Kirjoittaja Aihe: Unohdettu syyskuu, sallittu, draama  (Luettu 1740 kertaa)

momentumi

  • Vieras
Unohdettu syyskuu, sallittu, draama
« : 05.09.2009 19:34:58 »
Kirjoittaja: momentumi
Genre: draama

A/N: tämmöinen lyhkäinen novelli pettämisestä, ei varsinaisia hahmoja, tai heillä ei ole nimiä. Kommentteja otan vastaan enemmän kuin mielelläni. Kiitos.

Minä istuin auton ratin takana ja tuijotin eteeni mitään näkemättä. Sade piiskasi ikkunaa ja tuulilasit pyyhkivät vimmatusti. Auton moottori hurisi ja odotti, että painaisin kaasua ja ajaisin pois. Minä en vain pystynyt liikahtamaan.
Asetin käteni rattiin ja puristin sitä lujasti, mutta en käynnistänyt autoa. Sade rummutti peltikattoa kovemmin. Hätkähdin, kun puhelimeni pirahti soimaan. Tuntematon numero välkkyi ruudussa. En vastannut, katkaisin vain puhelun ja suljin puhelimen kokonaan.
Loin katseeni takaisin kerrostalon kolmannen kerroksen toiseen ikkunaan, jota olin hetki sitten tarkkaavaisesti tuijottanut. Näin hänet yhä ikkunan luona, viinilasi kädessään. Näin tytön hänen vierellään. Tyttö silitti hänen hiuksiaan ja kasvojaan. Hän hymyili, mutta ei koskettanut tyttöä. Hän käänsi katseensa takaisin ulos ja minä valahdin alemmas penkillä, ettei hän huomaisi minua. Pitäisikö minun soittaa ennen kuin hän menisi liian pitkälle? Kaivoin jo puhelimeni esiin ja näppäilin tutun pin-koodin. Olisinko niin typerä? Heitin puhelimen takaisin penkille ja painoin otsani auton rattiin. Minun oli soitettava. Etsin pikavalinnasta hänen numeronsa ja painoin vihreää luuria.
Puhelin tuuttasi varmaan miljoonia kertoja ennen kuin hän viimein viitsi vastata. Näin, että hän oli poistunut ikkunan luota, mutta tyttö seisoi siellä yhä.
”Hei kulta!” Kuulin hänen tutun, pehmeän äänensä ja olin valmis purskahtamaan itkuun.
”Tiedän, missä sinä olet.” Minä sanoin ja yritin kuulostaa mahdollisimman vihaiselta, jäätävältä.
Hän oli pitkään hiljaa.
”Kuka se tyttö on?” Minä jatkoin ja katsoin ikkunaan, jossa tyttö yhä seisoi.
”Missä sinä olet?” Hän kysyi vastaamatta, kuten yleensä aina silloin, kun ei halunnut vastata johonkin kysymykseeni.
”Katso ikkunasta.” Minä tokaisin ja nousin ratin takaa.
Näin pian hänen tulevan ikkunaan ja katsovan suoraan autoni suuntaan. Suoraan minuun.
”Tulenko sinne vai tuletko sinä tänne?” Minä jatkoin katse yhä hänessä.
Tyttö yritti vilkuilla samaan suuntaan kuin hän.
”Vakoiletko sinä minua?” Hän kysyi ja poistui ikkunalta.
Kohtasin tytön katseen, kun hän viimein näki minut. Minä en vastannut hänen kysymykseensä.
”Pysy siellä, minä tulen sinne.” Hän sanoi viimein ja sulki puhelimen.
Minä sulloin puhelimen taskuuni ja jäin odottamaan. Kuvittelin mielessäni, miten hän lähti tytön luota selittämättä tälle mitään. Huomasin hymyileväni.
Kerrostalon ulko-ovi avautui hyvin pian ja näin hänen juoksevan sateen läpi autoni luo. Hän yritti turhaan avata lukittuja ovia.
”Päästäisitkö minut sisälle?” Kuulin hänen huutavan lasin läpi ja hymyillen avasin viimein lukot, kun tiesin, että hän oli varmasti kastunut läpimäräksi.
Hän kömpi nopeasti sisälle istumaan ja sulki oven. Minä painoin kaasua saman tien, kun hän istui viereeni.
”Sinä kastelet autoni.” Huomautin, kun ajoin hiljaiselle maantielle, mutta en voinut olla hymyilemättä.
”Sinusta tämä taitaa olla huvittavaa.” Hän murahti ja jäi tuijottamaan ikkunasta ulos.
Minä vain naurahdin kääntyessäni risteyksestä vasemmalle.
”Kuka se tyttö oli?” Minä kysyin viimein, kun ajelimme hiljaista metsätietä.
En tiennyt mihin olin menossa, halusin vain ajella ympäri kaupunkia, ettei hän poistuisi kyydistäni. Typerää, mutta minä halusin vielä pitää hänestä kiinni.
”Joku… Natalia.” Hän vastasi viimein huokaisten. ”Muuttanut tänne juuri.”
”Ja sinä päätit esitellä hänelle kaupunkia.” Se ei ollut kysymys, eikä hän vastannut.
”Aiotko kuulustella minua koko illan vai ajattelitko ajaa kotiin?” Hän kysyi ja kääntyi katsomaan minua.
Koti sai minut pysäyttämään auton keskelle tietä ja hautaamaan kasvoni käsiini. Tunsin kyyneleet silmissäni.
”Kotiin. Toki me menemme takaisin kotiin! Menemme takaisin kotiin kuin mitään ei olisi tapahtunut, enkä minä kysele sinulta enää yhtään mitään ja sinä esität vain, että rakastat minua vieläkin, vaikka et ole rakastanut enää moneen kuukauteen!” Kaikki tulvi sisältäni raivon ja kyynelten keskellä.
Painoin otsani rattiin ja revin käsilläni hiuksiani. Hän tarttui käsiini ja taivutti ne viimein syliini. Hän katsoi minuun, minä yritin kääntää katsettani pois, mutta viimein minä painoin uupuneena pääni hänen olkaansa vasten. Hän piti yhä kiinni käsistäni, jotka lepäsivät hänen polvellaan. Hän painoi poskensa hiuksilleni ja tunsin hänen sormensa silittävän kämmentäni.
”Anna anteeksi.” Hän sanoi viimein hiljaa, kuiskaten.
Ohi ajavasta autosta kuului vihainen tööttäys. Minä en vastannut hänelle. En kyennyt sanomaan mitään. En tiennyt, voisinko enää antaa mitään anteeksi. Olin antanut anteeksi liian usein.
”Minä muutan pois.” Minä sanoin viimein vaikka kurkkuani kuivasi ja sanoista hädin tuskin sai selvää.
Tunsin hänen pitävän äkkiä tiukemmin kiinni käsistäni. Tunsin hänen huulensa otsallani ja vetäydyin nopeasti pois. Käänsin katseeni ikkunaan, mutta hän piti yhä kiinni käsistäni. En saanut irti hänen otettaan. Sade alkoi viimein hellittää.
”Minne sinä muuttaisit?” Hän kysyi ja tunsin hänen katsovan minua.
Minä nielaisin. ”En tiedä… Minna tarjosi asuinpaikkaa siksi aikaa kunnes löydän oman asunnon.”
Hänen katseensa porautui minuun liian tiiviisti.
”Sinä olet jo miettinyt asiaa.” Hän kuulosti katkeralta, hämmästyneeltä.
Minä yritin saada käteni vapaaksi.
”Jonkin aikaa…”
Hän päästi viimein irti käsistäni ja minä vedin ne nopeasti syliini. Ne halusivat yhä takaisin hänen luokseen. Hän kääntyi katsomaan eteensä. Olimme pitkään vaiti.
”Emme voi jäädä tähän.” Hän sanoi viimein. ”Mutta sinä et kyllä aja tuossa kunnossa!”
Hän avasi oven ja astui ulos. Katsoin, miten hän käveli auton edestä ja tuli avaamaan oveni.
”Sinä olet juonut.” Minä protestoin ja tuijotin kiukkuisena eteeni.
Hän naurahti vaimeasti. ”Vain lasillisen viiniä ja sinä ajat kuin mielipuoli, vaikka et ole juonut mitään!”
Minä nousin viimein ulos autosta ja kävelin istumaan hänen viereensä. Hän käynnisti auton, kun minä suljin auton oven. Hän ajoi sanaakaan sanomatta koko matkan kotiin ja minä istuin hiljaa tuijottaen ikkunasta ulos. Auringonsäde pilkisti esiin pilvien verhoamalta taivaalta.

”Sinun ei tarvitsisi vielä lähteä.” Hän sanoi, jo tuhannen kerran, istuessaan olohuoneen sohvalla ja katsellen, kun minä pakkasin tavaroitani.
En ollut katsonut häneen kertaakaan sen jälkeen, kun olimme tulleet sisälle. Olin vain ryhtynyt saman tien pakkaamaan, vaikka hän yritti välillä estää minua. Viimein hän oli tyytynyt istumaan sohvalle, mutta hoki yhä, ettei minun tarvitsisi vielä lähteä. Minä en ollut puhunut hänelle sanaakaan. Olin soittanut Minnalle ja hän oli lupautunut hakemaan minut töistä päästyään. Siihen menisi vielä tunti! Yritin keksiä itselleni tekemistä, ettei minun vain tarvinnut katsoa häneen tai puhua hänelle.
Kun minä aloin pakkaamaan maljakoita pahvilaatikkoon, vaikka en ollut aikonut niitä viedä vielä, hän tuli viereeni, tarttui käsivarteeni ja pakotti minut katsomaan itseään.
”Kuuntelisit nyt!” Hän huusi ja ravisteli minua.
Hän tarttui toiseen käsivarteeni ja työnsi minut seinää vasten. Minä yritin hetken rimpuilla irti, mutta luovutin ja katsoin viimein häneen. Kyyneleeni olivat liian lähellä.
”Sinun ei tarvitse lähteä vielä! Selvitetään asiat ensin ja mietitään vasta sitten.” Hän sanoi vakavasti katsoen minua silmiin.
”Mitä se muka auttaisi?” Minä kysyin ja yritin kuulostaa välinpitämättömältä, vahvalta.
Hän huokaisi ja äkkiä hänen kasvonsa lähestyivät minua. Minä tunsin, miten sydämeni lyönnit kiihtyivät ja hengitykseni tiheni, kun hänen huulensa lähestyivät huuliani. Järki päässäni käski minun kääntää pääni pois, estää häntä suutelemasta minua. Minä en kuunnellut. Maistoin hänen huuliaan, liian pitkään, liian hartaasti. Kyynel vierähti poskelleni, kun hänen huulensa erkanivat huuliltani.
”Anna minun mennä.” Minä pyysin särkyneellä äänellä.
Puhelimeni soi. Hän päästi irti käsivarsistani, mutta seisoi yhä edessäni. Kaivoin puhelimen taskustani, Minnan numero välkkyi ruudussa.
”Olen jo pihassa, tuletko vai et?”
Minä mietin hetken, ennen kuin vastasin.
”Tulen ihan kohta.”
Suljin puhelimen ja nostin katseeni vielä häneen. Hän seisoi edessäni kädet taskuissa ja näytti siltä, että aikoi luovuttaa.
”On parempi, että minä lähden.” Sain viimein sanotuksi.
”Ehkä olet oikeassa.” Hän sanoi alistuneena ja kääntyi minusta poispäin. ”Jos vain lähdet nyt heti, ennen kuin yritän taas saada sinua jäämään.”
Minä seisoin paikoillani vielä hetken katsoen hänen selkäänsä. Osa minusta halusi kietoa käsivartensa hänen ympärilleen ja kuiskata hänen korvaansa minä rakastan sinua. Tartuin nopeasti laukkuuni ja kävelin eteiseen. Hän ei katsonut minuun, kun puin takin ylleni. Minä seisoin vielä pitkään käsi ovenkahvalla ennen kuin viimein avasin oven ja astuin pimeään rappukäytävään. Sulkiessani ovea odotin turhaan, että hänen jalkansa estäisi ovea sulkeutumasta. Kuulin lukon naksahtavan kiinni takanani. En sytyttänyt valoja kävellessäni ulos. Sade oli viimein hellittänyt ja ilma tuoksui raikkaalta. Minnan harmaa Audi odotti pihassa moottori käynnissä. Juoksin autolle ja odotin hänen juoksevan perässäni, huutavan minun nimeäni. Istuin sisälle lämpimään autoon ja suljin oven näkemättä ulkona ketään. Minna katsoi minuun, mutta ymmärsi olla sanomatta sanaakaan. Hän painoi kaasua ja ajoimme pois pihasta, meidän pihaltamme. Kyyneleet valtasivat viimein silmäni, enkä nähnyt enää eteeni.

THE END
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 17:11:41 kirjoittanut Scarlett »

A.M.Charlotte

  • Epäsosialinen tatti.
  • ***
  • Viestejä: 144
  • © A.M.Charlotte
    • A.M.C.:n kootut teokset
Vs: Unohdettu syyskuu
« Vastaus #1 : 06.09.2009 15:51:56 »
Ensinnäkin ikäraja otsikkoon ja alkuteksteihin. Alkuun voisit laittaa vielä enemmän tietoja, nimen, parituksen (vaikka nimiä ei mainitakkaan) ja ikärajan. Tutustu näihin vähän tarkemmin niin hyvä tulee.  ;)
Toinen asia on kappalejaot. Sopiviin kohtiin painat enteriä, niin tekstistäsi tulee selkeämpää ja nopeammin luettavaa.

Mutta sitten näihin muihin puoliin.  :)

Olit kirjoittanut tämän hyvin, sopivan pituiseksi ja itse ainakin jaksoin lukea, mielenkiinto pysyi yllä. Kai tuo päähenkilö lopussa oletti, että mies alkaa anella häntä takaisin ja kaikki kääntyy parhain päin. Onneksi niin ei käynyt, onneton loppu sopi tähän tekstiin hyvin. ^^

Jatka toki kirjoittelua.  :D
A.M.C.
so what if u could see the darkest side of me?
wanna see?

momentumi

  • Vieras
Vs: Unohdettu syyskuu
« Vastaus #2 : 06.09.2009 20:46:42 »
Kiitoksia paljon kommentista!  :)
Pitääpä siis jatkossa kiinnittää huomiota enemmän nuohin tietoihin, en vain tiennyt,
miten olisin laittanut tuon parituksen, kun nimiä ei mainita. Kiva, että tarina kuitenkin piti
mielenkiinnon yllä!