Kirjoittaja Aihe: Tilanteen hallitsija (Remus/Regulus, K11, LW8)  (Luettu 936 kertaa)

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 731
    • H.E.R. – Things In Focus
Title: Tilanteen hallitsija
Pairing: Remus/Regulus
Rating: K11
Genre: drama, angst, romance
Summary: Kun Regulus tutustuu Siriuksen vangitsemisen jälkeen paremmin Remusiin ja kuolonsyöjiin, hänen elämänsä täyttää vain yksi ja ainoa mies. Miten kuitenkaan voi selvitä rakkaudesta, jos olet toiselle olemassa vain silloin, kun tämä haluaa?
A/N: Hatusta nostettua-haasteessa sain paritukseksi Remus/Reguluksen ja ikärajan K11. LW8 saamani kappaleen myötä syntyi tämän idea, jota kirjoittelin vähän vaihtelevalla menestyksellä. Tarina kuvastaa riippuvuudesta toiseen ihmiseen ja siitä, kuinka helposti elämä muuttuu sen takia. Kirjoitettu Reguluksen näkökulmasta, lyriikat lopussa.


Tilanteen hallitsija

27.11.1982

Se oli hyytävän kylmä ollakseen lauantai-ilta. Töissä meni hyvin, vaikka sain vieläkin syyttäviä katseita osakseni. Tuo on Regulus Musta, hänen isoveljensä joutui Azkabaniin murhattuaan kolme ihmistä! Mutta olen oppinut olemaan välittämättä siitä. En ole niin kuin Sirius. Olen paljon parempi ja onnistunut elämässäni paremmin.

Joka tapauksessa, oli niin hemmetin kylmä, että päätin pistäytyä läheiseen baariin. Se oli niitä alamaailman baareja, joissa tapaa kuolonsyöjiä enemmän kuin missään muualla Englannissa. Tänäänkin jo pelkän tiskin ympärillä istui viisi kuolonsyöjää. Sain jokaiselta melko huomaamattoman nyökkäyksen, joihin vastasin samalla tavalla. Koskaan ei voi olla liian varovainen.

Kun olin ehtinyt tilata ensimmäisen olueni, alkoi suloistakin suloisempi hidas kappale. Sellainen, mikä soi sellaisissa leffoissa, jotka oikeasti koskettavat raaempaakin miestä. Katsoin naista, joka istui vieressäni. Hän oli kaunis, hiukset tummanruskeat ja pitkät, silmät kirkkaan vihreät. Olin jo avaamassa suutani, kun mies astui meidän väliimme. Hän vaikutti oudon tutulta. Harmaat hiukset, muutama arpi kasvoissa… Remus Lupin! Osaisinpa edes kuvailla reaktiotani, kun tajusin, että katsoin Siriuksen entistä parasta ystävää suoraan kasvoihin! Remus oli muuttunut niin paljon vanhemman, kypsemmän näköiseksi, että ihan pelotti. Hän katseli minua halveksuen.

”Hei Regulus”, Remus totesi äänellä, joka ennakoi vain huonoa. Vilkaisin naiseen, joka katsoi vuorotellen minuun ja Remusiin.
”Remus, mitä mies?”
Remus kuiskasi naisen korvaan jotain, ja tämä lähti vapauttaen tuolinsa. Remus istuutui sille ja katsoi minuun.
”Asiat ovat vähän muuttuneet viime ajoista, pikkuveli”, hän sanoo katsoen tiukasti silmiini. Hän sanoo minua pikkuveljeksi, niin kuin kouluvuosinakin. ”Minä olen nykyisin alamaailman johtoasemassa. Minua kunnioitetaan, minulle ei vittuilla tai sanota vastaan. Ymmärrätkö? Kuulen kaikesta, mitä aiot. Minä hallitsen nykyisin.”

Nyökkäsin ihmeissäni. Mitä ihmettä viimeisen vuoden aikana on oikein tapahtunut? Luulin olleeni perillä alamaailman asioista, mutta siellä onkin tapahtunut jotain erityisen outoa. Missä oli se kypsä ja kunnollinen Remus, joka vannotti minua lukemaan hyvin S.U.P.E.R-kokeisiin? Kuka oli tämä vahvalta ja todelliselta kuolonsyöjältä vaikuttava Remus?

Remus jäi istumaan kanssani ja tarjosi illan aikana varmaan neljä tai viisi olutta. Puhuimme kaikesta, mitä viimeisen vuoden aikana on tapahtunut. Mitä tapahtui sen jälkeen, kun Sirius tuomittiin Azkabaniin. Remus vaikutti tunteettomalta. Päättelin itse, että hän muuttui tuollaiseksi, kun menetti kaikki kolme parasta ystäväänsä kerralla.

”Sinä et taida vielä kuulua kuolonsyöjiin, vai kuulutko?” Remus heitti vähän ennen kuin olin lähdössä. Vedin takin päälleni ja katsoin häntä.
”En. En kuulu.”
”Haluaisitko?”
”Haluaisin”, sanon, mutta jatkan heti perään. ”Ja samalla en. En tiedä. Kannattaako se?”
”Tietenkin”, Remus sanoo ja katsoo minua kuin tyhmää. Hän kaivaa taskustaan suorakulmion muotoisen paperin. ”Tule käymään luonani huomenna. Aamulla, kymmenen aikaan.”
Nyökkään ja Remus katoaa muiden ihmisten joukkoon.

28.11.1982

Remusin koti oli pieni kaksio keittokomerolla ja kylpyhuoneella varustettuna. Hän tuli avaamaan oven, mutta katosi toiseen huoneeseen, kun jäin ripustamaan takkiani naulakkoon. Löysin hänet parvekkeelta polttamassa tupakkaa, kädet rennosti kaiteella nojaten.

Seisoimme siinä pitkään, varmaan tunnin, puhumatta sanaakaan. Remus poltti kaksi tai kolme tupakkaa ja seisoin vieressä nauttien tupakan savusta. En polttanut, mutta rakastin tupakan hajua. Varsinkin sitä, jossa oli mintun vivahde. Kolmannen sätkän jälkeen Remus kääntyi katsomaan minuun, ensimmäisen kerran koko aamun aikana. Hänen katseensa oli synkkä, iloton. Toinen kulma oli kohonnut ja kadonnut ylipitkien hiusten alle. Ja sitten hän suuteli minua suoraan suulle.

Yllätyin. Olin vähällä kaatua, mutta otin tukea kaiteesta. Suljin silmäni ja avasin suutani enemmän vastaten Remusin suudelmaan. Hän oli taitava suutelija. Kaikki tytöt häviävät hänelle, ehdottomasti. Kun Remus irrottautui, katsoin häntä hämmentyneenä. Hänen silmiinsä oli syttynyt ihmeellinen kiilto.

”Tiesitkö, kuinka paljon saat ja kuinka vähän menetät, kun liityt kuolonsyöjiin?” Remus kysyi haastaen. ”Sinua kunnioitetaan, koska olet kuolonsyöjä. Sinä voisit olla kuten voittaja, kuten me. Kuka edes pitää luusereista, häviäjistä? Elämäsi voisi olla helppoa, mukavaa. Aivan kuin eläisit unelmaa.”
”En voi liittyä kuolonsyöjiin ihan tuosta vain”, sanoin. Remus vakuutti minut hetkessä. Suudelmalla. Hänen ei olisi tarvinnut sanoa sanaakaan, vain suudella ja olisin suostunut heti tekemään mitä hän vain halusi.
”Sen takia sinä tunnetkin minut”, Remus sanoi ja iski silmää. Se oli täydellinen silmänisku. Sellainen hidas, jonka varmasti ehtii näkemään, mutta joka on huomaamaton muille.
”Niin”, sanon ja katson pihalle.
”Puhun tästä jollekin Voldemortin luottohenkilölle. Voisin vaikka lyödä vetoa, että olet hänen riveissään jo ensi viikolla.”
”Kiitos. Voinko tehdä jotain vastapalvelukseksi?”
”Itseasiassa voit”, Remus sanoo ja lähtee parvekkeelta. ”Tee kaikki, mitä pyydän sinua tekemään.”

03.12.1982

 Sain tänään kuolonsyöjien merkin vasempaan käteeni. Se kirvelee ja on kosketusarka, mutta niin kai sen kuuluukin olla. Remus ei ollut paikalla, vaikka olisin halunnut hänet sinne. Hänen ansiostaan olin siellä, hänen ansiostaan minulla oli kädessäni pimeän piirto. Se on hieno, juuri sellainen kuin ajattelinkin sen olevan. Ja juuri sellainen, minkä olen nähnyt muiden kuolonsyöjien käsissä. Kaikki tosin olisi ollut paljon hienompaa, jos Remus olisi ollut paikalla.

04.12.1982

Remus kutsuu minut luokseen. Olisin voinut juosta sinne pää kolmantena jalkana vaikka heti, mutta hillitsen itseni ja tulen sovittuun aikaan. Remus laittaa minut istumaan pienen keittokomeronsa tiskille. Oloni on hieman epämukava, mutta yritän unohtaa oloni ja keskittyä Remusiin. Hän käskee minun nostaa hihani ylös. Kun nostan ne, hän katselee tarkkaan pimeän piirtoani. Kun hän ottaa käteni omaansa, tunnen kiihottuvani. Hemmetti, hän vaikuttaa minuun ihan liian vahvasti!

Sitten suutelemme. Näykin hänen ylähuultaan, hän minun. Riisun Remusin paidan ja puren häntä olkapäähän. Remus äännähtää tyytyväisenä ja tajuan, että hän hallitsee minua. Minä olen voimaton hänen edessään ja olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta saan olla näin hänen lähellään.

En saa jäädä yöksi, vaikka pyydän. Remus lähettää minut kotiin yhdeltä yöllä. Kellonaika ei haittaa, ilmiinnyn kotiin hetkessä, mutta olisin halunnut käpertyä hänen viereensä, tuntea hänen alastoman vartalonsa omaani vasten. Olisin halunnut olla vain hänen koko yön.

06.12.1982

Remuksesta ei ole kuulunut hetkeen mitään, enkä saa ajatuksiani irti hänestä. En voi olla muistamatta hänen huuliaan, hänen silmiään, niitä äännähdyksiä. Olen jatkuvasti varpaillani, odotellen puhelua, kirjettä, mitä tahansa. Mitä tahansa, joka liittyisi Remusiin.

Lopulta en enää kestä. Minun on pakko nähdä hänet. Aivan pakko. Vedän takin niskaani ja kengät jalkaan. Ulkona on hyytävän kylmä, lumihiutaleet peittävät maata. Ilmiinnyn Remusin asunnolle. Näen ikkunassa paistavan valon ja huokaisen helpotuksesta. Hän on kotona. Menen sisälle ja nousen portaat oikeaan kerrokseen. Soitan ovikelloa käsi täristen. Hengitän katkonaisesti, osittain jännityksestä, osittain innostuksesta. Osittain lämmön kaipuusta, Remusin kaipuusta.

Remus avaa oven ja katsoo minuun. Hän katsoo pitkään, vailla tunnetta. Hänen silmiensä takana on pelkkää tyhjää. Yllätyn, mitä on tapahtunut?
”Mitä sinä täällä teet?”
Remusin ääni on yhtä kylmä kuin hänen silmänsäkin. Se on kuin isku päin kasvoja.
”Halusin nähdä sinut”, sanon ja yritän kuulostaa itsevarmalta, kuin olisin tilanteen herra. Vaan kun en ole.
”Sinä lupasit tehdä kaiken, mitä haluan”, Remus sanoo. ”Minä en pyytänyt sinua tänne, helvetti soikoon. Häivy.”
”Minä…”
”Häivy”, Remus painottaa ja sulkee oven. Nojaan seinään ja valun sitä pitkin istumaan. Aivan kuin niskaani olisi kaadettu ämpärillinen jääkylmää vettä, aivan kuin minut olisi heitetty pohjattomaan kuiluun. Remus yllätti minut.

12.12.1982

Makaan kotona, kukaan ei kaipaa minua. Koko viikon aikana kukaan ei ole soittanut, kukaan ei ole lähettänyt kirjettä tai tullut käymään. Minut on unohdettu. Remus on unohtanut minut.

Sitten joku soittaa ovikelloa. Uskon kuulleeni harhoja. Miksi nyt, miksi viikon päästä? Nousen hitaasti ylös ja ovikello soi uudelleen. Kävelen ovelle ja avaan sen. Siinä hän seisoo, hiukset ehkä hieman harmaampina kuin ennen, mutta silmissä jälleen lämmin katse. Minun Remukseni.
”Niin”, totean, kun Remus kävelee sisälle odottamatta kutsuani. Suljen oven ja siinä olevan turvalukon ja käännyn katsomaan häntä. Remus katselee minua aikansa, tutkailee likaisia hiuksiani, rypistyneitä vaatteitani ja muutenkin rähjääntynyttä olemustani.

Remus taluttaa minut sanaakaan sanomatta suihkuun, riisuu vaatteeni ja pesee hiukseni. Olen kuin toimintakyvytön pikkupoika, joka ei pysty tekemään mitään itse. Aivan kuin olisin jossain muualla kuin juuri suihkukopissa Remusin kanssa. Kuin katsoisin katonrajasta koko tilannetta.

Remus pukee minut puhtaisiin vaatteisiin ja vie minut keittiöön. Hän tekee voileivän niistä tarvikkeista, jotka eivät ole homehtuneita tai muuten huonontuneita. Syön hänen valvovan silmänsä alla. Remus tutkailee minua arvioiden. Kun olen saanut syötyä, hän tulee ja suutelee minua. Hänen makunsa on aistit huumaava. Hänen tuoksunsa lamauttaa ajatuksenkulun. Haluan häntä, vain häntä.

Remus ei kuitenkaan suostu siihen. Hän on tilanteen herra, en minä. Hän hallitsee minua, tätä tilannetta, kaikkea. Hän hallitsee minua.

Weezer – King

 One night at the disco I wanted to dance slow
I saw a sweet baby, such a fine lady
I walked up to ask her, but some dude just grabbed her
I told him to back off, cut me some slack off
I see you come here, drinkin' that cheap beer
Act like you own it, I can't condone it
You show me now respect, you got to get off it
You got to get with it. Time for a swift kick
You see, I own this town. You best not come around.
If you wanna get by, then cool it down.
If you wanna start something, know one thing: I'm king.
If you wanna mess around like that, that's just how it is.
If you wanna get by, then mind your biz.
If you wanna start something, know one thing: I'm king.

You wanted attention and did I mention:
Nobody likes you, except for the losers
You made a whole army, an army of babies
Some of them stupid, some of them crazy
Pick up your action, act like a grown man
Look at the winners, you can be like them
Life is so easy, pleasant, and dreamy
If you get off me, if you get with me
You see I own this town. You best not come around.
If you wanna get by, then cool it down.
If you wanna start something, know one thing: I'm king.
If you wanna mess around like that, that's just how it is.
If you wanna get by, then mind your biz.
If you wanna start something, know one thing: I'm king.

You can't break me
Never take me
That's just how it is
You can't break me
Never shake me
Clear out of my biz
« Viimeksi muokattu: 29.04.2013 09:32:55 kirjoittanut Frederica »
And it feels like his new life can start
And it feels like heaven.

Roshwua

  • Vieras
Vs: Tilanteen hallitsija
« Vastaus #1 : 15.11.2009 12:23:19 »
Mm mm. Enpäs ole hirveästi tätä paritusta lukenut, mutta pakko myöntää, että se toimi.

Oliko tarina AU? Nimittäin minua häiritsi, että Reguluksen olisi jo kuulunut kuolla... Remus kuolonsyöjänä (eikö?) sitten taas toimi ihan hyvin, sillä olit mahduttanut aika selvät perustelut sille: kolme ystävää kuollut, mitä muuta jo valmiiksi nääntyneeltä ihmissudelta voisi odottaa. Remus toimi hyvin myös ns. tuollaisena pomottajana, vaikka olenkin tottunut lukemaan hänestä pehmeänä ja rauhallisena.

Idea oli mahtava ja kosketti minua myös henkilökohtaisella tasolla. Mutta kuten MoaningMurtlekin sanoi, tämä oli mielestäni vähän liian lyhyt ja joitain kohtia olisi saanut kuvata pidemmin. Toimihan tämä näinkin, ei siinä mitään, mutta paljon syvällisemmän ja ajatuksia herättävämmän tästä olisi saanut pidemmällä tarinalla. Nyt kävi vain oikeastaan niin, että Regulus kävi tapaamassa Remusta, hänet torjuttiin, hän pohti tunteitaan ja sitten oltiinkin jo lopussa. Kaipasin myös lisää lohduttomuutta, mutta ehkä se sitten taas johtuu omista mieltymyksistäni... : D

Teksti oli helposti ymmärrettävää ja selkeätä, samalla myös kaunista ja tunnepitoista. Tykkäsin hirveästi päiväkirjatyylisestä jaottelusta, se toi Reguluksen henkilökohtaisia tunteita paremmin esiin ja teki tästä helpommin lähestyttävän. Kuuntelin myös tuota kappaletta, ja olet mielestäni onnistunut täydellisesti sen lyriikkojen osalta!

Kaiken kaikkiaan ihana ja eräällä tavalla jopa opettava ficci, kiitän tästä lukukokemuksesta!