Otsikko: Anna minulle sanoja
Kirjoittaja: Palladium
Ikärajasuositus: Sallittu
Päähenkilöt: Remus/Sirius
Tyylilajit söpöily (klisee-vaara)
Alkusanat: Kaipa minunkin pitää tunkea jokunen vanha fic tänne uuteen Finiin. Halusitte sitä tai ette. Tämä on ommattu Jonpalle suurin sydämin ja kyoin. Kiitän myös erittäin lempeästi Bbuttia, joka oli tämän napannut talteen.
Anna minulle sanoja
“Anna minulle sanoja.”
Remus vilkaisi vieressään sängyllä rentona lötköttävää Siriusta ja pyöräytti silmiään.
“Sanojako?” Remus totesi ennemminkin kuin kysyi.
“Joo, sanoja”, Sirius sanoi ja raapi paljasta alavatsaansa. Remus kääntyi kyljelleen Siriukseen päin ja mietti vähän aikaa.
“Hirvi.”
Sirius mulkaisi Remusta ja kiskaisi jalkojensa päälle ryttääntynyttä peitettä enemmän päälleen.
“Mitä? Hirvi on sana”, Remus huomautti hieman harmistuneena, kun Siriuksesta näkyi enää otsa ja musta hiuspehko.
“Väärä sana”, kuului mumina peitteen alta.
“Onko sellaisiakin olemassa?”
“Ai mitä?”
“Vääriä sanoja.”
“On.”
Remus huokaisi ja vaihtoi kylkeä kiskoen oman peittonsa paremmin ylleen. Siriuksen ollessa “tuolla päällä” kannatti vain tyynesti esittää kuuroa. Tai nukkuvaa, kuten Remus sillä hetkellä. Siriuksen peitto kahisi, sängyn joustinpatja narahti, mutta muuta ei hetkeen tapahtunut.
“Remus", kuului Siriuksen ääni taas - tällä kertaa mumisematta.
“Mitä?”
“Se on sana.”
“Remusko?”
“Niin.”
“Loistava havainto, Sirius.”
“Ole hiljaa, Remus.”
Remus kierähti takaisin toiselle kyljelleen ja yllätti Siriuksen tuijottamasta häntä. Siriuksen peitto oli hävinnyt. Remus yskäisi ja yritti estää katseensa kulkeutumista Siriuksen rintakehää alemmas. Epäonnistunut yritys.
“Anna sanoja, Re-”, Sirius aloitti taas.
“Kuuma”, Remus henkäisi kesken Siriuksen lauseen. Häijy hymy ilmestyi Siriuksen huulille, kun hän vihdoin havaitsi Remuksen tuijottelevan haaveilevasti kaukaisuuteen. Eikä se kaukaisuus suinkaan ollut sängyn patja tai vastapäinen seinä.
“Vai niin”, Sirius sanoi hitaasti. “Lisää?”
“Huulet.”
“Kas. Huomasit, että minulla on kasvotkin”, Sirius tuhahti, mutta hivuttautui kuitenkin lähemmäksi Remusta, jonka silmistä heijastui Siriuksen hieman vino hymy.
“Kaunis.”
“No, mutta kiitos, Remus”, Sirius kuiskasi käheästi ja painoi päänsä Remuksen niskaan nuuhkaisten tämän hiuksia.
“Rakkaus”, Remus vielä hengähti paksusti tuntiessaan Siriuksen huulet aivan korvansa juuressa.
“... tuo oli jo lällyä, Remus.”
*