Kirjoittaja Aihe: Tulin, näin, mutten voita (Luna/Ginny, angst, romance, K11)  (Luettu 3049 kertaa)

amorito

  • ***
  • Viestejä: 566
  • FF100 11/100
Kirjoittaja: amorito
Beta: hiddenben
Ikäraja: K11
Paritus: Luna/Ginny
Genre: angst, romance
Yhteenveto: Eikö Ginnyn minun ystävänäni pitäisi nähdä aiheuttamansa kipu? Olla sen verran hienotunteinen, ettei muistuttaisi aina minun seurustelemattomuudestani ja samalla omasta onnestaan, tiesi sitten omista tunteistani tai ei.
Varoitukset: itsemurhan mietintää, tosin lievää
A/N: FF100-haasteeseen sanalla 011. Punainen, Weasley-haasteeseen sekä osastohaasteeseen.


Huulestani tulee verta, taas, koska olen purrut sen rikki, taas. Ja vain siksi, että oli taas niin lähellä, etten vain suudellut Ginnyä. Yksinkertaisesti halusin vain kaapata hänet syliini ja suudella sitten pitkään. Tai edes lyhyesti. Tai ehken olisi aivan kaapannut, sillä se ei olisi oikein – jotain hellävaraisempaa ja hienotunteisempaa mieluummin.

Painelen huulta paperinenäliinalla, kunnes paperissa on punaisia läikkiä ja huuleen on vastavuoroisesti takertunut paperinöyhtää niin, että huulet tuntuvat kuivilta kuin aavikko ja parantumattoman rohtuneilta.

Paperin punaisesta minulle tulee mieleen Ginnyn hiukset, joita kerran uskaltauduin kietomaan sormeni ympärille. Ginnyä huvitti niin kovasti se, miten minä hypistelin vaaleita latvojani. Hän sanoi, ettei ymmärrä miten mokoma voi olla niin kiinnostavaa, mutta minä sanoin etsiväni karniaisia – niin kuin kieltämättä joskus etsinkin. Ginny ei kysynyt lisää, mutta sanoi että saan etsiä niitä häneltäkin.

Ja minä sain koskea kaikeksi onnekseni noihin punaisiin, kiiltäviin, sileisiin hiuksiin. Ginny lepäsi siinä sohvalla lukien Me Noitia ja sanoi ohimennen kokeilleensa uutta hoitoainetta. Minä nostin sormen ympärillä pyöriskelevän, paksun hiuskimpun nenälleni ja yritin olla hyperventiloimatta niiden omenantuoksua. Totesin vain, että se tuoksui hyvältä ja ilmoitin samalla, ettei karniaisia näkynyt, sillä ne pitivätkin enemmän luumun tuoksusta ja viihtyivät vaaleissa hiuksissa parhaiten.

Sitten oli pakko lopettaa, etten taas alkaisi ajatella liikaa. Nousin ja lähdin pois, pois Rohkelikon neljäsluokkalaisten tyttöjen punaisesta makuusalista ja kauas Ginnystä. Kun olin omassa makuusalissani, omassa sängyssäni verhot turvallisesti ympärillä annoin itseni itkeä äänettömästi täristen, vetäen henkeä tyynyn läpi.

Eihän pojissakaan ole mitään vikaa, esimerkiksi Ginnyn veljet ovat oikein suloisia kuten sisarensakin. Samoin Korpinkynnen pojat ovat älykkäitä, kohteliaita ja hyvin kasvatettuja, komeitakin kai. Mutta ei kukaan saa minun sydäntäni kiihtymään, hymyä kutittelemaan poskia eikä vatsaa kipristämään niin kuin Ginevra Weasley.

Aina koulun käytävillä kulkiessani, mennessäni tunnilta toiselle välähdys punaista saa aina minun sydämeni kurkkuun, mutta liian usein näenkin vain jonkun Ginnyn veljen, jonkun toisen punatukkaisen tylypahkalaisen tai pahimmillaan jonkun vaalea- tai ruskeahiuksisen, joka on vain kulkenut auringonpaisteisen, punaruutuisen mosaiikki-ikkunan ohi.

Aiemmin minä en oikeastaan edes noteerannut Ginnyä, tiesin vain hänen olevan Rohkelikkotyttö joka on samalla vuosikurssilla ja joillakin samoilla tunneilla kanssani. Mutta AK:n alettua neljännellä luokalla minä todella huomasin Ginnyn – astuin vain eräänä kertana tarvehuoneeseen ja henkeni salpautui ilman sen kummempaa ennakkovaroitusta tai tiedostamista, vasta sitten minä tajusin, kenen takia. Ehkä aivoihini oli luikerrellut jonakin huolimattomuuden hetkenä humpula, joka aiheutti tuon kontrolloimattoman avuttomuuden ja onnellisuuden tilan. Joka tapauksessa, minä olin mennyttä.

Eikä tilanne kenties olisi lainkaan niin kamala, jos tietäisin, mitä Ginny ajattelee vastavuoroisesti minusta. Minua auttaisi kovasti, jos hän suoraan ilmoittaisi pitävänsä minua omituisena ja luotaantyöntävänä, niin hullulta kuin tällainen ”toive” ehkä kuulostaakin. Tai jos hän joskus tulisi ja sanoisi rakastavansa, edes pitävänsä, ehkä koskettaisi hiuksiani, kasvojani, huuliani.

Mutta kumpaakaan hän ei tee, vaan jotain siltä väliltä. Toisinaan makoilemme puolittain päällekkäin, ainakin kolme ruumiinosaa toisiaan koskettaen, lukien läksyjä, harjoitellen loitsuja tai vain jutellen (tai Ginny puhuu ja minä kuuntelen). Näinä hetkinä hän voi aivan hyvin, luontevana jatkona fyysiselle läheisyydelle, silittää sormiani, sivellä huuliaan omilla punaisilla tai minun vaaleilla hiussuortuvillani, hieroa jalkojani tai jotakin vastaavaa. Joka tapauksessa jotain hyvin hellää, välittävää, suojelevaa. Toivon silloin, ettei pulssini kiihtyminen kuulu tai nieleskelyni näy.

Sitten Ginny saattaa livauttaa jonkin hauskan jutun, mitä hän on Michaelin kanssa tehnyt ja minun sydämeni iskeytyy vielä kerran kivuliaasti rintakehää vasten ja sitten pulssi hidastuu normaaliksi, pysyen kuitenkin kivuliaana. Tietääkö hän minkä kivun, tuskan ja itseinhon sillä aiheuttaa? Yrittääkö hän tarkoituksella saada minut muistamaan ”oman paikkani”, yksinäisenä ja vähän kummallisena hylkiönä? Haluaako työntää minua poispäin otettuaan minut ensin hitusen lähemmäs?

Ja minä tyydyn hymähtämään, hymyilemään tai sanomaan jotain latteaa, kuten ”sehän mukavaa”. Yritän viipyä näiden tylyjen kertomusten jälkeen ainakin puoli tuntia, ennen kuin poistun, vedoten joko väsymykseen, vatsa- tai pääkipuihin tai johonkin muuhun akuuttiin ongelmaan. Ja Ginny vain hyvästelee minut hyväntuulisen hajamielisesti, vaikka minä kaipaisin lohduttavaa halausta ja kysymystä, joka huolehtisi että olen varmasti kunnossa. Koska en minä ole kunnossa, vaan aina vähän entistä vähemmän kunnossa.

Eikö Ginnyn minun ystävänäni pitäisi nähdä aiheuttamansa kipu? Olla sen verran hienotunteinen, ettei muistuttaisi aina minun seurustelemattomuudestani ja samalla omasta onnestaan, tiesi sitten omista tunteistani tai ei.

Joskus pohdin, voiko avada kedavraa käyttää itseään vastaan. Eikö siihen tarvittaisi vain oma vahva tahto tehdä se? Mitään kovin veristä en tahtoisi, eikä myrkkyjen käyttökään innosta, vaikka osaisinkin keittää niitä nykyistä paremmin. Sitä paitsi jos myrkkykokeiluni epäonnistuisi, Ginny voisi arvata syyn – samoin itsemurhayritys herättäisi niin monia kysymyksiä muiltakin tahoilta. Ja parhaisiinkin myrkkyihin löytyy aina vastamyrkky, avada kedavra on sentään peruuttamaton. Mutta en tiedä haluanko sitäkään.

Heikoimpina hetkinäni ajattelen jopa, mitä tapahtuisi jos henkensä menettäisikin Ginny. Ei enää Michael-tarinoita, ei enää ihmistä joka vie minulta järjen. Mutta toki sympatiat saisi suremaan jäävä Michael; ystävänä minullakin olisi toki oikeus surra, mutta jotenkin suurempi oikeus siihen on silti poikaystävällä. Niinpä nämäkään ajatukset eivät johda mihinkään lopputulokseen, hyvään tai huonoon – tyydyn kerta toisensa jälkeen nykyiseen tilanteeseen, vaikka se on kaikkea muuta kuin tyydyttävä.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 03:55:20 kirjoittanut Beyond »
I don't know what I've done or if I like what I've begun.

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 013
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
tää oli todella ihana, Luna niin söpis kun hän ajattelee Ginnyä noin :-*

tuo mitä Luna on kokenut on valitettavasti liian tuttu tunnne mulle...
ääh, mä luulin että Ginny huomais Lunan tunteet, mutta parempi näin.
jotenkin iski se kohta kun Luna suunnitteli itsemurhaa ja/tai tappavansa Ginnyn, se oli niin surullista :'(

olen alkanut tykkäämään tästä parituksesta, koska Luna on niin mielenkiintoinen ja arvoituksellinen hahmo.

mutta mä mietin: loppukohdassa kun Luna mietti Ginnyn tappamista, miksei hän aikonut surra Ginnyn kuolemaa?
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

amorito

  • ***
  • Viestejä: 566
  • FF100 11/100
Kiitos molemmille kommentista, ja vieläpä näin pian! :)

Kiiruna: kiva kuulla että tyylini toimii ja että pidit muutenkin! Ja humpulat ja karniaiset ovat omaa keksintöäni, joten ei ihme ettet niitä muista kirjoista ;)

Resonanssi: luulen, että Luna olisi kyllä oikeasti ollut aivan murtunut, jos Ginny olisi kuollut, mutta epätoivonpuuskassaan tuli ajatelleeksi sitäkin vaihtoehtoa kylmän tyynesti.
I don't know what I've done or if I like what I've begun.

amorito

  • ***
  • Viestejä: 566
  • FF100 11/100
Hauska kuulla EpikFeil että pidit - ja myös että olen vihdoin onnistunut keksimään mielenkiintoa herättävän otsikon! :D
I don't know what I've done or if I like what I've begun.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 911
Oi, tämä oli kiva! Tosi suloinen. Sinulla oli jännä tyyli, jotenkin Lunamaisen toteava, joka ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat. Anteeksi - minua väsyttää järkyttävän paljon enkä jaksa kirjoittaa oikein kommenttia, mutta yritetään edes...

Otsikko oli jännä. Tavallaan se ei ollut niin iskevä, mutta toisaalta se kuitenkin herätti mielenkiinnon, joten ei voi sanoa, etteikö se olisi ollut todella toimiva. Toisaalta en uskalla sanoa kauheasti otsikoista mitään, koska en itse osaa keksiä niitä yhtään.

Ginny oli jännä hahmo tässä. Jotenkin hän oli niin oma itsensä, juuri sellainen viattoman tietämätön Lunan tunteista. Luna on juuri sillä tavalla vähän omituinen, että tällainen tilanne olisi ihan mahdollinenkin - tosin toinen vaihtoehto olisi, että Luna menisi suoraan sanomaan, miten asiat ovat... hmm... No joo, tämä oli hyvä näin, kiitoksia 8)
Never regret something that once made you smile.

amorito

  • ***
  • Viestejä: 566
  • FF100 11/100
Heh, kiitos nominal, väsymyksestä huolimatta ;D Hyvä että toimii, Luna on lopultakin aika hankala hahmo enkä ollut ihan satavarma siitä, onko tässä tarpeeksi... lunamaisuutta. Mutta ilmeisesti oli :)
I don't know what I've done or if I like what I've begun.