Kirjoittaja Aihe: Pysähtyneet, K11  (Luettu 2743 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Pysähtyneet, K11
« : 27.04.2010 01:21:58 »
Ikäraja: K11, koska en uskalla olla laittamatta pienempääkään, mutta ei tässä sinänsä mitään tapahdu...
Genre: ei mitään havaintoa! melkein sanoisin horror, mutta ei tämä minusta ihan sinnekään kallistu, mutta en oikeasti osaa valita mitään
Kirjoitettu tammikuussa 2007


Pysähtyneet


Oli täysin hiljaista. Ei kuulunut ääntäkään. Ja vaikka olisi kuulunutkin, ei hän olisi kuullut sitä. Hän oli ympäröiville äänille kuuro kuin kivi. Mutta hänen sisällään vallitsi pienimuotoinen mellakka, suuri taistelu, juuri loppuaan vailla. Se oli kuin kahta puraisua vaille syöty hedelmä.
   Sivua käännettiin. Siitä kuului kahina, joka jäi kaikumaan enää yhden pienen lampun valaisemaan huoneeseen. Verhot oli jo vedetty ikkunan eteen. Kellon sekuntiviisari liikkui nytkähtelevään tahtiinsa.
   Juuri kun edellinen kaiku oli kadonnut, tuli uusi ääni, mutta se ei jäänyt paikalle roikkumaan. Ei ollut enää niin syvää hiljaisuutta, että moinen olisi ollut mahdollista. Kirja oli laskettu pöydälle, sitä ei ollut suljettu. Mutta se oli luettu loppuun.
   Hän nousi ylös sängyltä, jolla oli istunut. Yöhousut, joissa oli pehmeitä nalleja, kahahtelivat hiljaa, kun hän käveli. Hän avasi oven ja astui pimeään huoneeseen. Siitä oli jo tunteja, kun hän oli viimeksi kulkenut siellä. Tarina oli tarttunut tiukasti hänestä kiinni ja pitänyt otteessaan, jonka jokainen sana oli uudistanut. Kun ei ollut enää ollut sanoja pitämään häntä tarinassa kiinni, hänen oli ollut lähdettävä.
   Pitäisi mennä nukkumaan.
   Vanhemmat olivat varmasti painuneet petiin jo aikaa sitten. Kun hän oli vetäytynyt huoneeseen, he olivat olleet omissa puuhissaan. Isä oli istunut tehden töitä, äiti oli ollut jääkaapilla hakemassa ruokaa.
   Hän halusi lasin vettä.
   Tiskipöydällä ollut vesilasi käteen, hana auki. Virtaavan veden ääni kuulosti voimakkaalta muuten niin hiljaisessa talossa, ja vielä kovemmaksi se muuttui kun vesilasi tuli pysäyttämään sen matkan. Lasin ollessa täynnä vesihana suljettiin. Lasi kallistettiin huulille, käännyttiin ihan vain tavan mukaisesti nojaamaan tiskipöytään.
   Vedet purskahtivat keittiön upouudelle matolle.
   Hän ei voinut hengittää, mutta lihakset etsivät kuitenkin vartalosta kaiken mahdollisen hapen, jotta hän saattoi juosta pois niin kovaa kuin mahdollista. Kovaa, mutta ääneti. Talossa oli niin hiljaista.
   Se oli ollut hänen äitinsä. Jääkaapilla. Tismalleen samassa asennossa, kivettyneenä, paikoillaan, ääntäkään päästämättä, aivan kuten silloin kun hän äitinsä viimeksi oli nähnyt.
   Hän juoksi suoraan vanhempiensa makuuhuoneeseen. Ainoa ihminen hänen lisäkseen talossa oli isä. Isälle täytyisi kertoa. Sen jälkeen hän voisi lähteä isän kanssa tarkistamaan asian, isä voisi ottaa hänen kädestään kiinni. Ja kun isä olisi paikalla, kaikki korjaantuisi. Äidillä olisi kaikki hyvin.
   Mutta vanhempien vuode oli tyhjä, rypytön.
   Missä isä sitten oli? Varmasti tekemässä yhä töitä, niin sen oli oltava. Hän lähti kohti työhuonetta, mutta pakottautui kävelemään. Vaikkakin sitten varpaat edellä ja luonnottomasti nytkähdellen, koska yritti olla päästämättä minkäänlaista ääntä. Miksi hän nyt säntäilisi omassa kodissaan? Ei kai vain siksi, että hän oli juuri nähnyt äitinsä, joka ei kuitenkaan voinut olla hänen äitinsä, ja ettei hän löytänyt isäänsä? Ei, eihän nyt sen takia –
   Siinä isä oli. Töitä tekemässä. Paitsi ettei hän tehnyt mitään. Hän ei edes ollut. Kukaan ei voinut olla niin paikallaan, ei kukaan… paitsi äiti, jonka hän oli juuri nähnyt.
   Se oli liikaa. Se oli aivan liikaa. Hän juoksi huoneeseensa, paiskasi oven kiinni perässään säikähtäen aiheuttamaansa ääntä. Hän hapuili puhelintaan, muttei löytänyt sitä. Hän koetti laittaa radion päälle, mutta se ei toiminut.
   Hänen oli pakko tehdä edes jotakin. Pöydällä yhä kansi ylöspäin retkottava, avoimeksi pöytää vasten taitettu kirja kiinnitti hänen huomionsa. Hetken mielijohteesta hän nosti sen ylös ja pamautti kiinni. Edes jossain olisi jotain järjestystä.
   Samalla hetkellä, kun kirjan vierekkäiset, aiemmin toisistaan erossa olleet sivut kohtasivat toisensa, kuului rahiseva hengitys ja kuorsaus. Hän suorastaan hypähti ilmaan ja vapisi hetken. Sitten hän kuitenkin päätti lähteä katsomaan, mistä ääni tuli. Ainakin se oli jokin ääni.
   Kuorsaus jatkui. Se johdatti hänet vanhempiensa makuuhuoneeseen. Hän näki jo mielessään, kuinka sijatulla vuoteella makaisi suuri tuntematon mies. Mutta silti hänen oli pakko katsoa.
   Vuode ei ollut tyhjä. Se ei ollut sijaamaton. Peiton alla näkyi kaksi selkeää vartaloa, ja kun hän hiipi lähemmäs, hän tunnisti ne vanhemmikseen. Mutta hän ei herättänyt heitä.
   Hän juoksi työhuoneeseen.
   Tyhjä. Ei suorastaan kivettyneen näköistä isää kumartuneena työpapereidensa ylle. Ei ketään.
   Keittiö. Ei äitiä. Vain lasi tiskipöydällä. Uusi matto yhtä uutena kuin aamulla. Missään ei merkkiäkään maahan roiskahtaneesta vedestä.



A/N: Olin muistaakseni juuri lukenut jonkin hyvän kirjan loppuun, ja tuli vain juuri tällainen tunne, ja oli pakko kirjoittaa tämä, ja... No, niin. Toivoisin ihan hirmuisesti kommentteja, jookojookojooko (:
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 15:18:40 kirjoittanut Pyhimys »
Never regret something that once made you smile.

kuriwe

  • Vieras
Vs: Pysähtyneet
« Vastaus #1 : 09.05.2010 20:46:08 »
Tosi jännä fic!
Ihana idea, joka oli jollain tavalla karmiva.
Olet hyvä kirjoittaja joka osaa luoda erilaisia tunnelmia!

avain

  • Vieras
Vs: Pysähtyneet
« Vastaus #2 : 12.05.2010 01:47:15 »
Oi, tämähän oli upea.

Kirjoitat sujuvasti  ja mielenkiintoisesti. Koko teksti oli hyvin persoonallinen kuvailuineen ja tapahtumineen. Sait hienosti luotua hiljaisen, jännittävän tunnelman, johon oli helppo sukeltaa mukaan. Se, että tämä oli lyhyt oli minusta ehdottomasti plussaa. Mukavan hiipivän hyytävä jännitysvälähdys.
En tiedä, mikä ajatuksesi päähenkilön persoonasta on, hänestä kun ei paljon kerrota. Kuitenkin minulle tuli hyvin vahva kuva, että tämä koko tarina muistuttaa lapsen painajaista. Minun pienessä päässäni päähenkilö pääsi vanhempien väliin nukkumaan turvallista unta loppuyöksi. :>

Itse koen kauhun hyvin vaikeana lajina kirjoittaa, sinä onnistuit siinä todella hyvin.

Kiitos ja kumarrus hyvästä tekstistä,
avain

//ps. unohtuipa sanoa, että lukisin mielelläni lisää tekstejäsi. Taidanpa lähteä stalkkailemaan, josko olet kirjoittanut muuta tänne finiin. :>
« Viimeksi muokattu: 12.05.2010 01:49:33 kirjoittanut avain »

anskuliini

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Please. Don't eat me!
Vs: Pysähtyneet
« Vastaus #3 : 13.05.2010 21:33:43 »
Tosi jännä fic!
Ihana idea, joka oli jollain tavalla karmiva.
Olet hyvä kirjoittaja joka osaa luoda erilaisia tunnelmia!
Samaa mieltä! Voisitteko muuten kommentoida oneshottiani ''virran mukaan''?? :) ;) ;)
When yo're gone
The pieces of my heart and missing  you
When yo're gone
The face I came to know in missing too
When yo're gone
The words I need to hear to always get me trough the day
and make it OK
I miss you
¨"°º¤ø„¸¸„ø¤º°"¨¸„ø¤º°"¨ ¨"°º¤ø„¸

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Pysähtyneet
« Vastaus #4 : 15.05.2010 12:50:52 »
Kiitos paljon, kuriwe!

avain, suuret kiitokset! Hmm, en itse asiassa kovin tarkasti ajatellut kertojan ikää, mutta kyllä hän varmaan voi periaatteessa olla ihan minkä ikäinen vaan :D Ja hyvä, että sinun mielessäsi ainakin sai noin turvallisen lopun (: Iiih ja kiitos kiitos kiitos vielä!

Kiitoksia, anskuliini!
Never regret something that once made you smile.

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Pysähtyneet, K11
« Vastaus #5 : 11.02.2018 18:32:02 »
Toivekommenttien kampanjasta iltaa! :)

Luin tän jo muutama päivä sitten, mutta kommentin raapustelu tapahtuu vasta nyt.

Tämäpäs oli mielenkiintoinen ja paikoin aika pelottavakin pätkä. Tämän tunnelma oli hyvin mysteerinen, ja tapahtumat oli kuvattu juuri sellaisella tavalla, että pienoinen pelko hiipi ytimiin. Tätä lukiessa tavallaan asettui itse elämään koko tilanteen, ja se tuntui yllättävänkin realistiselta. Onneksi en sentään ollut yksin pimeässä, kun luin tätä - muuten olisi varmasti pelottanut enemmän. :D

Tykkäsin tässä kovasti siitä, miten henkilöt oli jätetty täysin tulkinnanvaraisiksi, eikä muutenkaan tekstissä selvinnyt, mistä oli kyse. Tulkinnanvaraisuus on kivaa, kun voi sitten lukijana pohtia kaikkea ja luoda omia mielikuvia hahmoista yms. Tämän nimikin oli oikein osuva, sillä tavallaanhan tässä tuntuu aika pysähtyvän - päähenkilö pystyy liikkumaan, mutta muu ympärillä tuntuu pysähtyneen.

Tämä oli oikein mukavan mystinen palanen luettavaksi, ja muutenkin erilainen teksti, kun mitä yleensä luen. Siksi valitsinkin tämän tuolta kampanjasta. Toivottavasti tämä kommentti nyt suurin piirtein vastaa toivettasi. :D

Tykkäsin kovasti! Kiitos :D
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Pysähtyneet, K11
« Vastaus #6 : 11.02.2018 19:33:21 »
Felia, kiitos kommentista! Vastasi oikein hyvin toivetta, ei huolta :D Tosi kiva kuulla, että tulkinnanvaraisuus toimi, ja että näin vanha tekstini onnistui olemaan hieman pelottava! Minua tosiaan itseäni hirvittää jo sekin, että minulla on täällä näin vanha teksti, hahaa ;D Kivaa myös, että nimi toimi - nyyh kun en enää nykyään osaa nimetä mitään :P Kiitos vielä!
Never regret something that once made you smile.