Kirjoittaja Aihe: Kenkälusikka. Piski. - K11, Angst  (Luettu 2248 kertaa)

raato

  • ***
  • Viestejä: 116
Kenkälusikka. Piski. - K11, Angst
« : 12.08.2007 14:57:40 »
- raato

- K11

- Angst, general, oneshot

A/N: Tämä on pieni räpellys, jonka kirjoitin kerran kun halusin yksinkertaisesti kirjoitta jotain Ilkeää.



Kenkälusikka. Piski.

- Tiedätkö kuinka isäni koulutti koiriaan? Hän kysyi.
Minä nojasin kanaverkkoon aitauksen vastakkaisella reunalla ja purin rannettani, kuten minulla on tapana aina kun olen ahdistunut.
Kysymys pisteli ihollani ja sai minut liiankin tietoiseksi verkosta ympärilläni, vesikupista ja pannasta kaulassani. Kopin katolla kasvoi heinää ja tunsin sen tuoksun kosteassa ilmassa.

- En.
Minä hädin tuskin sain äänen kulkemaan kuivan kurkkuni lävitse, mutta tiesin, ettei hän välittäisi.
- Ne olivat ajokoiria. Aina kun ne murisivat isännälleen, isäni löi niitä kenkälapiolla. Kun ne eivät kuunnelleet käskyjä tai totelleet, isä löi niitä kenkälapiolla.
Hänen äänensä oli rauhallinen ja hän puhui melko hitaasti ja selkeästi. Hän nojasi puhuessaan kyynärpäitään aitauksen reunaan ja katseli minua pää kallellaan ja hymyili hieman. Tai ainakin hän katseli minuun päin, mutta todellisuudessa hän näytti aina siltä kuin olisi katsellut hieman ohitse tai johonkin, joka oli aivan kymmenen senttiä minun edessäni.

Sellainen hän oli. Hän oli isoisä ja armeijan käynyt mies. Hän puhui hitaasti ja ystävällisellä äänellä ja katseli aina minun eteeni.
- Arvaatko mitä hän teki, kun yksi niistä kerran lähti jäniksen perään omasta pihasta.
Keinutin itseäni edestakaisin hetken ennen kuin vastasin ja kun vastasin, yritin katsoa häntä suoraan silmiin, mutta tietenkään hän ei katsonut takaisin.
- En.
- Hän ampui sen.
Minä keinuin lisää ja verenmaku nousi suuhuni. Olin purrut käteni ihon rikki ja hautasin sen polvitaipeeseeni. En enää yrittänytkään katsoa häntä ja tunsin, kuinka punainen utu alkoi täyttää mieltäni ja siksi minä keinuin enemmän ja rupesin mielessäni luettelemaan kolmen kertotaulua. Hän neuvoi minua kerran tekemään niin, kun puhuin hänelle punaisesta udusta.

Hän rykäisi hiljaa ja minun piti lopettaa keinuminen ja katsoa häntä ja yrittää keskittyä.
- Pitäisikö minunkin lyödä sinua kenkälusikalla?
Minä en sanonut mitään, sillä tiesin, että hän voisi tehdä paljon pahempaakin kuin lyödä minua kenkälusikalla ja että joskus hän tekikin. Ehkä se olisi alentavampaa kuin sikarilla tai raudalla polttaminen ja sattuisi enemmän kuin tavallinen mäjäys, mutta en minä välittänyt häpeästä ja kyllä minä kestin kipua.
Nyt minä taas yritin katsoa häntä silmiin, koska aina kun en osannut vastata mitään, minun piti katsoa häntä silmiin, että hän tiesi etten minä ollut uppiniskainen. Nyt minun silmäni alkoivat vuotaa ja minun oli pakko räpytellä tiuhemmin ja toivoin, että hän silti uskoisi, etten minä yrittänyt olla olevinani viisas tai mitään.
Hän hymyili yhä.

- Ei. Ei minun pitäisi. Sinä olet kunnon koira ilmankin.
Hän taittui kaksin kerroin ja nosti jotain vierestään ilmaan. Se oli raakaa karhunlihaa ja nyt kyyneleet virtasivat poskillani estelemättä.
Minä en voinut syödä karhunlihaa ja siksi minun olisi jälleen mentävä nukkumaan syömättä koko päivänä mitään. Minä tiesin sen ja hän tiesi sen ja siksi minua itketti.
- Hyvää yötä, poika. Hän sanoi ja heitti kimpaleen eteeni.
Hän astui taaksepäin ja päästi irti aidasta. Viereisestä häkistä kuului kuinka suuri noutaja kavahti pystyyn oltuaan makuulla betonilattialla.
Askeleet kaikuivat kun hän kulki hallin toiseen päähän ja muutamista häkeistä kuului läähätystä tai kynsien kahnausta. Ovella hän vielä kääntyi sammuttamaan valot ennen kuin astui ulos ja halliin laskeutui pimeys ja pienellä viiveellä hiljaisuus.
Minä istuin yhä nojaten selkääni aitaan ja keinuin hiljaa edestakaisin. Olin ottanut uuden kohdan rannetta suuhuni ja pureskelin sitä samalla kun mietin kertotaulua.
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 22:04:59 kirjoittanut Pyry »
Me vaan vähän leikitään.


FanFic100