Author: Minäää, eli
Miw.
Rating: S
Warnings: Hiukan kiroilua, jotain mun angstia jossai välis ja sen sellasta.
Summary: Elikkä joo. Mäpä aloin kirjottaan mun omasta elämästä. Ja tää kaikki on iha tosissaan tapahtunu. Joo, uskokaa tai älkää. Ja sit niin joo.
A/N ANTEEKSIANTEEKSIANTEEKSI, että tää eka osa oli näin lyhyt.
Joo, mutta toivottavasti tykkäätte ja niin eteenpäin. Kommentteja saa antaa.
OSA 14.10.-09 LauantaiMäpäs aloitan tän kertomalla ensimmäiseksi vaikkapa sen, että aamulla, kun mä heräsin, niin mun todella teki mieli nauraa. Kello oli jotain kuus ja kaikki nukku vielä, joten mä jätin sen nauramisen pääni sisälle. Mun ajatuksissa raikui nauru niin kovaa, että löin jopa pään seinää, että se loppuis.
“Au, miks sä noin teit?” Mun ajatukset kysyi. Ja nyt te luultavasti pidätte mua ihan hulluna, kun saitte tietää, että mun pään sisällä eli toinen Mira, mun ajatukset. Luultavasti siis se järkevämpi puoli minusta, koska välillä kun mä en suostunu kuunteleen sitä, niin löysin itteni tekemässä mitä typerimpiä juttuja. Ja jotta te ymmärtäisitte milloin puhun mun ajatuksista, niin sanon Miw. Joo, mun kaveri keksi mulle lempinimen johon rakastuin välittömästi. Eli mun ajatukset on nyt Miw. Ja jos pidätte mua hulluna tän takia, niin siitä vaan, ei se mua haittaa.
Jokatapauksessa jatkan nyt siitä nauramisesta. Se johtui varmaanki siitä unesta, jota mä näin, tai sitten siitä, että olin kaikesta päätellen saanut tyynyn jotenkin sängyn alle. Veikkaan, että unesta.
Mä kävelin K-Extran jätskihyllyjen ohi. Mun teki mieli jätskiä, joten mä käännyin ottaa sieltä jotai. Näköjään Dumle Snacks jätksin. Kävin maksaan sen ja raahauduin ulos kaupasta.
Kaupan edes mua odotti kaverit. Yks säikäytti mut niin, et mun jäätelö lens yhen Nicon päälle. Se sai raivarin ja muuttu yhtäkkiä hämähäkiks ja koitti purra mua. Sen kaks pinkkiä jalkaa otti must kii ja sen keltaset hampaat puri muhun haavan. Sit se muuttu taas normaaliks ja kysy, et oisko kellää shampoota.Tossa vaiheessa mä heräsin, kosk mun veli paukahti päin seinää unissaa.
Ja sit sen unen jälkee mua alko naurattaa, koska Nico ois todella söötti hämähäkki. Tai ehkä mua nauratti, koska toi oli ehk älyttömin uni mitä oon nähny aikoihin. Siis sen unen jälkeen, ku olin yhtäkkiä muuttunu kahdeksi ja halannu itseäni takaapäin. Tai ainaki näin yks kaveri väitti. Se sano, et näin unia itsestäni. (Mun mielest Miw oli vaan päättäny hypätä mun korvasta ulos ja kuristaa mut hengiltä. Ehk sekotin sen sillon vaan halaukseen.) Seki oli naurettava ajatus. Mä en tasan uneksis itsestäni, jos voisin ihan yht hyvin uneksia keltasista apinoista ja pinkeistä hämähäkeistä. Ne oli sentää mielenkiintosia.
Virnistin itselleni ja päätin, että laittasin vielä nukkumaan.
Haa, uusi herätys kello yhdeksän. Miska - eli kerta kaikkiaan rasittava apinaveljeni - pelasi olohuonees pleikkarilla. Mä nousin ylös ja alottelin kirjottaan tätä hmm.. kertomusta. Ja nyt mua naurattaa, koska kirjotan tässä siitä, että kirjotin tätä kertomusta. Hassua, eikö? Joka tapauksessa mä alotin ton sillon vaan tosta unesta, mut mäpä päätin nyt lisätä siihen jotain mun höpinää alkuunkin teidän tuskaks. Aivan. Ehkäpä piditte siitä, milloin se oli hyvä, tai sitten ette milloin se oli huono. Tai ehkäpä laitoin sen vain yhden kaverin kiusaks, että se joutuis lukemaan pidempään. Ilkeää.
“It’s fun to be evil.” Miw naurahti. Eemeli hoki tota nii paljon, että se näytti tarttuneen muhunki. Tai ei varsinaisesti muhun, vaan Miwiin, joka sit hoiti ajattelemisen ja kaiken vastaavan. Mä olin meistä vaan se, joka teki kaiken. Aivan. Tekijä. Hauska sana kieltämättä.
Joskus puol yhen aikoihin Eemeli pyys mut ja Miskan koulul. Joo, lähettiinpähän me tietenki. Miwin mielest ois pitäny ekaks varmistaa, et oliks siin oikeesti jotai järkeä. Sillä hetkel mä kapinoin Miwiä vastaan ja jätin sen omaan arvoonsa. Ja myöhemmin älysin, että ois ehk oikeest pitäny kuunnella sitä. Koulul ei ollu ketää muita, eikä kukaa ollu tulossakaan. Eli toisi sanoen mä ja Emppu jouduttii tyytymään Miskan tunaroinnille nauramiselle. Miwin mielest oli ilkeää nauraa Miskalle, mut sehän ite oli päättäny, että on hauskaa olla ilkeä. Ja niimpä mä väittelin pääni sisällä toisen puoliskoni kanssa. Ja tämä mahtaa kuulostaa järkevältä.
Jossain vaiheessa yks mun kaveri Laura päätti kuitenkin ilmaantua paikalle. Hienoa, nyt täällä oli joku toinenki tyttö. Me alettiin leikkiin poliisia ja roistoa. Aivan. Ja tämä sitten saattaa kuulostaa lapselliselta ja sen sellaista, mutta mäpäs nolaan meidän ysiluokkalaiset kertomalla teille, että neki tulee usein leikkiin sitä. Noin. Hah, tunnen itseni taas erittäin ilkeäksi.
Jokatapauksessa: Siitä tuli tytöt vastaan pojat peli. Minä ja Laura vastaan Eemeli ja Miska. Se sitten taisi olla jotenkin epistä, koska me kummatki tiedettiin, että me ei mitenkää saatas hinattua Eemeliä vankilaa. Mäpäs en kuitenkaan antanu sen masentaa mua, koska mä päätin joskus, että mä en ikinä suuttuis jostai niin lapsellisesta pelistä. Joten niinpä me - eli minä ja Laura - alettiin ottaa poikia kiinni. Joo, eli toisin sanoen me juostiin niitten perässä. Hmh, ja muistin vasta äskettäin, että joskus viis vuotiaana pikkukakruna olin päättäny, että en koskaan juoksis poikien perässä. Noh, ihmiset muuttuvat.
Kuitenkin, me juostiin, juostiin ja juostiin. Aivan. Ja mä en yleensä luovuta juoksemises, vaikka kuinka hengästyttäs, kosk Miw karjuu aina mun pään sisäl kannustushuutoi ja uhkauksii jos kehtaanki luovuttaa. Sinä päivänä mä tosin kapinoin Miwiä vastaa kaikin mahdollisin tavoin. (Ehkä siks, että sen takia mun päätä oli särkeny aamul, kosk mun piti lyödä sitä seinää. Joo, siitä se varmaan johtu.) Eli toisin sanoen mä en yksinkertaisesti viitsinyt juosta. Tai siis, jos mä oisin halunnu, nii oisin saanu kummatki niistä melko varmasti kiinni. Joo, tämä varmaan kuulostaa itserakkaalta, mut mä oon ihan oikeest niin itsepäinen, etten luovuta (paitsi jos kapinoin Miwiä vastaa) helposti.
Joo, lopulta Laura kaatu ja sai pari aika kivan näköstä haavaa. Sen käsistä tuli verta ja sen sellasta. Mä ehdotin, et se nuolasis sen pois, mut lopult se päätti lähteä kotiansa puhistaa haavat. Heh, sillon mua taas nauratti. Ja tää mahtaa kuulostaa varmaan aika ilkeältä, koska kaveri vuotaa verta ja mun tekis mieli nauraa. Joo, mut se johtu lähinnä siitä, että joku kaunis päivä olin selittäny Empulle mesessä, että ku olin nuolaissut sormenpääst tullutta haavaa ja huomannu, että mun veri maistuu suolal, ni sit olin viel sanonu, et se oli hyvää. Ja jossai vaihees olin päättäny, että “Eiku, eihä se olekkaa hyvää. Tai siis suola ois muute hyvää, mut se o liian suolaista.” ja siinähän oli nauramista. Ja tästä varmaan voittekin päätellä, että miten järkevä olenkaan.
Kuitenki vähän sen jälkee, ku Laura oli menny, nii meki kyllästyttii siel koulul hillumisee. Joo, eli me toisinsanoen lähettiin kotia. Miska huomautti pari kertaa, että mä oon lihava. Eiks se vittu tajua, että aina, ku se sanoo mua lihavaks, läksiks tai joksi sellaseks, ni se ois, ku se työntäis jonku helvetin puukon mun seläst läpi. Aivan, mua masentaa jo muutenki mun paino. Ei sillä, että oisin mitenkään erityisen lihava tai jotain, mutta mun paino on niin helvetin ärsyttävä numero. Se aiheuttaa epäonnea. Joo. Ja aina, ku Miska sanoo sen, ni mä esitän, ettei muhun sattuis tai mitään, mut todellisuudes Miw huutaa jotain todella, todella kohteliaita sanoja mun pään sisällä ja ehdottaa, että mä heittäisin Miskaa kivellä tai jotain. Mut en mä niin loppujen lopuks tee, koska mä en halua istua seuraavia vuosikymmeniä kotiarestissa.
Kun me kerettiin kotia, niin mä kirjauduin messengerii ja sit siel Lollie (Liisa), Sylki (Sylvi), Serpentti (Seina-Riina), Sarppsa (Saana-Rilla) ja minä päädyttiin yhteen ryhmäkeskusteluun. Me keksittiin noi lempinimet yks kaunis päivä, ku mä sanoin vahingos Sylvin sijasta Sylki. Sit Liisa keksi, et meillä pitäs olla jotku lempinimet. Siellä Liisa keksi, että mä oisin Miw.
Me juteltiin vähän kaikesta. Lollie kerto sen poikaystävästä (josta se oli kyllä kertonu jo kaiken melkeinpä 5 kertaa), Sylki selitti kiihottuneensa siitä, kun Serpentti oli kertonu muumitikkareista ja sitä rataa. Muumitikkareistakin piti tietenkin puhua. Ne oli meille pyhä asia. Vaikka siis minä, joka olen karkkilakossa, en voi syödä niitä, voin aina unelmoida niistä. Lopulta ne muut lähti kaupungille keskenään. Ja silloin mua harmitti taas, että ne asu niin kaukana.
Joskus yöllä mä päätin viimeinki raahautua sänkyyn. Joo. Ja sit mä puhuin siinä Miwin kanssa jonku aikaa. Ja mua nauratti vieläki ajatus, että Miw oli mulle kuin sisko. Se oli seurannu mua siitä asti, ku mä täytin kymmenen. Kukaan ei tiennyt siitä, ennen kun mä päätin kirjottaa tämän. Ja nyt, kun kaikki saa tietää Miwist, nii ne lopult lähettää mut johonki Iloinen Lehmä - mielisairaalaan. Mielummin mä sinne menisin, ku vaikkapa Suuttunut Sonni, Kiihottunut Kameleontti tai Paneva Pässi nimiseen laitokseen. Ja mä en tiedä, että milloin mä aloin ajatella tällaisia asioita, mutta sen mä tiedän, että se ei ollu välttämättä kovin tervettä.
Ja noihin ajatuksiin mä nukahdin.
A/N2 Ja toivottavasti piditte.
