Title: Vesipisaroita
Author: LND
Genre: Angst, Deathfic
Pairing: Tulkinta vapaa [?/Draco]
Rating: S
Disclaimer: J. K. Rowling on luonut Harry Potter -maailman sekä siihen kuuluvat paikat, hahmot yms.
Warnings: Kuolema, joho sisältyy hitunen verta
A/N: Haasteet patistivat kirjoittamaan eivätkä tulokset ole kaksisia. Ajattelin Dracon päähenkilöksi, toisesta en ole niin varma (Harry?). Kammoksun tapahtumia, mutta yritän aina ujuttaa niitä sekaan. Siitä voi saada jäykän mielikuvan. Deathficit ovat useimmiten kakki samanlaisia, eikä tämäkään eroa paljoa ainakaan omistani. Nauttikaa, jos voitte, kaikista puutteista huolimatta ja kertokaa millä tavoin tekstistäni tulisi miellyttävämpää lukea.
Klassinen kappale -haaste. Ikäraja voi olla hieman korkea, huomauttakaa.
Vesipisaroita
Pimeää. Kylmää. Vettä kaatuu niskaani. Nosta jalkani seuraavaa askelta varten ja jokin saa minut toivomaan jotain parempaa. Terävä ääni. Surumielistä ja kaunista. Rakkaani on sylissäni kylmänä ja hytisevänä. Kuiskin sanoja. Yritän vielä pelastaa.
Sinä olit aina lähelläni. Olit useimmiten sisälläni. Sinä rakensit kuoren minun ympärilleni. Tai pikemminkin muurin. Turvasit minun elämäni. "Uskallakin sanoa hänelle mitään, niin kiroan sinut." Ja minä olin sinun turvasi, sinun muurisi.
Puut ovat täynnä kuolleita lehtiä. Vaaleat hiukseni, jotka muistuttavat isästä, valahtavat kosteille kasvoilleni. Sataa, ukkonen jyrähtelee jossain. Kivirakennus on edessäni ja kuulen jotain lopullista. Synkkiä hautakiviä rivissä. Kenkäni ovat mudan peitossa.
Muistan, joskus aikaa sitten painaneeni käteni vasten ikkunalasia. Nenäni kiinni, ehkä nähdäkseni paremmin. Nyt sekään ei auta. Et sinä tule enää, kuten tulit joskus.
Pelkäsin rakastaa, nyt on jo liian myöhäistä. Sinä kuitenkin kaikesta huolimatta rakastit minua. Taisit ymmärtää, että kaikesta huolimatta rakastan. Sydämeni ympärille jäätynyt jääkuori, jonka sai sulamaan vain verenvuodatus. Olen pettynyt itseeni.
Nostan katseeni ja näen tummanruskean kauniin puuarkun. Se lojuu kirkon portailla. Odottaa saattajaansa, kantajaansa ja kaikkia niitä itkeviä ihmisiä. Tämä on liian julmaa yksin minulle, missä kaikki ovat. Missä ovat he, jotka lupasivat ja vannoivat?
Tyhjää. Viimeiset sykähdykset ja ei mitään. Oliko tämä tosiaan tässä? Kylmä rinta painuu vasten minun omaani ja tunnen veren valuvan selkääni pitkin. Kyllä, se oli tässä.
Sade kastelee minut. Arkkusi pinnalla on vesipisaroita, minä vedän mustan kankaan sen päälle suojaksi, turvaksi, muuriksi.
