Kirjoittaja Aihe: "Minä todella rakastan sinua", K-11  (Luettu 1827 kertaa)

Lauranood

  • Unelmien metsästäjä
  • ***
  • Viestejä: 363
  • Melankolisia sanoja ja unelmia
"Minä todella rakastan sinua", K-11
« : 30.05.2010 20:42:05 »
// Alaotsikko: Katsoin häntä kyyneleet silmissäni. Näin hänen nyt jo valkeiden huultensa...

Ficcin nimi: Viimeinen hetki
Kirjoittaja: Minä, Lauranood :)
Ikäraja: K-11? //Pops muokkaili ikärajan myös otsikkoon
Tyylilaji: Angs, Drama
Henkilöt/paritus: Annabet ja Jim

A/N Halusin vaan kirjottaa tälläsen lyhyen tarinan kuolevasta juuri alkaneesta rakkaudesta, koska niissä on niin paljon tunnetta.   :'(

Katsoin häneen kyynel silmässäni. Näin hänen, nyt jo melkein valkeiden huultensa, liikkuvan. Hän yritti sanoa jotakin. Katsoin häneen kärsivällisesti. En halunnut hoputtaa häntä, mutta kaikki olisi pian ohi. Elämä karkasi hänen ruumiistaan jokainen sekunti. Se sai sydämeni lyömään tiheämpää kuin normaalisti.

“Minä”, hän kuiskasi hellästi köhisten. Otin hänen kätensä käteeni ja lämmitin sen kylmää pintaa. Halusin veren liikkeelle. Halusin antaa hänen elää vielä hetken. Vielä pienen hetken. Oliko se liikaa pyydetty?

Olimme vasta tavanneet. Olimme parhaat ystävät. Minä ja Jim, aina yhdessä. Viime aikoina olin alkanut tuntea häneen voimakkaampaa vetoa. Olin rakastunut häneen, mutta en kertonut sitä hänelle. Me olimme vain ystäviä. Nytkö jo hänet vietiin luotani pois? Vain kuukauden tutustumisemme jälkeen. Mitä pahaa noin kaunis poika olisi voinut tehdä ansaitakseen tällaisen kohtalon?

Käsi ei lämmennyt käsieni välissä. Se sai lisää kyyneliä tunkemaan silmistäni. Hankasin kovempaa, mutta pelkäsin satuttavani häntä. Hieroin hänen koko käsivarttaan, mutta oli jo myöhäistä. Hän poistuisi aivan pian. Enkä koskaan saisi kertoa hänelle tunteitani. Hän ei koskaan saa tietää kuinka rakastinkaan häntä.

“Minä…”, hän yritti taas. Nyt kyyneleitä tuli jo melkein tulvana. Hän ei pystyisi sanomaan lausettaan minulle koskaan. Mitä hän halusi kertoa? Halusiko hän sanoa, että olin hänelle tärkeä, olin auttanut häntä niin paljon? En saisi koskaan tietää. Se sai minut surullisemmaksi kuin olin jo nyt.

Hän nosti käsiään ja laski ne poskilleni. Hän pyyhki kyyneleeni peukalollaan. “Älä itke”, hän kuiskasi todella hiljaisella ja vaipuvalla äänellä. “En minä itke”, sanoin vahvana. Hän hymyili kovapäisyydelleni. Painoin käteni hänen kylmän kätensä päälle ja painoin sen poskeani vasten. Olisikohan se liikaa? “Annabeth”, hän lausui pehmeästi minun nimeni. Niin rakastavasti.

“Minä todella rakastan sinua”, hän kuiskasi ja tunsin hänen sormiensa liukuvan alas poskeltani. Kyyneleet tulvahtivat silmistäni. “Minäkin rakastan sinua, enemmän kuin mitään”, sanoin ääni murtuneena. “En veljenä, vaan rakastan”, sanoin. “Niin minäkin sinua”, hän kuiskasi aina vain heikommalla äänellä.

Kädet tipahtivat poskiltani. Kyyneleet virtasivat poskiani pitkin. “Älä mene”, kuiskasin niin kovaa kuin murtuneella äänelläni pystyin. Hän naurahti. Painoin huuleni hänen huulilleen. Tunsin hänen vastaavan suudelmaan ja lopulta sen voiman hiipuvan. Nostin huuleni ja katsoin häntä itkien. Hänen huulensa olivat jääneet ikuiseen suloiseen hymyyn.

Hän oli kylmä ja eloton. Voi kuinka olinkaan rakastanut häntä! Laskin pääni hänen rinnalleen ja itkin. Se oli niin väärin. Puristin hänen paitaansa käsissäni ja itkin. Se ei vienyt katkeraa itkua päätökseensä vaan vahvisti sitä entisestään. Olin juuri saamassa kaiken juuri huomatakseni, että menetinkin kaiken.

Tunsin hänen elottoman ruumiinsa allani ja suljin silmäni. Nuuhkin hänen aurinkoista ja raikasta tuoksuaan, hänen ominaista ihanuuttaan. Hän oli poissa. Hänen ihonsa oli kylmä. Minä… minä… minä en osannut tehdä enää mitään. Minun elämäni oli riistetty parissa tunnissa.

Kuulin lammen liplatusta kiviä vasten. Kuulin lintujen surullisen laulun. Kuulin ruohon suhisevan tuulessa. Maistoin katkeruuteni kielelläni. Tunsin hänet ihoani vasten. Tunsin tuulen, joka tuiversi hiuksissani ja hänen hiuksissaan. Sitten suljin mieleni. Annoin kaiken hukkua pimeyteen: äänten, tuntojen, kuulojen ihan kaiken. Suljin mieleni ja sydämeni. Se lähti hänen mukaansa.    

Kommentteja?
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 15:01:09 kirjoittanut Pyhimys »
Syyt muuttuvat, mutta määränpää pysyy samana

Lauranoodin Salainen laatikko

Unknow

  • Pervert
  • ***
  • Viestejä: 132
  • Mumsmums
Vs: "Minä todella rakastan sinua", K-11
« Vastaus #1 : 30.05.2010 22:22:22 »
Ekaksi annan pientä moitetta, koska se ei ole todellakaan iso juttu.

Eli tuo alussa ja lopussa häiritsee, koska ei tiennyt milloin tarina loppui ja alkoi. Tai kyllä sen sitten ymmärsi. :)

Aivan upea, fantastinen. Kyyneleet kohosi silmiin, ehkä olen liian herkkä? Mutta kuitenkin, pointsit sulle! :) Oli aivan upea kokemus.. Kuin olisi omaa sydäntäkin riistetty pois.

Ja oikeasti itkin, ja jäi vieläkin vähän hailee olo.. :'(

- Un
I'm not okay

Lauranood

  • Unelmien metsästäjä
  • ***
  • Viestejä: 363
  • Melankolisia sanoja ja unelmia
Vs: "Minä todella rakastan sinua", K-11
« Vastaus #2 : 23.07.2010 13:32:05 »
Ohhoh, noloa nuistan nyt vasta kommentoida kommenttiisi  :-[
Unknow Kiitos kommentistasi <3 Ihanaa että edes joku on viitsinit kommentoida tähän. Sen on tarkoituskin olla hieman hämäräperäinen :D Ihanaa jos pidit ja sain sinut vedettyä mukaan tarinaani.

~Lauranood kiittää ja kumartaa myöhässä
Syyt muuttuvat, mutta määränpää pysyy samana

Lauranoodin Salainen laatikko