Title: Punatut huulet ja sateenvarjo
Author: Meryl aka Neiti Auringonkukka
Genre: angst, drama, fluffy
Rating: S
Pairing: Mary Poppins (Maija Poppanen)/Bert (Pertti)
Fandom: Maija Poppanen (kirjat + elokuva)
Summary: Nainen oli tänään yhtä kaunis kuin eilenkin, vaikka kuivuneet kyyneleet piirtyivät yhä poskille ja katse oli ensimmäistä kertaa surullinen.
Disclaimer: En omista hahmoja (yhyy), kaikki kunnia P.L Traversille
A/N: kamalan rumat suomennokset :---x sen takia käytän englanninkielisiä nimiä.
Naisella oli kauniit piirteet ja punaiset posket. Hän hymyili mustien hiusten kehystämillä kasvoillaan ja hymy oli hiukan itsetyytyväinen, muutama valkoinen hammas välähti kiusoittelevasti. Huulet olivat punatut kevyesti ja samalla huolitellusti. Mustien, nappivartisten saappaiden korkojen kopina herättäisi linnut aamulla ja saattelisi ne uneen Kirsikkatien ankealla puistotiellä. Nainen sai kaikki elämään. Hän oli täydellinen, ei virheen virhettä.
"As I expected. Practically perfect in every way", kuten hän itse sanoi ja nauroi kirkasta nauruaan.
Aamuaurinko nousi. Sen hehkuvat säteet näyttivät hieman valjuilta naisen kalpeilla kasvoilla. Nainen oli tänään yhtä kaunis kuin eilenkin, vaikka kuivuneet kyyneleet piirtyivät yhä poskille ja katse oli ensimmäistä kertaa surullinen. Ja päättäväinen.
Tutuksi tullut harmaa tiekin tuntui ihmeellisen kauniilta naisen mielestä. Kukat olivat juuri avanneet pienet terälehtensä, kuin ivatakseen hänen lähtöään puhkeamalla silloin kauneuteensa.
Nainen tunsi veden kirvelevän silmäkulmassaan. Ei. Hän ei itkisi. Hän oli jo hyvästellyt lapset. Rouva Banks oli huutanut hänen peräänsä, pyytänyt olemaan edes kuun loppuun. Se ei ollut mahdollista, vaikka nainen oli kuinka halunnut.
Hän suoristi selkänsä ja heilautti papukaijapäisen sateenvarjonsa kädelleen. Tämä oli tuttua hänelle, vaikka se ei ollut koskaan tuntunutkaan niin hankalalta hänelle kuin tänään. Miehen huulet olivat vielä eilen tuhrineet syntisesti hänen huulipunaansa, mies oli halannut häntä ja suojellut häntä. Ja tänään hänen olisi jätettävä mies tänne, lähdettävä pois.
"Hei."
Miten naisen sydäntä pistelikään hymyillä viattomasti, yrittää pehmentää iskua.
"Hei. Kaunis aamu, eikö olekin? Tänään tuntuu siltä, kuin kukatkin laulaisivat. Ehkä ne ylistäisivät kauneuttasi?" mies rupatteli iloiseen sävyyn.
"Tulin hyvästelemään."
Sanat karkasivat punahuulilta yllättävän töykeinä.
Katutaiteilija katsoi hetken naista, yritti painaa mieleensä tämän jokaisen juonteen, ruskeiden silmien entisen pilkkeen. Ja sitten hän kumartui viimeisen kerran naisen kasvojen puoleen.
"Tulethan takaisin?"
Miehen ääni oli anova. Nainen tiesi hänen murtuvan.
"En tiedä. Tehtäväni täällä on suoritettu - minulla ei taida olla mahdollisuuksia", lastenhoitaja kuiskasi silmät kyynelissä.
Nainen nosti viimeisen kerran papukaijapäisen sateenvarjonsa - josta hän oli hyvin ylpeä -, kohotti matkalaukkunsa ja avasi varjon.
Tuuli oli kääntynyt.
Mary Poppins oli taas matkalla.
