Kirjoittaja Aihe: Valkoinen helmi, Nev/Luna [K-11, romance 10/10]  (Luettu 4282 kertaa)

Jewwi

  • Vieras
    Author: Jewwi
    Beta: raato, kiitos ja kumarrus sinne!
    Pairing: Neville/Luna
    Raiting: K-11
    Disclaimer: Jokaikinen hahmo sekä muailma kuuluu Rowlle, minä vain leikin niillä...
    Summary: Neville on Tylypahkassa viidettä vuottaan, eikä elämä helpotu iän myötä, päinvastoin! Luna taasen on vuoden nuorempi ja kärsii koulukiusaajista sekä peloistaan. Miten käy kun erilaiset ongelmat kohtaavat ja saavat heidän välinsä ehkä liiankin läheisiksi?
    A/N: Olen sitten yrittänyt tehdä tästä mahdollisimman canonin, ehkäpä Harry et kumppanit eivät vain olleet tajunneet mitä on tapahtunut


1. Ikävä Tylypahkaan


Neville


Neville laski jo päiviä koulun alkuun, vielä oli jäljellä kaksi viikkoa. Hän oli laskenut päiviä joka vuosi siitä lähtien kun oli saanut kirjeen neljä vuotta sitten. Hän muisti mumminsa ilmeen kun hän oli näyttänyt kirjekuorta, jota koristi sinetti. Sinetissä oli neljä eläintä suuren T-kirjaimen ympärillä: musta mäyrä keltaisella pohjalla, hopeinen käärme vihreällä pohjalla, pronssinen korppi sinisellä pohjalla sekä kultainen leijona punaisella pohjalla. Innoissaan Neville oli avannut kuoren ja löytänyt kirjeen sekä listan tarvikkeista. Tietenkin hän tiesi jo etukäteen mitä hän tarvitsisi. Viistokujalla hän oli saanut mummiltansa sammakon lahjaksi. Silloin hän sai sauvansa. Niin. Hänen isänsä vanhan taikasauvan.

Neville oli koko elämänsä tiennyt olevansa velho. Olihan hän varttunut taikuuden parissa. Aina hänen mumminsa oli loihtinut lelut lentämään hänen ympärillään. Neville muisti kuinka oli ollut niin hauskaa yrittäessä saada niitä kiinni. Syy miksi hänen mumminsa oli loihtinut hänelle leluja ja muutenkin hoitanut häntä, löytyi eräästä kuolonsyöjästä. Tuo nimi sai Nevillen puristamaan auttamatta kätensä nyrkkiin ja puremaan huultaan. Bellatrix Lestrange. Tuo nainen oli kiduttanut Nevillen aurori-vanhempia armotta kunnes he olivat menettäneet järkensä. Syy miksi he olivat suostuneet siihen, löytyi kuitenkin Nevillestä. Hänen vanhempansa olivat uhranneet itsensä hänen vuoksi. Neville ei ikinä voisi unohtaa tuota seikkaa.

Koulussa Nevillellä ei ollut paljoakaan ystäviä. Se johtui siitä ettei hän ollut se välkyin ja suulain oppilas. Päinvastoin, hän oli ujo ja kömpelö. Lisäksi hän unohteli asioita. Nevillen ainoat ystävät olivat kuuluisa Harry Potter, Ron Weasley ja nokkela Hermione Granger. Jonkun aikaa hän oli ollut ihastunut Hermioneen, mutta se ei olisi ikinä toiminut. Ei sen puoleen että hän olisi edes yrittänyt. Tietenkin hän vietti aikaa muiden saman vuosikurssin poikien kanssa.

Oli hänen elämänsä onnellisin hetki kun lajitteluhattu laittoi hänet Rohkelikkoon. Hän oli päässyt rohkeiden ihmisten tupaan. Vaikkakaan itsevarmuutta häneltä ei löytynyt nimeksikään. Hattu oli kai jotenkin nähnyt hänen tulevaisuuteensa. Jos hän edes siellä olisi tehnyt jotain rohkeaa. Mutta toivottavasti viidentenä vuonna tapahtuisi jotain joka osoittaisi hänen olevan todellinen Rohkelikko.


Luna


Vaaleahiuksinen tyttö tuijotti hajamielisennäköisenä ikkunasta ulos. Hänellä oli jo päällään uusi koulukaapu jonka rinnuksissa oli hopeinen korppi sinisellä taustalla. Luna Lovekiva kuului viisaiden Korpinkynsien joukkoon. Tosin kukaan ei oikeastaan pitänyt häntä viisaana. Tämä johtui siitä että hänet oli opetettu uskomaan pienestä pitäen erilaisiin otuksiin. Jopa taikamaailmassa elävien mielestä nämä oliot olivat outoja, vain harvat uskoivat hänen kanssaan näihin otuksiin. Lunan isä oli Saivartelija-lehden päätoimittaja. Saivartelija kertoi erilaisista asioista. Monien mielestä näissä asioissa ei ollut järjenhäiventäkään. Kuitenkin Luna uskoi vakaasti näihin asioihin.

Melkeinpä kaikki Lunan vuosikurssilta karttelivat häntä, ainoa poikkeus oli Ron Weasleyn pikkusisko Ginny. Oikeastaan Luna oli saanut Ginnystä ystävän joka ei edes kiusannut häntä. Luna toivoi hartaasti ystäviä. Yksin oli hirvittävän tylsää kaikkialla. Edes kilteistä Puuskupuheista hän ei ollut saanut ystäviä. Heillä oli yhteisiä tunteja, itse asiassa melko moni tunti oli Puuskupuhien kanssa. Luna alkoi laskemaan näitä tunteja hiljaisella äänellä.
"Taikajuomatunnit, pimeydeltä suojautuminen, huispaus, taikaeläinten hoito... Niin, ja yrttitieto."
Luna ei voinut kuin hymyillä muistellessaan erästä tapahtumaa yrttitiedontunnilla. Pian hänen hymynsä kuitenkin hyytyi. Hän muisti yhtäkkiä erään tapahtuman oleskeluhuoneessa.
"Hei Lööperi! Mikä hyökkäsi kimppuusi?"
"Hmm, ei kai ne vain ollut ne narskut?"
"En tiedä, mutta tiedän mikä se ei ainakaan ollut."
"No mikä?"
"Hiusharja!"
Tuona iltana toiset Korpinkynnet olivat pilkanneet häntä ulkonäöstä. Luna muisti elävästi kuinka hänen silmiinsä oli tulvinut kyyneliä matkalla makuusaliin. Tuota tapahtumaa muistellen hän kaivoi hiusharjan ja peilin. Luna säikähti katsoessaan peiliin. Vastaan tuijotti sinisilmäinen, takkutukkainen tyttö. Luna ryhtyi selvittelemään hiuksissaan olevia solmuja nieleskellen kyyneliä.



2. Junalla kouluun


Neville


King's Crossin juna-asemalla oli täyttä kuten aina. Pyöreäkasvoinen ja ruskeahiuksinen poika käveli vanhan naisen seurassa suoraan 9. ja 10. laiturin välissä seisovaan tolppaan.
Mysteerinä on säilynyt kuinka kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota lukuisien ihmisten katoamisiin samaan tolppaan. Velhomaailmalle se on kuitenkin selvää, eiväthän jästit kiinnitä huomiota muihin kuin itseensä. Neville nosti matka-arkkuaan junaan mummonsa avustuksella, kun hän huomasi Harry Potterin saapuvan saattueineen. Suuri takkuinen koira nosti tassunsa Harryn olkapäille. Neville tunsi piston sisällään. Hän ei ikinä saanut niin paljoa huomiota, tuntui kuin joka ikinen ihminen olisi rakastanut hänen ystäväänsä, ei häntä.

Kuitenkin kesän aikana Päivän Profeetta oli tehnyt Harrystä yleisen naurunaiheen. Hullu huomionkipeä poika. Neville kuitenkin uskoi Harryä, olihan tämä sentään hänen ystävänsä.
"Neville! Nouse jo junaan! Et halua myöhästyä!"
"Kyllä mummi."
Neville nousi junaan katsoen kuinka Ronin äiti halasi Harryä. Junassa ei enää ollut tyhjiä vaunuosastoja. Hän kiersi junassa toivottomana, kunnes viimein törmäsi Harryyn ja tämän muihin ystäviin.
"Junassa ei ole tilaa."
"Neville älä höpsi, tuossa vaunuosastossa on vain Luna."
"Niin mutta "
"Luna on ok. Hän on vuosikurssillani. Hei Luna!"
Ginny marssi sisään ja istahti tytön viereen joka luki lehteään ylösalaisin. Neville oli nolostunut, eihän hän ollut tiennyt että Lööperi olisi Ginnyn ystävä. Hän silitteli pientä Mimbulus mimbletoniaansa joka sykki hänen kosketuksensa alla.
"Mikä tuo on?"
"Mimbulus mimbletonia. Noissa pahkuroissa on lemumahlaa."
Hän ojensi kasvin Harrylle ja tökkäisi erästä pahkuraa sauvallaan. Aivan yhtäkkiä kasvi purskautti suunnattoman määrän haisevaa liejua kaikkien päälle. Nevillle pyyhkäisi kasvojaan ja otti kasvinsa pois Harryn käsistä.


Luna


Juuri ennen kuin Luna oli astunut junaan, hän oli nopeasti vilkaissut peilistä itseään. Hänen hiuksensa olivat selvät ja sievästi laitettu. Kaiken lisäksi hän oli ensimmäisen kerran elämässään kokeillut mascaraa. Lopputulos oli tyydyttänyt häntä. Koska kello ei ollut vielä paljoa, hän löysi vaunuosaston ja siirtyi sinne lukemaan lehteään. Pettyneenä hän huomasi ettei siltikään kukaan Korpinkynsi tullut istumaan hänen kanssaan. Eräs Rohkelikkopoika kyllä käveli useasti hänen osastonsa ohi. Lunan yllätykseksi samalla vuosikurssilla oleva Ginny Weasley ystävineen tuli hänen luokseen. Se sama Rohkelikkopoika oli heidän seurassaan, Neville.
"Moi Luna!"
"Hei Ginny. Sinä olet Harry Potter."
"Niin olen"
Vähän ajan kuluttua Luna huomasi tehneensä turhaan työtä ulkonäkönsä eteen, Nevillen kasvi, Mimbletus jokin, oli sylkenyt heidän kaikkien päälle haisevaa lemumahlaa.
"Tämä kyllä karkottaa narskut."
"Mitkä?"
Luna katsoi parhaaksi lopettaa selittäminen narskuista, Hermione Granger oli nimittäin sellainen ihminen joka ei uskonut mitään ennen kuin tuijotti sitä silmästä silmään. Niinpä hän palasi lehtensä pariin lukemaan juttua riimuista. Pian hän kuitenkin kohotti katseensa tuntien tuijotusta. Tuijottaja oli se kasvipoika, Neville. Luna hymyili tälle ja palasi lehtensä pariin. Siitäs sai. Mitäs pilkkasi minua mielessään. Lehtensä takana Luna hymyili ajatukselle kuinka poika olisi aivan hämillään.

Noustessaan vaunuun, hän tervehti thestraleja jotka näyttivät hieman hevosten luurangoilta. Nuo mystiset otukset eivät näyttäytyneet kuin ihmisille jotka olivat nähneet kuoleman. Luna itse oli nähnyt äitinsä kuolevan. Äidin kasvot olivat asia jota hän ei ikinä saisi unohtaa. Valitettavasti hän oli ollut räjähdyksessä mukana. Viikot Pyhässä Mungossa olivat olleet unohtumattomat. Yhdeksänvuotiaana on vaikeaa pysytellä paikoillaan sängyssä. Yhtäkkiä Luna muisti missä oli nähnyt Nevillen aiemmin. Tämä oli käynyt katsomassa vanhempiaan. Odotushuoneessa oli ollut nuhruinen leikkinurkkaus ja he olivat leikkineet siellä yhdessä. Enää hän ei muistanut mitä, mutta muisti kuitenkin heidän keskustelunsa.
"Moi! Minä olen Luna ja olen yhdeksän vuotta."
"Hei. Minun nimi on Neville. Minäpä olen jo kymmenen."
"Mitä sinä täällä teet? Näytät terveeltä."
"Tulin katsomaan vanhempiani. Heidät erhäs kuolonsyöjä kidutti hieman sairhaiksi."
"Minä oli räjähdyksessä. Haluatko nähdä palohaavani?"
"Joo!"
Lunaa nauratti ajatus tuosta häntä peräti vuotta vanhemmasta pojasta ärrävikaisena, mutta sitten hän tajusi mitä Neville oli tehnyt siellä. Nevillen vanhemmat kidutettiin hulluiksi. Luna tunsi ymmärrystä tuota poikaa kohtaan , olihan hänkin menettänyt äitinsä.[list=][/list]
« Viimeksi muokattu: 14.03.2015 20:34:07 kirjoittanut Kaapo »

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Neville/Luna, romance
« Vastaus #1 : 26.08.2007 14:40:12 »
3 Miksi sinä itket?[/b]

Neville

Rohkelikkojen oleskelusalissa oli aivan hiljaista, Koukkujalkakaan ei sihissyt. Lempeänhaaleat liekit valaisivat Nevillen läksyurakkaa. Tällä hetkellä työn alla oli professori Kalkaroksen antama kolmen jalan esitelmä eri unijuomista ja niiden haitoista. Nevillen silmät lepsuivat ja sukeutuivat vähän väliä. Tuntui kuin joku olisi sujauttanut jonkinlaista unijuomaa hänen kurpitsamehuunsa. Kuitenkin läksyt oli saatava valmiiksi- Nevillellä oli muutenkin vaikeuksia oppia vaadittavat asiat edes tyydyttäviin V.I.P:eihin. Hermione oli tehnyt esitelmäänsä jonkun aikaa hänen kanssaan, mutta oli saanut omansa valmiiksi jo aikoja sitten. Niinpä Neville jäi yksin ahertamaan kellon lähestyessä uhkaavasti kahta yöllä. Pian hänen silmänsä kuitenkin julistivat lakon ja sulkeutuivat.

Vain neljän tunnin kuluttua Neville tunsi koputusta olassaan. Hän kohotti itseään ja huomasi nukahtaneensa läksyjensä päälle. Vieläkin uupuneena hän huomasi hihansa uineen mustelammikossa ja nousi ylös sekä raahautui nukkumaan omaan sänkyynsä vielä muutamaksi tunniksi. Vihdoin herättyään kunnolla, hän ihmetteli kuka hänet oli herättänyt. Hetken mietittyään hän ymmärsi jonkun kotitontuista herättäneen hänet, vain saadakseen siivottua pöydän. Siivottua pöydän? Neville juoksi pyjamassaan alas ja löysi läksynsä ehjänä ja turvassa. Jopa mustetahrat oli siivottu pergamentista. Kun hän kuitenkin tarkasteli pergamenttia lähempää, siinä oli jotain outoa. Väärin olevat kohdat oli korjattu ja muutenkin se oli kirjoitettu loppuun. Neville huokaisi helpotuksesta ja taitteli pergamentin mahdollisimman siististi kirjansa väliin.

Lounaalla Neville mietti iloisena liemituntiaan, Kalkaros oli tuijottanut hänen paperiaan pitkään silmät pyöreinä. Lopulta professori oli tuhahtanut ja tunkenut pergamentin takaisin pöydälle. Tämä tarkoitti ettei Nevillen esseessä ollut mitään vikaa. Pieni syyllisyyden tunne kuitenkin kalvoi hänen sisällään, eihän se paperi oikeastaan ollut hänen. Tämä tunne kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ystävien kehut piristivät Nevillen mieltä. Luna kuitenkin katsoi häntä mietteliäästi kulmat kurtussa. Myöhemmin Neville törmäsi Lunaan käytävällä.
"Hei Neville."
"Hei Löö-Luna."
"Kuulin että selvisit taikaliemi tehtävästäsi niin hyvin, voisitko auttaa minua omani kanssa?"
"Tuota, en minä oikein, eikö se olisi tuota huijausta?"
"Ei, sinä vain auttaisit minua."
"Minulla on kyllä nyt hieman kiire..."
"Ymmärrän. Et halua olla kanssani koska olen hullu. Asia selvä!"
Neville huomasi vaalean tytön silmistä valuvan kyyneliä. Ritarillisuus nosti päätään Nevillen sisällä.

Luna

Kyyneleet valuivat pitkin Lunan vaaleita poskia. Itsekin hän säikähti itkiessään keskellä päivää melkeinpä tuntemattoman pojan edessä. Kuitenkin Neville näytti ymmärtävän etteivät kyyneleet johtuneet hänestä ja sulki Lunan pehmeään halaukseen. Luna nyyhkytti hiljaa ja kuivasi silmiään Nevillen kaulaan.
"Miksi sinä itket?"
Hän kuuli kuiskauksen korvissaan. Tämä muistutti Lunaa //siitä mitä hän juuri teki. Kavahtaen taaksepäin hän otti vihaisen ilmeen sekä mulkoili Nevilleä
"Jos emme nyt puhuisi siitä."
Jotenkin onnistuen säilyttämään äänensä melko tavallisena, hän kääntyi ja käveli kohti taikuudenhistorian luokkaa, jossa seuraava tunti pidettäisiin. Kuitenkin hänen sisällään lepatti suuri joukko perhosia, ei tietenkään tunnin takia, vaan siitä ystävällisestä halauksesta. Jotenkin se vain tuntui väärältä halata puolituttua keskellä kirkasta päivää. Itkemisestä puhumattakaan! Nyt häntä pilkattaisiin oikeastaan urakalla, jos siis joku näki heidät. Jos hänen ystävätär olisi nähnyt heidät... Mutta ei hänellä edes ollut ystäviä, paitsi ehkä Ginny. Heti tuntien loputtua hän päättikin etsiä Ginnyn.

Etsiessään Ginnyä Luna ymmärsi ettei asiassa edes ollut mitään kerrottavaa. Sehän oli vain halaus. Kun hän viimein löysi Ginnyn ulkoa, koko asia oli jo unohtunut. Yhdessä he marssivat sisälle päin, pian olisi päivällisen aika. Suuressa salissa Ginny hyvästeli Lunan ja suuntasi Rohkelikkojen pöytään, kun taas apea Luna käveli Korpinkynsien pöytään kuiskimisen ja osoittelun saattelemina.
"Tiedätkö mitä Lööperi teki?..."
"Eikai vain?..."
"Näetkö täällä yhtään mulliaisia, Lööperi?..."
"Tai ehkä ne ovat vain tavallisia pulliaisia!..."
"Et tasan istu siihen!..."
Pian Luna pääsi pöydän päähän ja istahti kauas toisista oppilaista, pilkkaa hän ei enää halunnut kuulla. Vadit ja kulhot täyttyivät ruoasta jälleen kerran. Luna otti vain lähellä sijaitsevia ruokia, huomiota hän ei yhtään enää tarvinnut.

4 Ikuisuutesi

Neville

Kello oli vasta kahdeksan kun Neville päätti lähteä kävelylle. Hänellä ei ollut minkään näköisiä harrastuksia joilla viettää aikaansa. Ensimmäisenä vuonna tapahtuneen välikohtauksen jälkeen hän ei olisi ikinä päässyt huispausjoukkueeseen, (tästä voisi tehdä kaksi lausetta: ’huispausjoukkueeseen. Ei hän …’) ei hän kyllä olisi halunnutkaan. Jotain oli kuitenkin keksittävä. Kävellessään pitkin linnan käytäviä, hän huomasi löytäneensä tarvehuoneen luokse.

Hän käveli kolmasti seinän ohi ajatellen tarvettaan. Tarvitsen uuden harrastuksen. Ovi ilmestyi seinään tyhjästä, ja Neville avasi sen miettien mitä sieltä nyt löytyisikään. Huone oli täynnä mitä erilaisimpia harrastusmahdollisuuksia, nurkassa oli sello sekä lukemattomia muita soittimia. Toisaalla näkyi mahtavan kokoinen kirjahylly sekä pehmeä musta nahkasohva. Neville käveli kirjahyllyn luokse ja alkoi katseellaan etsiä mielenkiintoista kirjaa. Hänen sormensa silitteli kirjojen kansia, kun yhtäkkiä suuri mustakansinen kirja iski hänen silmiinsä. Kirjan kannessa luki pyöreillä kultaisilla kirjaimilla Ikuisuutesi. Neville avasi kirjan ensimmäisen aukeaman ja huomasi tutut kasvot. Hänen äitinsä pyöreät onnelliset kasvot pistivät silmiin. Kauhuissaan hän paiskasi kirjan kiinni, hän ei kestänyt nähdä ennen niin iloista äitiään. Äitiä joka ei enää edes tunnistanut poikaansa.

Neville käpertyi sohvalle puristaen kirjaa käsissään, enää hän ei halunnut avata sitä. Hiljaa hän piilotti kirjan sohvan tyynyjen alle, ettei vahingossakaan ottaisi sitä. Neville hengitti vaivalloisesti, kuin paniikkikohtauksessa. Kuitenkin hän tiesi mitä pitäisi tehdä, rauhoittua ja etsiä jotain muuta tekemistä. Kuitenkaan Neville ei halunnut nousta, häntä jotenkin heikotti. Yhtäkkiä hänen viereensä ilmestyi kirja. Varovasti hän kurottautui nostamaan kirjan.
"Kuinka voitat itsellesi tytön"
Lukiessaan kannen pieni naurahdus pääsi Nevillen suusta, tuota kirjaa hän todellakin tarvitsi. Ensimmäisellä sivulla oli omistustekstin ja johdanto.
"Vaihe yksi. Älä ole päällekäyvä."
Siitä ei olisi pelkoa.
"Vaihe kaksi. Ole rento!"
Tuossa saattaisi tulla hieman ongelmia...
"Vaihe kolme. Kehu paljon, mutta älä sorru mielistelyyn."
Kuka nyt tuota ei tietäisi?
"Vaihe neljä. Hymyile ja ehdota kahdenkeskistä juttelua."
Mielenkiintoista, mitä sitten?
"Vaihe viisi. Kehu ulkonäköä."
Varma keino, tytöt ovat niin turhamaisia että oikeat sanat oikeaan aikaan tekevät ihmeitä.
"Vaihe kuusi. Kumarru eteenpäin ja anna palaa!"
Siinäkö kaikki? Neville oli hieman pettynyt. Kirja ei ollut antanut hänelle mitään idiootti varmaa keinoa hurmata tyttöjä. Ilmiselvästi hänen piti vain antaa tilanteen kehittyä. Kuitenkin hän päätti valita "uhrinsa" johon kokeilisi kirjan neuvoja. Meni sitten syteen tai saveen. Mietittyään hetken Nevillen mieleen välähti kuva itsensä ikäisestä tytöstä, mustahiuksisesta Mandy Brocklehurstista. Nyt oli aika katsoa toimisivatko kirjan neuvot viisaaseen Korpinkynteen. Päättäväisenä hän nousi sohvalta, sekä marssi kohti Rohkelikkojen tornia.

Viikot valuivat Nevillen miettiessä sopivaa aikaa toteuttaa suunnitelmansa käytännössä. Ensimmäinen ongelma löytyi suoraan nurkan takaa, Mandy ei ikinä ollut yksin. Aina tuon pyöreähkön tytön luona oli vähintään kolme muuta tyttöä. Lisäksi tämä oli niin keskittynyt keskustelemaan erinäisistä asioista, ettei edes huomannut Nevillen hymyjä ja katseita. Kuitenkin eräs toinen tyttö tuntui reagoivan niihin.

A/N: Oi joi... Lähetin betalleni vahingossa neljännestä luvusta vain puolet... Yritän korjata asian mahdollisimman pian.

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Neville/Luna, romance
« Vastaus #2 : 28.08.2007 20:27:03 »
Luna

Luna katseli kuinka Neville jälleen epätoivoisesti yritti saada Mandyn huomion. Jotenkin tämä sai hymyn hänen huulilleen. Oli mielenkiintoista katsella kuinka Mandy ei edes tuntunut huomaavan pojan katselevan tätä "sillä silmällä". Leppoisasti hymyillen Luna käveli pettyneen Nevillen luokse, joka juuri istahti ikkunalaudalle surkea ilme kasvoillaan.
"Hei."
"Ai, hei Luna."
"Eikö Mandy vieläkään ole huomannut sinua?"
"Miten sinä-"
"Pitäisi olla sokea rutturoikku jos ei huomaisi kuinka katsot häntä."
Neville punastui hieman, mutta kuitenkin silminnähtävästi. Luna päätti jakaa tietojaan, vain pojan omaksi parhaaksi.
"Mandy seurustelee Terryn kanssa."
Nevillen kasvojen puna nousi muutaman asteen kirkkaammaksi ja Luna jätti pojan miettimään seuraavaa siirtoa. Huolellisen hitaasti Luna lähti kävelemään kohti tyrmiä, heiluttaen laukkuaan huolettomasti käsissään.

Kuitenkaan liemientunnilla Luna ei mitenkään pystynyt keskittymään Kalkaroksen luennointiin rauhanliemestä. Liian monta ajatusta tulvi hänen päässään.
"Hys, yritän keskittyä!"
"Minulleko sinä sen sanoit?"
Luna kohotti päätään ja säikähti, professori Kalkaros oli kumartunut katsomaan mitä hän oikein touhusi. Luokan nopeaälyiset Korpinkynnet purskahtivat äänekkääseen nauruun, mutta Puuskupuheilta kesti hetki ennen kuin he tajusivat mitä oikein oli tapahtunut. Kalkaroksen vihainen tuijotus sai naurun laantumaan ennätysmäisen nopeasti. Häpeissään Luna peitti kasvonsa kirjansa taakse.

"Siis mitä se vanha lepakko teki?"
"Niinpä!"
"Että hän on paskamainen tyyppi..."
"Ginny!"
"Mitä?"
Ginny oli raivostunut kuultuaan miten Kalkaros kohteli Lunaa. Kuulemma ainoat joita Kalkaros kiusasi noin paljon, olivat Luna, Harry ja Neville. Kaiken lisäksi tuo uusi sammakkonaamainen pimeyden voimilta suojautumiselta opettaja Pimento ilmiselvästi inhosi Rohkelikkoja, tai oikeastaan hän inhosi joka ikistä oppilasta, paitsi kultapoikaansa Dracoa.

Lunaa oikein inhotti kuinka Draco nuoleskeli opettajaa oikein urakalla. Joka kerta kun he törmäsivät käytävillä, Draco oli nostavinaan hattuaan ynnä muuta vähintäänkin yhtä kuvottavaa. Taaskin tuolla Draco kehui Pimennon liilaa villajakkua. Luna pidätteli naurunpyrskähdystään; niin hullunkuriselta Draco näytti vetäessään leveän virnistyksen kasvoilleen. Ginny ei onnistunut pitämään itseään hiljaisena, vaan repesi kovaääniseen nauruun.

Jotenkin Pimento sai keksittyä mille he olivat nauraneet, niinpä seuraavana tiistaina olikin Lunalla sekä Ginnyllä jälki-istuntoa tekaistuista syistä. Tämä sai toiset Korpinkynnet karttamaan Lunaa, he olivat mukamas niin puhtoisia eivätkä ikinä joutuneet ongelmiin. Eipä sillä kylläkään ollut merkitystä Lunalle, eivät Korpinkynnet ennenkään hakeutuneet hänen seuraansa.

Kävellessään ympäri Tylypahkaa Luna huomasi seinään ilmestyvän oven kuin tyhjästä. Uteliaana hän avasi oven ja löysi oudon huoneen jonka seinät oli peitetty suurilla kirjahyllyillä. Ihastuneena Luna marssi erään kirjahyllyn luokse sekä hiveli ohuilla sormillaan kirjoja.
"Anteeksi, mutta mitä sinä teet täällä?"
Luna säpsähti ja pyörähti ympäri. Sohvalla istui yllättyneen näköinen Neville jonka sylissä oli kasveista kertova kirja.
"Tuota... Mikä tämä huone on?"
"Tarvehuone. Nimi oikeastaan kertoo kaiken."
Luna katsahti ympärilleen ja päätti istahtaa. Luontevasti hän ikään kuin hypähti sohvalle Nevillen viereen. Luna tunsi jotain kovaa allaan ja nousi hieman ylöspäin. Käsillään hän tutki minkä päälle oli oikein istunut. Viimein hän sai otteen kirjasta ja veti sen esiin. Mustassa kannessa luki vain yksi sana kultaisilla kirjaimilla. Ikuisuutesi. Luna avasi kirjan summanmutikassa Nevillen tuijottaessa kirjaa silmät suurina. Aukeamalla komeili kuva Nevillestä, täsmälleen samannäköisenä kuin Lunan vieressä.

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 4/10
« Vastaus #3 : 23.09.2007 22:32:34 »
5 Kokoontuminen Sianpäässä[/b]

Neville


Lunan kädessä oleva kirja sai Nevillen värisemään. Kertoiko tuo kirja hänestä? Luna selasi kirjan alkuun ja ensimmäinen kuva oli kaksi aivan outoa ihmistä, velho ja noita, suutelemassa toisiaan. Luna läimäytti kirjan kiinni kauhuissaan ja tuijotti Nevilleä. Miksi kuva ei ollutkaan enää hänen äidistään? Neville tuijotti kulmat kurtussa kuvaa sekä sieppasi kirjan Lunan käsistä. Hän läimäytti kirjan auki melkein alusta, ja kauhea kuva iskeytyi hänen verkkokalvoilleen, Bellatrix Lestrange kiduttamassa hänen vanhempiaan. Bellatrixen suu oli vääntynyt ilmiselvästi karmivaan nauruun, kun taas Alice Longbottomin kasvot näyttivät suuren kivun josta hän kärsi. Neville halusi sulkea kirjan, mutta hänen kätensä eivät enää totelleet. Luna kuitenkin nappasi kirjan hänen käsistään.
"Neville! Oletko kunnossa?"
"J-joo. Minun pitää mennä."

Lasittunein katsein Neville nousi ja lähti hoipertelemaan kohti ovea. Luna kuitenkin tarttui hänen käsivarteensa ja veti hänet istumaan. Pian Neville tunsikin tämän kädet ympärillään.

Kuitenkaan Neville ei halunnut että Luna koskisi häntä ja työnsi tämän pois katsoen yhä kaukaisuuteen. Jo muutaman sekunnin kuluttua hän oli päässyt tarvehuoneen ovesta ulos. Vilkaisemattakaan taakseen hän laahusti kohti tupaansa, tai niin hän ainakin toivoi. Suunnasta hänellä ei kyllä ollut hajuakaan. Mystisesti hän kuitenkin onnistui pääsemään määränpäähänsä ilman sen suurempia kiertoreittejä. Lihava Leidikään ei vastustellut, vaan päästi Nevillen sisään ilman tunnussanaa.
"Mikäs hänellä on?"

Suippokasvoinen noita kohautti olkapäitään Lihavan Leidin kyselyille. Neville kompuroi tuttuun tapaansa sisään aukosta ja unenomaisesti suuntasi kohti makuusaleja. Ginny yritti kysyä jotain, mutta hän vain käveli eteenpäin ja ylös rappusia.

Poikien makuusali oli aivan tyhjä ja Neville heittäytyi sängylleen makaamaan, tuijottaen erästä pistettä katossa pitkän aikaa. Sitten jotain aivan merkillistä tapahtui, hän tunsi silmiensä kostuvan ja jotain märkää valuvan hänen poskiaan pitkin tyynylle. Kyynelvirta vain yltyi, eikä hän tiennyt miten lopettaa sitä. Ehkä niin olikin paras, jospa itkemisellä kaikki tuntui paremmalta? Neville kääntyi kyljelleen ja puristi kastuvaa tyynyä.

Onneksi kukaan pojista ei yllättänyt häntä nyyhkyttämässä kuin... kuin tyttö.

Hermione pysäytti Nevillen erään surkeimmista Pimeyden voimilta suojautumisen tunnin jälkeen.
"Neville! Odota"
"Mitä?"
"Oletko sinäkin sitä miltä että Pimento on surkein opettajistamme ikinä?"
"Tietenkin!"
"Olen ajatellut että voisimme pyytää Harryä opettamaan meille Pimeyden voimilta suojautumista."
"Loistava ajatus."
Pian Neville saikin kuulla että ensimmäinen kokoontuminen heidän ryhmänsä kanssa olisi Tylyahossa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.


Päättäväisenä Neville käveli läpi hyytävän ilman kohti Sianpäätä. Baari oli harmaa ja likainen, pimeys johtui äärimmäisen likaisista ikkunoista. Dean ja Lavender olivat kävelleet hänen kanssaan. Pian heidän jälkeen saapui suuri joukko ihmisiä, pienemmissä ryhmissä totta kai. Fred ojenteli kermakaljoja kaikille, Neville otti omansa kiitollisena ja kaiveli kolikoita kaavustaan. Harry näytti ilmiselvästi kauhistuneelta ja Neville päätti yrittää helpottaa tätä.
"Moi Harry."
Harry ilmiselvästi yritti vastata hänen leveään hymyynsä, muttei aivan onnistunut siinä. Hermione aloitti puhumisen johon koko ryhmä vastasi nyökkäillen ja myönnellen, Pimennon roskaa ei voinut mitenkään uskoa.
"...Voldemort on palannut."
Neville ulvahti hieman, mutta sai sen peitettyä yskäksi. Eikä hän sitä paitsi ollut ainoa joka reagoi Tiedät-Kai-Kenen nimeen. Muutkin hätkähtivät tai ulvahtivat aivan yhtä oudosti kuin hän.


Kun Harry viimein aloitti puhumisen, kaikki hiljenivät täysin. Neville itse asiassa pidätti hengitystään jonkin aikaa. Pian kuitenkin alkoi kysymysten tulva. Oikeastaan jokainen kysymys liittyi Harryn loistaviin urotekoihin. Neville hymyili, hän tiesi, tai ainakin luuli tietävänsä joka ikisen. Niinpä hän lisäsi Harryn ensimmäisen vuoden uroteon joukkoon.
"Ja meidän ensimmäisenä vuonna Harry pelasti sen hiivasten kiven-"
"Viisasten"
"Niin, sen -tiedätte-kai-kenen kynsistä."
Kaikki olivat aivan hämmästyneitä. Miten juttu ei ollut voinut kiertää nuorenpienkin oppilaiden keskuudessa? Pian Harry rupesikin puolustelemaan tekojaan, etteivät ne muka olisi niin hienoja. Neville unelmoi että joskus voisi olla samanlaisessa asemassa kuin tämä.


Luna


Hermione juuri kertoi kuinka Cornelius Toffee kuvitteli että Dumbledore keräisi jonkinlaista armeijaa oppilaistaan. Muut näyttivät jostain kumman syystä olevan yllättyneitä.
"No, sehän käy järkeen. Onhan Cornelius Toffeella oma yksityinen armeijansa."
"Mitä?"
"Kyllä vain Harry, hänellä on armeijallinen heliopaatteja."
"Eikä ole!"
Tietenkin tuo tiukkapipoinen Hermione päätti väittää vastaan.
"Onpas."
"Mitä heliopaatit on?"
Neville oli ilmiselvästi ymmällään ja Luna alkoi selittää innoissaan heliopaateista.
"Tulen henkiä, valtavia liekehtiviä olentoja, jotka nelistävät pitkin maata ja polttavat kaiken edestään -"
"Niitä ei ole olemassakaan, Neville."
"Voi on, onpas niitä!"
Hermionen käytös alkoi todellakin ärsyttää Lunaa.
"Anteeksi, mutta millä todistat sen?"
"Silminnäkijähavaintoja on runsaasti. Vaikka sinä oletkin niin ahdasmielinen, että kaikki on tyrkättävä sinun oman nenäsi eteen, ennen kuin -"
"Höm höm."

Ginny oli matkinut Pimentoa aivan uskomattoman hyvin, monet olivat kääntyneet ja tähyilleet hädissään ympärilleen.  Kuitenkin kaikki purskahtivat nauruun ymmärtäessään äänen aiheuttajan.

Kun kokouksien aikatauluista oli selvitty, oli aika kirjoittaa nimensä listaan. Melkein kaikki näyttivät epäileviltä. Luna taasen oli kirjoittanut nimensä hymyillen kun hänen oma vuoronsa tuli. "Sopimuksen" kirjoituksen jälkeen kaikki poistuivat paikalta pienissä ryhmissä. Neville lähti tällä kertaa Deanin ja Lunan kanssa yhtä aikaa. Vähän ajan päästä Dean liukeni paikalta tapaamaan ystäviään ja Luna ja Neville kävelivät kohti Tylypahkaa.
Neville päätti kiusallisen hiljaisuuden molempien yllätykseksi: "Lähtisitkö tänään kanssani järvelle?"
"Ooh! Mielelläni!"
Loppumatka kuitenkin kului hiljaisuuden vallitessa. Koulun pihalla heidän tiensä erkanivat ja he suuntasivat tupiinsa. Lunan päässä pyörivät viimeiset sanat. Puolen tunnin päästä nähdään.

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 4/10
« Vastaus #4 : 15.10.2007 15:54:15 »
6 Kahdestaan järvellä

Neville


Se oli onnistunut! Kirja oli ollut oikeassa! Hän tapaisi Lunan järvellä. Pianhan hän voisi alkaa jutella muille tytöille ja ties mitä voisi tapahtua. Neville suorastaan tärisi ajatuksistaan, mutta hetken kuluttua ei tuntunutkaan enää niin hyvältä. Mitä hän tekisi järvellä? Mitä hän pukisi päälleen? Pitäisikö hänen viedä Lunalle jotain? Kermakalja kulki tietään ylöspäin samalla kun Neville juoksi vessaan oksentamaan. Pää pöntössä hänen päässään oli enää vain yksi ajatus.
Hitto, olen kusessa.
Peilistä vastaan tuijotti äärimmäisen kalpea pyöreäkasvoinen ja ruskeahiuksinen poika, jolla oli hieman oksennusta suupielessään. Ensitöikseen Neville pesi kasvonsa ja harjasi hiuksensa.

Olikohan Luna jo siellä?


Neville tiesi olevansa auttamattomasti myöhässä juostessaan kohti rantaa. Ensisilmäyksellä hän ei huomannut ketään, mutta jo toisella vilauksella hän huomasi vaaleahiuksisen tytön istuvan kolmesta penkistä keskimmäisellä. Hän hidasti hieman vauhtiaan ja meni lähemmäs. Lunalla oli päällään tavallinen koulukaapu. Neville kirosi itselleen itsekseen, hän oli mennyt pukemaan päälleen juhlakaapunsa. Luna käännähti katsomaan kuultuaan oksan rikkoutuvan Nevillen kengän alla.
"Tule istumaan."
Neville nyökkäsi hermostuneesti ja istahti Lunan viereen keskipenkille. Hetken he tuijottivat järven kiiltävään pintaan.
"Upea kaapu."
Luna hymyili hurmaavasti Nevillelle, joka punastui helakasti.
"Eikö järvi olekin kaunis?"
"Joo, on se."

Neville esitti haukottelevansa ja kiersi toisen kätensä Lunan hartioiden ympäri. Luna vaistomaisesti nojautui hieman tätä vasten ja huokaisi syvään.
"Olen aina halunnut löytää helmen."
Neville ihmetteli mitä Luna oikein tarkoitti, mutta tyytyi hymyilemään. Luna riisui koulukaapunsa ja sen alta paljastui usvansininen olkaimeton kesämekko.
"Eihän enää ole kesä!"
"Entä sitten?"
Neville nielaisi ja yritti epätoivoisesti muistella kirjan ohjeita.
"Se on kaunis."
"Kiitos."
Luna kuulosti hieman pettyneeltä ja Neville kiirehti korjaamaan mahdollisimman pian erheensä.
"Mutta sinä olet kauniimpi."
Luna hymyili ja nousi. Neville tuijotti silmät pyöreinä mitä nyt tapahtuisi.

Luna hymyili mystisesti ja kääntyi selin. Neville nousi ylös ja käveli tämän luokse. Luna katsoi sinisillä silmillään ja juoksi veteen.


Luna

Vesi kietoutui hänen sääriensä ympärille ihanan viileänä.
"Tule tänne!"
Luna päästi kutsuvan naurun viittoessaan Nevilleä seuraamaan. Rantakivet tuntuivat pehmeältä jalkapohjia vasten. Neville potkaisi kengät jalastaan ja käveli hänen luokseen. Luna kietoi kätensä Nevillen kaulan ympäri ja katsoi tätä silmiin. Hän näki kuinka Neville ihaili hänen silmiään. Varovasti tämä kumartui eteenpäin ja suuteli Lunaa suulle. Suudelma maistui kermakaljalle ja suklaalle. Luna vastasi hellään suudelmaan, tuntien Nevillen kädet selässään.

Kuitenkin outo tunne hiipi Lunan mieleen, joku tarkkaili heitä. Hitaasti hän vetäytyi Nevillen huulilta ja kääntyi tutkimaan ympäristöä. Toden totta, oksa riksahti heidän läheisessä puskassa. Säikähtäneenä Luna juoksi pois jättäen Nevillen yksin rannalle seisomaan.


Vasta makuusalissaan hän viimein uskalsi hengittää rentoutuneesti. Pudistellen päätään hän oli valmiina riisumaan koulukaapunsa, mutta huomasi erään asian. Koulukaapu oli rannalla penkillä, eli juuri siinä minne hän sen oli jättänytkin. Ainoa toivo oli että Neville tajuaisi ottaa sen ja jossain vaivihkaa palauttaa kaavun oikealle omistajalleen.
Linnut lensivät ikkunan ohi kohti etelää. Luna tuijotti niitä vaihdettuaan oliivinvihreän pyjamansa päälle, mekon hän oli heittänyt arkkuunsa muiden tavaroiden joukkoon. Onneksi hänen isänsä oli pakannut sen mukaan.

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 6/10
« Vastaus #5 : 18.11.2007 17:11:52 »
7 Albuksen Kaartin soturit

Neville

Pimento oli jotenkin saanut tietää heidän kerhosta, sillä yhtäkkiä kiellettiin kaikenlaiset kerhot ja joukkueet. Kaikki olivat vihaisia, nimittäin huispausjoukkueetkin lakkautettaisiin. Angelina näytti aamulla siltä että olisi voinut jopa sanoa Pimennolle suorat sanat. Neville päätti siis pysyä kaukana huispauksen pelaajista.

Oli jälleen liemitunnin aika ja Neville oli jo hyvissä ajoin odottamassa luokan edessä, eihän hänellä parempaakaan tekemistä ollut. Malfoy riemuitsi luvasta saada perustaa huispausjoukkue jälleen ja irvaili siitä Harrylle.
"... ja mitä Potteriin tulee... isän mukaan on vain ajan kysymys, milloin ministeriö kärrää hänet pyhään Mungoon... siellä on kuulemma kokonainen osasto niille, joiden aivot ovat menneet taioista sekaisin."
Neville ryntäsi sumeilemattomasti kohti Malfoytä. Hän ei voinut sietää tämän julmaa pilaa.
"Neville, älä!"
Hänen matkansa tyssäsi kuin seinään Harryn tarttuessa hänen kaapunsa selkämykseen. Neville yritti kaikin voimin päästä Harryn otteesta ja huitoi nyrkeillään kohti Malfoytä, joka näytti olevan kauhuissaan. Pian Ronkin veti Nevilleä kauemmas takaisin Rohkelikkojen luokse. Harry puristi häntä kurkusta niin ettei hänen puhe oikein tahtonut onnistua.
"Ei... hauskaa... älä... Mungo... näytän... vielä."
Kalkaroksen äkillinen ilmaantuminen sai Harryn päästämään irti Nevillestä. Huohottaen Neville mulkoili Harryä joka yritti selittää huonoja tekosyitä.

Pian koitti heidän kerhonsa ensimmäinen kokoontuminen. Nevillen yllätykseksi ne pidettiin tarvehuoneessa, Harry oli kai kuullut siitä jonkun kautta. Hän käveli Ginnyn, Lavenderin, Parvatin ja Deanin kanssa sinne. Varovasti Ginny koputti oveen ja he astuivat sisään. Neville katseli ihmetellen ympäriinsä, paikkahan oli täydellinen. Kun kaikki olivat päässeet paikalle, oli aika päättää nimi.
"Voidaanko me olla Anti-Pimento-liiga?"
"Tai Taikaminsteriö-on-törppö-ryhmä?"
"Ehkä sellainen nimi mieluummin josta ei arvata mitä me teemme..."
"Asiallinen kerho? Lyhennettynä AK, niin kukaan ei ainakaan voi arvata mistä on kyse?"
"Joo, AK on hyvä."
Ginny puuttui keskusteluun.
"Paitsi että pannaan se tarkoittamaan Albuksen Kaartia, koska sehän on Taikaministeriön pahin pelko, eikö vain?"
Neville naurahti nimelle muidenkin mumistessa hyväksyvästi. Albuksen Kaarti voitti äänestyksen yksimielisesti.

Harry aloitti opetuksen aseistariisumisloitsun harjoittelulla. Neville jäi yksin seisomaan kun muut ehtivät jakautua pareiksi. Hän vilkuili epätoivoisesti ympärilleen, ja Harry huomasi tämän yksinäisyyden.
"Harjoittele sinä minun kanssani."
Muutaman sekunnin jälkeen Neville huomasi sauvansa lentävän kieppuen ilmassa kirjahyllyn päälle. Pian hän sai sauvansa takaisin ja Harryn keskittyminen herpaantui hetkeksi.
"Karkotaseet!"
Harryn sauva lensi pois tämän kädestä.
"MINÄ TEIN SEN! En ole ikinä oikein onnistunut -MINÄ TEIN SEN!"
Neville tunsi suurta riemua riisuessaan itse Harry Potterin aseista. Ilmiselvästi katkerana tämä siirsi hänet harjoittelemaan Ronin ja Hermionen kanssa kolmestaan.

Luna

Kun AK:n harjoitus päättyi siltä erää, Luna tahallaan jättäytyi viimeiseksi tarvehuoneessa.
Neville kai tajusi hänen aikeensa ja myös jättäytyi viimeiseksi.
"Moi."
"Moi."
Varovasti Luna kumartui lähemmäs Nevilleä ja suuteli tätä poskelle.
"Kävelläänkö yhdessä?"
Luna nyökkäsi ja avasi oven työntäen sitä molemmilla käsillään. Neville ryntäsi oven luokse ja piteli sitä auki. Ilmeettömänä Luna astui kynnyksen yli ja kääntyi.
"Kuka sinä edes olet?"
"Anteeksi mitä?"
"Minä tiedän hädin tuskin edes nimesi."
Neville näytti kuin joku olisi lyönyt tätä vatsaan suunnattomalla voimalla. Kuitenkaan Luna ei voinut lopettaa puhumista.
"Tai siis, millainen sinä olet?"
"Miten niin millainen minä olen?"
"Millainen ihminen sinä oikein olet?!"
Luna tuijotti Nevilleä ja mutristi huuliaan. Neville ei vastannut vaan painoi päänsä. Luna pudisti päätään, ei tästä voisi ikinä tulla mitään. He vain eivät ymmärtäneet toisiaan. Hitaasti hän kääntyi ja suuntasi kohti korkeinta tornia, kyyneleiden valuessa lämpiminä noroina pitkin hänen kasvojaan. Neville varmasti vain piti häntä pilkkanaan ja parhaillaan nauroi hänen käytökselleen ystäviensä kanssa. Sitä Luna ei voinut vain sivuuttaa olankohautuksella.

"Ai katsos, Lööperi saapui."
"Ole hiljaa, ole hiljaa!"
"Ai miksi? Alkaako Lööperi itkeä?"
Luna juoksi tönäisten ilkkuvan Lisa Turpinin pois tieltä. Lisa kiljaisi ja oli kaatua, mutta Stephen sai hänet viime hetkellä kiinni. Lunaa ei kiinnostanut mitä tälle tapahtuisi, hän vain halusi mahdollisimman pian makuusalin valheelliseen turvaan. Sängyllä häntä odotti vaaleanvihreä kirje. Vapisevin käsin ja silmät sumeina kyynelistä Luna avasi kirjekuoren, se tuoksui ihanasti joltakin tutulta.

Hei Luna

Halusin vain sanoa... Tosiasiassa en
tiedä mitä sanoisin. Ehkä halusin
kertoa mitä tunnen sinua kohtaan.
Siinä tulisi vastaan ongelma,
en todellakaan tiedä mitä
tunnen sinua kohtaan. Mi-
nulla on kuitenkin sinulle
yksi pyyntö.

Tulisitko taas järvelle kanssani?

Neville


Luna rytisti paperia hajamielisesti reunoista ja mietti vaihtoehtojaan. Joko hän voisi mennä järvelle ja kuunnella mitä Nevillellä olisi asiaa... tai luovuttaa suosiolla. Hän ei pitänyt kummastakaan vaihtoehdosta.

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 7/10
« Vastaus #6 : 04.01.2008 14:10:03 »
8 Kivi

Neville


Järvellä tuuli heilutti Nevillen kaapua ja muodosti pieniä aaltoja rannan tuntumaan. Keskemmällä pyörteet kuljettivat pudonneita lehtiä ympäriinsä.
Hän istahti vasemman puoleiselle penkille ja nojasi takanaan olevaan vaahteraan.
"Kyllä hän tulee."
Neville vakuutti itselleen että Luna lukisi kirjeen ja tulisi hänen luokseen. Pakkohan tämän olisi. Ilma oli kylmä, ulkona oli noin kymmenen astetta lämpöä. Jostakin leijaili sumua Nevillen ympärille, hänen yrittäessä etsiä katseellaan lähenevää hahmoa.

Pitkän ajan päästä sumun keskelle ilmestyikin hahmo, ja se läheni nopeaa vauhtia. Neville pongahti pystyyn ja otti muutaman askeleen lähemmäs. Hahmo kasvoi kasvamistaan. Pian se oli jo hieman pidempi kuin Luna. Neville vuorostaan astui askeleen taaksepäin tunnistettuaan hahmon Pimennoksi.
"MITÄ SINÄ TEET TÄÄLLÄ NÄIN?"
"Tuota, en huomannut että-"
"Minua ei kiinnosta! Jälki-istuntoa. Huomenna."
"Mutta..."
"Ei mitään muttia! Nyt ylös."
Neville seurasi sammakkomaista opettajaa siihen asti kunnes ei enää tiennyt minne mennä.
"Missä on Rohkelikkotorni?"
"En kerro."
"Kerrot!"
Neville pudisti päätään ja odotti mitä Pimento oikein tekisi. Tämä näytti suunnattoman vihaiselta ja Neville pelkäsi että sekunnilla millä hyvänsä tämän sieraimista tulisi tulipylväs käristäen hänet.
"Hyvä on.
Hyvä on.
Sinä siis tulet minun toimistooni yöksi."
Nevillen sisälmykset kääntyivät ympäri. Pimento raahaisi hänet toimistoonsa. Ties mitä siellä olisikaan. Varmastikin mitä hirveimpiä kidutusvälineitä.


Pimennon toimisto oli täysin erilainen mitä Neville oli kuvitellut. Huone oli karmean pinkki ja rusettinen. Kissanpentukuvioiset lautaset seinällä saivat Nevillen voimaan pahoin.
"Itse asiassa voisimme pitää jälki-istuntosi heti."
Neville ei vastannut mitään. Pimento ei saisi sitä nautintoa että hän murtuisi tai anelisi armoa.
"Istu kultapieni."
Sanaakaan sanomatta Neville istahti Pimennon osoittamalle penkille. Pimento työnsi hänen eteensä pergamentin ja oudon näköisen sulan. Neville otti kynän käteensä odottaen lisää ohjeistusta.
"Jospa kirjoittaisit siihen vaikkapa En saa poistua vuoteestani."
Kapinallisesti Neville päätti alkaa kirjoittaa ilman mustetta, saisipahan hän ainakin näyttää jonkun verran Pimennolle. Hän laski kynän pergamentin päälle ja alkoi kirjoittaa. Yhtäkkiä hänen kättään kutitti. Neville kääntyi katsomaan kättään ja huomasi hänen omalla käsialallaan kirjoitetun tekstin.

En saa poistua vuoteestani


Yö Pimennon toimistossa oli ehdottomasti kamalin koko Nevillen elämässä. Lattia oli kylmä ja epämukava, tosin sekin oli parempi kuin Pimennon vieressä nukkuminen. Neville kuunteli kun Pimento kuorsasi kovaan ääneen ja hiipi pois toimistosta kohti omaa vuodettaan.
Pieninkin yön äänistä sai hänen sydämensä tykyttämään kiivasta tahtia. Hän olisi voinut vannoa että kuuli useasti Norriskan maukuvan kulman takana. Oli suorastaan ihme ettei hän jäänyt kiinni. Vasta vuoteessaan Neville hengitti helpottuneemmin, tai ainakin siihen asti kunnes muisti Lunan. Oliko tämä tullut järvelle?


Luna


Herättyään seuraavana aamuna Luna ei halunnut lähteä aamupalalle. Sen ajan hän käytti tilanteensa miettimiseen. Järvi kummitteli hänen mielessään. Mitä olisi voinut tapahtua jos hän vain olisi mennyt? Luna nousi istumaan sängylle. Se kirja. Peitto lensi lattialle kun hän alkoi kaivaa itselleen sopivaa kaapua arkustaan. Jos se kirja kertoisi tulevaisuuden ja menneisyyden? Luna myhäili ajatukselle, tietenkin se olisi niin! Lumottu kirja joka kertoi lukijansa ikuisuuden. Hän päättikin käydä tarvehuoneessa ennen ensimmäistä tuntiaan.

Tarvehuoneessa oli jälleen vain kirjoja ja istumapaikkoja. Luna käveli suunnatonta vauhtia kohti mustaa sohvaa, aikomuksenaan siepata kirja niin nopeasti kuin vain oli mahdollista.
Kirja oli edelleen siinä minne he olivat sen jättäneet ja Luna avasi kirjan nieleskellen. Kohta missä hän avasi, oli kuva hänestä makaamassa sängyllä kirje kädessään. Hän selasi muutaman sivun eteenpäin ja näki Nevillen seisovan tarvehuoneessa. Varovasti hän kääntyi katsomaan taakseen, peläten näkevänsä pojan. Nevilleä ei kuitenkaan näkynyt.


Hän käänsi sivun eteenpäin ja luki erään lauseen sivun alanurkasta.
Mikään ei ole miltä näyttää.
Uudelleen Luna kääntyi katsomaan selkänsä taakse ja huomasi varjoissa seisovan pojan.
"Moi."
Luna kääntyi lukemaan kirjasta toisen lauseen.
Poika oli surullinen.
Neville oli kävellyt eteenpäin ja nyt oli jo melkein sohvan äärellä. Tämän huulet olivat puristuneet ohueksi viivaksi. Kumpikaan ei ilmiselvästi halunnut sanoa mitään. Luna tiesi että kaikki päättyisi. Hän oli jättänyt tulematta järvelle. Kuinka kauan tuo poika olikaan värissyt kylmässä odottaen häntä? Yhtään hän ei ihmettelisi jos Neville olisi istunut koko yön kylmässä.
"Olin järvellä."
"Kyllä minä tiedän että olit siellä. Sinähän minut sinne kutsuit."
"Pimento sai minut kiinni."
"Selvä."
"Toin sinulle vain tämän."
Neville ojensi Lunalle pienen käärityn paketin ja harppoi ulos huoneesta. Luna tuijotti sulkeutuvaa ovea hetken aikaa ja katsahti pakettiin.


Kaunis punainen käärepaperi kimalteli kynttilän valossa. Ilmeettömänä Luna avasi rusetin ja siististi purki käärepaperin pienen neliönmuotoisen kiven ympäriltä. Kivessä oli jotain kirjoitettuna. Hämärästi valaistu huone ei antanut tarpeeksi valoa että Luna olisi saanut luettua suttuisen tekstin. Hän hiveli sormillaan kiveä ja huomasi siinä oudon halkeaman. Täsmälleen samanlainen halkeama löytyi toiselta puolelta. Kivi oli haljennut kahtia aivan hänen sormiensa alla. Sisällä ei kuitenkaan ollut mitään, vain pieni pyöreä kolo. Luna siveli sen karkeaa pintaa matkalla kohti makuusaliaan.

"Tule tänne."
"En!"
"Tule nyt pikku tyttö."
"En ikinä!"
"Uhmaatko sinä minua?!"
"Kyllä!"
"Mutta miksi tyttönen?"
"En halua tietää... enää mitään."
"Mutta mikset? Tulevaisuutesi..."
"Haluan elää sen itse."

Luna pongahti istumaan sängylleen, kaikki oli ollutkin vain unta. Unessa häntä oli kutsunut... kirja. Kirja sieltä tarvehuoneesta oli suorastaan vaatinut häntä tulemaan luokseen. Kylmät väreet kulkivat pitkin Lunan selkää. Se kirja ei tiennyt hyvää.

Tunnelimyyrä

  • en idiot
  • ***
  • Viestejä: 114
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 8/10
« Vastaus #7 : 11.01.2008 16:14:02 »
vähän tää on ihana fic! Neville/Luna on jotenkin nini erikoinen, kukaan ei ole mun tietääkseni kirjoittanut tusota vaiheesta, kun ne on vasta ihastumassa toisiinsa ja tavallaan aloittelee seurustelusuhdetta. aivan ihana<3 ehdottomasti koukussa. Onko jatkoa tulossa milloin? Tahtoisi lisää! Mielummin sitä lukee ficcejä, kuin kemiaa, varsinkni hyviä ficcejä. Kirjoitusvirheitä en löytänyt, empä niitä etsinytkään. Mutta jatkoa odottelen..
En osaa olla epätavallinen, enkä tavallinen, mikä siis olen?
*klik*

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 8/10
« Vastaus #8 : 12.01.2008 17:45:43 »
Ihmettelen miksei siitä ole pahemmin kirjoitettu, omasta mielestä kun kirjassa "oli niin läpinäkyvää" että nuo kaksi kuuluvat yhteen, ja itse satun pitämään kouluaikaisista ficeistä :D Jatkoissa olin joskus erittöin ahkera, nyt vain jotenkin venähtänyt  :o Mutta lupaan että mahdollisimman pian!

Jewwi

  • Vieras
Re: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 8/10
« Vastaus #9 : 28.02.2008 22:02:51 »
9 Nopeaa toimintaa
Neville


Kaikki riippui Lunasta. Toivottavasti jo huomenna tämä hyppäisi Nevillen kaulaan ja... Hetkinen. Neville jähmettyi keskelle käytävää, asioiden pyöriessä hänen päässään.
Eihän hän oikeasti Lunasta välittänyt.
Tämä oli vain koekappale.
Vain koska Mandy olikin varattu.
Lunalla hän vain testasi toimiko kirja.
Ja miten se toimisi.
Miksi sitten hänestä tuntui jotenkin...
oudolta?
Nopeasti Neville karisti ajatukset päästään ja ymmärsi kuinka oli kohdellut Lunaa. Suoraan sanottuna törkeästi, saanut tämän kuvittelemaan että he olisivat ikään kuin yhdessä. Tämän pitäisi loppua. Päätettyään asioistaan hän tunsi pienen piston sydämestään. Varmasti se johtui liiallisesta verestä aivoissa, tai jostain sen kaltaisesta. Nyt hieman hitaammin, Neville käveli kohti tuttua Lihavan Leidin muotokuvaa.


Aamupalalla Neville tunsi jotain kuumentuvan taskussaan. Kädellään hän tutki viittansa taskuja, sekä veti esiin jo hieman viilentyneen kaljuunan. Hetken hän tuijotti sitä ihmeissään, ymmärtämättä mitä oikein oli tapahtunut. Hetken kuluttua hän kuitenkin ymmärsi; viime AK:n kokouksessa Hermione oli keksinyt loistavan idean käyttää valekaljuunoita viestinnässä ryhmäläisten kesken. Tämä nero tyttö oli muuttanut kaljuunoita, niin että kun Harry vaihtoi sarjanumeron omastaan seuraavan kokoontumisen aikaan, kaikkien kaljuunat kuumenivat ja muuttivat sarjanumeroitaan uuteen päivämäärään. Näin Neville sen ainakin luuli menevän.


Luna ei ollut AK:n kokouksissa tuntunut huomaavaankaan Nevilleä, oli kuin tälle Neville olisi ollut vain ilmaa.
"Luna! Odota!"
Jälleen Neville yritti päästä juttelemaan tytölle, ainakin pyytääkseen anteeksi jos ei muuten. Kuitenkin Luna vain käveli pois hänen luotaan, osoittamatta pienintäkään merkkiä minkäänlaisista tunteista. Hetken mietittyään Neville kuitenkin juoksi tytön luokse ja tarttui tätä kädestä.
"Katso minuun!"
"Miksi?!"
"Minä olen yrittänyt."
"Se vain ei riitä tuollaiselta puupökkelöltä!"
Neville kavahti päästäen Lunan ranteesta irti.
"Sinä et siis ymmärrä ethän?" Luna sanoi itkuisella äänellä ja kuulosti samalla sekä surulliselta että pettyneeltä.’
"Mitä minä muka en ymmärrä?"
"Tunteista. Romantiikasta."
"Minähän toin sinulle lahjankin!"
"Todella loistavan lahjan toitkin. Kiven."
"Mutta järvellä sinä sanoit..."
"Kun ymmärrät mitä haluan, etsi minut käsiini."
Nevillen pää tuntui painavalta ja sanat takertuivat hänen kuivuneeseen kurkkuunsa.
"Sitä ennen, et puhu minulle etkä koske minuun."


Lunan sanat olivat tuntuneet kylmiltä. Mikä oli mennyt vikaan? Viimepäivinä hänen sekä hänen vatsanpohjassaan että kurkussa oli majaillut suuri möykky. Muutenkin päästä varpaisiin oli valunut jotenkin kylmä tunne. Muilla sanoilla sitä ei voinut kuvata. Kylmä ja perin surkea tunne. Kuin ankeuttajien aiheuttama toivon menetys. Tietenkin se oli outoa ja Nevillelle aivan uutta.


Rohkelikko-Luihuismatsi oli enää muutaman päivän päässä, eikä tämä auttanut Nevillen surkeaan olotilaan. Normaalisti jännitys tulevasta mahdollisuudesta nöyryyttä Luihuisia sai Nevillen mielen piristymään, mutta nyt toivo oli mennyt. Valitettavasti uusi pitäjä oli Ron, joka hermoili pienimmistäkin asioista ja tämän takia menetti keskittymisensä. Tekemisen puutteessa Neville oli katsellut huispausjoukkueen harjoituksia ja kiroillut kovaan ääneen katsomossa. Harjoituksien jälkeen Fred saapui ensimmäisenä ulos pukuhuoneesta.
"Turpiin tulee."
"Sanos muuta."


Otteluaamuna koko Rohkelikkolaisten pöytä oli hiljainen ja muutenkin surkea. Kaikki alkoivat valmistautua nöyryyttävään tappioon. Tämä ei tietenkään piristänyt Ronia, Neville pudisti päätään kykenemättä syömään enää mitään. Kohottaessaan katseensa hän näki suuren leijonanpään hoippuvan kohti häntä. Viimehetkellä kuitenkin leijona kääntyi kohti Harrya.
"Minä kannatan Rohkelikkoa."
Ron oli hämmästyneenä pudottanut haarukan kädestään, ja Hermione oli kääntynyt ja tuijotti epäuskoisesti leijonahattuista tyttöä.
"Luna"
Nevillen kuiskaus oli tuskin henkäystä kuuluvampi, mutta Seamus hänen vieressään ilmiselvästi kuuli sen ja alkoi toljottaa Lunaa.
"Katsokaa mitä tämä tekee..."
Luna oli kaivanut taikasauvansa esiin ja napsautti sillä leijonaa. Suurin osa lähellä istuvista ihmisistä oli melkeinpä pompanneet pystyyn silkasta hämmästyksestä, niin aidon kuuloinen tuo karjaisu oli.
"Aika hyvä, eikö vain?"
Luna näytti ihmeen normaalilta, tai siis normaalilta itseltään. Neville ei voinut ymmärtää tätä, hänestä itsestäänhän tuntui kuin joku läheinen olisi juuri kuollut.
"Olisin halunnut, että se pureksii Luihuisen käärmettä, mutta aika loppui kesken. Joka tapauksessa... onnea Ronald!"
Tyylikkäästi Luna lipui tiehensä uhraamatta katsettakaan Nevilleen.


Luna


Kävellessään takaisin Korpinkynsien pöytiin, Luna oli lähellä murtua. Huomaamattomasti hän pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan. Neville ei ansainnut häntä. Tämä vain piti häntä pilkkanaan, hyväksikäytti hänen luontoaan. Ei heidän suhteensa mikään vakava kylläkään ollut, mutta silti jotenkin häntä oli alkanut pelottaa. Nytkään Neville ei edes yrittänyt saada häneltä huomiota. Yksi sinnikäs ääni Lunan takaraivossa kuitenkin puolusti poikaa.
Hän on poika!
Eli hän ei voi sille mitään.
Eikös hän sanonutkin kirjeessään että haluaa kertoa tunteistaan?
Nyt sitten menetit loistavan yksilön.
Hän halusi pyytää anteeksi.
Antoi sinulle lahjankin.
Lunan mieli kirkastui ja hän istuutui aamiaisensa ääreen tyytyväisenä itseensä.


Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat jo siirtyä huispauskentälle. Luna töni sumeilematta edessään käveliä nuorempia oppilaita yrittäessään päästä Rohkelikkohuivisen pojan luokse. Kuitenkaan hän ei ehtinyt ajoissa, paikat olivat täyttyneet kaikkialta Nevillen lähettyviltä. Happamana Luna kiipesi muutaman rivin ylemmäs ja istui yllättyneen näköisen ekaluokkalaisen viereen. Pian kuitenkin huispaus alkoi ja Luna yritti keskittyä kannustamaan ystäviään.


Luihuismerestä alkoi kuulua äänekästä laulua. Luna oli kuin ei huomaisikaan. Ne siat pilkkasivat Rohkelikkojen pitäjää. Kuuluva laulu jopa peitti rastatukkaisen kuuluttajapojan äänen. Taikasauvan napsautus, ja Lunan hattu karjaisi kovaa, jopa kovempaa kuin Luihuisten laulu. Neville käännähti katsomaan äänen lähdettä. Nopeasti Luna näytti peukkua ja keskittyi sitten yläilmoissa tapahtuvaan Harryn ja Malfoyn kaksintaisteluun. Kova hurraus kuului hänen ympärillään, Harryllä oli sieppi. Ekaluokkalainen Rohkelikko halasi Lunaa ja Leijonan karjunta täytti ilman. Kaikki alkoivat juosta kohti joukkuetta, rappusista kuuluikin muutama pieni "auts".


Portaissa Lunan selkään tömähti joku, ja seuraavaksi hän löysi itsensä makaamasta pehmeällä nurmikolla. Ylhäällään hän ei nähnyt kuin kirkkaan sinisen taivaan ja pari hassua pilvenhattaraa. Hän nousi istumaan ja katseli ympärilleen. Kirkas auringonvalo häikäisi hänen silmiään muutaman sekunnin ajan, mutta pian hän tunnisti kimaltelevan järven pinnan ja kolme kivestä veistettyä penkkiä. Tuuli heilautteli hänen hiussuortuviaan. Hän oli yksin siellä. Jotenkin Luna oli päässyt sinne. Viimeksihän hän oli ollut katsomassa huispausottelua.
Ja joku oli tönäissyt hänet alas rappusia.
Mutta mitä hän täällä teki? Oliko hän itse hoiperrellut väkijoukon mukana tänne? Hän ei ikinä saanut tietää miten hän oli päätynyt rannalle.

Seuraavat päivät olivat kiireisiä, Lipetit halusi heidän oppivan mutkikkaita taikoja sekä muodonmuutoksissa McGarmiwa pisti heidät työskentelemään kunnolla. Oikeastaan ainoa aine joka ei ollut enää haastava, oli pimeyden voimilta suojautuminen. Pimento teki muutenkin elämästä kurjempaa. Muutaman päivän kuluttua jok’ikinen Rohkelikko oli kuin maansa myynyt.
"Mitä nyt on tapahtunut?"
"Pimento antoi Harrylle, Fredille ja Georgelle elinikäiset huispauskiellot."
Ginny pudisti päätään ja potkaisi suurta kiveä, kuin se olisi ollut syypää kaikkeen.
"Ei voi olla totta!"
"Kyllä se vaan on."

Jewwi

  • Vieras
Vs: Valkoinen helmi, PG-13, Nev/Luna, romance 9/10
« Vastaus #10 : 16.04.2008 21:43:51 »
10 Myrsky


Neville


Aamu alkoi ikävän harmaana ja ankeana. Tuntui kuin Pimento olisi syönyt kaiken värin ja ilon kuin kuorrutuksen jonkin yltiömakean mansikkaleivoksensa päältä. Deanin hiukset pörröttivät ja tämä vaikutti väsyneeltä noustessaan vaivalloisen näköisesti sängystä. Neville tiesi ettei itsekkään näyttäisi sen paremmalta. Ronin silmien alla oli massiivisen kokoiset pussit, ilmiselvästi tämä ei ollut saanut nukuttua silmänräpäystäkään koko yönä. Vaitonaisena kaikki pojat pukivat päälleen. Neville valitsi matka-arkustaan kaapunsa alle sinisen lämpimän villapaidan, sekä vältellen toisten katseita kiipesi alas rappusia oleskeluhuoneeseen. Siellä hän näki yhtä harmaita kasvoja kuin tyrmien tiilet. Väri oli todellakin kadonnut mystisesti kaikkialta.

Nevillen silmissä jopa tavallisesti niin värikäs Suuri Sali näytti mustavalkoiselta. Koko salin  ainoa väriläiskä tosin käveli häntä kohti huulet ehkä jopa pienessä hymyssä.
"Moi."
Tuo sinisen ja vaalean värinen hahmo ei muistuttanut häntä kenestäkään. Hänen tuijotettua hetken värit palasivat koko maailmaan, yhden tytön ansiosta.
"Moi."
Jostain kumman syystä Luna oli näköjään leppynyt hänelle. Neville nieleskeli vaivaantuneena, mitä nyt? Kun Luna ojensi nyrkkinsä kulmakarvat koholla, Neville tarttui siihen tuntien samalla jotain viileää sormissaan. Noin sekunnin kuluttua Luna veti kämmenensä hitaasti, kuin vastentahtoisesti, pois Nevillen suuremmasta kädestä. Viileä, soikea esine kuitenkin jäi Nevillen käteen. Sen karhea pinta raapi hänen ihoaaan. Vilkaisten ympärilleen Neville pudotti kiven kaapunsa povitaskuun, ja jo muuttaman sekunnin kuluttua Luna oli jo ehtinyt istuutua Korpinkynsien pöytään.

Vasta myöhään iltapäivällä, tuntien jo loputtua, Neville muisti esineen. Hän kaivoi sen povitaskustaan ja tuijotti sitä. Kivi halkesi ja sen sisältä löytyi kolo jonne oli tungettu pergamenttimytty. Tuon saman kiven hän oli antanut Lunalle tarvehuoneessa. Vapisevin käsin hän avasi pergamentin ja luki koukeroisella käsialalla kirjoitetun tekstin.


Anteeksi.
Vaikken vielä tunnekaan sinua,
se ei estä meitä tutustumasta.
Kiveä en kuitenkaan ymmärrä.
Mikä tämä kolo on?
Kerrothan sen minulle tänään
järvellä?



Neville ryntäsi suoraan kohti ulko-ovea, ties kuinka kauan Luna olikaan odottanut viiltävässä tuulessa ja rankassa sateessa. Ajattelematta kiveä hän nosti kätensä eteen, ettei tuuli olisi puhaltanut hänen kasvoihinsa niin raa'asti. Tällipaju näkyi kaukana, se heilutteli oksiaan tuulta vasten. Neville käänsi katseensa myrskyävälle järvelle ja näki aaltojen iskeytyvän suureen mustaan kiveen. Kiven päällä istui musta hahmo, jonka violetti viitta hulmusi kauniisti hänen ympärillään. Vaaleat hiukset roikkuivat märkinä peittäen kasvot. Neville huojui eteenpäin, märkä nurmikko oli liukas. Hänen kenkänsä luiskahtivat ja hän kaatui maahan polvilleen. Kipu sumensi hänen silmiään, mutta hänen oli pakko jatkaa. Käsillä maasta tukea ottaen hän kohottautui seisomaan ja pyyhkäisi kasvojaan. Sade piiskasi hänen koko ruumistaan. Kultaiset hiukset muutaman sadan metrin päässä kuitenkin rohkaisivat häntä jatkamaan.


Luna


Kylmät aallot aiheuttivat väristyksiä Lunan paljaissa säärissä. Hänen koko vaatekertansa oli jo kastunut litimäräksi ikuisuudelta tuntuneena aikana. Viitta onneksi vielä heilui hänen ympärillään, tuoden edes jonkinmoista suojaa purevalta tuulelta. Meri pyörteili hänen edessään ja tuuli ulisi hänen korvissaan. Lunan pää tuntui raskaalta ja hän painoi kasvonsa käsiinsä. Kuinka lämpimältä hän tuntuikaan. Taivas oli tumma ja ehkä jopa vihreän sävyinen. Tuntui kuin taivas ei olisi halunnut hänen tapaavan Nevilleä. Suolaiset sadepisarat valuivat hänen huulilleen ja siitä tummalle hameelle. Hameesta sitä ei kyllä huomannut, se oli muutenkin likomärkä.


Suuri lätsähdys kuului hänen takanaan. Luna kääntyi katsomaan äänen aiheuttajaa olkansa yli. Hätkähtäen hän nousi seisomaan ja liukastui kivellä. Kaatuessaan hän tunsi käsivarret ympärillään. Luna kohotti katseensa ja näki edessään ruskeat silmät ja likaiset kasvot. Kädet hänen ympärillään tuntuivat turvallisilta, oudolla tavalla tutuilta. Nevillen kasvoilla välähti ilmiselvä kipu ja he molemmat kaatuivat maahan. Luna tunsi kuinka pistelevän kylmä vesi suorastaan hyökkäsi hänen kimppuunsa. Huomaamattaan hän värisi katsellessaan rauhassa poikaa joka piteli nilkkaansa ilmeettömänä. Luna ryömi vieläkin lähemmästä Nevilleä ja siveli tämän poskea ja huulia. Neville katsoi hänen kasvojaan jotenkin tutkivasti.

Sanaakaan sanomatta nousivat seisomaan seisomaan ja kävelivät kohti penkkejä. Luna istuutui hermostuneesti suoritellen märkää hamettaan. Kivinen penkki oli aivan märkä. Neville kaivoi jotain kaapunsa taskusta Lunan vilkuillessa heidän ympärilleen Pimennon varalta. Pian Nevillen käsi ilmestyi taskujen pohjalta kiven kanssa. Luna katsoi tätä odottaen selitystä. Yhä Neville vain istui siinä hiljaa ja ryhtyi jälleen kaivelemaan taskujaan. Luna sipaisi märät hiuksensa edes jotenkin pois kasvojensa edestä ja keskittyi katselemaan Nevilleä.


Pojan kasvot olivat pyöreät ja melko likaiset. Hiukset valuivat silmien ylle. Ruskeat silmät olivat keskittyneet viitan kaivelemiseen. Märkä kaapu oli liimautunut vartalon ympärille, näyttäen sen muodot. Hartiat olivat melko leveät. Luna kiinnitti huomionsa pojan kaulassa olevaan aataminomenaan. Ei Neville ennen ollut näin... miehinen.


Luna nosti katseensa Nevillen kasvoihin. Poika näytti huvittuneelta, Luna punastui ymmärtäessään että tämä oli huomannut hänen tuijotuksensa. Purren huultaan hän käänsi katseensa muualle. Pian hän tunsi lämpimän käden poskellaan. Nevillen käsi käänsi hänen kasvonsa takaisin tätä kohti. Luna katsahti Nevillen käteen joka piteli ilmiselvästi jotain pientä. Käsi avautui, paljastaen jotain äärimmäisen kauniista. Vitivalkoinen helmi lepäsi Nevillen kädellä. Mutisten muutaman valitun sanan Luna loihti siihen kultaisen ketjun ja kääntyi selin kohottaen hiuksiaan. Neville nielaisi kuuluvasti ja ripusti korun Lunan kaulaan. Se tuntui ihanan viileältä märkää ihoa vasten. Hän kääntyi jälleen katsomaan poikaa ja hymyili.


Luna näki itsensä heijastuvan Nevillen silmistä. Hän tarttui pojan käteen ja hymyili jälleen. Neville kumartui kohti häntä ja muutamassa sekunnissa he olivat jo antautuneet suudelmaan. Sade ropisi heidän ympärillään, mutta Luna ei tuntenut mitään muuta kuin Nevillen huulet omiensa kanssa, Nevillen kädet itsensä ympärillä sekä Nevillen hiukset hänen otsallaan. Mitään muuta hän ei halunnutkaan tuntea.

Toyan94

  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Valkoinen helmi Nev/Luna,
« Vastaus #11 : 18.04.2008 20:03:07 »
Oikein hienoa että joku jaksaa puurtaa näinkin pitkän ficin. Mutta olihan siellä välistä tökkivää tekstiä ja kirjoitusvirheitä aurori-vanhemmat januorenpia. Mutta tekevälle sattuu eikä kaikkea voi tietää. JA onhan se betan vika jos virheitä jää ficciin muhimaan. Jos siis käyttää betaa...

Jewwi

  • Vieras
Vs: Valkoinen helmi Nev/Luna,
« Vastaus #12 : 24.04.2008 19:56:14 »
Kyllä se kirjoittaminenkin saattaa alkaa tökkiä kun muita asioita muhisi mielessä vaikka millä mitalla ^^ Ei syytetä betaa kuitenkaan, itsehän olen ne sinne kirjoittanut.
Mutta kiitos kommentista Toyan94 :D

RilluMaRei

  • ***
  • Viestejä: 16
Vs: Valkoinen helmi Nev/Luna,
« Vastaus #13 : 25.04.2008 22:50:01 »
Harvinainen paritus teki tästä ihanan. Nevilleä ja Lunaa ei välttämättä heti yhdistäisi toisiinsa. Joissakin kohdin meni hiukan "tökstöks" tyyliin, mutta juonen mennessä eteenpäin teksti alkoi olla sujuvaa. Joitain kirjoitusvirheitä oli, mutta ei mitään suurempaa. Ihana.  :D

Lewis

  • Vieras
Vs: Valkoinen helmi Nev/Luna,
« Vastaus #14 : 26.04.2008 12:12:50 »
Iihana ficci! <3 Luin tän ficin putkeen, ja olit kirjoittanut todella uskottavasti ja näinpoispäin. Se vain pisti silmään, kun sanoit että Nevillellä on ruskeat silmät. Tietääkseni Nevillellä on tummansiniset silmät, eikä ruskeat..? o_o'

Jewwi

  • Vieras
Vs: Valkoinen helmi Nev/Luna,
« Vastaus #15 : 26.04.2008 17:40:31 »
RilluMaRei Juu en ihmettele, en nyt mitään suuria odotellutkaan, mutta kiitos :D

Lewis Jaa-as, en tuollaista mainintaa muistanutkaan :D Jotenkin olen aina kuviteelut Nevillen suloideksi nappisilmäiseksi nallekarhuksi... Mutta jos näin kerran on, ei voi muuta kuin pahoitella virhettä.

Kiitoksia kummallekkin ^^