Title: Ensimmäinen
Author: sileas
Beta: ei ole
Genre: lyhyt oneshot, angst, drama, kai joku romancekin kun on rakkautta ja äh, vihaan genremeininkejä.
Rating: S
A/N: Hyvin henkilökohtainen tunteidenpurkaus, ehkä sen henkilökohtaisuuden takia tuntuu niin onnistuneelta, että uskaltaa julkaista. Olisi kiva, jos vaivautuisit pari sanaa edes sanomaan, jos luet.
-
Ensimmäinen
Kun näkee yöllä unia jostain, minkä toivoo tapahtuvan. Kun valveillakin muistelee,
elää uudestaan niitä hetkiä. Kun haaveilee, unelmoi. Kun rakastaa edelleen, vaikkei
saisi. Kun on jo toinen, kun on joku, joka rakastaa sinua. Kun ei enää tiedä, mitä
tahtoo ja mitä vain kuvittelee haluavansa. Kun muistaa sen, kuinka itse valitsi näin.
Kun ajattelee, tuntee itse sen kivun, minkä on toiselle aiheuttanut. Kun vihaa itseään
niin paljon, kun tuntee olevansa niin väärässä aina. Kun synti, pahuus ja itseinho sekoittuvat
mielessä ja tunkeutuvat syvälle sisimpään sieluun, minuuteen.
Kuka minä olen, mitä minä tunnen, kuinka minun tulisi tehdä ja olla, en minä jaksa tätä kaikkea, antakaa minun olla!
Pakkanen puuduttaa sormet ja pistelee poskilla. Lumi pöllyää ja jää rasahtelee askelten alla, kuurankukkaset ikkunalaseissa reunustavat maailman, kadun. Tyttö kävelee eteenpäin, ei katso kuin alas, sinne jonnekin asfaltin ja roudan alle yrittää nähdä. Äänet ympärillä eivät havahduta tyttöä ennen kuin - juoksuaskelia. Ei, en käänny, äkkiä sisälle lämpimään. Ei kestä tätä kylmää, kylmää iholla, kylmää mahanpohjassa, tyhjyys täyttyy jäällä. Lämpöiset, vahvat sormet tarttuvat olkapäähän. Kihelmöi. Katse ja siinä se on. Tuttu, turvallinen, vaalea, komea. Salakavalasti ilmestyi niin monen levottoman yön painajaisesta, rakkaudentäytteisestä unelmasta suoraan tytön eteen. Oikeana, elävänä. Verta, lihaa, ihoa, tahtoo koskea ja tietää, ettei se ole vain kuvitelmaa. Se hymyilee ja tyttö ei tiedä miten päin olla. Onnellinen, tuskissaan. Lähellä, kaukana. Kylmä, hehkuva. Tuli sulattaa jäätä, yhtäkkiä kuuma, puna nousee poskille.
"Näytät tosi kurjalta", se sanoo ja hymyilee vielä. Katsoo silmiin. Sen posket punertavat, tyttö miettii vieläkö ne tuntuvat sormissa pehmoisilta, lämpimiltä hellästi hipaistessa.
"En saanut nukuttua", tyttö vastaa, hiljaa ja tahtoo, ettei se kuule äänestä, kuinka onni kuplii vatsassa. Siinä se on, ruumiillistunut onni ja ilo, tytön sydän on liian pieni sille rakkaudelle, mitä haluaisi sille näyttää. Ei, ei saa näyttää mitään. Pitää olla niin kuin olisi ja ei olisi ja ainakin niin kuin ei olisi olevinaan. Tunne on alisteinen tahdolle siinä, tyttö tajuaa, että niin on pakko olla.
"Miksi?"
Mitä sille pitäisi vastata? Koska makasin toisen vierellä, ajattelin sinua, hukuin muistoihin. Kaduin sitä, mitä tein. Tunsin jotain tärkeää lähtevän hajoamaan minun sisälläni, kuin lankakerä purkautuisi, ja kaikki kaunis valui pois, vaikka kuinka olisi yrittänyt tarttua kiinni. Minä en nukkunut, koska kuvittelin itseni sinun syliisi, suudeltavaksi, kosketettavaksi, omaksi. Koska minun oli niin ikävä, koska minun oli niin paha olla. Koska ajattelin, mitä rakkaus on. Koska tajusin mitä se on. Sinä.
"En tiedä", tyttö sanoo, kuiskaa, häpeää. Tietää, ettei se ole unohtanut myöskään. Sen silmissä on vielä jäljellä sitä jotain, se pieni pilkahdus, lupaus. Niin kuin ennenkin, se ottaisi tytön syliinsä, jos tyttö antaisi. Tyttö tahtoo sen syliin, mutta on tehnyt liikaa pahaa, ei tyttö voi enää. Eihän? Ei, ei voi enää. Tyttö lähti itse pois, tyttö valitsi. Tuntuu kuin vatsa kääntyisi ylösalaisin, keuhkot kutistuisivat puoleen, minne kaikki ilma katosi?
"Mitä kuuluu", se sanoo, ettei hiljaisuus olisi liian painostava. Tyttö huokaa, voi kun se tietäisi.
Päivällä kuuluu tuskaa, tuntuu pahalta tehdä väärin, tuntea väärin, rakastaa väärää, tuntuu epätodelliselta olla väärässä paikassa, ruumis muualla kuin minne sydän kuuluu. Hellät kosketukset, jotka eivät tunnu oikealta, sanat, joita tyttö sanoo toiselle. Iso valhe. Päivät, yöt tyttö riutuu ja sen tekisi mieli itkeä. Itse aiheutettu kurjuus tuntuu tuhannesti pahemmalta kuin välttämättömyys tai kohtalon oikku. Kun tietää, että olisi voinut valita toisin, olisi voinut valita oikein, olisi voinut olla vielä onnellinen. Öisin ei saa unta kun ajattelee, rakastaa niin kovasti, ettei elimistö pysty lepäämään. Jos saa unta, nukkuu rauhattomasti, heräilee, luulee kättä ympärillään sen kädeksi, tajuaa ettei se ole sen ja silloin tyttö itkee. Ja unissaan tyttö on onnellinen, kun sydän mieli ruumis ajatus, kaikki on siellä missä pitää. Mutta aina tyttö herää, aina se tuntuu yhtä pahalta.
”Hyvää”, tyttö sanoo, yrittää hymyillä. Se katsoo tyttöä, kulmat kurtistuvat hiukkasen. Tyttö tietää, ettei se usko, ei se usko kuitenkaan kunnolla, se tuntee tytön liian hyvin. Sillä on monen vuoden kokemus, tyttö rakastaa sitä, kuinka se tuntee hänet ihan läpikotaisin, kuinka turvallinen olo tytölle tulee sen seurassa. Sen seurassa tytön ei tarvinnut leikkiä vahvaa, sen kanssa tyttö sai itkeä ja olla heikko. Tyttö tietää, kuinka paljon se kärsi, kun tyttö hylkäsi sen pitkäksi aikaa, lähti pois, tyttö voi vain kuvitella, kuinka paljon siihen sattui, kun tyttö soitti sille ja sanoi, ettei tämä voinut enää jatkua näin.
Tyttö antaisi koko maailman kaikki värit, tyttö antaisi kaikkein kauneimmat äänet, tyttö antaisi ihan mitä tahansa, että saisi ne sanat takaisin. Se seisoo siinä ja hymyilee vähän haikeasti. Tytön kurkussa pala tuntuu tukehduttavalta ja tytön pitää räpsytellä silmiään nopeasti, ettei se näe kuinka paljon itkettää. Tyttö näkee, kun se nostaa kätensä.
”No, nähdään taas.”
Selkä loittonee katulamppujen alla kohti kerrostalojen siluettia, leveä, vahva selkä. Sininen hanki tuntuu heijastavan sen ihan kokonaan siniseksi myös. Tyttö antaa kyynelten tulla, katsoo avuttomana, ei voi enää ottaa sitä omakseen, sulkea syliin ja hukuttaa hellyyteen. Tyttö tietää, että satuttaisi sitä uudelleen, tyttö on tehnyt sen ihan tahattomasti, vahingossa niin monta kertaa ja se tuntuu tuhannesti pahemmalta, kuin se, että tyttöön itseensä sattuu. Kyynelet tuntuvat lämpimiltä posken ihoa vasten, mutta vain hetken, tytön nenä valuu, tyttö haukkoo henkeä, nikottelee, niiskuttaa ja sopertaa.
”Kyllä se menee ohi, se menee ohi, tulee joku uusi, joku yhtä tärkeä, joku uusi, kyllä se menee ohi, menee ohi, tulee joku yhtä tärkeä vielä, kyllä se menee ohi, ihan varmasti menee ja tulee joku yhtä tärkeä.”
Tyttö tietää, ettei tule.
-
A/N: Sana on vapaa.
