen patsaat.
Sinäkin siellä kuiskailet jotain hempeää Alicen korvaan, saat tämän nauramaan helisevällä äänellään, suupielet leviämään melkein korviin asti.
Kummallista, kun vasta nyt huomaan, miten Alicen silmät siristyvät hänen hymyillessään. Outoa, miten hänen poskiinsa tuntuu tulevan hieman punaa, kun sinä sipaiset kauniilla huulillasi hänen leukaansa. Ja ah, miten suloiselta se näyttääkään! Edwardilla ja minulla ei ole koskaan tuollaista, yhtä helppoa olemista kuin hengittäminenkin on. Ei vaan, Edward käyttäytyy kuin rautakanki, suuteleekin minua kuin lumiukkoa, jolta pelätään tippuvan porkkana, jos rajusti käyttäytyy. Kaikki ne halaukset, kaikki ne helvetin vuodet, kun saan olla Edwardin oma arvokas posliiniastia. Yhtä särkyvä ja hauras, vaikkakaan en voisi välittää paskaakaan jos hän murtaisi minulta pari kylkiluuta.
Se olisi vain ihana tunne, saisi huomata, että olen sittenkin panssarivaunu, en herkkä ja hauras. Mitätön.
Hah, mitätön, juuri niin! Se sana kuvaakin minua hyvin. Ihan kuin olisin lelu, Edwardin lelu, jota hän testaa ja kun huomaa sen sitten hajoavan, heittää pois ilman vähintäkään tunnontuskaa.
Mutta sinä ja Alice… Miten naurettavaa onkaan, kuinka luontevasti te pystytte olemaan toistenne luona, vailla pelkoa toisen satuttamisesta. Voitte halata ja suudella koko sydämestänne, ja siltikään teille ei käy kuinkaan. Olette ehjiä, panssarivaunuja. Sellaisia, mitä minä joku päivä haluan olla.
Mutta tuskinpa niin käy, olenhan minä arvoton. Olen vain lelu, joten miksi minun täytyisi kuulua jumalien joukkoon? Miksi minun täytyisi häpäistä heidän olemassaolonsa, tuhota heidän ylemmyytensä?
Miksi tosiaan? Ei se ole lelun tehtävä, ei sellaisella arvottomalla esineellä ole mitään syytä olla edes olemassa.
Niin ne jumalat ovat päättäneet.
~*~
