Kirjoittaja Aihe: Aku Ankka, Iines Ankka ja ystävänpäivän katastrofi, S, draama, angst, Iines/Aku  (Luettu 2199 kertaa)

Sirina Black

  • Master Snape's slave
  • ***
  • Viestejä: 4 176
  • Psychotic and dramatic and that is that.
Nimi: Iines Ankka ja ystävänpäivän katastrofi
Kirjoittaja: Sirina Black
Fandom: Aku Ankka
Ikäraja: S taitaapi olla ihan sopiva ikäraja
Genret: drama, angst
Paritukset: Iines/Aku
Varoitukset: Ei ole
Vastuuvapautus: En omista hahmoja enkä paikkoja, vaikka kieltämättä se olisi himputin hehkeetä. Mutta en syntynyt Walt Disneyksi enkä yhdeksi hänen perillisistään, joten unelmaksi jäi nekin rikkaudet.
Yhteenveto: Jos yksi asia menee pieleen, niin menee kaikki muutkin.
A/N: Ensimmäinen kirjoittamani Aku Ankka -ficci ikinä. Joskin aina on ollut mielessä kirjoittaa tätä fandomia, mutta vasta nyt sain itseäni otettua niskasta kiinni. Osallistuu Ystävänpäivähaaste II, Fandom10 sekä Multifandom -haasteisiin fandomilla Aku Ankka. Pyytelen anteeksi, jos ficistä löytyy pieniä tai suurempiakin asiavirheitä (en tiedä kuinka kaukana Ankkalinna on Mummo Ankan tilasta, joten...).

Hauskaa ystävänpäivää kaikille!


14.2. Rakas päiväkirja.

Jälleen ystävänpäivä ja jälleen totaalisen kamala katastrofi. Onhan hän omalla tavallaan suloinen kun yrittää järjestää minulle yllätyksiä, mutta jostain kumman syystä hän ei koskaan opi muistamaan edellisten vuosien mokailujaan. Joten... Tämäkin ystävänpäivä meni pilalle, vaikka alkoikin niin ihanasti auringon paistaessa ja lintujen laulaessa kauniisti pihapuuni oksilla. Odotin niin paljon tältä päivältä, etenkin kun Aku eilen illalla soitti ja pyysi olemaan valmiina kymmenen aikaan aamulla kun hän tulee noutamaan minua yllättääkseen minut. Ja alkuun kaikki sujuikin melko hyvin. Jos ei oteta huomioon Akun myöhästymistä.

Voih, kaipa minun täytyy kertoa miten kaikki menikään...


Kello lähestyi puolta yhtätoista eikä Akua vieläkään näkynyt eikä kuulunut. Katselin kiukkuisena vaaleanpunaista seinäkelloani (sain sen Hannulta syntymäpäivälahjaksi viime vuonna) enkä voinut olla mielessäni kiroamatta Akun töppäilyjä ja myöhästymisiä. Unohdin sopivasti, että olen itsekin melko usein myöhässä tunnin tai kaksi, vähintään. Mutta se ei nyt olekaan pointtini, miesten ei vain sovi myöhästellä tapaamisista niin kuin naisten sopii, naisten kun on vaikeampi keksiä mitä pukea päällensä tärkeinä päivinä (ja, no aina).

Vilkaisin ikkunasta ulos ja näin kuinka savuttava punainen auto ajoi porttini eteen. Irvistin inhosta, en voinut käsittää miksi Aku ei voinut ostaa uutta autoa, vaikka usein hänelle siitä olinkin sanonut (ei siinä, ettenkö olisi pitänyt 313:sta, mutta se oli vanha ja risa eikä toiminut kunnolla koskaan). Sillä yleensä aina kun olimme lähdössä Akun autolla jonnekin, päädyin työntämään sitä milloin missäkin paikassa (edellinen kerta on edelleenkin mielessäni hyvin selvänä enkä mielellään halua edes ajatella sitä).

Ennen kuin Aku ehti edes ovelleni saakka, olin jo avannut sen ja katsoin kiukkuisena häntä, mutta kuten yleensäkin, hän ei tajunnut kiukkuani vaan oli innostunut jostain aivan muusta. Asia tietenkin häiritsi minua yllättävän paljon, sillä aina kun Aku oli jostain innoissaan, kaikki meni pieleen ja täydellä varmuudella niin kävisi nytkin. Huokaisin raskaasti. Elin toivossa, että olisin edes kerran väärässä tuntemuksineni (turha toivo, vaikka itse niin sanonkin).

Samalla hetkellä kun olin astumassa autoon sisään, Hannu saapui paikalle, uudella autollaan (jälleen uusi arpajaisvoitto, jota hän ei malttanut olla esittelemättä). Aku totta kai suuttui hirveästi ja alkoi mesota, kuten aina heidän kohdatessaan, Hannulle siitä, että tämä yritti ryöstää hänen tyttönsä. Tunsin suurta halua vajota maan alle, etenkin kun Ankkalinnan naisyhdistyksen varapuheenjohtaja rouva Vaakku päätti juuri samalla hetkellä kävellä taloni ohitse. En muista, että olisin koskaan nähnyt hänen kasvoillaan niin halveksivaa ilmettä minua kohtaan kuin juuri sillä hetkellä.

Ilmeisesti Aku on viime vuosina kuitenkin oppinut minusta jotain sillä nähdessään kireän ilmeeni, hän käänsi selkänsä Hannulle ja astui autoon (onneksi, en olisi jaksanut kuunnella sitä mesoamista yhtään sen pidempään). Olisin halunnut kysyä Akulta minne hän oli viemässä minua, mutta pidin kuitenkin suuni kiinni (ja tämä johtui vain siitä, että olisin voinut möläyttää jotain epäystävällistä, joka sitten olisi pilannut ystävänpäiväni totaalisesti). Ja kyllähän se ilman kyselemistäkin selviäisi aikanaan.

Olimme ajaneet suunnilleen puolen tunnin verran (ja onnekseni täytyy sanoa, ettei 313 ollut kertaakaan sen matkan aikana edes temppuillut, mikä sai mieleni piristymään kummasti) ja saavuimme eräälle tutulle niitylle, lähelle Mummon maatilaa. Olimme viettäneet niityllä moneenkin otteeseen piknikkejä Akun ja myös muiden kanssa. Hieman ihmettelin miksi olimme sinne ajaneet sillä olisihan Ankkalinnassakin ollut ihan soveltuvia niittyjä retkeilyyn, mutta olin päättänyt olla kyseenalaistamatta Akun ideoita.

Pahat aavistukset kuitenkin velloivat sisälläni vaikka kuinka yritin itselleni sanoa, ettei mikään voisi mennä näin kauniina päivänä pieleen. Aurinko paistoi, linnut lauloivat kauniisti eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan kun Aku kantoi eväskorin ja viltin erään vaahteran luokse. Herrasmiesmäisesti hän kieltäytyi avustani (ja olin siitä hyvin, hyvin yllättynyt, mutta en väittänyt vastaankaan) levittäessään vilttiä puun juurelle ja asetellessaan erinäisiä herkkuja sisältäviä rasioita keskelle vilttiä. Vesi herahti kielelleni tajutessani, että Aku oli hankkinut kaikkia lempiherkkujani, aivan pelkästään meitä kahta varten. Oli suklaakakkua, appelsiinimarenkeja ja lohivoileipiä. Ja voi, porkkanakakkua, joka oli ehdoton suosikkini kaikista. Olisin voinut hyppiä riemusta, jos se vain sopisi luonteelleni.

Akun suunnitelmat osoittautuivat melko yksinkertaisiksi, mutta kuitenkin miellyttäviksi. Piknikin jälkeen kävisimme tervehtimässä Mummoa ja Hansua, jonka jälkeen ajaisimme takaisin Ankkalinnaan, vaihtaisimme vaatteemme ja siirtyisimme viettämään iltaa erääseen Roope-sedän omistamaan ravintolaan (kieltämättä hieman ihmettelin mistä Aku oli saanut niin paljon rahaa, että pystyi edes ajattelemaan ravintola Terhoon menemistä, mutta kerrankos sitä hieman tuhlailisi ja olinhan antanut viikkokausia pieniä vihjeitä missä haluaisin iltaa viettää).

Aloin jo pikkuhiljaa uskoa, että pahat aavistukseni olivat vain kuvitelmaa, olimmehan istuneet jo pari tuntia vaahteran juurella eikä mitään ollut tapahtunut, ellei laskettu sitä, että Aku oli vahingossa kaatanut oman Sihi-juomansa maahan. Olisihan minun pitänyt tietää, ettei mikään ollut niin varmaa kuin epävarma. Ensimmäiset merkit katastrofin syntymisestä oli tummat pilvet, joita alkoi kertyä taivaalle. Aku kuitenkin totesi, ettei sadetta olisi tiedossa (hän oli soittanut sääasemalle ja kysynyt asiasta) ja tummat pilvet kuulemma häviäisivät ajan myötä. En uskonut sitä, mutta päätin antaa asian olla, koska kerrankin melkein kaikki oli sujunut kuin unelma.

Seuraava merkki katastrofista oli ensimmäiset sadepisarat, jotka alkoivat tippua pilvistä, joiden Aku sanoi katoavan ajan myötä. Ei minua pieni sadekuuro haittaisi, mutta pienestä kuurosta syntyi kaatosade, joka on totaalisen eri asia kuin pieni kuuro. Kiehuin kiukusta Akun kerätessä kiireellä eväitämme koriin. Olin kuitenkin valmis antamaan anteeksi (ja kyllä tiedän, ettei Akun vikaa ole jos sääasemalta väitettiin jotain sellaista mikä ei sitten pitänytkään paikkaansa) kunhan pääsisin nopeasti sisätiloihin kuivattelemaan (minulle kun ei ole halua sairastua).

Joten lähdimme ajamaan Mummon luokse, onneksi ajomatkaa ei ollut kuin pari kilometriä. Tai onneksi ja onneksi. Olin kehunut 313:sta liian aikaisin. Auto päätti sanoa työsopimuksensa irti kesken kaiken eikä se suostunut Akun suostutteluista ja kiroamisista huolimatta käynnistymään millään. Aloin saada tarpeekseni koko ystävänpäiväsuunnitelmasta ja ystävänpäivästä (ensi vuonna vietän koko päivän neljän seinän sisällä vaikka mikä tulisi). Tahdoin vain päästä sisätiloihin, aivan sama minne. Ja juuri silloin Aku muisti, että herra Ärtyisän heinälato oli aivan lähellä eväsretkipaikkaamme.

Jätimme auton paikoilleen ja kiiruhdimme niin nopeasti kuin pääsimme kohti sadesuojaa. Ja unohdimme samalla, että Ärtyisä oli aidannut oman osansa niitystä, etteivät kaiken maailman hampuusit (niin tämä kutsui kaikkia ylimääräisiä henkilöitä) viettäisi aikaansa hänen maillaan. Hyvä kun olimme edes astuneet Ärtyisän niitylle kun minut valtasi kauhea aavistus, että olimme unohtaneet jotain todella tärkeää myöskin siitä millä mies oli niittyalueensa turvannut.

Kerroin asiasta Akulle, joka kuitenkin vain nauroi ja sanoi, että kuvittelen vain kaiken, mutta olin aistivinani hänestä, että sanani huolestuttivat, ainakin jollain tasolla, myös häntä. Ja totta kai, kun yksi asia menee pieleen, menee myös kaikki muutkin asiat totaalisesti vikaan. Minun ei olisi tarvinnut edes katsoa taakseni, koska tiesin ilman sitäkin, että ongelmat olivat vasta alkaneet. Sillä kaipa kiukkuista härkää voi ongelmaksi sanoa. En muista milloin olisin viimeksi juossut niin kovaa kun juoksin tajutessani tuijottavani maata kuopivan härän silmiin (ei tarvinne sanoa, että samalla hetkellä muistin miten Ärtyisä oli suojannut niittynsä enkä yhtään ihmetellyt miksei kukaan koskaan edes yrittänyt leiriytyä miehen maille). Valitettavaa kyllä emme aivan ehtineet päästä ladon luokse vaan jouduimme kliseisesti turvautumaan lähimpään puuhun ja kiipeämään sen oksille...

Niin, rakas päiväkirjani. Ei tarvinne myöskään kertoa, ettemme ehtineet koskaan ravintola Terhoon, sillä istuimme puun oksilla aina siihen saakka kunnes herra Ärtyisä ystävällisesti, sateen päätyttyä, tuli ihmettelemään missä hänen härkänsä oikein oleskeli. Eikä varmaankaan tule yllätyksenä, että herra Ärtyisä ei ollut mitenkään tyytyväinen tajutessaan, että olimme hänen maillaan ilman lupaa, mutta onneksi hän kaikesta huolimatta suostui katsomaan mikä Akun autoa vaivasi (bensa lopussa, ei mitään muuta vikaa).
« Viimeksi muokattu: 11.11.2014 14:33:17 kirjoittanut Beyond »
Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Index librorum prohibitorum.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus.

Sirina Black

  • Master Snape's slave
  • ***
  • Viestejä: 4 176
  • Psychotic and dramatic and that is that.
Vs: Iines Ankka ja ystävänpäivän katastrofi
« Vastaus #1 : 17.02.2010 23:38:48 »
Mustalupiini Ui, jee. Ensimmäinen kommentti... Jei.  ;D Murphyn laki vaan on sellainen..  ;) Jos jokin menee pieleen, niin kaikki muukin tekee niin. Ainakin minulla. Mahtia, että tykkäsit (vaikea ikinä tietää mitä ihmiset tykkää, kun ekaa kertaa jotain kokeilee). Kiitos kommentistasi. <3
Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Index librorum prohibitorum.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus.

Sirina Black

  • Master Snape's slave
  • ***
  • Viestejä: 4 176
  • Psychotic and dramatic and that is that.
Vs: Iines Ankka ja ystävänpäivän katastrofi
« Vastaus #2 : 18.02.2010 18:21:45 »
Minttushka, my darling...  ;D IhQuu, sinä kommentoit ficciini... *hyppii ja pomppii* Eh.  ;D Kiitos kaunis kommentistasi, piristit iltaani huomattavasti. Love you. <3
Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Index librorum prohibitorum.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus.

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 989
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: Iines Ankka ja ystävänpäivän katastrofi
« Vastaus #3 : 25.04.2010 13:05:56 »
voi jee, kerrankin Aku Ankka tarinoita, toka johon olen törmmännyt, kiitos, kiitos.

mä tykkäsin suuresti, näitä pitäis olla enemmän
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Sca

  • cúthalion
  • ***
  • Viestejä: 972
Vs: Iines Ankka ja ystävänpäivän katastrofi
« Vastaus #4 : 25.04.2010 13:13:36 »
AAWW =P

Ensinnäkin, mikä paritus! :D Ihanaihana. Iines ja Aku olivat molemmat omia itseään (mä en siis vieläkään ole varma miten 'oma itsensä' taipuu monikossa mutta sovitaan että se menee noin), ja muutenkin fic oli aivan mahtava. Kävi naurattamaan, kun Aku oli taas niin hellyyttävän tohelo, niin kuin aina. Ja Iines sellainen hieno neiti niinkuin hänen pitääkin olla.
She’s in a long black coat tonight
Waiting for me in the downpour outside
She’s singing “Baby come home” in a melody of tears
While the rhythm of the rain keeps time

tumblr & fics