Nimi: Solmuja, jotka vain harva saa avattua
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: S
Henkilöt: Cece ja Faith
Fandom: Keeping You A Secret
Tyyli: draama, romanssi, angst, perhesotkuja, pientä pohdintaa
Yhteenveto: ”Sanoin, että hän piirtää sinua. Hollandilla on sinusta kuva lehtiössään.”
Osallistuu: Multifandom- ja omaan aakkoshaasteeseen
A/N Fandomina on siis kirja "Keeping You A Secret" (en tiedä, onko tätä suomennettu). Tämä teksti vaatii oikeastaan kirjan lukemista, koska en selitä asioita, jotka jo kirjassa esiin tulevat. Olen sijoittanut tämän niin, että tämä tapahtuu sen jälkeen, kun Faith ja Holland ovat käyneet Cecen performance-ryhmän esityksessä. En tiedä, tietääkö kukaan edes tätä kirjaa, mutta itse tykkäsin aivan kamalasti ja jotain piti sitten kirjoittaa.
Solmuja, jotka vain harva saa avattua
Moottorin tärinä vaimeni, kun Cece pysäytti auton ja käänsi sen avaimella sammuksiin. Huonekaluliikkeen parkkipaikka huusi tyhjyyttä, kun tyttö nojautui istuimessaan taaksepäin ja katsahti oikealle puolelleen.
Faith tuijotti kasvot valkeine suoraan eteenpäin eikä reagoinut Cecen katseeseen.
”Faith?”
”Hän piirtää sinua.”
”Mitä?”
”Sanoin, että hän piirtää sinua. Hollandilla on sinusta kuva lehtiössään.”
Cece käänsi omankin katseensa kohti tuulilasia ja puristi rattia tiukasti. Sydän löi muutaman kerran tavallista tiheämmin ja suupieli nousi vaarallisesti ylöspäin. Mieli täyttyi hetkeksi silmälasien takaa nauravista silmistä ja niskaan sitaissusta nutturasta, josta törrötti aina muutamia irtonaisia hiussuortuvia.
”Miksi sinä tuon minulle kerroit?”
”Koska se tekee sinut iloiseksi.”
Cece huokaisi ja ravisti päätään. Hänen ei pitäisi. Holland seurusteli, vakavasti, eikä hänellä ollut mitään oikeutta häiritä suhdetta. Mutta hän ei voinut sille mitään: Holland veti hänen huomiotaan puoleensa, katsoi häntä – tai enemmänkin tuijotti – hymyili, otti kontaktia... Ongelmana vain oli, ettei tyttö ilmiselvästi vielä itsekään tiennyt omista seksuaalisista haluistaan, saatika sitten ollut sinut asian kanssa. Se hidasti kaikkea – eikä Cece pitänyt siitä yhtään.
”Faith, tiedät varsin hyvin, että Hollandilla on Seth.”
”Entä sitten? Ei se ennenkään ole sinua häirinnyt.”
Cece mulkaisi ystäväänsä, mutta ilme valahti hänen kohdatessaan Faithin silmät.
”Hei”, Cece kuiskasi hiljaa ja irrotti sormiensa puristusotteen ratista. Hän kohotti kätensä Faithin poskelle ja silitti sitä hellästi. ”Hymyile.”
Faith tuhahti ja vetäytyi pois, nojasi päätään kylmään lasiin. ”Ei huvita.”
”Mikä sinulla taas on?”
”No arvaa.”
Cece tarttui ystäväänsä kädestä ja puristi.
”Kyllä he sinusta pitävät. Mikseivät pitäisi?”
Faith puristi tiukasti takaisin. ”Sinä et tunne heitä. Äitipuoleni on hirveä, hän vihaa minua eikä koskaan halua minua kotiinsa. Eikä Hollandkaan. Isä taas... en tiedä, en jaksa enää miettiä. Minua ei haluta minnekään, äiti on aina niin iloinen, kun saa naamani pois näköpiiristään muutamaksi päiväksi.”
”Faith, tuo ei ole totta ja tiedät sen. Koettaisit mennä heitä vastaan etkä vain taistelisi kaikin voimin vastavirtaan hyväksynnän pelossa. Luottaisit siihen, että he ottavat sinut vastaan.”
He molemmat vaikenivat. Cece rypisti kevyesti kulmiaan ennen kuin irrotti turvavyönsä ja vääntäytyi Faithin syliin istumaan. Tyttö ynähti, mutta ei tehnyt vastarintaa. Cece kietoi kätensä toisen ympärille ja painoi keveitä suudelmia Faithin leukapieleen.
”Sinulla on taas liikaa meikkiä, oi gootti, ei sinua voi suudella...”
Faith hymähti ja käänsi kasvonsa poispäin. ”Älä sitten suutele.”
Cece huokaisi turhautuneena ja pyöräytti kerran silmiään. ”Okei, antaa sitten olla.” Hän jätti kuitenkin käsivarret tytön ympärille.
Faith kiermurteli läheisessä otteessa hetken ennen kuin antoi periksi ja käänsi Cecen kasvot puoleensa. Hän suuteli tätä kevyesti pyytäen samalla hiljaa anteeksi. Cece hymyili vasten suudelmaa, kuiskasi: ”Ei se mitään...”
Kylmä yöilma kiemurteli sisään autoon ja sai molemmat tytöt tärisemään. He painautuivat toisiinsa kiinni ja hakivat syleilystä lohtua mieliensä tummiin pyörteisiin, joille maailma ei tuntunut antavan avainta.
”Miksei Holland pidä minusta?” Faith kuiskasi hiljaa Cecen silittäessä hänen hiuksiaan. ”Miksei hän piirrä minusta kuvia? Mitä olen tehnyt niin väärin, ettei hän pidä minusta, ettei hänen äitinsäkään sidä minua?”
Cece huokaisi ja painoi huulensa hetkeksi tytön poskelle. ”Minä en tiedä, mikä teitä kaikkia vaivaa... Sinä ja Holland olette molemmat ihania ihmisiä enkä käsitä, kuinka ette voi tulla keskenänne toimeen. Ehkä te molemmat ette ole antaneet toisillenne kunnollista mahdollisuutta hyväksyä toista... Vai?”
Faith kohautti olkiaan ja kietoutui tiukemmin Cecen ympärille. ”Minä vain toivoisin, että saisin viimein perheen...”
”Sinulla on perhe, Faith. Ja sinä tiedät sen. Sinulla on äitisi. Ja isäsi ja Holland ja hänen äitinsä. Vaikka se ei välttämättä siltä aina tunnukaan...” Faith tuhahti. ”...sinulla on kuitenkin ihmisiä ympärillä. Sinulla on meidät, Central. Ole kiltti ja hymyili, edes pienesti.”
Cece hymyili ja suuteli Faithia, kun tämä kohotti suupieliään hieman. Huulet painettuina toisia vasten, kylmä auto ei enää tuntunut niin pahalta kuin yksin istuessa. Muutama rekka-auto hurahti heidän ohitseen, mutta muuten liikettä ei juurikaan näkynyt. Taivaalta alkoi hiljalleen putoilla räntää ja pian tuulilasista ei nähnyt enää sisään. Tytöt istuivat kauan hiljaa toistensa syleilyissä ja koettivat ratkaista ihmismielen solmuja, joita vain harva osasi avata.
