Kirjoittaja Aihe: Satu keijupojasta, S  (Luettu 3990 kertaa)

taikatiuku

  • ***
  • Viestejä: 83
    • Tumblr
Satu keijupojasta, S
« : 18.03.2010 23:55:34 »
Kirjoittaja: teea
Ikäraja: S
Paritus: Käykö kaksi keijua parituksesta? :)
Genre: Satu, fluff
Yhteenveto: Pieni keijupoika kokee olonsa niin kovin erilaiseksi
A/N: Wikipedia kertoo meille: Keijukainen eli keiju on pieni ja siro, usein siivekäs ja vaalea, jopa läpinäkyvä ihmismuotoinen taruolento. Keiju saattaa olla myös hyönteismäinen. Yleensä ajatellaan, että kaikki keijut ovat naispuolisia. Minäpä tietenkin ajattelin, että mitä jos kaikki keijut eivät olisikaan naispuolisia, ja niin syntyi tämä pieni satu. :)



Satu keijupojasta



**

Asustipa kerran, ei niin kauan sitten, taikametsässä pienenpieni keijupoika, jonka syntymä itsessään oli hyvin erikoinen tapaus. Koko taikametsän väki oli kokoontunut aamukasteen aikaan kärpässienen ympärille katselemaan, kuinka ruusunnupusta kuoriutui keijukainen. Mutta voi sitä ihmettä, kun terälehtien välistä pilkistikin pieni pojan pää. Maahisten ja peikkojen ilonpito loppui silloin aivan yllättäen. Keijut olivat kautta aikojen – niin kauan kuin koko metsän vanhin asukas, metsähinen muisti – olleet kaunokaisia, suloisia tyttöjä, eikä keijupoikia ollut taikametsässä ennen nähty. Miten sellainen oikku olikin päässyt käymään? Pikkuruinen, ei menninkäisen sormenpäätä suurempi, olento käärittiin joka tapauksessa aamu-usvaan, ja uuden taikametsän asukkaan nimeksi annettiin Tuisku, sillä pienen pojan siipien liikehdintä aiheutti lumituiskua mustuttavan kahinan.


Tuiskusta huolehdittiin kuten muistakin keijukaisista. Hänelle syötettiin vahvistavaa hunajaa, jota mehiläiset toivat hänelle ja häntä nukutettiin kielon lehdillä. Kaikkia kuitenkin painoi huoli Tuiskun tulevaisuudesta. Kuka hänelle opettaisi, kuinka olla poikakeiju? Kaikilla metsän asukkailla oli omat tapansa ja roolinsa, ja eikö Tuiskunkin tullut tietää oma tehtävänsä? Ongelmana oli, ettei kukaan tiennyt, mitä poikakeijut tekivät.


Oli siinä sitten metsän väellä ihmettelemistä, kun Tuisku kasvoi. Tosin keijut olivat tunnetusti metsän pienimpiä olentoja, joten eihän Tuiskusta koskaan kovin isoa tullut. Tuiskun hentoisesta vartalosta tuli aivan yhtä siro kuin keijutyttöjenkin, poskista yhtä ruusuiset ja silmistä yhtä kirkkaat. Hänen hiuksensa olivat yhtä pehmeät ja raajansa notkeat. Hänen askeleensa oli kevyt ja pyrähdyksensä kuin tuulen kuiskaus. Eivät olleet menninkäiset, peikot eivätkä haltijat niin suloista olentoa ennen nähneet.


Jokin ikävä tunne keijun sisällä kuitenkin kalvoi. Usein hän tarkkaili peikkojen piirileikkejä sivusta ja näki, kuinka he olivat kaikki niin peikkomaisia. Keijukaisten huolettomaan tanssiin oli mukava mennä mukaan, vaan eivätpä muutkaan keijut tienneet, kuinka Tuiskuun tulisi suhtautua. Tuisku meni metsäkouluun ja oppi kaiken taikametsästä, sen historiasta ja tavoista. Hän piti oppimisesta, mutta eivätpä edes vanhimmat opettajat osanneet kertoa poikakeijuista. Kaikki muut kuuluivat jonnekin, vaan ei Tuisku. Kunpa vain Tuiskullakin olisi ollut ystävä, joka oli samanlainen kuin hän.


Eräänä päivänä Tuisku uitti varpaitaan metsälammessa kaislan lehdellä istuskellen. Hän painoi päänsä huokaisten kämmeniinsä. Hämmennys valtasi taas keijupojan mielen, kun kaksi peikkomuoria löntysti heinikon välissä supatellen ja Tuiskua vilkuillen. Oli siinä todellakin metsän väellä ihmettelemistä.


”Älä välitä”, kuului jostain äkkiä käheä kuiskaus.


Tuisku käänsi pienen päänsä ja näki rupikonnan lyllertävän lähemmäksi.


”Minäkin olen erilainen”, se sanoi. ”Kaikki täällä metsässä ovat niin kauniita ja viisaita, mutta minä olen vain rupikonna.”


”Mutta kaikki muut kummeksivat minua. En tiedä, miten minun tulisi olla”, Tuisku sanoi surkeana.


”Kyllä sinä itse tiedät, millainen sinä olet. Ei sitä kenenkään sinulle tarvitse kertoa”, konna totesi.


”Niin. Minä olen Tuisku.”


”Älä yritä olla mikään muu. Minä kylven mudassa ja nautin rauhasta. Sellainen konna minä olen.”


Tuisku mietti konnan sanoja. Menninkäiset voisivat kertoa, kuinka monta kertaa Tuisku yritti tulla mukaan heidän puuhiinsa. Multaa poskille hierottuna ja tummat kiharat takutettuina keiju oli yrittänyt sopeutua heidän joukkoonsa, mutta hopeiset siivet olivat kuin varkain pyrkineet esille ruskean nutun alta, vaikka Tuisku oli kuinka yrittänyt sukia niitä piiloon. Keijun olemus oli liian hieno ja kevytrakenteinen menninkäisten rajuihin leikkeihin. Nutun alla siivetkin menivät aivan kurttuun ja painoivat ikävästi, mutta eihän lenteleminen sopinut menninkäisten joukossa.


Eihän Tuisku sille mitään voinut, että hän oli syntynyt keijuksi. Hän olisi ollut mieluummin vaikka peikko tai menninkäinen, Tuisku kerran mietti, sillä vaikka kukaan ei sitä hänelle kertonutkaan, Tuisku vaistosi olevansa erilainen. Sitten Tuisku muisti, kuinka kovin paljon rakasti tuulen henkäyksen mukana lentämistä ja kastepisaroilla tanssimista. Kyllä vain – hän oli keiju, eikä ikinä muuksi muuttuisi.


Ei Tuisku itse itseään erikoiseksi kokenut; hänhän oli vain pienenpieni keijupoika ja keijuna oli Tuiskun oikea olla, mutta usein Tuisku toivoi taikametsässä asustavan toisen keijupojan niin kovasti, että hänen pieni sydämensä oli pakahtua kaipauksesta. Kaipauksesta jotakin sellaista kohtaan, jota hän ei ollut ennen edes kokenut, mutta tiesi silti kaipaavansa. Eivät muut metsän asukkaat varmasti pahaa tarkoittaneet ihmettelyllään, muttei se silti estänyt Tuiskua tuntemasta itseään yksinäiseksi¬.


”En minä voi muuta olla kuin keiju, mutta joskus toivoisin kaltaistani seuraa niin kovasti”, Tuisku puki ajatuksensa sanoiksi.


Konna nyökkäsi ymmärtäväisesti.


Eihän Tuisku tiennyt, että taikametsän aivan äärimmäisellä laidalla, niin kaukana, etteivät pienen keijun siivet olleet vielä niin kauas kantaneet, toinen keijupoika Petrus pohti aivan samoja aatoksia. Ei Tuisku tiennyt, että siihen mennessä, kun metsälampi seuraavan kerran jäätyisi, lennättäisi hanhi Petruksen selässään metsän toiselle puolelle, Tuiskun lammen rannalle. Siellä eräänä talvisena päivänä Tuiskun pyrähdellessä ilmassa, varpaat tuskin jäänpintaa koskettaen, hän näki suloisen keijupojan häntä tarkkailemassa. Siivet innostuksesta väristen ja kasvot uteliaisuudesta loistaen toinen keijupoika tuli lähemmäs. Siinä keijut kiertelivät toisiaan ihastuksesta hihkuen, ja voi sitä iloa, kun he huomasivat olevansa niin samankaltaisia. Eipä kumpikaan tiennyt, että voisivat ikinä kohdata toisen keijupojan. Keijut tarttuivat toistensa hennoista käsistä ja lentelivät hiukan kirpeässä tuulessa.


Olihan se aivan selvää, että metsän väki yllättyi Tuiskun tuodessa Petruksen näytille. Yllätyksestä toettuaan, ilmeet olivat kuitenkin ilahtuneita; olivathan kaikki huomanneet Tuiskun haikeuden. Metsähinen nyökkäsi hyväksyvästi, ja peikot aloittivat soiton ja laulun. Kaiken sen soiton keskellä, Tuisku ja Petrus katselivat toisiaan, kasvot kallellaan, ja Tuisku tunsi ennen kokematonta riemua. Hän ymmärsi, että tämä oli se, mitä hän oli niin valtavasti kaivannut.


”Kerro siitä päivästä, kun tulit tänne”, Tuisku pyysi Petrukselta paljon myöhemmin.


”Olen kertonut jo miljoona kertaa”, Petrus tirskahti.


”Kerro uudestaan.”


”Luulin, ettei koko metsässä ole ketään minunlaistani. Sitten näin sinut lammella.”


Tuisku huokaisi tyytyväisenä.  


Niin siinä kävi, että Petrus jäi taikametsään asumaan. Keijupojilla oli hyvä yhdessä, ja kuunloisteessa jäkälällä öisin maatessaan, toisiaan pidellen, keijupojat eivät tunteneet oloaan enää yksinäisiksi taikka erilaisiksi.



**

« Viimeksi muokattu: 08.04.2011 01:08:54 kirjoittanut taikatiuku »
There was chocolate. Life would go on.

sasba

  • Vieras
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #1 : 25.03.2010 21:06:39 »
Oon nyt vähän laiska enkä sano mitään muuta kun että tykkäsin ja ihmettelen ettei kukaan ole kommentoinu ennen mua.  :)

taikatiuku

  • ***
  • Viestejä: 83
    • Tumblr
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #2 : 05.04.2010 00:49:01 »
Kiitos paljon kommenteista sasba ja Tom^^ :) Kiva, että piditte.
There was chocolate. Life would go on.

Unikko

  • ***
  • Viestejä: 141
  • Peikkokeiju
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #3 : 13.04.2010 22:26:55 »
Tämä oli todella suloinen! Todella söpö tarina ja hyvä että mukana oli muitakin metsän taikaolentoja kuin keijukaiset.

Lainaus
Eihän Tuisku tiennyt, että taikametsän aivan äärimmäisellä laidalla, niin kaukana, etteivät pienen keijun siivet olleet vielä niin kauas kantaneet, toinen keijupoika Petrus pohti aivan samoja aatoksia. Eihän Tuisku tiennyt, että siihen mennessä, kun metsälampi seuraavan kerran jäätyisi, lennättäisi hanhi Petruksen selässään metsän toiselle puolelle, Tuiskun lammen rannalle.

Koko tarinan ajan, ja erityisesti tässä kohdassa olisin ehkä kaivannut hiukan enenmmän pohjustusta tapahtumille.
Aiheesi on niin hieno, että siitä saisi pidemmänkin tarinan....Ehkä kirjoitat Tuiskulle ja Petrukselle jatkoa, joka on ehkä hiukan pidempi ja yksityiskohtaisempi?

Mutta kaikenkaikkiaan onnistunut ja söpöilevä tuotos. :)

Unikko
//menin ulos yöllä löytääkseni kirgiisirunoilijan sumusta

elendir

  • haaveilija
  • ***
  • Viestejä: 140
  • oi jos silmät saisin kaltaisensa...
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #4 : 14.04.2010 21:49:19 »
Ihana idea!

Mukavaa, kun joku kirjoittaa näitä "tavallisia" keijusatujakin vielä. Olit saanut tähän jotain taianomaista, keijuista satutunnelmaa. Tosin tämä jäi jotenkin pintaraapaisuksi, kuten kirjan takakannen juonikuvio. Jatkoa tai yksityiskohtia toivoisin ::) Kirjoitustyylisi on ihanan tunnelmallinen ja leppoisa.

Kiitokset tästä!!! :)
Jos leijuminen johtuu ilosta, tuleeko painovoimattomassa tilassa onnelliseksi? Tasan ei mene nallekarkit!

vjanna

  • Shadowman
  • ***
  • Viestejä: 206
  • Mary Ann's a bitch
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #5 : 25.04.2010 13:27:53 »
Toistan ikävästi muita sanomalla tämän olevan erittäin suloinen. : )

Kuvailu oli jotenkin ihanan satumaista ja tästä jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis. Kävi niin kovasti Tuiskua sääliksi, että oli mukavaa kun hänkin löysi itselleen jonkun eikä jäänyt yksin. Olen samaa mieltä muiden kanssa siitä, että tästä saisi pidemmänkin tarinan, mutta tämä toimii vallan mainiosti tällaisena vähän lyhyempänäkin tekstinä. : )

Kiitos suloisesta tarinasta.

Kylläpäs tästä nyt taas tuli lyhyt kommentti.
But I'm yours you know
And I'll love you still in hell

Penber

  • Vieras
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #6 : 25.04.2010 13:34:49 »
Oroginaalificcipiiristä päivää.

Taisinpas hieman ihastua. Aivan ihana satu! Harvemmin sitä täältä löytäneekään mitään näin suloista. Kuvailu oli todella loistavaa, sellaista hentoa, keijunomaista jopa! Ja jotenki tuli Oscar Wilden sadut mieleen. Hän teki myös mahtavia satuja.

Idea oli todella sympaattinen. Pieni yksinäinen poikakeiju, joka ei oikein tunne sopeutuvansa. Ihanaa, että loppu olikin noin onnellinen! ^^

Tykkäsin siis valtavasti. Pena kiittää.

taikatiuku

  • ***
  • Viestejä: 83
    • Tumblr
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #7 : 25.04.2010 17:08:23 »
Oi, kiitos kaikille kommentoijille.

Ihanaa, että piditte.  Alunperinkin tästä piti tulla lyhyt satu, mutta nyt mua harmittaa,  jos tämä jäi vajaanoloiseksi.

Kiitos palautteesta, ihanat :)
There was chocolate. Life would go on.

Remoteness spectator

  • Call Me By Your Name
  • ***
  • Viestejä: 2 090
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #8 : 04.10.2013 14:28:24 »
Ei voi olla totta, onko tähän oikeasti viimeksi kommentoitu yli kolme vuotta sitten? Löysin tänne jotakin ihmeen kautta, ja olen todella tyytyväinen että löysin! Sinulla on selvästi lahjoja kirjoittamiseen, ja mielestäni satu keijupojasta on aivan loistava idea. Omalla tavallaan se sotii myös perinteisiä satuja vastaan, jossa on aina kaiken maailman prinsessoja ja "nättejä tyttöjä". Mielestäni tällaiset tarinat olisivat aivan loistavia lapsille, ja en nyt ole varma oliko niin tarkoitettu, mutta omassa mielessäni sivuaa myös miesten välisiä ystävyys/lähes romanttisia suhteita, jonka pitäisi mielestäni olla nykyajan lapsille arkipäivää ja normaali asia.

Kirjoittaminen ja kuvailu oli sadunomaista positiivisella tavalla, ja tarina yksinäisyydestä ja erilaisuudesta on kovin ajankohtainen (näinkin lähes neljän vuoden jälkeen :D) Koska tämä oli mielestäni niin hyvä, tahdon antaa myös hieman kehittävää kritiikkiä, ja yhdyn mielipiteeseen, että kuvailu jää kenties hivenen pintapuoliseksi paikka paikoin, ja pohjustusta voisi olla tietyissä kohtauksissa enemmän. Erittäin hyvin tämä kuitenkin toimii tällaisenaan (kuten sanottu, jos tämä ei olisi ollut näin hyvä, en olisi kritiikkiä antanutkaan, ja tarkoituksella lyhyt satuhan tämä onkin), eikä ole mitään valittamista. Kiitoksia tästä! ^^
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality

           

~Dark designs~

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 445
  • yks pieni höpötiainen
Vs: Satu keijupojasta, S
« Vastaus #9 : 11.01.2021 12:05:43 »
Vooi, miten suloinen pieni satu, joka sisältää ajattomia teemoja itsensä löytämisestä ja hyväksymisestä. Tämä oli niin lämmin, lempeä ja hyväntahtoinen, kuin olisi kääriytynyt kuohkeaan vilttiin ❤️ ja sai hymyilemään. Onneksi Petrus ja Tuisku löysivät toisensa :3

Kiitos, tää oli ihana!