Kirjoittaja Aihe: Seitsemän päivän päästäkin, S/romance/angst  (Luettu 1574 kertaa)

shir

  • ***
  • Viestejä: 21
Name: Seitsemän päivän päästäkin
Author: shir
Beta: ei ole
Genre: romance, angst
Raiting: S
Summary: Jättäkää eroanomukset kirjoituspöydälleni tämän päivän aikana, kiitos.


Seitsemän päivän päästäkin

   ”Tik”, sanoi kello. ”Tak”, toistit sinä. Kello kuuli kaiun tikityksestään, pelästyi ja sammui.

   Niin kävi meillekin. Me sammuimme. Emme kännipäissämme pusikkoon. Emme olleet roihuava puska, jonka palomiehet sammuttivat. Emme sammuneet valokatkaisijaa painamalla, emmekä koneen virtanapista. Emme olleet ajastettu ulkovalo, joka sammuu joka ilta tasan keskiyöllä. Emme me oikeasti sammuneet, meidän yhteytemme vain katkesi. Ja on tärkeää olla se tietty virtapiiri, joka tuottaa sähköisyyttä kahden välille.

   Kirjoituspöydälläni on jo viikon ajan maannut kirja, josta olen lukenut viisi ensimmäistä sivua. Aloitin kirjan lukemisen sinä maanantaina, jolloin auringon säteet sulattivat naapurini katolta lunta. Kinokset tipahtivat pamahtaen maahan. Sinä maanantaina viemärit täyttyivät vedestä, joka vaihtoi muotoaan. Säikähdin niitä pamahduksia, joiden ansiosta ikkunaruudut helisivät useasti ja täysin odottamatta.

   Tiistaina istuin koko päivän sängylläni ja tuijotin naapurin talon katonrajaan. Siellä ei ollut enää ollenkaan lunta, kaikki oli tippunut pois. Se katto oli niin tyhjä. Sieltä puuttui jotakin, joka sinne oikeasti kuuluisi. Jotakin, mitä sai vain joskus harvoin ja kun se lähti pois, iski välitön ikävä. Ikävä, jolla ei ole painoarvoa, mutta siksi se juuri onkin niin arvokasta. Ei sanomalehtiinkään painateta ikinä mitään positiivista. Siksi eilen en olisi päässyt otsikoihin, mutta tänään täällä Menetyksen rintamalla ei ole hiljaista. Minun kattoni on tyhjä.

   Tiistain jälkeen naamani eteen iskettiin keskiviikko ja korviini syötettiin jatkuvalla paineella sanoja. Lauluja onnellisten ihmisten huulilta, jotka näyttivät syötävän hyviltä. Huulet ovat aina olleet kaunis asia. Rakkauden väriset ja muotoiset viestittäen kaunista omanlaista melodiaansa. Nuo kaksi ihonpalasta ovat valmiita mihin vain, sodassa ja rakkaudessa, faktassa ja fiktiossa. Niihin ei saa opetella luottamaan, niihin sanoihin, ei varsinkaan lohdullisiin tai laulettuihin.

   Torstaina kaivoin esille paljon neliskanttisia, kiiltäviä paperinpalasia täynnä outoja ihmisiä sekä ystäviä. Niiden kaikkien kasvot hymyilivät, ne säteilivät, ne tahtoivat olla osa kaikkea onnellisuutta. Ne tahtoivat rakastaa ja etsivät rakkautta. Ne olivat niin nuoria ja kokemattomia ja siltikään ne eivät pelänneet. Siksi ne ovat niin onnellisia. Ilman pelkoa kaikki ovat onnellisia. Osa kuvista lensi pois. Ne uiskentelevat revittyinä purukumien seassa ja ovat nyt aivan tahmaisia. Ne ovat ansainneet iljettävän limaisuutensa.

   Toivoin jo ikävän loppuneen, mutta silloin oveeni koputti Perjantai ja anoi anteeksiantoa. ”Mutta Perjantai, etkö sinä ymmärrä mitä viimeksi sanoit minulle?” ”En”, se vastasi ja yritti vietellä silmillään ja huulillaan. Yritti hipaista kynnellään. Kielsin ja paiskasin oven kiinni, en tahdo enää kaulaani raapimisjälkiä. Eivät ne entisetkään ole vielä parantuneet, ne vasta arpeutuvat.

   Lauantaina etsin kaiken, mitä olin joskus kirjoittanut ja poltin ne takassa. Heitin ilot, hauskat hetket, rakastumisen, nautinnon ja ihanat ihmiset tuleen ja luulin oloni helpottuvan. Unohdin heittää pettymyksen ja hänen kumppaninsa, sillä niitä ei ollut ikinä kirjoitetussa muodossa. Päästäkseni niistä eroon, minun olisi poltettava itseni. Kuumat tulenlieskat varpaissani kuulostivat silloin kauniilta asialta, mutta en ollut vielä valmis olemaan pelkkää tuhkaa.

   Puhelin pirisi sunnuntaina tauotta ja yritin lyödä luurin kiinni. Joka kerta käteni kuitenkin painoi vastaa-nappia ja asetti puhelimen korvalleni. Joka kertaa rakkauden huuleni puhuivat ja vastasivat kysymyksiin ja korvani, jotka olivat kuulleet liikaa pahoja sanoja, kuuntelivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Yritin katkaista käteni, purra huuleni hajalle ja repiä korvani irti, mutta se ei auttanut. Rakensit silti sillan sydämeeni ja sait otettua yhteyden henkiseeni. Meidän yhteyden on mentävä poikki.

   Sitten tuli tämä päivä, tämä maanantai ja tämä viikko. ”Seitsemän päivää ennen kuin kuolet”, sanoo Samantha kauhuelokuvassa ja olisin tahtonut sen käyvän toteen. Sinun muistollesi.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 16:14:35 kirjoittanut Scarlett »
I know I question things too quickly, but I've never questioned if I've loved.

pesticide

  • ***
  • Viestejä: 22
aaah, ihanaa kuvailua <3 oikeesti tykkäsin. (ainahan minä koska en itte osaa kirjottaa 8''DDD)
muutenkin tunnelma jotenkin tuntu tarttuvan tai jotain...? okei kuten huomaa en ite ole yhtä hyvä kuvailemaan XDD
ainut mitä kaipasin oli ehkä pientä kerrontaa tapahtuneesta, mutta osaahan sitä jonkun verran kuvitella ^---^
tai sitten se oli siellä mutta olen niin pöhlö enkä älynnyt.. mutta hieno oli ja pituus oli mielestäni juuri hyvä tyyyliin nähden.
Jesus, thank you for your pain,
Hey jesus, suck my grudge and hate.
Hey hey jesus, thank you for your pain.
Thi-thi-this song is people vomit.

shir

  • ***
  • Viestejä: 21
Voi kiitos, ihanaa saan kommenttia! :)

Olen vähän sellainen kirjottaessani, että jätän asioita arvoituksiksi. Joskus ehkä vähän liiankin. Itse pidän eniten sellaisita teksteistä, joissa kaikkea ei kerrota.

Mutta kiitos vielä kerran!
I know I question things too quickly, but I've never questioned if I've loved.

ahiru

  • *
  • Viestejä: 1
kaunista kuvailua. rakastan alun paria ensimmäistä jaksoa. (kidnappaan ne valkoiseen pakettiautoon :) ) mutta sen jälkeen tuntui hieman lopahtavan, kiinnostus katkesi, ei ollut enään helppo lukea.. en tiedä..
Loppua kohden parani taas. ^-^
kaikki on mahdollista, paitsi pyörö-ovesta hiihtaminen.

shir

  • ***
  • Viestejä: 21
kiitos paljon rehellisesti palautteestasi! Tiedän missä kohtaa pitää yrittää skarpata enemmän =)
I know I question things too quickly, but I've never questioned if I've loved.

Ms. Mad Stalin

  • ***
  • Viestejä: 30
  • Hurrrrr...
Vs: Seitsemän päivän päästäkin
« Vastaus #5 : 28.04.2008 21:50:33 »
Pidin tyylistäsi hirmuisesti, sillä joskus itsekin pyrin samankaltaiseen mysteeriseen, mitäänkertomattomaan tekstiin. x)

Mahtavia lauseita, tunteita ja mielikuvia oli tässä tekstissä, vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että toisen kappaleen jälkeen (vai onko se nyt kolmas kappale? O: no, unohdetaan se, että ensimmäinen rivi olisi kappale, okei? xD ) tunnelma jostain syystä lopahti hetkeksi. o: Mutta taidan tietää, mistä se johtuu. Kolmas kappale ei mielestäni tunnu samanlaiselta kuin muut, ja sen luettuaan on vaikea päästä taas kyytiin mukaan.

Jotenkin tuntuu, että olisit aloittanut tekstisi hetken huumassa ja sitten se olisikin lähtenyt hieman eri suuntaan, mitä aluksi ajattelit. Olenko oikeassa? =) Jotenkin tästä paistaa läpi sellainen tuoreen inspiraation tuulahdus, mikä on tietysti vain hyvä asia. x)

Tiistaina istuin koko päivän sängylläni ja tuijotin naapurin talon katonrajaan. Siellä ei ollut enää ollenkaan lunta, kaikki oli tippunut pois.

Nämä lauseet kolmannen kappaleen alussa tuntuvat erilaisilta kuin tekstin muut, varsinkin kun ne ovat heti kappaleen aloituksessa. Ne ovat jotenkin... liian tavallisia? Ehkä siitä johtuu, että kahden ekan kappaleen jälkeen oli vaikeaa jatkaa lukemista. Yksinään ne toimivat kyllä hyvin, mutta... Tuo tiistai rymähtää silmille jotenkin liian suorasukaisesti verrattuna muihin aloituksiin:

-Niin kävi meillekin. Me sammuimme.
-Tiistain jälkeen naamani eteen iskettiin keskiviikko
-Torstaina kaivoin esille paljon neliskanttisia, kiiltäviä paperinpalasia.

Ehkä tässäkin kuultaa läpi hienoinen töksähteleväisyys? :

Kirjoituspöydälläni on jo viikon ajan maannut kirja, josta olen lukenut viisi ensimmäistä sivua.

No, joka tapauksessa tuo viikonpäivien rytmittely toimii oivallisesti, vaikkakaan alku ei siihen suuntaan vihjannutkaan. =) (Huomaan, että tästä on tulossa mahtikokoinen palaute.. xD )

Minun kattoni on tyhjä. 
Pidin.

Tiistain jälkeen naamani eteen iskettiin keskiviikko ja korviini syötettiin jatkuvalla paineella sanoja.
Pidin erityisesti. Varsinkin koko kappaleesta!

Torstaina kaivoin esille paljon neliskanttisia, kiiltäviä paperinpalasia täynnä outoja ihmisiä sekä ystäviä.
Aluksi tämä tuntui hieman töksähtävältä, mutta loppua kohden miellyin lauseeseen ja se toimii kokonaisuutena hyvin. ^^

Osa kuvista lensi pois. Ne uiskentelevat revittyinä purukumien seassa ja ovat nyt aivan tahmaisia. Ne ovat ansainneet iljettävän limaisuutensa.
Pidin pidin. *nyökyttelyä*

Toivoin jo ikävän loppuneen, mutta silloin oveeni koputti Perjantai ja anoi anteeksiantoa. ”Mutta Perjantai, etkö sinä ymmärrä mitä viimeksi sanoit minulle?” ”En”, se vastasi ja yritti vietellä silmillään ja huulillaan. Yritti hipaista kynnellään. Kielsin ja paiskasin oven kiinni, en tahdo enää kaulaani raapimisjälkiä. Eivät ne entisetkään ole vielä parantuneet, ne vasta arpeutuvat.
Oooh kuinka hienoa! <44

  Lauantaina etsin kaiken, mitä olin joskus kirjoittanut ja poltin ne takassa. Heitin ilot, hauskat hetket, rakastumisen, nautinnon ja ihanat ihmiset tuleen ja luulin oloni helpottuvan. Unohdin heittää pettymyksen ja hänen kumppaninsa, sillä niitä ei ollut ikinä kirjoitetussa muodossa. Päästäkseni niistä eroon, minun olisi poltettava itseni. Kuumat tulenlieskat varpaissani kuulostivat silloin kauniilta asialta, mutta en ollut vielä valmis olemaan pelkkää tuhkaa.
Taas quotasin koko kappaleen, mutta se vaan toimii niin hyvin! Etenkin viimeinen lause. Hieno hieno!

Yritin katkaista käteni, purra huuleni hajalle ja repiä korvani irti, mutta se ei auttanut. Rakensit silti sillan sydämeeni ja sait otettua yhteyden henkiseeni. Meidän yhteyden on mentävä poikki.
Tuokin koko kappale oli todella hyvä! Tosin pitäisikö tuon olla mieluummin "Meidän yhteytemme on mentävä poikki." ?

Sitten tuli tämä päivä, tämä maanantai ja tämä viikko. ”Seitsemän päivää ennen kuin kuolet”, sanoo Samantha kauhuelokuvassa ja olisin tahtonut sen käyvän toteen. Sinun muistollesi.
Hmm. Tästä lopetuksesta en ole ihan varma. Ehkä tuo "sanoo Samantha kauhuelokuvassa" on jotenkin liian painottavaa ja kaipaisi lisää mystisyyttä/kevennystä? Ehkä se voisi toimia paremmin ilman "kauhuelokuvassa" sanaa? Jos tuo lainusmerkeissä oleva lause on jostain tietystä kauhuelokuvasta, niin sen katsoneet osaavat varmasti itsekin yhdistää lauseen siihen. ^^

Nojuu, näin käy aina kun luen tällaisen tekstin. xD Hyvä, ja itseäni miellyttävällä tyylillä kirjoitettu teksti, joka on tarpeeksi lyhyt, että siitä voi ottaa yksityiskohtia tarkasteltavaksi. x) Toivottavasti sait jotain irti jorinoistani. x')

Whoa tämä on varmaan finihistoriani pisin kommentti! Voit nyt olla ylpeä itsestäsi! xDD
« Viimeksi muokattu: 28.04.2008 21:55:35 kirjoittanut Ms. Mad Stalin »
Welcome to peachful land of ease

And sleep in depression also tonight

-Kyo-

shir

  • ***
  • Viestejä: 21
Vs: Seitsemän päivän päästäkin
« Vastaus #6 : 29.04.2008 09:52:24 »
Ooh kiitos todella paljon Ms. Mad Stalin!
Olet aivan oikeassa, tämä teksti syntyi hetkellisen inspiraation tuiskeessa ja keskivaiheilla tunnelma kieltämättä vähän latistuu. Mukana on myös omasta mielestäni hieman... oudohkoja ja ei-niin-hyvin-toimivia kohtia. Kiitos kun toit niitä esille!

Tarinan olen kirjoittanut joskus.... tosi kauan aikaa sitten, en edes muista milloin ja vähän jo nolottaa lukea sitä itse :D
Oli mukava kuulla, että mukana oli myös kohtia, mistä pidit! :)

Yritän jossain vaiheessa ottaa itseäni niskasta kiinni ja oikolukea koko tekstin ja postata sen sitten päivitettynä tänne.

Kiitos vielä todella paljon ihanan pitkästä ja rakentavasta palautteesta!!
I know I question things too quickly, but I've never questioned if I've loved.