Nimi: Kaksikymmentäyksi iskua
Kirjoittaja: Upsila
Genre: pientä angstia, romance, drama, femme
Paritukset: Astoria/Tracey, (Pansy/Tracey)
Ikäraja: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
A/N: Menee Naisten kymppi II - haasteeseen.
Sirpaleinen suhde
”Sinä yrität liikaa.”
Tracey käänsi päätään ja suipisti tyytymättömästi huulensa mutruun, kun kohtasi kalvakat kasvot ja sirot kädet, jotka olivat tarttuneet kevyesti hänen olkapäästään kiinni.
Astoria tuijotti häntä pistävästi, kädet yhä hievahtamatta olkapäillä ja suu suorana viivana. Traceyn teki mieli ravistaa tyttöystäväänsä ja kiljua, ettei tahtonut nähdä tätä enään koskaan. He eivät kuuluneet toisilleen, eivät koskaan olleet kuulunneetkaan.
Silti Tracey ei ole saanut omaa rauhaa, hän ei saanut katsoa kuinka pohjoistuuli puhalsi hyytävästi ihoa vasten. Hän ei saanut kuunnella yksin aaltojen kuohua eikä yölintujen sirkuttelua humisevissa puissa. Astoria vaati liikaa, halusi suudella omistavasti, painaa päänsä toisen olkapäätä vasten ja kulkea käsi kädessä rantaa pitkin varhaisaamusta iltamyöhään. Tracey halusi mielummin kärsiä liemimyrkytyksestä kuin lemmenkipeydestä.
Miksi Astoria halusi sitkeästi pitää heidän suhteensa koossa, vaikka se oli jo pirskoutunut sirpaleiksi? Miksi Astoria ei antanut sen valua tomuna alas, miksi hän edes yritti?
Astoria oli luihuisprinsessa, täydellisyyden tavoittelija ja ikuinen kauneuden perijätär. Miksi Traceyta ei kiinnostanut luihuisprinsessat, miksi häntä kiinnosti vain mopsinaamainen ja polkkatukkainen typerys, joka tuskin huomasi häntä.
Miksi rakkaus oli niin hankalaa? Tracey pystyi tuskin nielemään karvaan, katkeran maun kurkustaan alas.
”Sinä yrität liikaa vältellä minua. Olla huomioimatta, rakastamatta, ajattelematta”, Astoria kuiskasi väristen. Tracey pudisti rajusti päätään, puristi nyrkkinsä tiukasti yhteen ja narskutti hampaitaan kuuluvasti.
”Minä en tunne sinua kohtaan enään mitään. Mi-minä rakastan Pansya.”
Tracey antoi Astorian läimäyttää kaksikymmentä punertavaa, kivuliasta jälkeä poskelleen, eikä päästänyt pihaustakaan puristettujen huuliensa välistä. Hän ansaitsi kaikki läimäykset, kivut ja kylmät katseet. Hän ei aikonut olla raukkamainen puoliverinen enää. Ei enää koskaan.
Kun luihuistyttö lopulta käänsi selkäänsä ja asteli aavistuksen sekavin askelin pois näkyvistä, Tracey ähkäisi kivusta. Tyttö hieroi kipeytyneitä ja kirpeän punaisia poskiaan.
Seuraavana päivänä Pansy asteli rivakkain askelin väsyneen Traceyn luokse. Kirjastossa ei ollut ketään muuta kuin he kaksi, naarmuntuneet tuolit ja pölyiset, reunoista rupsahtaneet kirjat. Tracey kohotti laimeasti katseensa toiseen luihuistyttöön ja hymyili epävarmasti.
”Davis, onko se totta?”, Pansy tiuskahti kasvot punehtuen, rintakehä kiivaasti laskien ja nousien. ”Onko se totta, että sinä olet ihastunut minuun?”
”Kyllä”, Tracey vastasi.
Pansy läimäytti iskun hänen turvonneeseen poskeeseensa ja marssi tiehensä jupisten. Tracey voihkaisi kivusta, eikö tämä kipu lopu ikinä?
Kaksikymmentäyksi iskua poskeen.
