Kirjoittaja Aihe: Twilight: Cold as you (Alec/OFC, draama/romance, K-11, luku 3/3) [VALMIS]  (Luettu 8005 kertaa)

Elyon

  • ***
  • Viestejä: 137
  • simply
Vs: Cold as you | Luku 2/3 - 17.10.
« Vastaus #20 : 18.10.2009 19:13:53 »
Uijj, tää on sulonen ficci. Katherinen taito on hyvin keksitty ja auttaa tosi paljon tän ficin etenemisessä. Ihana pari <3 Sait uuden lukijan!

p.s. Saisiko sitä uutta lukua tänne? :)
Always look on the bright side of life.

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Cold as you | Luku 2/3 - 17.10.
« Vastaus #21 : 18.10.2009 20:11:48 »
Naxone, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidät.  Niin, kyllähän se Alec on ihana ♥

Vaivaiskoivu, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidit.  Juu, jatkoa ensi viikolla (?).

Cath, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidät juonesta.  Kolmosluku keskittyy suurimmaksi osaksi nykyhetkeen, on siellä pari pientä takaumaa kuitenkin.  Niin se onkin ;D

Chelseya, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidit.

kjatri, kiitos kommentistasi :)  No, hyvä, että se betaaminen on hauskaa tämän ficin kanssa :D  Ja no.. toki aina haluan saada mielipitettä ja varmistaa vielä, ettei siellä ole virheitä.  Hoidat kyllä hommasi hyvin :D  Kiitos.  Nii, Alecilla taitaa olla pienoisia hankaluuksia, kun Kathryn on Kathryn.  Lähetän sen ensi viikolla :)

NuuhkuHoney, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidät.  Hmm, voin paljastaa, että suunnitteilla olisi pienoinen jatkojuttu tähän ;)  Mutta saa nähdä, tuleeko sitä.

Elyon, kiitos kommentistasi :)  Kiitos.  Se on muuten Kathryn ;D  Uudet lukijat eivät ole pahitteeksi.

Elyon

  • ***
  • Viestejä: 137
  • simply
Vs: Cold as you | Luku 2/3 - 17.10.
« Vastaus #22 : 18.10.2009 20:30:27 »
Onhan se kiva ku osaan kirjottaa ja on hyvä muisti 8DD
Always look on the bright side of life.

Milky

  • Blöndi Ballerina
  • ***
  • Viestejä: 80
  • Dude. This is a really bad idea... LETS DO IT!
Vs: Cold as you | Luku 2/3 - 17.10.
« Vastaus #23 : 26.10.2009 18:42:11 »
Ihana, ihana, ihana, ihana.
Tää on kyllä tootaallisen ihana. Kirjotustyylis veti ihan täysin mukanaan, heti ekasta sanasta lähtien, ihan vihoviimeiseen sanaan. Alec kuulostaa todella suloselta... No ei tästä tämän enempää, en oikein pysty laittamaan rakentavaa, enkä varmaan sanomaan mitään muutakaan, oon niin rakastunu tähän ficciin. Joten ihan yksinkertaisesti vain Kiitos ja Kumarrus!
If you’re starhokeyplayer don’t just wanna start to be a breakdancer for a living. Or something. Unless you’re really good at it! I don't know... Do what you do. –Maika Maile
---
ava by Laaksokukka, kiitos

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Cold as you | Luku 2/3 - 17.10.
« Vastaus #24 : 26.10.2009 19:02:43 »
Elyon, hih :D Nooh, pistetään ajatuskatkon piikkiin.

Milky, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidit.  Kiitos :D


Whii, elikkäs se viimeinen luku tähän olisi tulossa tällä viikolla.  Viime viikolla en muistanut/ehtinyt tarkastaa kolmatta lukua/korjailla sitä, mutta tuossa eilen tarkistin/korjailin siitä jo puolet eli puolet vielä jäljellä.  Ja sen sitten hoidan jokin päivä tässä kunhan kerkiän.

zalluzki

  • Kananmunan murskaaja
  • ***
  • Viestejä: 105
  • Oppia ikä kaikki
Vs: Cold as you | Luku 2/3 - 17.10.
« Vastaus #25 : 28.10.2009 15:32:06 »
Pidän tästä tosti paljon! :) Odotan viimeistä lukua tosi innoissani.  ;D Hyvä jos kohta tulee jatkoa :D
Monestikko se sama virhe pitää toistaa?

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Cold as you | Luku 3/3 - 28.10.
« Vastaus #26 : 28.10.2009 20:03:37 »
zalluzki, mukavaa, että pidät.   Kiitos kommentistasi :)


Whii, viimeinen luku, joka sisältää mielialanmuutoksia paljolti ;D  Ja takaumiakaan ei ole kuin kaksi lyhyttä vain.

Luku 3


Auringon ensimmäiset säteet tänä aamuna yrittivät tunkeutua huoneeseen verhojen takaa.  Ikkunan olin sulkenut aamuyöllä, kun Alec oli muutamaksi tunniksi palannut luokseni, pitänyt seuraa.  Olin luullut, ettei hänen enää tarvitsisi lähteä, mutta yllätyksekseni Jane oli käynyt hakemassa veljensä kolmen veljeksen luo jokunen aika sitten.
Kurkistin varovaisesti ulos raottaen verhoja.  Suihkulähde suihkusi yhtä iloisesti kuin yöllä, pienet lapset juoksivat sen ympärillä.  Heidän heleä naurunsa kantautui vaimeana korviini, kun avasin ikkunan päästäen valon lainehtimaan huoneeseen.  Nautin hetken aikaa auringon lämpimästä loisteesta ihoni kimallellessa timanttien lailla.  Siitä oli aikaa, kun olin viimeksi käynyt ulkona päiväsaikaan, astellut auringossa.

Riisuin hupun päästäni, annoin koko viitan valahtaa päältäni.  Tunsin auringon poltteen viileällä ihollani, se tuntui oudolta, erilaiselta kuin ihmisenä ollessani.  Mutta kaikkihan nyt tuntui erilaiselta vampyyrin mielestä.
Astuin lähemmäs kivistä kaidetta, joka tuntui lämpimältä kämmeniäni vasten.  Lämpö pureutui ihooni, sai pienet väreet kulkemaan kovan kuoreni alla.  Näkymä oli kaunis, mutkittelevaa tietä reunustivat puut, kukkameri avautui sen toisella puolella vihreällä kedolla.  Syksy ei tuntunut syksyltä täällä, se tuntui edelleen kesältä, joka oli kavaltanut minut, saattanut tähän paikkaan, jota kutsuin nyt kodikseni.

”Kathryn!”

Minut käännettiin nopeasti ympäri, viitta asetettiin päälleni.  Huppu vetäistiin varomattomasti päähäni, tulija repäisi muutamia hiuksia päästäni, jolloin mutristin huuliani ja päästin hiljaisen voihkaisun suustani.

”Mitä sinä teet?”
”Mi-”
Alecin silmät kietoivat minut otteeseensa, niiden katse oli vihainen. ”Tiedät varmasti, mitä Aro on sanonut!  Et saa kuljeskella auringossa ihmisten näkyvillä!”
”Ei täällä ole ketään”, totesin töykeään sävyyn katsahtaen nopeasti ympärilleni. ”Näetkö sinä sitten täällä jonkun?”
”Joku voisi ilmestyä!  Mitä sinä sitten tekisit?  Miten selittäisit kiiltelysi?  Tiedätkö, me joutuisimme tappamaan sinut, polttamaan, eikä Aro halua sitä.  Hän ei halua tuhlata henkeäsi, joten voisit hieman ajatella, mitä teet!”
”Ja sinä voisit lakata huutamasta minulle!  Sitä paitsi en ole asunut täällä kauaa, joten-”
Alec hymähti. ”Sinä tiedät kuitenkin säännöt.  Älä siis riko niitä.”


Sen jälkeen en ollut astunut ulos aurinkoisella ilmalla.  En sen takia, että olisin pelästynyt Alecia vaan sen, että en halunnut tuottaa pettymystä Arolle, joka oli hyvyyttään antanut minun päättää kohtalostani itse.  Ja minähän olin valinnut vampyyrin elämän, joten olisi ollut tyhmää pilata se heti alkuunsa.

En jaksanut enää seisoskella huoneessani, tarvitsin pienen kävelyhetken linnan käytävillä.  Voisin sen tehtyäni mennä odottamaan Alecia suurien metallisten ovien taakse, tuskin heillä menisi pitkään.  En kyllä tiennyt, miksi Alec oli kutsuttu Aron, Marcuksen ja Caiuksen luokse, mutta jotain tärkeää sen täytyi olla.

***

Painoin korvani metallista ovea vasten ja yritin kuulla jotain puhetta huoneesta, mutten kuullut yhtikäs mitään.  Olin kovin utelias asian suhteen, sillä olin odotellut Alecia omasta mielestäni jo kauan, ehkä tunnin, mutta vanha kello kivisellä seinällä kertoi, että aikaa oli kulunut vasta vartin verran.

”Kathryn, salakuunteletko sinä?”

Janen utelias, paheksuva äänensävy särähti korvaani.  Irrottauduin nopeasti ovesta ja hymyilin viattomasti hänelle epäilevän katseen tarkastellessa kasvojani.  Emme tulleet toimeen kunnolla vieläkään, mutta kiduttamiseni hän oli lopettanut.

”En, ei tämän oven läpi kuule mitään.  Tiedätkö muuten, miksi Alec on tuolla?”
Jane hymyili salaperäisesti. ”Saatan tietääkin, mutta miksi minä sen sinulle kertoisin?  Voin kyllä sanoa, että asia on henkilökohtainen.”
”Ja sinä tiedät silti siitä?” ihmettelin.
”Minä olen sattumoisin hänen kaksoissisarensa.”
”Ja minä hänen kumppaninsa.”

Tuijotimme toisiamme epäystävällisesti, Janen katseessa säkenöi sillä tavalla kuin hän olisi aikonut käyttää voimaansa minuun.  Mutta mitään ei tapahtunut, käänsimme selät toisillemme, ja astelin ovien vastakkaiselle seinälle pohtien mielessäni, mistä henkilökohtaisesta asiasta Alec puhuisi Arolle.  Liittyisikö se jotenkin myös minuun?  Vai olisiko asia pelkästään Aleciin liittyvä?  Kertoisiko hän siitä minulle?
Ovet avautuivat, Demetri asteli ulos ensimmäisenä selvästi pettyneen näköisenä.  Silloin tosiaan aloin pohtia asiaa.  Mistä Aleciin liittyvästä Demetri olisi voinut pettyä tuolla tavalla?  Hän oli näyttänyt melko myrtyneeltäkin, mitä hän ei yleensä ollut.

”Päättyikö keskustelu niin kuin toivoit?” kuulin Janen kysyvän aivan vierestäni.  Alec oli ilmestynyt eteeni hienoinen hymy huulillaan, silmät salaperäisinä kiillellen.
”Kyllä”, Alec vastasi lyhyesti kääntyen puoleeni, mutta Jane ei jättänyt häntä rauhaan.
”Aro siis viimein suostui?”
”Suostui.”

Ristin kädet rinnalleni katsoen vuorotellen kumpaakin sisarusta uteliaana.  Mistä he puhuivat?  Mihin Aro oli suostunut?  Minä halusin tietää!

”Mi-”
”Alec, Kathryn yritti salakuunnella teitä”, Jane mainitsi nopeasti alkaen puhua päälleni.  Hän väläytti ivallisen hymyn minulle ja peruutti muutaman askeleen. ”No, mukavaa loppupäivää teille.  Olen iloinen siitä, että Aro suostui, veli.”
”Kiitos, Jane.”

Alec nyökkäsi sisarelleen, joka nyökkäsi myös ennen kuin jätti meidät kahdestaan.  Etsin Alecin kädet ja tartuin niihin hellästi, mutta hän irrottautui otteestani alkaen vetää minua kohti käytävää, jota pitkin olin tänne tullut.  En ymmärtänyt mistä nyt tuuli, mutta kohta tajusin, kun pääsimme himmeästi valaistuun käytävään.  Alec painoi minut seinää vasten ja katsoi silmiini kysyvästi.

”Sinä salakuuntelit?”
”En”, vastasin nyreästi.  Eihän sitä salakuunteluksi voinut laskea, koska en ollut kuullut mitään. ”Minä en sellaista harrasta, Alec.  Et taida tuntea minua niin hyvin kuin luulet!  Tiedätkö, minä taidan-”
”Minä vain kysyin!  Ei siitä tarvitse ottaa nokkiinsa”, hän sanoi hipaisten sormillaan leukaani. ”Toisaalta sinä nyt vain o-”

Hän keskeytti lauseensa ja käänsi katseensa pois minusta.  Halusin tietää, mitä hän oli ollut sanomassa, joten otin hänen kasvonsa käsiini ja käänsin ne minua päin.

”Mitä aiot sanoa, kulta?” kysyin kuiskaten pehmeällä äänellä. ”Kerro vain.”  Hän mutristi huuliaan ja huokaisi hiljaa.  Hän ei halunnut sanoa sitä.
”No, että sinä olet hieman äkkipikainen ja otat nokkiisi helposti.”

Tuijotin Alecia hetken aikaa yhtä myrtyneenä kuin Demetri ennen kuin läpsäisin häntä poskelle.  Se ei häntä kuitenkaan näyttänyt hetkauttavan sen pahemmin, mitä nyt hän piteli poskeaan hetken aikaa.

”Olenko sanonut, että olet hurmaavan ihana, kun muutut äkkipikaiseksi?”
Kohautin olkiani. ”Mistäs minä muistaisin.  Olet sanonut aika monia asioita, mutta oikeastaan en jaksa toisinaan kuunnella sinua.”  Se ei ollut niinkään totta, minä vain halusin kiusata häntä ja katsoa, miten hän reagoisi.  Kyllä minä häntä kuuntelin, tärkeimmät asiat jäivät hyvin mieleeni.
”Mitä?” Alec ähkäisi. ”Minä olen kertonut sinulle vaikka mitä, mutta sinä et ole kuunnellut?”
”Juuri niin.  Kerrankin todistat sen, että sinultakin löytyy aivot, rakas”, sanoin ja yritin hivuttautua seinän ja hänen välistään pois, mutten onnistunut.  Hän tarttui minuun tiukasti, tuli lähemmäs.
”Hyvin vitsikästä, Kathryn!”
”Eikö olekin?”

Alec painoi otsansa omaani vasten, hänen silmissään kipunoi oudolla tavalla.  Aivan kuin monet eri tunteet olisivat poukkoilleet pieninä rakeina punaisten renkaiden sisällä.  Mutta ilmapiirissä ei poukkoillut, se oli hyvin tiivis ja täynnä tietynlaista intohimoa.

”Et kai sitten muista edes sitä, kun sanoin, että rakastan sinua.”
”Et ole sanonut sitä.”

Niin, Alec ei ollut koskaan sanonut sitä, ei koskaan.  Olisin kyllä muistanut sen, mutta muistoissani ei ollut sellaista kuvaa, jossa hän olisi tunnustanut rakkautensa minulle.  Olihan hän kyllä kertonut välittävänsä minusta silloin siellä tornissa, kun olimme paenneet vihollisvampyyreita, mutta minä en laskenut sitä.
Kädet tarttuivat käsiini sormien työntyessä omieni lomaan.  Yritin irrottautua hänen otteesta, mutta hän tuli lähemmäs, painoi vartalonsa minun vartaloani vasten kuin se olisi kuulunut siihen, lähelleni.  Ja kyllä se kuuluikin, ainakin tällä hetkellä.

”Kathryn, minä rakastan sinua.”

Kuiskaus, sanat soljuivat hellinä ulos hänen suustaan.  Menin hämilleni, en tiennyt, mitä vastata.  Vatsassani kihelmöi, en pystynyt kuin tuijottamaan hänen silmiinsä, jotka kertoivat, että hän odotti vastaustani. Olisin voinut sanoa saman kuin hän, mutta jotenkin minusta tuntui siltä, etten saisi sanoja suustani.  Olimme kyllä olleet yhdessä viisi kuukautta, toisaalta se ei tuntunut pitkältä ajalta minulle.  Ikuisuudesta viisi kuukautta olisi vain pieni siivu, hyvin ohut, taatusti lähes läpikuultava.

”Minä-”, aloitin, mutta Alec hiljensi minut painaen huulensa huuliani vasten, suutelemalla hellästi.  Sähkövirta kulki lävitseni vastatessani suudelmaan innokkaasti.  Kyllä minä häntä rakastin, mutta en ehkä sanoisi sitä nyt.  Meillähän olisi aikaa vaikka kuinka. ”Alec.”
”Niin?” hän kuiskasi silittäen samalla hiuksiani.
”Mistä te puhuitte Aron kanssa?”
”En voi kertoa sitä.”
Mutristin huuliani ja tartuin tiukasti hänen käsivarsiinsa kääntäen meidät toisinpäin, painaen hänet vasten seinää. ”Olet idiootti.”

Painoin huuleni nopeasti hänen poskelleen ennen kuin lähdin juoksemaan pitkin käytävää Alec perässäni.  Käännyin käytävän päädyssä oikean kulman taakse ja jatkoin juoksuani, mutta hitaammin.  Kuulin hänen lähes olemattomien askeleidensa lähestyvän ja tiesin, että hän saisi minut kiinni, ellen juoksisi niin lujaa kuin pystyisin.  Mutta toisaalta halusin hänen nappaavan minut käsivarsiensa suojiin.

”Kathryn, odota!”
”En!”

Käännyin taas oikealle ja näin Demetrin seisoskelevan tämän käytävän ovella vieläkin hieman myrtyneen näköisenä.  Minut huomatessaan hän rypisti otsaansa ja painautui kokonaan seinää vasten, jotta pääsisin juoksemaan hänen ohitseen, mutta minä hiljensinkin vauhtiani ja piilouduin hänen taakseen.

”Mitä sinä teet?” Demetri kysyi kuullessani Alecin lähestyvän meitä.
”Shh!”

Demetri siirtyi seinän vierestä keskelle käytävää tukkien Alecin kulkutien.  Virnistelin ja nojauduin ovea vasten, kun rakkaani juoksi suoraan Demetrin syliin kaataen heidät kumoon.  En voinut millään salata nauruani, annoin sen lipua ilmoille heleänä, sointuvana.

”Alec?”
”Demetri?”

Pojat katsahtivat minuun maatessaan vielä kovalla kivilattialla. Kummankaan ilme ei ollut riemastunutta nähnytkään, mutta en välittänyt.  Ei minua pelottanut se, mitä jompikumpi, tai molemmat, tekisivät minulle.  He eivät näyttäneet nyt edes pelottavilta, pikemminkin suloisilta.  Olisipa minulla kamera!
Alec nousi nopeasti vetäen Demetrin mukanaan ulos.  Molempien hiukset olivat sotkua, Alecin takista oli irronnut yksi nappi, joka oli vierinyt jalkojeni juureen.  Nostin sen ylös ja hypistelin sormieni välissä naurun yrittäessä kummuta ulos.  Mutta pidin sen tällä kertaa sisälläni, tukehdutin sen.

”Anteeksi, pojat.”

He vilkaisivat toisiaan nopeasti, mutteivät sanoneet sanaakaan.  Alec tuli luokseni, tarttui minua kädestä tiukasti ja vetäisi oven samalla auki.  Katosimme valoisampaan käytävään jättäen Demetrin tuijottamaan peräämme hämmentyneenä ilman myrtyneisyyden hiventäkään.  Hän näytti hetken siltä kuin olisi halunnut vetää Alecin takaisin luokseen, rutistaa tätä lempeästi.

”Alec, tuo sattuu!”  Hänen otteensa kädestäni oli tiukka, kättäni kihelmöi pisteliäästi hieman.
”Ei sinuun voi sattua.”
Tuhahdin äänekkäästi. ”Jos sanon, että minuun sattuu, niin silloin minuun sattuu!”

Pysähdyimme, Alec päästi irti.  Tuijotimme toisiamme samalla tympääntyneellä tavalla kuin aamullakin, ja odotin, että hän kohta vetäisi minut syliinsä, tekisi jotain hellää, mutta yllätyksekseni hän käänsikin selkänsä ja lähti takaisin sinne, mistä olimme tulleet.  Mikä hänellä oikein oli?

”Alec, minne menet?” huusin hänen peräänsä, mutten saanut vastausta. ”Hmph, helvetti sinun kanssasi!”

Siinä samassa Alec ilmestyi eteeni, otti kasvoni käsiinsä ja loi katseensa suoraan silmiini.  Hän näytti edelleen tympeältä, kun suu alkoi suoltaa ei-niin-kivoja sanoja, jotka kimpoilivat seinistä, kaikuivat käytävällä.

”Kathryn, olisiko sinulle vaikeaa olla edes hieman hillitympi?  Ei sinun tarvitsisi kaikkeen reagoida niin äkkipikaisesti!  Toisinaan minä en jaksa sinua.”
”Ihan kuin minä muka jaksaisin sinua sen paremmin”, mumisin, nyt ihan oikeasti tympääntyneenä.  Jokin sisälläni kiertyi solmuun, sai oloni hieman jännittyneeksi tavalla, joka ahdisti.  Mitä oli tullut sanottua? ”Tai siis-”
Alec keskeytti puhumiseni painamalla kolme sormea huulilleni. ”Selvä, ymmärrät siis minua?  Ymmärrät siis, että menen nyt huoneeseeni ja haluan olla rauhassa?  Ja ymmärrät varmasti myös, että minulla oli yllätys sinulle, mutta…”

Hänen katseessaan oli jotain surullista pettymyksen lisäksi.  Hänellä oli ollut minulle yllätys?  Siitäkö he olivat Aron kanssa jutelleet?  Jännittynyt oloni kävi pahemmaksi, käänsin katseeni pois hänestä ja lähdin hitaasti kävelemään poispäin.  Miksi minun tosiaan piti aina reagoida äkkipikaisesti, sanoa sanat, jotka ensimmäisenä tulivat suuhuni?  Sain kaikki sillä tavalla vain turhautumaan, mutta se oli osa minun luonnettani.
Huokaus karkasi huuliltani pysähtyessäni, katsoessa taakseni.  Alec oli ristinyt kädet rinnalleen ja luonut katseensa lattiaan hämmennyksen ja pettymyksen sekainen ilme kasvoillaan.  Häntä taisi harmittaa äskeinen, niin kyllä minuakin.  Siispä kuiskasin hiljaa, ”Anteeksi”, ennen kuin jatkoin matkaani.

”Kathryn.”  Alecin käsi tarttui omaani yhtäkkiä lempeänä, en välittänyt siitä.  Jatkoin matkaani yrittäen vetäistä käteni irti, mutta poika ilmeisesti seurasi minua, sillä kätemme pysyivät yhdessä, eivät erkaantuneet.  Miksi hän teki niin?
”Mitä-”
”Shh, tulen vain mukaasi.”
Pysähdyin paikoilleni, mitä hän oli sanonut?  Mistä moinen mielenmuutos yhtäkkiä?  Äskenhän hän oli sanonut haluavansa olla rauhassa huoneessaan ja nyt hän halusi seurata minua, tulla mukaani?  Lempeä ote kädestäni ihmetytti vielä enemmän.  Ehkä hän ei halunnut mököttää, olla välirikossa kanssani?
”Onko sinulla kuukautiset tai jotain?” töksäytin harkitsematta taaskaan sanojani.  Tällä kertaa Alec ei kuitenkaan näyttänyt pahastuvan, sillä hän kietaisi kätensä hartioilleni anteeksipyytävästi hymyillen. ”Olet outo, Alec Volturi!”
”Niin kai sitten.”
Kohotin kulmiani. ”Myönnät siis olevasi outo?”

Alec veti minut kylkeään vasten ja tuntui miettivän.  Mikä hänen oli?  Mistä tässä mielenmuutos jutussa oli oikein kyse?  Eikö hän ollutkaan turhautunut, hermostunut minuun?

”Kyllä. Aina sinun seurassasi muutun oudoksi.”
Hymy pakottautui kasvoilleni. ”Oi, kiitos tuosta kohteliaisuudesta.”

Löin häntä lempeästi rintaan ennen kuin hän lukitsi käteni omiinsa, painoi ne vatsaani vasten.  Tunsin vielä huulien hipaisevan hiusrajaani ennen kuin katosimme käytävästä toiseen, metallisen oven taa.

***

Olin yrittänyt aamulla selvittää, millaisesta yllätyksestä oli oikein kyse, mutta Alec ei ollut suostunut kertomaan saatikka vihjaisemaan asiasta mitään.  Hän oli yrittänyt saada minut lopettamaan kyselemiseni juttelemalla kaikesta muusta, viemällä minut ulos auringonpaisteeseen viitat päällämme, mutta minä en ollut luovuttanut.  Olin kysellyt kyllästymiseen saakka, mikä oli tapahtunut maatessamme hänen huoneensa sängyllä.

Alec näpräsi hiuksiani, pyöritteli suortuvia sormiensa ympärille pohtiessani hänen yllätystään.  Mistä mahtoi olla kyse?  Oliko hän kysynyt Arolta lupaa järjestää jonkinlaiset juhlat?   Se saattoi olla mahdollista, olinhan ollut täällä nyt vuoden.

”Etkö haluaisi vihjaista?” kysyin ties kuinka monennetta kertaa sivellessäni hänen harmahtavan paitansa kaulusta.
”Saat kyllä tietää tänä yönä, lupaan sen”, hän vastasi taas kerran ja hymyili. ”Uskon, että pidät siitä.”
”Entä jos en?”  Suikkasin keveän suukon hänen leualleen. ”Kerro nyt jotain, jotta tietäisin edes, että miten pukeutua ja laittaa hiukseni.  Jooko?”  Yritin katsoa häntä mahdollisimman koiranpentumaisesti saadakseni vastauksia, mutta paljastusten sijasta sainkin pään pudistuksen ja salaperäisen virnistyksen. ”Alec!”
Huokaus. ”Hyvä on!  Voit pukeutua miten tahansa, sillä ei ole väliä.  Onko nyt hyvä?”

Pudistin päätäni ja pörrötin hänen hiuksiaan mahdollisimman sekaisiksi olettaen, että hän hermostuisi ja kertoisi, mutta en saanut enää sanakaan hänestä nyhdettyä.  Olimme hiljaa ja tuijotimme kattoa ajan käydessä olemattomaksi käsitteeksi.


”Oletko valmis?”

Tumma huivi sidottiin silmilleni, tutut kädet pitelivät omistani kiinni.  Kuulin Janen höpöttävän jotain Arosta, Marcuksesta ja Caiuksesta, kun Alec lähti johdattelemaan minua jonnekin, en tiennyt minne.  Askeleemme kaikuivat ilmeisestikin tyhjällä käytävällä, en kuullut ylimääräisiä ääniä Janen hiljaisten kuiskauksen seasta.
Pian jokin ovi avattiin, saranat natisivat äänekkäästi.  Miehen matala, sointuisa ääni kantautui korviini sen tervehtiessä meitä, toivottaessa onnea.  Mitä, onnea?  Miksi ihmeessä?  Miten onni liittyi Alecin yllätykseen?

”Olemmeko pian perillä?” kysyin uteliaana kääntyessämme vasemmalle.
”Olemme ja emme ole”, Alec vastasi ja puristi kättäni.  Päästin raskaan huokauksen huuliltani, miksei hän voinut vastata selvästi? ”Mutta emme oikeastaan, koska… No, näet sitten.”

Nyökkäsin vaitonaisena, koska aloin kuulla puhetta.  Aron selvästikin iloinen, mutta ripauksen surullisuutta sisältävä ääni puhui jollekulle minusta ja Alecista, selitti kuinka hänelle tulisi ikävä.  Sanojen kuuleminen sai aivoni raksuttamaan ja minut hätkähtämään.  Olimmeko lähdössä jonnekin?  Matkalle?
Äkkiä äänet hiljenivät, astuimme taas yhdestä ovesta seuraavaan käytävään.  Ei, emme käytävään, saliin!  Huivi tipahti silmiltäni pois käden päästäessä irti omastani.  Niin, Alec ei koskaan julkisesti osoittanut hellyyttä minua kohtaan, ei ainakaan suurta.

”Kathryn, Alec!”
”Aro.”

Kolme veljestä seisoi salin toisella puolella Demetrin, Heidin ja toisten vampyyrien kanssa.  Jane viiletti heidän luokseen Alecin lähtiessä astelemaan hitaasti eteenpäin.  Seurasin häntä hiljaisena, ympärilleni katsellen.  Kivinen sali korkeine ikkunoineen, verenpunaisine verhoineen.  Tähän paikkaan minut oli vuosi sitten tuotu, täällä minut oli muutettu.  Ja nyt minusta tuntui siltä kuin olisin jättämässä tämän paikan, kotini joksikin aikaa taakseni.

”Alec”, kuiskasin hiljaa pysähtyessämme keskelle salia kaikkien eteen.  Poika vilkaisi minua asettaen kätensä selälleni. ”Me lähdemme, eikö totta?”

Hänen silmänsä pysähtyivät katsomaan omiani hetkeksi, kun Aro alkoi puhua, kertoa kuinka vaikeaa oli ollut päättää asiasta, jota Alec oli pyytänyt.  Emme kuitenkaan irrottaneet katseitamme toisistamme ennen kuin joku rykäisi hiljaa.  Käsi vaipui pois selältäni katseen mukana.

”Järjestimme kaiken kuten pyysit, Alec”, Aro kertoi Alecin nyökätessä. ”Toivon todella, että kaikki menee hyvin.”
”Mikä kaikki?” uskaltauduin kysymään, jolloin jokainen loi katseensa minuun.  Aro näytti hämmentyneeltä.
”Eikö Alec ole kertonut?”
Pudistin päätäni. ”Hän on vain hokenut, että se on yllätys.  En ole saanut nyhdettyä hänestä mitään irti.”  Loin hitusen pirullisen katseen Aleciin, joka vilkuili minua silmäkulmastaan. ”Aro, voisitteko te vihjaista mistä oikein on kyse?”
”Se ei ole tarpeen”, Alec sanoi heti jälkeeni astuen askeleen lähemmäs Aroa. ”Minä kyllä valaisen asiaa Kathrynille heti, kun pääsemme sinne.  E-”
”Tämä ei ole reilua!” puuskahdin tarpeettoman kovaan ääneen.  Jane ja Heidi loivat paheksuvat ilmeet kasvoilleen yhdessä Marcuksen kanssa. ”Minä en aio lähteä minnekään.”

Käänsin heille selkäni ja puristin kädet tiukasti rintaani vasten ristien ne ensin.  En aikonut liikahtaa paikastani ennen kuin saisin vastauksia, mutta aamuinen kiista Alecin kanssa sai minut vilkaisemaan taakseni.  Jane pudisti hitaasti päätään, ja Aro katsoi minua kuin ei olisi yllättynyt reaktiostani tähän niin sanottuun salailuun.  Hän kyllä tunsi minut eikä yllättynyt lähes koskaan mistään.

”Anteeksi, Aro”, Alec sanoi hiljaa, ”hän on hieman hankala toisinaan.”
”Tiedän, ja siksipä sinun olisi ehkä parempi kertoa hänelle, mistä on kyse.  Muuten hän ei taida lähteä mukaasi.”
”Alecin mukaan minne?” kysyin päästäen käteni valahtamaan sivulleni.
”Ulkomaille”, poika vieressäni vastasi huokaisten. ”Enempää en aio sanoa, jo-”
”Ulkomaille?”  Miksi me muka ulkomaille lähtisimme?  Miten Aro oli suostunut antamaan meille luvan lähteä?  Alechan oli hyvin tärkeä henkilö täällä, hän kuului Volturien vartiokaartiin yhdessä sisarensa kanssa. ”Kerro lisää.”
”Kerron, kun olemme päässeet ulos.  Sopiiko?”
”Ei.  Haluan tietää tarkalleen minne olemme menossa.”

Alec henkäisi ollessani kääntymässä häneen päin, mutta ennen kuin ehdin hievahtaakaan, minut oli kaapattu tiukasti syliin.  Lähdimme liikkumaan kohti ovea Alecin pahoitellessa hyvästien muuttumista tällaiseksi, pienoiseksi kinaamiseksi.

”Ei se mitään, ei se mitään”, kuulin Aron lausuvan hiljaa yrittäessäni rimpuilla Alecin otteesta irti. ”Toivon vain, että pääsette ehjinä täältä ulos.”
”Ikävä kyllä pelkään, ettei niin käy”, mutisin ainoastaan Alecille saapuessamme metallioville, jotka avautuivat. ”Päästä irti!”

Mutta hän ei hellittänyt, päinvastoin.  Ote minusta tiukkeni hänen astellessa kynnyksen yli, kuullessani Aron toteavan jollekulle, että olimme suloinen pari.  Hymähdin itsekseni ja löin Alecia olkapäähän mutisten, että me emme olleet pari.  Alec ei kuitenkaan reagoinut siihen, enkä kuullut toistenkaan sanovan mitään ovien sulkeutuessa perässämme, kaikkien jäädessä niiden taakse.
Protestoin ja yritin päästä pois Alecin sylistä matkatessamme pimeään viileään käytävään, jota kautta minut oli tänne tuotu.  Sanani kaikuivat pitkässä käytävässä, mutta yllättäen olimmekin jo raikkaassa ulkoilmassa.  Pensaat ympäröivät meitä, keltainen kuunsirppi oli kiinnittynyt tummalle taivaalle.  Jalkani tavoittivat maan, kädet laskivat minut varovaisesti alas.

”En ihan oikeasti aio liikkua tästä mihinkään!” puuskahdin Alecin lähtiessä kävelemään eteenpäin.  Kuulin hänen askeleensa, ne eivät pysähtyneet saatikka hidastaneet vauhtiaan. ”Hei, kuulitko sinä?”
”Ihan sama minulle, Kathryn.  Jää vain tänne, kadut sitä myöhemmin.”
”Mene vain!  En minä kuitenkaan haluaisi lähteä!”

Askeleita ei kuulunut, hiekka rasahteli takanani.  Hiljaiset sanat, joista en saanut selvää, leijailivat ympärilläni askeleiden taas kuuluessa, lähestyessä minua.  Käsi tarttui omaani, vetäisi minut lähemmäs toista.  Punaiset silmät nielaisivat minut, niiden hehku oli suunnattoman turhautunut ja surkea.

”Sinä se jaksat, Kathryn”, pojan ääni kuiskasi korvaani. ”Toisaalta minä-”
”En ymmärrä sinua.  Olet kuin tuulimylly, muu-”
”Niin sinäkin toisinaan.”  Pieni hymy nousi hänen kasvoilleen, huulet vetäytyivät normaalia kapeammiksi.  Minä en kuitenkaan hymyillyt vaan katsoin häntä murhaavasti ja vedin käteni irti hänen omastaan.  Ei hän minua noin helposti pehmentäisi. ”Olet oikea jääräpää.  Et siis aio liikahtaakaan ennen kuin kerron suunnitelmistani?”
Käänsin selkäni Alecille ja nyökkäsin. ”Niin.”
”Kai minun sitten täytyy kertoa.” 

Hymyilin hiukan ja painoin pienenpienen suukon hänen poskelleen uskoen, että hän kertoisi kohta tarkalleen suunnitelmistaan.  Mutta ikäväkseni huomasin taas pian olevani hänen sylissään, kylmien käsien pitelyssä.  Öinen tuuli piiskasi kasvojani ulvoessaan korvissani.  Alec juoksi hurjaa vauhtia pimeydessä yrittäessäni saada häntä hidastamaan sanoin ja rimpuilulla.  Mutta hän ei kuunnellut minua, kiri vauhtiamme vain nopeammaksi, jolloin lopetin vastustelun ja painauduin hänen rintaansa vasten tiukasti.  Ei hän tietenkään paljastaisi aikeitaan.
Kuulin jonkin avautuvan ja pamahtavan kiinni, kun minut työnnettiin sisään jonnekin.  Kädet katosivat ympäriltäni, ne eivät enää kannatelleet minua.   Pehmeä alusta tuntui kankaiselta, selkänoja tuli vastaan nojautuessani taaksepäin.  Uusi pamahdus, käsi tarttui omaani.

”Tässä”, Alecin ääni sanoi hiljaa valon napsahtaessa päälle, moottorin jyrähtäessä käyntiin.  Olimme autossa!  Emmekä missä tahansa autossa, olimme limusiinissa. ”Ne ovat ruskeat, toivottavasti kelpaavat.”
Vetäisin käteni irti hänen kädestään ja tuijotin muovista pakkausta, jota hän piteli silmieni edessä. ”Mitkä kelpaavat?” tiuskaisin ottaessani pakkauksen käteeni, jolloin tajusin sen sisältävän piilolinssit. ”Ai, kiva.”

Työnsin pakkauksen takaisin Alecille ja ristin käteni puuskaan.  En minä mitään piilolinssejä pukisi, en vielä.

”Sinun pi-”
”Myöhemmin”, mutisin painautuessani selkänojaa vasten, kääntäessäni katseeni kokonaan tummennettuun ikkunaan.  Mieleni olisi tehnyt katsella ulos, mutta turhaan edes haaveilin moisesta.  Ei näistä ikkunoista nähnyt mitään.

Päästin huokauksen ja vilkaisin Alecia silmäkulmastani.  Hän hivuttautui varovaisesti lähemmäs minua, ojensi kättään minua kohti, mutta minä torjuin hänet, vein hänen kätensä pois.  Kaipasin yksityiskohtia matkastamme juuri nyt, en hellyyttä.

”Mikä on?”
Nojasin päätäni vasten ikkunaa, en vastannut.
”Kathryn, mikä sinun on?” Alec kysyi uudestaan käsivarsiemme koskettaessa, jalkojemme painuessa toisiaan vasten.  En pystynyt siirtynyt enempää oikealle, joten yritin työntää häntä pois, mutta se oli hankalaa. ”Hei, minä kerron sinulle kyllä, kunhan olemme perillä ensimmäisessä määränpäässämme.”
Mulkaisin häntä jäisesti, en uskonut.  Ei hän tietenkään kertoisi, hän joutuisi siis raahaamaan minua paikasta toiseen väkisin.
”Sinä olet mahdoton, kuin hurrikaani, joka hetkessä peittää auringon, mutta saattaa tuoda sen taas esiin nopeasti!”

Sormet pujottautuivat nopeasti omieni lomaan, olin yhtäkkiä Alecin sylissä hajareisin.  Pääni hipoi limusiinin kattoa, kädet vetivät minua lähemmäs hänen kehoaan.  Ne ottivat kasvoni käsiinsä ollessani tarpeeksi lähellä, peukalot sivelivät poskiani rauhoittavalla tavalla.  Ja vaikka se tuntuikin ihanalta, pyrin irrottautumaan hänestä, nousemaan pois hänen sylistään.

”Kathryn”, Alecin ääni kuiskasi hänen käsiensä palatessa pitelemään omistani kiinni. ”Kathryn!”  Lopetin riuhtomisen, jolloin minut vedettiin takaisin kylmää hohkaavan kehon lähelle ja vangittiin paikoilleni.  Toinen käsi painautui poskelleni silmien yrittäessä saada kontaktia omiini.  Minä en kuitenkaan suostunut katsomaan häntä, pidin katseeni tiukasti tummassa ikkunassa. ”Katso minua.  Kuule, en haluaisi sanoa näitä sanoja katsomatta suoraan sinuun.”

Vilkaisin silmäkulmastani häntä, hän pudisti päätään ilmeisesti viestien, että minun täytyisi kääntää katseeni kokonaan häneen.  Mutta kun en tehnyt niin, hän tarttui leukaani ja käänsi kasvoni katsomaan hänen omiaan.

”Et viitsisi olla tuollainen nyt, se ei ole kivaa.  Tiedätkö kuinka paljon ja kauan keskustelin asiasta Aron kanssa ennen kuin hän suostui?”  Pudistin päätäni. ”Melko kauan, jokin aika sen jälkeen, kun linnaan oli hyökätty.”

Sen jälkeen, kun linnaan oli hyökätty.  Kohotin kulmiani yllättyneenä, silmäni suurenivat.  Oliko hän lähes puolen vuoden ajan puhunut tästä Arolle, yrittänyt saada tätä suostumaan?  Siksikö Alec oli niin monena iltana ollut siellä, isossa salissa?  Ihan turhaanko olin toisinaan valitellut hänelle siitä, että hän joutui menemään sinne niin usein?  Ilmeisesti, se tuntui minusta nyt hieman pahalta.  Hän oli jaksanut salata asian vaikka olisi voinut paljastaa sen valitteluni ja kiukutteluni takia.  Mutta ei, hän oli kestänyt sen ja päättänyt yllättää minut.

”Alec, si-”
Sormi painui huulilleni hiljentäen minut. ”Ihan vain sinun vuoksesi.  Ajattelin, että kaipaat ulkomaailmaa, joten siksi pyysin Arolta lupaa päästää edes sinut joksikin aikaa pois täältä.”  Käsi etsiytyi selälleni, toinen hiuksiini.  Ne painoivat minut vasten vartaloa, asetuin istumaan hänen syliinsä painaen pääni hänen olkapäälleen. ”Niin, sinun vuoksesi, koska välitän sinusta.  Rakastan sinua.”

Olin kuullut ne sanat aiemmin tänään hänen huuliltaan, mutta silti ne saivat oloni kummalliseksi, taas kerran hämmentyneeksi.  Jokin nipisteli vatsassani pienesti, siellä kihelmöi.  Alecin katse oli niin hellä, etten enää halunnut olla hankala, itsepäinen.  Siispä tunsinkin rauhoittuvani, käyväni levollisemmaksi vaikka kihelmöinti ei loppunutkaan.

”Minä… tuota”, aloitin hiljaa, katkonaisesti, hyvin varovaisesti.  En tiennyt, sanoako ne kaksi sanaa vai jättääkö ne myöhemmäksi.  Tuntui, että voisin sanoa ne nytkin, mutta olinko valmis tunnustamaan tunteeni?  Kyllähän Alec tiesi, mitä tunsin, mutta milloin olisi aika ilmaista tunteet sanoin? ”Rakastan sinua.”  Loput sanat tulivat ulos itsestään ja epäselvinä, pelkkinä kuiskauksina.  Alec oli kuitenkin ymmärtänyt ja suikkasi nyt pienen suukon huulilleni saaden minut lopullisesti sulamaan. ”Olet ärsyttävä.”  Virnistin ja näytin kieltä hänelle katseiden liimautuessa toisiimme, käteni löytäessä hänen hiuksensa.  Pörrötin niitä tuntiessani huulet omillani rakastavina, hellinä.
”Tiedän.  Sinäkin olet.”

Löin häntä varovaisesti leikilläni rintaan ja aloin tivata häneltä tietoja matkastamme.  Hän kuitenkin vältteli kysymyksiäni, kunnes lopulta sain tietää, että kävisimme muutamassa eri maassa yrittäen edes hetken aikaa elää niin sanottua normaalia elämää.  Se kuulosti hyvältä, mutta tiesin, ettei siitä niin normaalia tulisi.  Emmehän voineet kuljeskella päivisin kaupungilla, jos aurinko paistaisi.

”Minne menemme ensin?” utelin lisää siirryttyäni nojaamaan hänen kylkeään vasten.  Tuttuun tapaan näpräsin takin nappeja hänen yrittäessä saada minut lopettamaan sen.
”Kerroin jo tarpeeksi”, Alec vastasi rauhalliseen sävyyn saaden viimein napattua kädestäni kiinni.
”Niin, mutta kerro nyt silti”, pyysin kallistaen päätäni taemmas, jotta näkisin hänen kasvonsa.  Ne suuntautuivat minua kohti hymyttöminä, hieman vakavina.
”Oletpas sinä rauhallinen.”
”Mitäs tuo tarkoitti?”

Korjasin asentoani nähdäkseni Alecin kasvot kunnolla, katsoakseni suoraan hänen silmiinsä.  En halunnut hänen ärsyttävän minua nyt, kun olin taas hyvällä tuulella ja rauhoittunut.  Mutta ilmeisesti hän halusi, se näkyi hänen silmistään, jotka kiiluivat jokseenkin ilkikurisesti.

”Sitä vain, että yleensä tähän mennessä olisit jo lyönyt minua.  Tai haukkunut tai sitten muuten vain äksyillyt”, Alec tuumasi leppoisasti.
”No, asian voi onneksi aina korjata, kulta.”

Vedin hänet lyhyeen suudelmaan, jonka jälkeen tönäisin häntä hellästi.  Hän ärsytti minua sanoillaan lisää, joten päädyin lyömään häntä olkapäähän, mikä sai meidät molemmat vain virnistämään.  En jaksanut enää turhautua häneen kunnolla, mutta tiesin, että jossain vaiheessa tekisin niin.  Ehken tänä yönä, mutta ehkä huomenna tai sitä seuraavana päivänä ja seuraavina kuukausina.

Huulet hipaisivat korvanlehteäni yllättäen, kuulin pienen kuiskauksen. ”Ranska.”  Sain suukon poskelleni ennen kuin käännyin Aleciin päin suupielet hymyyn nousseina.  Uppouduin hänen silmiensä lempeään katseeseen pohtien, menisimmekö me sinne, oliko määränpäämme Ranska. ”Kyllä”, hän sanoi kuin olisi lukenut ajatukseni, ”näin aluksi.”


A/N: Jeps, elikkä siinä se oli.  Itse henk. koht. tykkäsin eniten kakkosluvusta.  Tätä loppua hieman stressasin, mutta toivottavasti piditte, hih.  Kiitti kjatrille betaamisesta ja Kathrynistä ja ja.. muutenkin tsemppaamisesta tämän kanssa!

Kommentteja?

Naxone

  • Kaipauksen haamu
  • ***
  • Viestejä: 184
  • Say what you want
Vs: Cold as you | Luku 3/3 - 28.10. [VALMIS]
« Vastaus #27 : 28.10.2009 20:56:37 »
Jes, vika osa! Itekin tyksin kakkososasta eniten, mutta tääkin oli suloinen, ehkä vain vähän vaisumpi kuin edelliset. Mutta se oli ihan hyvä, ei mitään hurrikaania loppuun. Kiitos sinulle tästä, taas yksi mainitsemisen arvoinen ficci luettu!  ;D

-Nax
Mr. Boombastic
What you want is some boombastic romantic
Mr. Lover lover, Mr. Lover lover, girl, Mr. Lover lover

NuuhkuHoney

  • ***
  • Viestejä: 103
Vs: Cold as you | Luku 3/3 - 28.10. [VALMIS]
« Vastaus #28 : 29.10.2009 19:22:53 »
Ihana luku<3! Itse tykkäsin(en oo kyl ihan varma) eniten tästä vipasta, vaikka tässä olikin takaumia vähemmän kuin muissa, niinkuin jo ennemmin sanoitkin(mä kyl tykkäsin niistä takaumistakin :)). Tämä oli söpö luku ja kyllä ainakin MUN mielestä voisit jatkaa ;) :-*
NuuhkuHoney
Don`t drink and drive, just smoke and fly!

Upsila

  • aallotar
  • ***
  • Viestejä: 1 248
    • and here are all your lies
Vs: Cold as you | Luku 3/3 - 28.10. [VALMIS]
« Vastaus #29 : 29.10.2009 22:31:35 »
Oi, oi, oi!~ Tosi ihana luku, meinasin jo itkeä. Pidin kovasti kaikista luvuista, enkä tietenkään osa valita mistä pidin eniten. Viimeinen luku oli supersupersuper söpöä, että ihan itketti. Minustakin voisit jatkaa tätä!

Kiitos ihanasta ficcistä!
I'd rather have one sunflower from you than a million roses from any other boy.

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Cold as you | Luku 3/3 - 28.10. [VALMIS]
« Vastaus #30 : 30.10.2009 18:30:52 »
Naxone, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidit.  Kiitos itsellesi kommentoimisesta.

NuuhkuHoney, kiitos kommentistasi :)  Mukavaa, että pidit.  Takaumat on ihania, hih.  Hmm, jatkon pistän harkintaan (tosin olen jo miettinyt mahdollisia tapahtumia).  Kiitos.

Upsila, kiitos kommentistasi :)  Itkeä?  *hämmentyy*  Oii, et kai?  Luulin, että vain angsti pistäisi itkettämään (tosin kyllä jotkin söpöt/romanttiset kohdatkin voi, täytyy myöntää).  Mukavaa, että pidit.  Kiitos.

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Vs: Cold as you | Luku 3/3 - 28.10. [VALMIS]
« Vastaus #31 : 31.01.2011 17:26:24 »
Kolmesta, suhteellisen pitkästä luvusta koostuvaa (Alec) Volturi-ficciä ei voinut jättää väliin, sillä olen varsinainen Team Volturi. Ennenkin on tullut luettua ainakin ficci tai kaksi sinulta, niinpä ei tarvinnut klikata ficciä auki odottamatta liikoja. Olen todennut sinulla olevan sanan hallussa ja osaavan kirjoittaa houkuttavaa ja sujuvaa tekstiä, joka ei ole liian raskasta tai taiteellista sulateltavaa, vaan viihdyttävää kuten laadukas viihdekirjallisuus. Sellaista mitä lukiessa unohtaa lukevansa kannettavan tietokoneen näytöltä ikään kuin pitelisi kirjaa kädessään.

En ollut havaitsevinani typoja – tai jos havaitsin unohdin saman tien. Sen sijaan päätin poimia tönköt virkkeet sillä oletuksella, että siitä on enemmän hyötyä kirjoittajalle kuin pikkiriikkisistä typoliineista nipottamisesta; juuri muutamat vastaavanlaiset tekivät tekstistä silloin tällöin kankeahkoa.

Lainaus
Keskimmäisessä tuolissa istuskeli mustat, hyvin pitkät hiukset omaava mies, jonka iho oli hyvin vaalea.
Keskimmäisessä tuolissa istuskeli hyvin/erittäin/todella/sangen vaaleaihoinen mies, jolla oli mustat ja hyvin pitkät hiukset.

Lainaus
Hänen vasemmalla puolellaan istui myös mustat hiukset ja vaalean ihon omaava mies, joka tarkasteli minua punaisilla, vaarallisilla silmillään.
Hänen vasemmalla puolellaan istui toinen mustahiuksinen ja vaaleaihoinen/kalpea mies, joka tarkasteli minua punaisilla, vaarallisilla silmillään.

Lainaus
--mies kysyi Caiuksen lipuessa kohti heitä, istuutuen kolmannelle tuolille.
Syyllistyn samaan vaikeaselkoisuuteen, joten muokatkaamme tätä sellaiseen muotoon, ettei tarvitse mennä ”joko tai” -linjalla. Mies kysyi Caiuksen lipuessa (jos tarkoitetaan Caiuksen istuutuvan) heitä kohti istuutumaan kolmannelle tuolille.

Alec on sitä sorttia että tälle Volturille on vaikea keksiä canonhahmoja paritettavaksi – eikä sillä ole väliä millaisen seksuaalisen suuntautumisen hänelle kirjoittaa. Minulle ei tule muuta naispuoleista Volturia mieleen kuin Heidi tutustuttamassa enkelimäisen suloista poikaa lemmen saloihin. Siitä syystä OfC lienee paikallaan het-linjalle lähtiessä. :D Tämä Kathryn oli ihan hyvä hahmo lajissaan läikkyvine temperamentteineen; tyttö ei aikaillut heittää edes ruokaa verenhimoisen vampyyrin päälle ollessaan vielä ihminen. Hän ei ollut niin yli-inhimillisen kaunis ja lahjakas kuin kaikki (Volturit, Jamesit sun muut mörrimöykyt) päihittävät IhQ-Cullenit, mutta kiinnostavan, hyödyllisenkin kyvyn omaava ja viehättävän näköinen vampyyrineitonen. Kaukana täytehahmosta.

Parituksella ja paritettavien tarinalla oli vahvasti romanttiset puitteet onnellisine loppuineen, jossa suunnattiin limusiinilla Ranskaan kuhertelemaan, mutta suolaisemmat mausteet pitivät ylettömän siirappisuuden loitolla, esimerkiksi hyökkäys Volterraan. Niinpä teksti oli romanttinen sekä jännittävä. Ainut jatkoficci tällä osatolla, jonka olen jaksanut lukea loppuun asti. 8) Erityisesti ruusuja lukujen pituudesta, sillä hieman pidempiin lukuihin uppoutuu aina syvemmin kuin lyhyempiin. Kiitoksia hyvästä lukukokemuksesta!

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Cold as you | Luku 3/3 - 28.10. [VALMIS]
« Vastaus #32 : 31.01.2011 20:05:56 »
Lavinia, ihan näin aluksi kiitos todella paljon kommentistasi :D  Yllätyin täysin, kun huomasin yli vuoden vanhaan ficciin tulleen kommenttia, mutta iloinen yllätyshän tämä totta kai oli!

Aivan, kyllähän tuosta on enemmän apua kirjoittajalle ja kirjoittajan kehitykselle.  Pitääkin ottaa huomioon tuo viimeinen, teen sitä varmaan yhä edelleen :D  Kiitos.

Alecia voisi parittaa slashissa Demetrille (tähän on tullut törmättyä ja voisinpa sanoa, että paritus oli kiintoisa ja toimivakin) ja toki se Heidikin kävisi erinomaisesti (ja jos Culleneista halutaan puhua, niin itse suosin nykyään Renesmeen sekoittamista Voltureihin). 
Ja OFC-hahmo Kathrynistä kiitokset kuuluvat kokonaan kjatrille, joka suunnitteli hahmon käyttööni ja toteutettavakseni paperilla :D

Mutta kiitos vielä iltaa hyvin paljon piristävästä kommentista, johon en osaa nyt vastata mitään järkevää.  Mukavaa, että jaksoit lukea loppuun ja nautit ficistä.

MissGlitter

  • ɗʀεɑʍεʀ
  • ***
  • Viestejä: 211
  • do sʍɑʟʟ things with great ʟoνε.
Vs: Cold as you (K-13, luku 3/3 - 28.10) [VALMIS]
« Vastaus #33 : 08.08.2012 09:56:12 »
Tää oli aivan mielettömän hyvä!
Alec on aivan paras  ;) Voltureista . . .  ::) Kakkososa oli minunkin suosikkini, vaikka eihän ykkönen tai kolmonenkaan pahoja ollut  ;)

Kiitos tästä!

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Twilight: Cold as you (K-13, luku 3/3 - 28.10) [VALMIS]
« Vastaus #34 : 26.12.2012 17:38:17 »
MissGlitter, Alec ja Jane ovat kyllä yhdet kiintoisimpia hahmoja Voltureista, vaikka kaikki muutkin siellä Italiassa ovat hyvin hyvin kiinnostavia. Kiitus kehuista ja kommentista ♥