// Alaotsikko: King Arthur- elokuvaan perustuva, Arthur/Lancelot S
Nimi: Sadepisaroita poskilla
Kirjoittaja: MilzZzu
Fandom: King Arthur leffa tavallaan
-jjb lisäsi fandomin otsikkoon Genre: Romance
Paritukset: Lancelot/ Arthur
Ikäraja: S
A/N: Eka tälainen ficcini, sijoittuu aikaan enen elokuvassa ollutta lopputaistelua. Suokaa anteeksi mahdolliset puuttelliset tietoni.
Arthur rakasti katsoa kun Lancelot miekkaili. Miehen kädet kantoivat varmoina raskaita aseita, hänen jalkansa olivat tukevasti maassa ja kasvoilla oli hurmaavan keskittynyt ilme. Miekka sivalsi kuviteltua vastustajaa ja Lancelot pyörähti keveästi ympäri väistääkseen olematonta vastaiskua. Miehen vartalo liikkui notkeasti, jopa hieman laiskasti. Yksikään mies ei ollut haastanut Lancelotia mittelöön moneen kuukauteen ja mies alkoi selvästi kyllästyä. Pahimpina päivinä Lancelot härnäsi jopa Tristania, joka kesti yllytyksen ilmeettömänä. Tänään Lancelot oli viimein saanut tarpeekseen ja kiivennyt korkealle mäelle taistelemaan yksikseen. Arthur oli seurannut miestä ja istuutunut yksinäisen puun varjoon seuraamaan taistelua.
Ruoho aaltoili hiljalleen voimistuvan tuulen mukana ja Arthur huomasi auringon jo painuvan taivaanrannan taa. Hetken mies vielä katseli Lancelotin käsien varmoja liikkeitä, tämän vangitsevia silmiä ja tummia kiharoita jotka alinomaan valuivat miehen kasvoille. Arthur olisi voinut istua kukkulan laella ikuisesti, ihastella miehen tanssinomaisia liikkeitä ja unohtaa kaiken mieltään painavan. Arthur tunsi itsensä vanhaksi ja Lancelotin seurassa tuo tunne katosi. Miehen ilkikurisuus ja rento olemus saivat Arthurinkin rauhoittumaan. Joskus, maatessaan yöllä Guineveren vierellä, mies mietti tunteitaan ystäväänsä kohtaan. Oliko kaikki pelkkää syvää kiintymystä, vai oliko mukana ripaus muutakin tunnetta? Sitä tunnetta josta Arthur oli kuullut paljon muttei koskaan itse kokenut. Lancelotin läheisyys sai hänen sydämensä pamppailemaan mukavasti ja ajatukset takkuamaan heti jos mies vahingossa koski sormenpäillään Arthurin käsivartta. Näitä ajatuksia Arhur ei tietenkään lausunut ääneen, vaan piti ne itsellään ja tutkaili niitä kaikessa rauhassa.
Arhur heräsi ajatuksistaan takaisin todellisuuteen kun tunsi pienen vesipisaran nenänpäällään. Pian tuntui kuin koko taivas olisi revennyt, sade kasteli paikallaan ihmettelevän miehen läpimäräksi muutamassa sekunnissa.
”Lancelot! Lancelot, lähdetään sisään tai olemme molemmat huomenna vuoteenomina!” Arthur karjui sateen yli kauempana seisovalle miehelle.
Lancelot juoksi Arthurin luokse leveä virne kasvoillaan. Sade ei näyttänyt haittaavan miestä lainkaan.
”Pitkästä aikaa! Aloin jo pelätä ettemme enää saa sadetta ollenkaan!” Lancelot naurahti eikä ollut kuulevinaan Arthurin hoputuksia.
”Lancelot-kiltti, me kastumme!” Arthur murahti ja yritti suojautua sateelta puun alle.
”Älä ole tuollainen vanha valittaja”, mies hymähti ja veti Arthurin takaisin sateeseen.
”Eiko olekin virkistävää?” Lancelot kysyi iloisena mutta huomattuaan toisen ilmeeen vaikeni heikko hymy huulilla yhä kareillen.
Arthur katseli kuinka Lancelot sulki silmänsä ja antoi sateen valua kasvojaan pitkin alaspäin. Hetken mielijohteesta hänkin sulki silmänsä ja yritti nauttia sateesta. Äkkiä Arhur tunsi jonkun vetävän hänet märälle nurmikolle selälleen makaamaan.
”Lancelot!”
”Arthur!”
”Mitä sinä teet?!”
”Nautin tästä hetkestä.”
Arthur jäi tuijottamaan hämmentyneenä miestä silmiin. Lancelot nosti kätensä ja laski sen vanhemman miehen poskelle.
”Sinä olet niin hirveän vakava! Arthur, me saatamme olla tällä kukkulalla viimeistä kertaa. Tämä saattaa olla viimeinen hetkeni sinun kanssasi, enkä halua tuhlata sitä turhuuksiin. Joten ole kiltti ja lakkaa valittamasta. Olet varmasti seisonut sateessa ennenkin”, Lancelot sanoi vakavana.
”En omasta vapaasta tahdostani . . .” Arthur mutisi mutta Lancelot vaiensi hänet yhdellä katseella.
”Arthur . . . Sinä olet tärkeä minulle. On ihme että me molemmat olemme edelleen elossa, enkä halua enää tuhlata aikaa. Tiedän että sinulla on Guinevere . . . Mutta voitko kertoa minulle yhden pienen asian?”
Arthur nielaisi vaikeasti ja yritti katsoa minne tahansa muualle paitsi Lancelotin silmiin.
”Tottakai. Kysy vain”, mies vastasi.
”Rakastatko sinä minua?”
Arthur vetäisi liian rajusti ilmaa keuhkoihinsa ja alkoi yskiä. Lancelot nousi ääneti seisomaan ja käveli muutaman metrin päähän miehestä. Arthur tajusi loukanneensa nuorempaa miestä ja asteli hetken kuluttua Lancelotin vierelle.
”Lancelot . . .”
”Minä ymmärrän, Arthur. Pahoittelen typerää kysymystäni, se ei selvästikään ollut mieluinen sinulle. Unohdetaan koko asia”, mies mumisi ja pyyhkäisi muutaman vesipisaran poskeltaan. Arthur tarttui Lancelotin käteen ja käänsi miehen ympäri.
”Lancelot . . . Kysymyksesi on vaikea minulle, sillä en vielä tiedä mitä vastata siihen. En ole koskaan kokenut sellaista rakkautta, joten mistä tiedän onko kyseessä rakkaus vai veljellinen kiintymys?” Arthur kysyi hiljaa ja Lancelotin piti höristää korviaan kuullakseen miehen sanat sateen kohinan yli.
”Arthur, niin kovasti kun haluaisinkin vastata kysymykseesi, tekisin väärin jos laittaisin sanoja suuhusi. Minä olen varma tunteistani, olenhan valvonut niiden takia monta kuukautta. Mutta sinä olet aina ollut hidas päätöksissäsi ja minä kunnioitan sitä. Ehkä on parasta että me eroamme nyt, sillä muuten en pysty pidättelemään sanoja jotka niin kovasti haluavat tulla lausutuiksi”, Lancelot sanoi rauhallisesti ja irrottautui Arthurin otteesta. Nuorempi mies hymyili hieman surullisesti ja lähti hiljalleen kävelemään kohti kukkulan vierellä sijaitsevaa kylää. Arthur katsoi hänen menoaan ja tunsi sydämessään omituisen piston. Hämmentyneenä mies jäi seisomaan kukkulalle vielä pitkäksi aikaa.
A/N: Kirjoitusvirheet mahdollisia, olkaa kilttejä ja huomauttakaa niistä. Kommentit olisi ihania, oliko surkea ficci
