Kirjoittaja Aihe: Jalostamo/Rajat Express, Auringonlasku (K-11, slash, one-shot)  (Luettu 1756 kertaa)

thyone

  • ***
  • Viestejä: 191
  • Tylypahkan oikea ottelija
Author: thyone
Pairing: Kusti/Mikael, Kusti/Mortti
Rating: K-11
Fandom: Jalostamo/Rajat Express
Genre: romance, angst, slash, one-shot
Disclaimer: Eivät kuulu minulle, ihailen vain ja välillä leikin vähän. Kiitän myös Coldplayta yhdestä lauseesta.
Warnings: kuollut henkilö
Summary: Kusti ikävöi Mikaelia
A/N: Mulla ei ole tästä paljoa sanottavaa. Tää alkaa olla jo jonkin verran vanha tapaus, mutta pidän tästä edelleen ja haluaisin tietää mitä muut pitävät. Tarkoitukseni ei taaskaan ollut tarkoitus kirjoittaa fanfictionia, tämä vaan tuli. Anteeksi mainion mielikuvituksellinen otsikko, lukekaa silti. En oikein ole ikinä ollut taitava tuossa otsikoinnissa.

Hmm, siihen nähden, miten kauan olen pyörinyt finissä, on aika hauskaa, että tää on ensimmäinen teksti, minkä täällä julkaisen. Onko peräti ensimmäinen viesti. Taitaa olla korkea aika alkaa kommentoida kaikkea mitä luen :D

Enivei, nauttikaa. Ja kommentoikaa.

Auringonlasku

Auringon laskiessa hitaasti kerrostalojen taakse minä vedin hupparini vetoketjun kiinni ja kävelin kädet housuntaskuissa merenrantaan. Satamatori oli nuhruinen, maahan tallottuja mansikoita ja kahvikojun muisto, kaatunut kermanekka ja kirkuvia lokkeja siellä, minne kalakauppiaat olivat aikaisin aamulla kojunsa pystyttäneet. Nyt tori oli tyhjä lukuun ottamatta satunnaisia ohikulkijoita, lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia. Harmaankirjava, paksu vesi kellutti vanhoja kenkiä, merilevää, narua, roskaa, kuollutta kalaa, iski yhä uudestaan satama-altaan seinää vasten. Istahdin ruostuneelle vanhalle penkille, nostin jalat ylös ja vedin ne itseäni vasten. Sytytin tupakan ja viskasin tulitikun mereen, se jäi kellumaan pinnalle, heilui edestakaisin veden tahtiin. Hetkeksi suljin silmäni ja odotin hiljaisuutta. Kun se tuli, pyyhkäisin varoen silmäkulmaani ja jäin katsomaan auringon peilaamia kimmeltäviä aaltoja. Toivoin jotakuta, joka tarttuisi minua kädestä ja minun tuli kylmä.

Aurinko laski joka ilta aikaisemmin, mutta jokainen oli kauniimpi kuin edellinen. Minun oli helppo pelätä syksyä, kun lehdet olivat päivä päivältä keltaisemmat ja harvemmassa ja tuuli tuntui joka ilta kylmemmältä. Kun meri jäätyisi, jäisin taas yksin kaipaamaan jotakin, joka ei palaisi luokseni ennen kuin keväällä jäät taas paukahdellen lähtisivät liikkumaan valtavien vesimassojen mukana: suurta rakkautta, joka ei koskaan saanut kasvaa aikuiseksi asti. Sen rakkauden muistoa syleilisin talven pimeät yöt ja keväällä taas tuntisin sen haikean kosketuksen nilkkaani vasten, kun astuisin jäätävän kylmään meriveteen jälleen ensimmäistä kertaa.

Mutta nyt oli vielä kesä, myöhäinen kesä joka viileni hitaasti, ja tuijotin aurinkoaaltoihin tyhjin silmin. Meri näytti niin kauniilta, että oli vaikea käsittää, miten julma ja loputon se osasi olla. Jos mereen kadotti jotakin, sitä ei sieltä enää takaisin saanut. Ja minä olin kadottanut jotakin: olin kadottanut Mikaelin, parhaan ystäväni, sielunkumppani, rakastettuni, elämäni tarkoituksen ja sen, jonka kanssa olin kaiken aina jakanut ja olisin halunnut jakaa aikojen loppuun asti. Joskus tuntui, että olin saanut, mitä halusin. Luulin, että aika loppui, kun ymmärsin, etten saisi häntä enää takaisin, ja ettei hän enää koskaan olisi samalla lailla luonani kuin ennen. Olin väärässä, ja sain kokea sen kipeinä tunteina tuijotusta sairaalan täydellisenvalkoiseen kattoon, jossa ei ollut mitään vähemmän mielenkiintoista kuin maailmassa ympärilläni. Maailma palasi lopulta tajuntaani, hitaasti ja vaikeasti, mutta pakon edessä. Mutta Mikael ei koskaan unohtunut.

Joskus kuvittelin, että jos istuisin sillä penkillä tarpeeksi kauan, hän kävelisi luokseni vettä pitkin niin kuin Jeesus. Hänen hiuksensa olisivat märät ja hänen vaatteensa samat kuin sinä yönä, hän olisi kalpea ja kylmä ja tärisisi hiukan, mutta hän hymyilisi ja tulisi luokseni. Sitten hän tarttuisi käteeni ja veisi minut mukanaan veden alle. Tai sitten hän vain istuisi viereeni, pitäisi kädestä ja nojaisi päänsä olkapäätäni vasten. Hänen kylmät, sirot sormensa sivelisivät hellästi poskeani, ja me sulkisimme silmämme ja istuisimme siinä kahden vaikka siihen asti, että nukahtaisimme molemmat. Herättyäni hän ei enää olisi ollut siinä, sen tiesin, mutta se yksi hetki olisi arvokkainta, mitä olisin koskaan saanut. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, ja vaikken koskaan väsynyt odottamaan, että juuri minulle tapahtuisi jotakin tavatonta, ymmärsin, että minun pitäisi jatkaa eteenpäin.

Istuin yhä joka ilta sillä samalla penkillä, poltin yhden tupakan ja jäin sitten vain katsomaan, kun aurinko upposi. Tämä ilta oli ilta siinä missä muutkin, ja aurinko laski aikansa. Sitten se ei enää näkynyt, hämärä laskeutui kaupunkiin ja mereen, ja levollisuuteni katosi. Jäin istumaan penkille katkerasti itkien, kunnes en enää jaksanut ja tuijotin vain aaltoihin nyyhkyttäen ja nenä romanttisesti valuen. You belong with me, not swallowed in the sea. Olin enemmän yksin kuin koskaan ennen, kaipasin häntä koko sydämestäni ja ymmärsin taas kerran, yhtä kipeästi kuin ennenkin, etten saisi häntä koskaan takaisin. Hiukset roikkuivat tahmeilla kasvoilla ja minua palelsi. Missään ei ollut mitään romanttista ja olin hyvin tietoinen kaikesta siitä romusta, joka ui satama-altaassa ja lokista, joka nokki vohvelinjämiä mukulakiviltä jalkojeni juuressa. Mortti istui viereeni ja kietoi kätensä ympärilleni suojelevasti. Halasin takaisin ja painoin kasvoni hänen niskaansa.

Me istuimme siinä vähän aikaa niin. Mortti halasi minua ja minä häntä, hengitykseni tasaantui ja silmäni painuivat kiinni. Mortti silitti hiuksiani varoen.
- Lähdetäänkö Kusti nyt kotiin jo.

Nousin istumaan enkä katsonut Morttia silmiin. Nyökkäsin. Mortti tarttui minua kädestä ja nousin seisomaan. Vilkaisin vielä kerran merelle ja hengitin syvään. Aurinko laskisi taas huomenna ja silloin me tapaisimme taas. Nyt Mortti tarvitsi minua ja minä häntä. Minä ajattelin rakastani meren pohjassa ja tökkäsin hellästi hänen muistoaan. Uskoin, että Mikael hyväksyisi Mortin ja rakastaisi tätä minun kanssani. Lähdimme kävelemään kotiin käsi kädessä kellastuneiden puiden reunustamaa puistotietä pitkin.

« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 22:20:41 kirjoittanut Yukimura »
so I tried to surround myself with real love
you know, the kind that makes the wheels go 'round
I get so low I need a little pick-me-up
I get so high I need a bring-me-down

Rascal

  • metsänhenki
  • ***
  • Viestejä: 1 508
  • Fernweh
Vs: Auringonlasku (K-11, slash, one-shot)
« Vastaus #1 : 24.02.2010 11:41:43 »
Aina yhtä kiva yllätys löytää Jalostamo-aiheinen ficci  :D Ja vielä millainen ficci! Oikeasti, ei uskoisi ensimmäiseksi julkaisemaksesi ficiksi, niin hyvää ja sujuvaa tekstiä tämä oli! Pidin tästä todella paljon, Kustin ja Mikaelin tarina saa kerran toisensa jälkeen kyyneleet silmiin.

Ficin nimi ei ehkä ole sieltä mielikuvituksellisimmasta päästä, mutta minusta oikein osuva. Tarvitseeko aina keksiä niin hiton taiteellisia ja monimutkaisia nimiä? Njet. Mulla alkoi jostain syystä soimaan Syksyn sävel -biisi päässä, kun tätä luin, mistä lie johtuu  ;D 

Lainaus
Aurinko laski joka ilta aikaisemmin, mutta jokainen oli kauniimpi kuin edellinen. Minun oli helppo pelätä syksyä, kun lehdet olivat päivä päivältä keltaisemmat ja harvemmassa ja tuuli tuntui joka ilta kylmemmältä. Kun meri jäätyisi, jäisin taas yksin kaipaamaan jotakin, joka ei palaisi luokseni ennen kuin keväällä jäät taas paukahdellen lähtisivät liikkumaan valtavien vesimassojen mukana: suurta rakkautta, joka ei koskaan saanut kasvaa aikuiseksi asti.
Todella kaunista kuvailua. Kustin kaipaus Mikaelia kohtaan välittyi hyvin tuolta tekstistä, samoin se, miten yksinäiseksi Kusti itsensä tuntee ilman Mikaelia. Erittäin kaunista ja sujuvaa kerrontaa.

Lainaus
Olin enemmän yksin kuin koskaan ennen, kaipasin häntä koko sydämestäni ja ymmärsin taas kerran, yhtä kipeästi kuin ennenkin, etten saisi häntä koskaan takaisin.
Jotenkin tämä kohta tuntui erityisen vaikuttavalta ja koskettavalta. Kun lukee noita sanoja uudelleen, tulee väistämättä sellainen ontto olo, että tekisi mieli itkeä.

Pahoitteluni kommentin mitäänsanomattomuudesta. Mutta siis pähkinänkuoressa: luin ja tykkäsin ja toivoisin, ettei tämä ihan viimeiseksi julkaisemaksesi tekstiksi jäisi. Kiitokseni tästä kivasta pikku ficistä!  ;)
"Sille, joka on kerran joutunut metsänhaltijan valtaan, jää kuitenkin
ainainen kaipuu metsään eikä hän koskaan oikein palaa entiselleen."


Yes, I'm a football romantic.

thyone

  • ***
  • Viestejä: 191
  • Tylypahkan oikea ottelija
Vs: Auringonlasku (K-11, slash, one-shot)
« Vastaus #2 : 24.02.2010 11:49:34 »
Kiitos, Rascal! Ihanan piristävä kommentti, tuli hyvä mieli, varsinkin kun olen täällä kotona kipeänä viettämässä talvilomaa ja pitäisi vielä siivotakin... :D Olen minä aikaisemmin julkaissut tekstejäni, mutta en ikinä täällä, ja fanfictionia kirjoitaan tosiaan aika vähän. Mutta oli ihana kuulla että tykkäät, ja myös että en ole ainoa Jalostamo-fanfictionin ystävä tässä universumissa :D

Ei tää viimeiseksi jää, juuri nyt työstän pitkää originaalia tavoitteena julkaista se täällä. Tän on nyt tarkoitus olla uuden aktiivisuuden alku. :D
so I tried to surround myself with real love
you know, the kind that makes the wheels go 'round
I get so low I need a little pick-me-up
I get so high I need a bring-me-down

Minnie

  • ***
  • Viestejä: 3
Vs: Auringonlasku (K-11, slash, one-shot)
« Vastaus #3 : 24.02.2010 14:48:59 »
Aivan ihana. Kuten jo sanottiin, kerronta oli sujuvaa, ja kuvailu oli todella kaunista. Pidin tästä tosi paljon. Mikael on aina ja ikuisesti lempihahmoni, itken jo pelkästä nimen kuulemisesta. En nyt oikein kiireessä osaa antaa järkevää kommenttia, mutta tosiaankin pidin tästä tosi paljon, jatka samaan malliin. Ainut asia mikä haittasi (ja ehkä paras myös) oli kirjoitustyylisi, erilainen kuin Jalostamossa, olisi tuntunut ikäänkuin "oikeammalta" jos olisi ollut edes hieman samanlaisempi. Mutta muuten tykkäsin tyylistä tosi paljon, kirjoitat ihanasti. :) Toivottavasti osasin kommentoida, tämä on minunkin ensimmäinen viestini (ainakin muistaakseeni?) vaikka olenkin ollut täällä jo aika kauan. :)

Pansy Paradise

  • mummon suosikki
  • ***
  • Viestejä: 482
Vs: Auringonlasku (K-11, slash, one-shot)
« Vastaus #4 : 11.06.2011 23:19:21 »
Mortti ei vittu kuulu Kustin kanssa yhteen perkele ! Se on Mikael jos joku.

Mut Miksu on Jeesus : )

TÄMÄ OLI IHANA ! en lue mitään sun remus/severus shaibaa senki vääräuskone !

mut tää oli oikeesti mahti ja sä kuvailit hienosti ja mä olen yliväsynyt ja sä olet thy mahtava <3 : )

lisää tätä eikä remppaserrua ! : <

~ Pansy

ole muutos jonka haluat nähdä maailmassa

thyone

  • ***
  • Viestejä: 191
  • Tylypahkan oikea ottelija
Vs: Auringonlasku (K-11, slash, one-shot)
« Vastaus #5 : 12.06.2011 08:32:03 »
Pansy XD Tiesitkö että on rikos haukkua toisten OTP:ia? :D Sitä paitsi next geniähän mä lähinnä kirjotan, ihme petturi oon kyl... Mortti on blah, mutta se on canon ja tykkään canon-yksityiskohdista joten HA!
so I tried to surround myself with real love
you know, the kind that makes the wheels go 'round
I get so low I need a little pick-me-up
I get so high I need a bring-me-down

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Tiiäks, mulla on ikävä sun ficcejä ja sun finiaikoja, joten toivottavasti saat tästä kommentista nyt sähköpostimuistutuksen ja säntäät takas Finiin ja näät sun upean avatarin, jolla on maailman ihanimmat poskipäät, ja palaat keskuuteemme. ♥ No, se siitä sentimentaalisesta löpinästä ja tähän tekstiin. :D

Luin Jalostamon ensimmäistä kertaa viime vuonna ja huh, se oli kyllä aivan omanlaisensa kirja! Jostain syystä tää tuli nyt vastaan stalkkerinappulan takaa ja suorastaan hihkaisin, kun huomasin, että just sä olitkin tän kirjoittaja! Tässä oli vielä näin yhdentoista vuoden jälkeenkin voimaa ja kauneutta, ihanaa kuvailua ja tunnetta. Kirjoitat/kirjoittaisit nykyään vielä paljon paremmin (ja heh, esim. Maamerta, miten ois?  8)), mutta jo 2010 oot ollut kyllä taitava ja upea kirjoittaja – ja ihminen.

Ei mulla muuta, kiitos tästä!
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän