Kirjoittaja Aihe: Michelle, K-11, angst  (Luettu 2614 kertaa)

akisame

  • emotionless
  • ***
  • Viestejä: 84
  • If I rest, if I think inward, I go mad.
Michelle, K-11, angst
« : 21.07.2007 05:14:32 »
Nimi: Michelle
Ikäraja: Mm..K-11 sanotaanko, lue varoitus varmuuden vuoksi
Genre: Angst, lievä femslash
Paritus: Michelle/joku, sieltä se löytyy ;>
Yhteenveto: Kuinka käy, kun luonasi vierailee olento, jota et tunne, mutta myöhemmin muistat tavanneesi hänet aikaisemmin?
Beta: Ei
Kirjoittaja: Minä
Varoitukset: Mm, no verta on ja sillä ei sinänsä kamalasti mässäillä, mutta sitä lainehtii mukavasti. Jos et siedä verta laisinkaan, älä lue. :p Myös alastomuutta ja viittausta ns. seksiin o/
Kirjoitusmusiikki: Satulinna - Jari Sillanpää, Almaz, onnen lapsi - Katri Helena, Kultaniityt - Tapani Kansa, Kuka kesi rakkauden - Kaija Koo, Kuka on se oikea - Ressu Redford, Jos et sä soita - Anna Hanski, Vuoksi sun - Laura Voutilainen, Minä olen muistanut - Kim Lönnholm, Paratiisi - Rauli Badding Somerjoki, Rakkauden jälkeen - Carola, Aamu - Pepe Wilberg, Haaveissa vainko oot mun - Riki Sorsa ja Mombasa - Taiska

A/N: Sain idean tähän tekstiin kahdesta elokuvasta, Kohtalokas kesäloma ja Slap her... She's french(en muista suomennosta :>), sekä näistä kappaleista. Satuin myös katsomaan peiliin tänään ja virnistin hieman, joten teksti oli melkein mielessäni. Okei, tästä piti tulla ensin kolmiodraama, mutta virnistykseni takia tästä tuli, mitä tuli. Kappaleethan on mitä on, lähinnä rakkauslauluja ja iskelmää, voisin sanoa. :'D Joo. Kommentit olisi kivoja ja näin pois päin. Yeah, loppu on töks ja olen siitä pahoillani.


"Kerro minulle siitä unestasi, Michelle", mies kehotti tyttöä, joka makasi sohvalla. Tyttö veti henkeä syvään ja nuolaisi huuliaan.
"Olen yksin pimeässä huoneessa. Huoneen sisällä jokin surisee ja se voimistuu. On kuin joku vääntäisi surinan kovemmalle, sillä se voimistuu samalla tavalla kuin joku säätäisi ääntä. Yhtäkkiä huone kylpee valossa, mutta en näe eteeni juuri tuon voimakkaan valon takia. Surina hiljenee ja loppuu sitten kokonaan. Nousen lattialta ylös ja lähden kävelemään, sillä etäällä näkyy ovi, josta kaikki valo tulvii. On kuitenkin hyvin vaikea kävellä eteenpäin, sillä lattia tarttuu kerros kerrokselta jalkoihini. Se on kuin mutavelliä, joka tahtoo imaista minut sisimpään ja tukehduttaa minut. Jatkan kuitenkin itsepintaisesti eteenpäin, päästen ovelle. Kun pääsen ovelle, valo sammuu samantien ja kuulen ääniä, jotka lähtevät ketjuista. Huone on täynnä ketjuja, joissa roikkuu ruumiita. Eltaantunut haju leijuu huoneessa ja minun tekee mieleni oksentaa, mutta oksennus ei ota tullakseen. Astun sisemmälle huoneeseen, tarkastellen näitä ruumiita. Kun pääsen yhden niistä kohdalle, huomaan ruumiissa jotain oudon tuttua. Katselen sitä päästä varpaisiin, huomaten kuinka sillä on kasvoni. Kiljaisen pelästyneesti, käännähdän ja törmään toiseen ruumiiseen. Silläkin on kasvonit. Jokaisella ruumiilla on kasvoni, jokainen ruumis on aivan näköiseni ja niitä on tuhansia! Ja joka kerta kun yksi niistä tarraa olkapäästäni, herään." tyttö sanoi, lopettaen kertomuksensa. Mies katsoi arvioiden sohvalla makaavaa tyttöä, joka tuijotti kattoa. Punaiset hiukset valuivat tytön kalpeita kasvoja pitkin ja tämä sulki silmänsä.
"Tämähän on kiintoisaa. Tarvitsen aikaa pohtia untasi. Tarvitsen..muutaman päivän", mies sanoi, vilkaisten kelloa. Hän nyökkäsi pienesti. "Meillä onkin aika lopussa. Tule viikon päästä uudestaan, tavalliseen aikaan, niin voin miettiä tätä..Niin kovin kiintoisaa..hmm-mm. Kenties persoonallisuus, niin se voi olla.." mies mutisi, tytön poistuessa huoneesta.


~*~

Tyttö seisoi sateisella kadulla ja katsoi eteensä. Hetki sitten ollut psykologilla käynti pyöri hänen mielessään ja raastoi hänen mieltään pala palalta. Siro käsi nousi hiuksiin ja tyttö taivutti kaulaansa kuin joutsen ikään. Nopein sitaisuin hiukset nousivat nutturalle, muutaman suortuvan kehystäessä hänen kasvojaan, kalpeita ja sairaanoloisia kasvoja. Risat maihinnousukengät ottivat epäröivät askeleet sateisella kadulla ja kuljettivat tyttöä eteenpäin. Hän ei tiennyt kuinka suhtautua psykologinsa ajatuksiin ja niihin sanoihin, joista tämä oli puhunut. Hänen tulisi kestää viikko päämäärätöntä kävelyä ja itsensä tutkiskelua. Viikko saman unen toistamista ja itsensä valvottamista kofeiinin avulla. Lopulta sekin pettäisi, eikä tyttö jaksaisi valvoa. Hän ajautuisi omaan unimaailmaansa, nähden unta tuhansista ruumiista, joilla oli hänen kasvonsa. Michellen kasvot.

~*~

Sade oli tihkuttaista ja urheasti aurinko pyrki pilvien lomasta paistamaan. Michelle nosti katseensa taivaalle ja häikäistyi. Valonsäde osui suoraan hänen sinivihreisiin silmiinsä ja sokaisi hänet hetkeksi. Siro käsi nousi silmille, peittäen ne pahalta auringonsäteeltä hetkeksi ja Michelle laski katseensa maahan. Samettijakussa alkoi tulla kuuma, puhumattakaan palestiinahuivista, joka kiersi tytön kaulaa. Olo oli tukahtunut, uupunut ja nälkäinen, mutta jostain syystä kuitenkin virkeä. Osa hänestä oli hereillä ja virkeä, osa taas uupunut ja nukkuva. Käsi nousi jälleen hiuksiin, avaten nutturan ja antoi hiusten valua selkää kohden, nuollen ruskeaa samettia. Tihkuminenkin loppui kohta, aurinko voitti pilvet ja paistoi kirkkaasti. Risat maihinnousukengät kunnioittivat katua joka askeleella. Harmaa maalarinteippi kiersi kengän kärkeä, Michelle oli korjauttanut niin kenkiään.

~*~

Kahvilan ovi aukesi, kun Michelle astui määrätietoisin askelin sisälle. Hän käveli tiskille, tilaten teen. Ammattimainen kahvilatyöntekijä hymyili hänelle ja sanoi antavansa teen kohta. Kysyipä vielä, ottiko tyttö maitoa teehensä. Michelle tyytyi pudistamaan päätään ja sanoi ottavansa sokeria, kolme palaa, sillä perusteella, että hänen karkkihammastaan kolotti. Kenties sokerinen tee unohduttaisi makeanhimon. Mutta kun Michellen silmät kulkivat wienereissä, pepe-leivoksissa, berliininmunkeissa, joilla oli vaaleanpunainen hattu päässään ja suklaakuorrutetuissa donitseissa, sortui hän vielä valitsemaan makean berliininmunkin. Hinta ei ollu kallis, eikä se teen ja munkin yhteishinta ollut hiuksia nostattava. Hymyillen kiitollisesti Michelle meni istumaan nurkkapöytään, ikkunan viereen, josta näki parhaiten koko kahvilan. Lusikka upposi kuumaan teehen, jonka tuoksu oli sitruunainen. Tyttö sekotti teetään, puhaltaen kevyesti siihen, jotta se hieman viilenisi.

Berliininmunkki tahmasi tytön sormia ja servetit olivat kovassa käytössä. Valkoiset hampaat hajoittivat sen vaaleanpunaista lakkia tasaiseen tahtiin ja vadelmainen sydän katosi tytön kielen mukana tämän suuhun. Pieni hörppäisy teetä poltti tytön suuta ja kieltä, eikä kiroilu vienyt kivuntuntemuksia hänen kieleltään. Sormet tahmaisina hän tarttui mukiin ja katsoi ikkunaa, vain järkyttyäkseen näkemästään. Tytön kuvajainen tuijotti ikkunasta takaisin, irvokkaana, eikä lainkaan tytön näköisenä. Hiukset roikkuivat ristiinrastiin hänen kasvoillaan, silmät olivat syvät ja pohjattomat, hyvin kylmät. Suu oli kaartunut paholaismaiseen hymyyn ja valkoiset hampaat olivat punaisen, tahmaisen veren peittämät. Michelle sulki kauhistuneena silmänsä, nähden tuon kuvajaisen mielessään. Hän avasi silmänsä, todeten että kuvajainen oli hävinnyt ja hänen oma kuvansa tuijotti häntä rauhoittelevana takaisin. Uni palasi Michellen mieleen voimakkaana. Häntä oksetti ja vielä äsken maistunut berliininmunkki toi pahanolon aaltoina, makealla hajullaan. Hän nousi, jättäen puoliksi syödyn munkin pöydälle ja poistui kahvilasta.

~*~

Pam, pam, pam, askeleet kaikuivat kadulla, kun Michelle juoksi kotiinsa. Maihinnousukengät ilmoittivat vastalauseensa ja sanoivat sopimuksen irti, hajoamalla pahasti pohjista. Kaduilla ollut vesi onnistui tunkeutumaan tytön valkoisiin sukkiin ja kasteli niitä, saaden Michellen varpaat paleltumaan.
"Hei Michelle.."
Tyttö hätkähti. Kuka hänelle puhui ja missä? Ääni oli tullut läheltä, mutta samaan aikaan kaukaa. Hän pudisti päätään miettien vain kuvitelleensa äskeisen ja jatkoi matkaansa nopein askelin.
"Älä kävele pois." ääni kuului taas ja Michelle pysähtyi.
"Kuka olet?" hän kysyi mutisten.
"Ei, kuka sinä olet, Michelle?"
"Missä sinä olet? Älä pelleile kustannuksellani!"
"Olen täällä, käänny hieman..katso kuvaasi ikkunasta. Katso kaunista, kalpeaa olemustasi ikkunasta!"
Tyttö kääntyi lähimmän ikkunan luokse ja kirkaisi. Kahvilan ikkunasta tuijottanut olento katsoi häntä, pirullisesti hymyillen.
"Mene pois! Mene pois!" Michelle kiljui, keräten katseita itseensä.
"En voi, Michelle. Älä huuda niin kovaa, sinua tuijotetaan."
"Miten niin? Mene pois, mene pois!"
"Lopeta tyhmä tyttö, he pitävät sinua hulluna. Toisaalta..niinhän sinä olet!"
"Mene pois, ole kiltti. En ole hullu, en ole", Michelle kuiskasi ja nosti sirot kädet hiuksiinsa. Hän repi hiuksiaan hieman, kuiskaillen olennolle poistumispyyntöjä, mutta olento vain nauroi kylmää nauruaan.
"Michelle pieni. Rakas Michelle. Olen sinä ja sinä olet minä. En voi poistua. Rakas Michelle, hyväksy tämä asia."
Tyttö kiljaisi uudemman kerran ja lähti tarpomaan eteenpäin. Samalla kuva ikkunasta katosi. Michelle juoksi kotiaan kohden, kaivaen avaimet taskustaan, hieman haparoiden. Tyttö avasi rapun oven ja astui sisälle. Askeleet kaikuivat käytävässä, kun tyttö juoksi portaita ylös. Hengästyneenä hän pysähtyi oven eteen ja avasi sen. Astuessaan sisään asuntoon, hän luuli olevansa turvassa.

~*~

Eltaantunut ja mätääntynyt haju tervehti tyttöä, kun hän astui peremmälle. Ruskea samettijakku lennähti lattialle, maihinnousukengät jäivät levälleen, muiden kenkien sekaan ja palestiinahuivi lennähti hattuhyllylle. Kepein ja tanssahtelevin askelin Michelle hypähteli kenkien ylitse ja mätääntynyt haju pisti hänen nenäänsä. Astuessaan olohuoneeseen, lämmin ja tahmea punainen lammikko hyökkäsi tytön valkoisille sukille. Michelle kiljaisi nähdessään lammikon. Veren metallinen tuoksu leijali olohuoneessa ja ympäri olohuonetta oli verisiä, osittain kuivuneita jalanjälkiä. Mätääntynyt tuoksu tunkeutui peremmälle tytön sieraimiin. Yhtäkkisesti tytön keho reagoi hajuun ja hän vääntyi kaksinkerroin, oksentaen lattialle. Vaaleanpunaiset laikut jäivät kellumaan veren päälle ja oksennuksen haju sekoittui asunnon muihin hajuihin. Katsoessaan ympärilleen, tyttö näki ihmisiä makaavan verilammikoissa. Hänen perheensä makasi lammikoissa, silmät kauhusta suunnillaan ja huulet sinisinä. Suut olivat auenneet äänettömään kauhun huutoon. Hitaasti julma virnistys nousi Michellen huulille.
"Michelle.." kevyt henkäisy tuntui tytön niskassa ja huokaisten tyttö kääntyi. Hänen takanaan oli peili ja tyttö tuijotti olentoa siinä. "Minun kaunis Michelle. Rakas Michelle." olento jatkoi, katsoen tyttöä hyväksyvästi.
"Oletko tyytyväinen, Ellehcim? Olenko toteuttanut tahtosi?" tyttö kysyi, kallistaen sirosti päätään ja hymyili. Veri ei tuntunut enää niin ikävän tahmaiselta hänen sukissaan.
"Voi Michelle, kyllä olet. Rakas lapseni, kyllä olet. Nyt sinun pitää enää soittaa yksi puhelu. Yksi pieni puhelu." kuului olennon ääni Michellen mielessä ja se jäi sinne kaikumaan.
"Hyvä on, Ellehcim. Teen sen", tyttö sanoi, kaivaen housujen taskuista pinkkiä puhelinta. Hän avasi sen läpän ja näppäili numeron. "Tekisin ilmoituksen murhasta. Olen murhannut perheeni ja se tuntui helvetin hyvältä...niin...Michelle Rennit, Maple avenue 9...odotan täällä", tyttö sanoi ja niine hyvineen sulki puhelimen.
"Minun rakas Michelle. Tiesin, että sinusta on siihen. Tiesin sen siitä saakka, kun aloit näkemään unia..tiesin..voi rakas Michelleni." ääni kaikui Michellen päässä, joka kävi tyytyväisenä istumaan lattialle, välittämättä siitä, että veri tarrautui tiiviisti hänen vaatteisiinsa ja kostutti ne. Tyytyväisesti hymyillen tyttö jäi odottamaan poliisia saapuvaksi.

~*~

Sellin kosteus tukehdutti Michelleä. Karheat puuvillavaatteet hiersivät hänen ihoansa, eikä sellin kova sänky ollut mukava. Ellehcim oli luvannut tulla, mutta oli kulunut jo päiviä, eikä hän tullut. Sellin seiniin oli raapusteltu viimeisiä viestejä ja anteeksipyyntöjä. Ne olivat käyntikortteja ja Michelle ajatteli jo hetken verran raapustaa nimikirjaimensa seinään, mutta ei tehnyt sitä.

Ellehcim oli ilmestynyt jonkin aikaa sitten hänen elämäänsä ja kaikki oli ollut selvää. Kukaan ei arvostanut häntä ja psykologi olisi vain tahtonut rakastella Michellen kanssa. Ellehcim sai Michellen tekemään juuri niin kuin halusi. Ellehcim oli käskenyt Michellen tappaa perheensä, yksi kerrallaan ja käskenyt hänen väittää kyselijöille, että he olivat lähteneet lomalle. Michelle oli elänyt vanhempiensa luottokorteilla, sillä heidän tilillään oli rahaa elämiseen. Viimeisenä Michelle oli tappanut vain 6-vuotiaan siskonsa. Ellehcimillä oli suunnitelmia Michelleä varten. Ellehcim oli Michellen rakastaja, lohduttava ihminen öisin, kun Michelle hekumoi yöllä ja sai tyydytyksen omien käsiensä avulla. Pienet rinnat olivat tulleet Michellen käsille tutuiksi, samoin kuin hänen pyhin paikkansakin.

"Michelle..rakas, Michelle. Olet tuottanut tyydytystä. Tahdotko luokseni nyt viimein?" ääni tytön päässä kysyi ja Michelle nousi istumaan, nyökäten innokkaasti.
"Ellehcim! Tulit, minä pelkäsin, ettet tulisi. Oi Ellehcim, rakastan sinua niin!" tyttö hoki ja hymyili, hyväillen hieman toisella kädellä rintaansa.
"Minä lupasin tulla. Michelle, sinun täytyy tehdä se, päästäksesi luokseni." ääni kaikui pehmeänä ja viekoittelevana tytön mielessä. Michelle nyökkäsi määrätietoisesti ja otti päältään pois karhean puuvillapaidan. Kylmät väreet kulkivat tytön paljaalla ylävartalolla. Häneltä oli viety rintaliivit pois, jottei hän olisi voinut kuristaa itseään niiden avulla. Michelle nuolaisi huuliaan pienesti ja ryhtyi repimään paitaansa kappaleiksi. Hitaasti paidan kappaleista alkoi muodostua jonkinmoista narua, jonka Michelle kietoi kaulansa ympärille.
"Hyvä Michelle, rakas Michelleni. Tee se nyt..pääset luokseni." ääni kuiskasi ja Michelle pystyi vannomaan, että pehmeät huulet koskettivat hänen rintojaan. Huokaisten hieman ja selkäänsä kaartaen pienesti, Michelle tarttui naruun ja kiristi sitä. Tytön alkoi olla vaikea hengittää, mutta hän ei välittänyt siitä. Päällimmäisenä ajatuksena oli se, että hän pääsisi Ellehcimin luokse ja se oli pääasia. Ote tiukentui narusta ja Michelle vinkaisi. Hengitys alkoi loppumaan ja silmissä sumeni. Rystyset valkoisina tiukensi Michelle otettaan narusta ja veti. Hiljalleen tytön hengitys loppui ja hän valahti maahan.

Meni viisitoista minuuttia ennen kuin kukaan löysi Michelleä. Selliin oli tullut hänen asianajajansa poliisin kanssa. He huomasivat tytön ja yrittivät elvyttää tätä, mutta turhaan, tytön elämä oli loppunut ja Michelle oli päässyt Ellehcimin luokse.
« Viimeksi muokattu: 25.11.2014 20:18:34 kirjoittanut Lasikuula »
I shut my eyes and all the world drops dead; I lift my eyes and all is born again.
- Sylvia Plath

disaster

  • ***
  • Viestejä: 5
Vs: Michelle, K-13, angst
« Vastaus #1 : 06.05.2009 18:43:46 »
Ainakin persoonallinen tarina, sanoisin. :)
ja tietenki oot tosi hyvä kirjottaan.
Eipä mitään erityisen rakentavaa ollu tälläkertaa. ^^
Forgive me, I'm trying to find
My calling, I'm calling at night
I don't mean to be a bother,
But have you seen this girl?
She's been running through my dreams
And it's driving me crazy, it seems

Sof

  • ***
  • Viestejä: 104
Vs: Michelle, K-13, angst
« Vastaus #2 : 09.05.2009 21:10:41 »
Tämä oli tosiaankin erilainen, mutta pelkästään hyvällä tavalla. Tekee hyvää lukea joskus jotain muutakin kuin slashia tai sitten sitä perusangstia.

Alku tässä oli jotenkin ihan erilainen kuin loppu. Alussa päähenkilö toi minulle selvästi mieleen Skinsin Michellen, ja tunnelmakin oli jotenkin skinsmäinen. Siinä vaiheessa, kun Ellehcim tuli kuvioihin, koko teksti muuttui aika tavalla. Tai sitten vain minusta tuntuu siltä.  No, oli miten oli, en sanoisi sitä missään nimessä huonoksi asiaksi, koska juuri tuo loppu oli se, joka teki tästä persoonallisen ja mieleenjäävän.

Ei kai tässä muuta sanottavaa ole. Pidin siis kovasti, jos se jäi epäselväksi tästä huonosta kommentissani.  :) Voisin lukaista tämän perusteella jotain muitakin tekstejäsi.

-S
That's the way the cookie crumbles.

akisame

  • emotionless
  • ***
  • Viestejä: 84
  • If I rest, if I think inward, I go mad.
Vs: Michelle, K-13, angst
« Vastaus #3 : 12.05.2009 16:16:14 »
Tämä ficci on ollut täällä jopa huimat kaksi vuotta, ainakin melkein. Ja sinä aikana on tullut kaksi kommenttia ja itse teksti on luettu sata kertaa, hieman enemmänkin. On se niin hurjaa. :) No joo, sarkasmi sikseen. <3

Kiitos, disaster kommentistasi. Oli oikein piristävää saada se, etenkin kun olin jo unohtanut tämän tekstin. Voimme olla montaa mieltä siitä, että olenko hyvä kirjoittamaan. En voi sanoa muuta kuin, että hyvä jos pidit. :> Rakentavalla ei tällä hetkellä ole väliä, sinä sentään KOMMENTOIT! Hurraa, kiitos siitä! Joten iso hali sinne suuntaan. :)

Ja Sof, kiitos sinullekin. Kuten jo sanoin, oli piristävää saada kommenttia tähän. Tämä kun on roikkunut täällä melkein sen kaksi vuotta. Hassua, että tunnelma oli mielestäsi Skinsmäinen ja päähenkilö toi mieleen Michellen. :D (En ollut ennen seurannut Skinsiä, mutta hieman ennen kuin sain tämän kommentin, ryhdyin katsomaan sitä netistä ja nyt olen aivan koukussa. Asiasta kukkaruukkuun.) Itse en pysty mieltämään päähenkilöä Michelleen alussa. Mutta hyvä, jos sinulle tuli jonkinlainen mielleyhtymä(liekö oikea sana edes).
Mukavaa tosiaan, että pidit. Jos aiot lukea muita tekstejäni, niitä löytyy hyvin vähän. En ole viitsinyt laittaa niitä tänne liiemmin, kommentteja kun tulee niin huonosti.
Mutta kiitoksia nyt vielä kerran. :)
I shut my eyes and all the world drops dead; I lift my eyes and all is born again.
- Sylvia Plath