Kirjoittaja Aihe: Break me down, D/Hrm S, angst, one-shot  (Luettu 2411 kertaa)

Hectic

  • Vieras
Break me down, D/Hrm S, angst, one-shot
« : 26.10.2009 18:48:33 »
Kirjoittaja: Hectic
Ikäraja: S
Paritus: Draco/Hermione
Genre: angst, one-shot
Disclaimer: Rowling omistaa kaikki Potteriin liittyvät
A/N: Seetherin Breakdown inspiroi tähän jonkin verran.


Break me down

Hermione katsoi itseään peilistä. Hän näki normaalin tytön, jolla oli hieman kalpeat kasvot. Hermione läpsytteli poskiaan niin kauan kunnes niitä kivisti ja niissä oli mukava punainen väri. Draco tykkäsi kun hänen poskensa punoittivat. Punoittivat häpeästä. Hermione huokaisi ja tunsi pientä inhoa itseään kohtaan. Miksi hän antoi Dracon alistaa itseään? Hän oli vahva, itsenäinen nainen, jonka ei pitäisi sietää kettuilua miehiltä. Mutta kun Hermione vilkaisi peiliin ja oli näkevinään Dracon harmaat silmät siinä, pieni taistelunhalu, joka oli hänessä noussut, putosi heti varpaisiin. Mitä tehdä kun hänen rakastamansa mies halveksi häntä?

Oli kuin kaunista unta kun Draco rakastui Hermioneen. ”Rakkaus on jännä sana”, Hermione mietti. Rakkaudeksi sitä ei olisi voinut välttämättä sanoa, mitä Draco Hermionea kohtaan tunsi, mutta Hermione halusi uskoa sen olevan rakkautta. Hän tiesi Dracon olevan vaikea, mutta halusi pysyä pojan rinnalla asiassa kuin asiassa. Ehkä jonain päivänä asiat olisivat toisin.

Oli suoranainen ihme, että Draco suostui kulkemaan Hermionen kanssa Tylypahkassa yleisesti. Tästä Hermione olisi ollut iloinen, mutta hän ei voinut kieltää pientä itkuisen sekaista tunnetta aina kun hänen piti tarttua Dracon kädestä ja kävellä käytävillä.

”Draco alistaa minua”, Hermione mietti mielessään ja oli hyvillään, että sai sanottua sen ääneen. Tai pikemmin mietittyä mielessään. Vielä ei ollut aika sanoa sitä ääneen. Mutta hänen tunteensa olivat muuten ristiriitaiset. Hänhän rakasti Dracoa oikeasti, mutta ei jaksanut sitä, että Draco aina haukkui häntä. Väkivaltaan Draco ei ollut mennyt, mutta viilsi Hermionea aina sanallisesti. Milloin Hermioen näytti hieman lihavalta, milloin Draco ei tykännyt hänen vaatteistaan. Hermione oli heittänyt jo lähes puolet vaatteista pois Dracon sanottua, ettei hän pitänyt niistä. Tuoreessa muistissa Hermionella oli Dracon viimekertainen.

Hermione oli viettänyt koko päivän Tylyahossa etsien täydellistä iltapukua Tylypahkassa järjestettäviin tanssiaisiin. Lopulta hän oli löytänyt kauniin tummanpunaisen puvun. Puku oli syönyt suuren loven Hermionen lompakkoon, mutta hän oli ostanut sen, uskoen Dracon pitävän siitä. Innoissaan Hermione oli pukeutunut siihen illalla, laittanut hiuksensa taidokkaalle nutturalle ja meikannut keveästi. Rientäessään portaita alas aulaan hän oli ollut jännittynyt, mutta turhaan. Hermionen tultua alas Draco tokaisi ensimmäisenä: ”Etkö muuta löytänyt? Oliko tuo ainut johon rahasi riittivät?” Hermione ei ymmärtänyt, ei ymmärtänyt yhtään. Hän halusi itkeä, raivota kuin pikkulapsi, mutta Draco vain ojensi kätensä hänelle ja Hermione tarttui siihen niellen surua. Seuraavana aamuna mekko löytyi riekaleina roskista.

”Se oli kaunis mekko”, Hermione tuumasi istuessaan pöntön päälle. Hän ei vieläkään ollut löytänyt vastausta siihen arvoitukseen, miten miellyttäisi Dracoa. Hermione huokaisi taas, ties monennen kerran sen päivän aikana, ties monennen kerran sen elämänsä aikana. Hän ei halunnut asioiden olevan näin. Mutta silti. Silti Hermione poistui vessasta, puki päälleen mustan mekon ja käveli hitain askelin aulaan. Draco katsoi häntä halveksuen mutta ei sanonut mitään. Hermione hengitti raskaasti ja näki kaiken Dracon silmistä. Hän oli epäonnistunut taas. ”Murra minut”, Hermione ajatteli, ”murra minut taas sanoillasi”. Mutta Draco pysyi hiljaa, eikä Hermionekaan pystynyt avaamaan suutaan.

« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 19:13:22 kirjoittanut zilah »