Tässä tulee nyt sitten toinen luku. 2/3, siis..
SullyLähdimme parhaan ystäväni Henryn kanssa venetalolta vihertävään metsään. Aikeenamme olisi löytää Trish, Henryn morsian ja hyvä ystäväni, sekä Danny, Henryn lisäksi paras ystäväni. Mahassani leijaili perhosia, olin niin jännittynyt: mitä jos Danny ei olisikaan selvinnyt Wakefieldistä? Shea, eli Trishin sisko ja Shean lapsi Madison olivat karanneet poliisiasemalta Wakefieldiä karkuun, mutta Danny oli jäänyt taistelemaan. Ah, niin hänen tapaistaan, auttaa muita ensin. No, olinhan minäkin auttanut Sheaa ja Madisonia, mutta ei kai sitä laskettu. Madison oli vasta kymmenenvuotias lapsi: ei häntä olisi voinut jättää tällaiselle saarelle, josta ei olisi pakotietä pois, ja jossa riehuu murhaaja. Typerä ajatus.
”Minä en voi kyllä uskoa, miten jätitkin Trishin yksin huoneistoonne odottamaan. Nytkö hän oli siis hävinnyt?” varmistin Henryltä, kun kävelimme metsässä risujen ja kuusien keskellä. Henry käveli vierelläni.
”Niin”, hän sanoi ja katsoi eteensä. Hänen ilmeensä oli hieman poissaoleva, ehkä hän miettiä Trishiä. Minä ainakin olisin kauhuissani, jos rakas morsiameni olisikin kadonnut, jos minulla sellainen olisi..
”Vihaan Wakefieldiä”, ähisin ja puristin haulikkoani käsivarsillani vielä enemmän. Pidin sitä koko ajan valmiustilassa: ikinä ei voisi tietää, koska se hullu ilmestyisi. Hän voi vaikka hypätä puskasta, mutta minä olisin nopeampi: ampuisin siltä paskalta aivot pihalle eikä Abby ”ei tapeta häntä vaan viedään hänet selliin, mutta hupsista hän karkasikin sieltä” voisi estää minua. ”Sairas ukko”, ähisin lisää. ”Sairas mies, mutta minkäs voit.”
”Ehkä hän vain on niin vihainen”, Henry ikään kuin ehdotti. Tyrskähdin.
”En siltikään tajua tätä kaikkea: miten hän voi tehdä kaikki nämä murhat yksin? Miten hän ehtii, mitä hän suunnittelee? Täytyy olla kyllä reipas ukko, sen sanon”, ihmettelin ääneen. Vilkaisin Henryä ja hän hymyili pienesti.
”Ehkä häntä autetaan”, Henry sanoi hiljaa. Pudistelin päätäni.
”Jos tarkoitat Wakefiledin muksua.. sitten hän on haamu. Ei häntä ole. Jimmy on ainoa, jota epäilen, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei hän ole tehnyt mitään. Abbykaan ei voi olla Wakefieldin. Ei Wakefieldillä voi olla lasta! Häntä ei ole olemassa!” pohdin miettien kuumeisesti. Kaikki oli niin sekavaa, ja ennen kaikkea outoa.
”Jonkun meistä sen on oltava”, Henry sanoi varmasti. Pudistelin jälleen päätäni.
”Ei vain voi. Muksu on ainoa kunnon vaihtoehto, mutta emme edes tiedä, onko häntä olemassa.”
”Tai sitten hän tai Wakefield vain ovat niin ärsyyntyneitä. Hylättyjä, ilman kunnon perhettä. Ainoastaan luuseri-adoptio-perhe, joka valehtelee, ja intohimo jotain tiettyä asiaa kohtaan. Oikeat vanhemmat hylänneet”, Henry sanoi ja pystyin erottamaan hänen äänestään inhoa ja vihaisuutta. Sain siitä kylmänväreitä.
”Hei kamu, tuo on jo aika karmivaa”, totesin ja pysähdyin katsomaan häntä. Hänkin pysähtyi hetkeksi ja katsoi minua ruskeilla silmillään.
”Anteeksi. Tule, jatketaan matkaa”, hän sanoi ja hymyili hieman. Nyökkäsin ja jatkoimme matkaamme.
”Ehkä meidän pitäisi palata poliisiasemalle. Trish meni ehkä etsimään Dannya”, totesin hetken kuluttua, kun olimme syvemmällä metsässä: oli tummempaa ja edessä oli pieni alamäki. Muta oli liukasta, ja jotenkin minusta tuntui, etten todellakaan haluaisi liukastua siihen ja ampua vaikka vahingossa Henryä, joka tuli takanani.
”Danny on kuollut”, Henry sanoi yhtäkkiä melko elottomalla äänellä.
”Et sinä sitä tiedä”, vastasin heti, vaikka en uskonut itsekään, että Danny olisi elossa. Tällä saarella ei ollut niinkään toivoa, se oli haihtunut ilmaan jo ajat sitten.
”Ja Trishkin on kuollut”, Henry jatkoi. Kävelin muutaman sekunnin ja pysähdyin, kun alamäkeä ei enää ollut. Käännyin katsomaan Henryä, joka pysähtyi myöskin ja katsoi minua suoraan silmiin. ”Minä tapoin hänet.”
”Hei, pää kiinni”, sanoin levottomasti. Toivottavasti Henrystä ei tulisi nyt hullua. Hän ei saisi pimahtaa nyt, kun meitä oli enää näin vähän, enää neljä. Tavallaan kuitenkin ymmärsin häntä: minusta tuntui, että voisin itsekin seota koska vain. ”Ihan oikeasti, Henry, suu tukkoon.”
”Tapoin myöskin veljeni. Muistatkos, silloin sateessa? Abbyhän melkein sai minut siitä kiinni..”
Mmm, what you say?
Mm, that you meant well?
Well, of course you did.Valahdin kalpeaksi. Ei. Ei.. Ei, ei paras ystäväni.. Henry James Dunn.. Ei.. ”Selvä, Henry, mitä sinä teet?” kysyin pelon vallatessa koko vartaloni. Henry naurahti pienesti. Naurahti?
”Eikö tullut selväksi? Päätin aloittaa elämän puhtaalta pöydältä. Sinä olet ystäväni. Sinulla on oikeus tietää ,ennen kuin..”
Nielaisin kuuluvasti. Ennen kuin mitä?
”Saisinko minäkin tulla hiekkalaatikolle sinun seuraasi?” kysyin ja katsoin sinisillä silmilläni sinua, ruskeahiuksista – ja silmästä poikaa.
”Totta kai”, sanoit ja siirryit hieman, että pääsisin viereesi istumaan. Rakentelit eräänlaista hiekkalinnaa, ja sinulla oli hieno, vaaleansininen haalari päälläsi, ja myssy, jossa oli tummansinisiä kukkia.
”Minkä ikäinen tinä olet?” kysyin sinulta. Katsoit minua.
”Viitivuotias. Tinä?”
”Neljä”, vastasin ylpeästi. Hymyilit hieman.
”Tinulla on hieno haalari”, kehuit vaaleanpunaista haalariani, jonka äiti oli pakottanut minut laittamaan päälleni.
”Kiitot. Tinullakin on hieno haalari”, kehuin. Nauroit iloisesti.
”Teetkö kanstani hiekkakakun?” kysyit ja heilutit punaista ämpäriä. Ilahduin tarjouksesta: olin juuri muuttanut tänne eikä minulla ollut vielä ystäviä, ja nyt näytti siltä, että meistä tulisi ystävykset.
”Toki”, vastasin lähes heti. Täytit ämpärin hiekalla ja ojensit sen minulle. Tartuin siihen, kumosin sen salamannopeasti, ettei hiekka ehtisi valua. Katsoimme hetken toisiamme, ja sitten sinä aloit hakata ämpäriä punaisella pikkulapiolla.
”Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” kailotimme molemmat, ja nostin ämpärin. Luonnos oli onnistunut, ja nyt silmiemme edessä oli kiva hiekkakakku. Katsoimme toisiamme ja aloimme kiljua ilosta.”No, en kylläkään tappanut kaikkia, isäni teki paljon”, Henry oikaisi sanojaan. Naurahdin täristen.
”Isäsi on kuollut, menimme yhdessä hänen hautajaisiinsa”, sanoin pelokkaana. Henry katsoi minua nyt melko tulisesti ja hänen katseessaan oli vihaa.
”En tarkoita sitä tyyppiä, sitä valehtelijaa! Tarkoitan oikeaa isääni, John Wakefieldiä! Vain hän on kertonut minulle totuuden.”
Henry. John Wakefield. Poika ja.. isä? Ei. Ei!
Mmm, what you say?
Mm, that it’s all for the best?
Because it is.“Sinä.. Si-sinä olet ollut paras ystäväni yläkoulusta asti”, yritin pelastaa itseäni tilanteesta. Henry.. Paras ystäväni.. murhaaja.. murhaajan poika.. Tunsin kyyneleitä silmissäni, mutta minähän en varmasti niitä itkisi. Olisin mies.
”Sully…”, Henry lausui nimeni pehmeästi ja kaivoi farkkujensa etutaskusta linkkuveitsen. Värähdin katsoessani sitä.
”Henry, älä..”, rukoilin huokaisten.
”Sully..”, hän toisti taas ja osoitti pienesti veitsellään minua. Kohotin kiväärini.
”Älä pako minua ampumaan sinua!” huudahdin. Minä en haluaisi tappaa häntä, en haluaisi. Välitin hänestä liikaa.
Henry ei edes välittänyt aseesta, jolla häntä osoitin. ”Leikkasin sahalla pastori Fainiltä pään”, hän kertoi minulle kuin olisi sanonut huomisen sään. ”Tapoin Richard Allenin harpuunalla. Pistin jopa Katherinea oksasaksilla Candlewickissä, kun kaikki muut olivat huutelemassa Madisonin perään. Melko jännittävää kamaa, eikö?” hän naurahti huvittuneesti.
”Haluatko, että tapan sinut?” huusin uhkaavammin ja osoitin asettani häntä kohti. Minun olisi pakko, jos se olisi ainoa keinoni pelastua.
”Nonniin, sieltä se sulhanen tulee!” huusin Dannyn ja Boothin kanssa yhtä aikaa, kun sinä tepastelit hymyillen riemuisasti portaita ylös luoksemme. Oli ihana ilma: aurinko paistoi, ja meillä oli sinulle yllätys.
”Tänään on iso päivä”, totesin hymyillen ja nostin pöydältä esiin ison korillisen kaljaa. ”Naisten mielestä hääpäivä on tärkein, meidän miesten mielestä polttarit.”
”Mitäs tämä nyt on?” kysyit ihmeissäsi ja katsoit vuoronperää minua, Dannya, Boothia ja kaljakoria. ”Kolme jätkää ja korillinen kaljaa? Tässäkö ovat minun polttarini?”
”Odotapas”, Danny sanoi naureskellen ja katseli, kun heitin taskustani pienen, tummanruskean rasian sinulle.
”Se on meiltä kaikilta”, Booth sanoi, kun availit rasiaa.
Ilmeesi oli erinomainen, kun sait avattua rasian. Siellä oli muutama pieni kalanpää. Ne olivat joskus olleet ihan oikeita, eläviä kaloja. Katsoit ensin Dannya ja Boothia, ja sitten minua riemuiten. ”Kalastamaan?” kysyit. Nyökkäsin kulmiani kohotellen. ”Tänään?” varmistit. Iskin sinulle silmää.
”Voi jätkärakkaat”, huokaisit ja pistit rasian kiinni, ”tämä on mahtavaa.”
”Jee!” huudahdin ja löin ylävitoset Dannyn, Boothin ja viimeiseksi sinun kanssasi, kun olin laskenut kaljakorin maahan.
”Rakastan kalastamista”, totesit onnellisena. Nyökkäsin. Totta kai minä sen tiesin.
”Jopa tämä maakrapu tulee mukaan”, Danny sanoi ja tönäisi hellästi Boothia. Booth naurahti ja halasi kanssasi pikaisesti. Tämä oli tätä meidän jätkien touhuja: pikaiset halaukset, ei naisten pitkiä halauksia.
”Keitä lähtee mukaan?” kysyit minuun katsoen. Kaippa arvasit heti, että minä olin tässä touhussa se johtaja: tunsin sinut parhaiten.
”Vain me sulhaspojat eli minä, Danny, Booth ja Malcolm, joka on neuvottelemassa herra Wellingtonin kanssa, ja tämä kaljakori, sekä Muffin”, selitin. Henry kohotti kulmiaan.
”Muffin?” hän kysyi ihmeissään. Vilkaisimme Dannyn kanssa toisiamme nopeasti ja purskahdimme nauramaan. Muffin oli eräänlainen puhallettava nainen, hieman niin kuin seksilelu, vaikken käyttänytkään sitä niihin tarkoituksiin. Me ainoastaan aina jätkien kanssa pilailimme sillä.
”Sittenpähän näet”, sanoin salaperäisesti ja halasin sinua pikaisesti.Henry naurahti pilkallisesti. ”Muistatko ne rahat, mitkä löysimme? Ne olivat Marty-sedän. Hän olisi pelastanut niillä Malcolmin panimon. Hän halusi olla iso sankari, pelastaa päivän.. Hah, halusin vain että Mal löytää rahat, nähdä mitä tapahtuu.. Hänhän teki hyvää olutta?”
Tajusin että hän oli satuttanut Malcolmiakin. ”Senkin paskiainen!” huudahdin ja tein elämäni yhden suurimmista ratkaisuista: painoin kiväärini liipaisinta. Henry kuolisi, mutta ehkä hän ansaitsisi sen. Hän oli paha. Paha ja paras ystäväni..
Mutta kivääri ei ampunutkaan häntä. Minulla ei ollut luoteja. Laskin kiväärini alas peloissani ja tuijotin sitä hetken, ja käänsin sitten katseeni Henryyn. Hän heilutteli punaisia luoteja kädessään. ”Sori”, hän sanoi pilkallisesti. Katsoin häntä ja nostin asetta niin, että voisin lyödä häntä sillä. Hän käveli askeleen eteenpäin, kohti minua, puukko yhä osoittaen minua. ”Hei isä!” hän tervehti ja mukamas puhui jollekin selkäni takana. ”John Wakefield on aivan takanasi”, hän sanoi minulle ja hymyili hieman. Tuhahdin turhautuneena.
”Kuinka typeränä pidät minua?” kysyin pilkallisesti.
”Melko typeränä”, kuului miesääni takaani. Jäädyin sekunniksi, ja käännyin sitten katsomaan taakseni.
John Wakefield seisoi takanani hymyillen ilkeästi, heilutellen pyssyään. Olin aikeissa lyödä häntä kiväärilläni, mutta Henry riisti sen vaivihkaa kädestäni, työnsi linkkuveitsen selkääni, kietoi kätensä kurkkuuni, etten pääsisi pois.
”Kiitos, että kutsuit minut. Minulla on ihan hiton hauskaa! Kai sinullakin on?” kiittelin ja katsoin sinua. Olin melkoisessa humalassa, mutta tajusin silti vielä jotain.
”Totta kai, paras kaveri”, sanoit hymyillen. Halasin sinua pikaisesti.
”Bestis. Ollaan kuule me parhaita ystävyksiä ainiaan.”
”Ainiaan”, lupasit minulle.Kipu oli tuskainen, tuska viilsi koko vartaloani, kun hän piteli minua kovaotteisesti kurkusta ja piti puukkoa sisälläni. Rimpuilin hetken, mutten pystynyt pakenemaan todellisuutta. Henry oli pettänyt minut.
En voinut uskoa sitä.Äännähtelin vielä hetken. ”Et olisi saanut iskeä silloin joskus Trishiä”, Henry kuiskasi korvaani ihmeen hellästi ja väänsi puukkoa selässäni. Parkaisin kivusta ja lysähdin sen jälkeen maahaan. Olin jo kuollut ennen kuin ehdin kaatua kunnolla maahan. Olin kuollut Henry Dunnin kädestä.
Mmm, what you say?
Mm, that it’s just what we need?
You decided this.
What you say?
What did you say?
Ransom notes keep falling out your mouth,
Mid-sweet talk, newspaper word cut-outs…
Soundtrack =
musiikkivideo Sullysta&Henrystä, kappale on Hide & Seek by Imogen Heap. Nuo sanat, jotka laitoin tähän, sopivat mielestäni ihan hyvin..
Sullyn kuolema < tämäntyylisestihän se tässäkin menee, hieman muokkailin..
Kommenttia?
