Luku. 7
Draco ja Harry tapasivat usein tyhjissä luokissa ja koulun takana, pukuhuoneissa harjoitusten jälkeen, aina mahdollisuuden tullen. Kerran he olivat kasanneet kirjastoon pinon kirjoja ja piilottautuneet niiden taakse, mutta se oli liian riskiä. Useimmiten he vain puhuivat turhanpäiväisiä ja suostuttelivat leikillään toista kertomaan kaikille heistä. Toisinaan heitä ei saanut irti toisistaan, jos oikein rohkeiksi äityivät. Harry ajatteli sen johtuvan ujoudesta. Kumpikaan ei ollut tiennyt voivansa pitää pojista, joten se oli outoa, vaikkakin heille helpompaa kuin olla jonkun muun kanssa. Ja vaikka Harry piti Dracosta, hän ei ajatellut olevansa homo. Yhtä hyvin se olisi voinut olla joku tyttö. Draco vain ehti ensin. Tämä sai hänet hymyilemään. Hän oli onnellinen että se oli nimenomaan Draco.
”Draco?” hän kysyi hiljaa. Mutta ei saanut vastausta; Draco oli nukahtanut hänen viereensä. Se näytti rauhalliselta kun se nukkui ja Harry tahtoi koskea sitä. Hän tahtoi tietää oliko iho yhtä pehmeä kuin se näytti, mutta Draco voisi herätä, sitä hän ei tahtonut. Nukkukoot. Mutta loppujen lopuksi kiusaus oli liian suuri ja Harry silitti hitaasti Dracon poskea; iho oli aivan niin pehmeä kuin Harry oli kuvitellutkin. Draco kierrähti kyljelleen. Jos Harry olisi hiukan liukunut alemmas heidän kasvonsa olisivat samalla tasolla. Se olisi kiva yllätys Dracolle kun se avaisi silmänsä. Harry rupesi liukumaan alaspäin, mutta varoi häiritsemästä Dracon unta. Kun hän lopulta oli Dracon tasolla hän harkitsi nukahtavansa itsekin. Draco hengitti Harryn kasvoja vasten, pienin hengähdyksin. Yhtäkkiä hengitys lakkasi ja Draco nielaisi. Sitten hän avasi silmänsä. Hän säikähti hetkeksi, nähdessään edessään kasvot. Harry hymyili. Sitten Draco otti mukavamman asennon ja hymyili hänkin.
”Huomenta.” Draco sanoi.
”Olet pikkuisen myöhässä. Kello on 15.00 launtaina.” Harry vastasi. Draco hymähti ja risti kädet niskansa taakse ja suuntasi katseen kohti taivasta. Yllättävästi, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, vaikka oli kohta joulukuu. Lunta ei ollut satanut. Silti, Harryn mielestä siinä oli kiva maata, puun varjossa, sen kummempia miettimättä ja mikä tärkeintä: Dracon vieressä.
”Näitkö unta?”
”Hmm, näin unta lohikäärmeestä. Minä olin sen selässä ja se lensi koko ajan ylemmäs. Repäisin yhdestä pilvestä palan ja söin sen.”
”Miltä se maistui?”
”Makealta. Sitten yhtäkkiä pilvestä tuli käsi ja sinä vetäisit minut pois lohikäärmeen selästä. Mutta otteesi lipesi ja minä putosin. Ennen maahan osumista minä heräsin.” Draco katsoi Harrya. ”Sinä tapoit minut.” Harry nauroi.
”Olen pahoillani. En tee sitä enää.”
Tuollainen oli heille normaali iltapäivä. Ei sen kummempaa, ei mitään ihmeempää.
-
”Harry, oletko sinä kipeä?” Hermione kysyi eräänä iltana oleskeluhuoneessa.
”Häh, miten niin?” Harry ihmetteli.
”Olet ollut jotenkin... outo. Et oma itsesi. Olet- ” Hermione mietti sanansa tarkkaan ettei loukkaisi ” ollut etäinen ja omissa ajatuksissasi. Vähän niin kuin kesällä. Joskus hymyilet itseksesi.”
Harry punehtui huomaamattoman vähän. Etäisyys johtui Dracosta. Aivan kuten kesällä, nytkin hän oli ajatuksissaan Dracon takia, vaikka ajattelikin nyt hiukan eri tavalla, eri asioita.
”Anteeksi, olen vain miettinyt paljon sitä kultamunaa. Se vain kiljuu kun avaan sen.” Harry valehteli.
”Hm, niinpä tietysti.” Hermione hymähti ja kääntyi kirjansa puoleen. Mutta sitten hän kääntyi hetkeksi takaisin ja sanoi: ”Tuletko huomenna Tylyahoon? Vai jäätkö miettimään koetusta?”
”Koetushan on vasta helmikuussa, tottakai tulen.” Mutta myöhemmin Harry katui lupaustaan. Tylyahon retki olisi loistavaa aikaa olla Dracon kanssa, kun kukaan ei ole häiritsemässä ja eikä heidän ei tarvitsisi olla yhtä varovaisia eka- ja tokaluokkalaisten keskellä.
Vaikka Tylyahossa olikin sitten seuraavana päivänä kivaa -Harryhan ei sitä myöntäisi, mutta hän oli saattanut unohtaa Draconkin, hetkeksi vain tietetenkin-häntä harmitti ettei jäänyt Tylypahkaan. Harry oli ostanut päänsä kokoisen tikkarin, joka vaihtoi väriään ja värien mukana makuaan, joka puraisulla. Ron olisi tapansa mukaan tahtonut ostaa Sekon pilapuodin tyhjäksi, mutta pieni asia, kuten kukkaro esti häntä ja Hermione osti uuden fasaanin sulkakynän. He kävivät myös kolmessa luudanvarressa ja rääkyvässä röttelössä. Vielä ennen lähtöään Harry ajatteli käyvänsä Hunajaherttuassa ostamassa jotain Dracolle; tämä oli ollut fiksumpi kuin Harry ja jäänyt Tylypahkaan, mutta Harryhan oli lähtenyt ja tunsi nyt syyllisyyttä. Hän pysähtyi sekuntiksi sydämmen muotoisten suklaakonvehtien kohdalla, mutta huomasi Hermionen ja Ronin katsovan häntä epäilevästi syrjäkarein. Hän päättikin ostaa suklaisia madon näköisiä karkkeja, jotka luikertelivat henkilön haluamaan muotoon.
-
”Anteeksi.” Harry pyysi ehkä sadatta kertaa. Hän ja Draco olivat tälläkin kertaa tavanneet pukuhuoneissa, siellä harvoin kävi ketään jos ei ollut harjoituksia ja ovet saatiin sisältä lukkoon, jostain kumman syystä.
”Ei tarvitse pyytää, en ole vihainen.” Draco sanoi. Hän ei ehkä ollut vihainen mutta harmistus näkyi hänestä selvästi. Harry ei ollut varma mistä se johtui. Siitäkö ettei Draco päässyt käymään Tylyahossa vai että hän ei voinut viettää päivää Harryn kanssa. Tai ehkä se johtui siitä ettei hän ollut voinut mennä Harryn kanssa Tylyahoon.
”Itsehän minä päätin olla menemättä, olisi pitänyt sanoa ensiksi sinulle. Jos sinä halusit mennä, en minä voi estää. Ei se ollut sinun vikasi.” Draco sanoi. Nyt Harrya suututti. Hän nousi seisomaan.
”Jumalauta, että voit olla rasittava joskus! Mikset huuda?! Se oli minun vikani! Minun olisi pitänyt kieltäytyä ja jäädä! Sinun pitäisi olla vihainen!” Harry tuijotti vihoissaan Dracoa ja odotti että tämä sanoisi jotain, kuten miten hän kehtasi huutaa hänelle, koska selvästi se oli hänen syynsä. Kun Draco ei tehnyt muuta kuin kohautti olkiaan, Harry nojasi kiviseinään, osittain helpotuksesta ja iski päänsä lujaa sitä vasten. Tämän ei ollut tarkoitus sattua, mutta seinä oli hiukan kovempi kuin mitä Harry oletti.
Kipu ei iskenyt terävästi, vaan levisi hitaasti koko hänen päähänsä ja vasta sitten alkoi sattua. Harryn silmät kostuivat hiukan kivusta, hän oli lyönyt paljon lujempaa mitä piti. Draco nousi seisomaan hänen vieressään ja näytti erittäin hätääntyneeltä. Hän avasi suunsa ja Harry oletti hänen myöntävän sen olleen hänen vikansa, kunhan hän ei tekisi tuota enää, mutta:
”Ääliö! Mitä sinä teet?!” Draco nosti Harryn päätä nähdäkseen ja tunnusteli isoa kuhmua mikä Harryn takaraivoon nousi.
”Idiootti!” Draco vielä lisäsi ja katsoi Harryn kasvoja. Harry virnisti; hän oli saanut Dracon huutamaan. Draco punehtui hiukan, mutta oli vieläkin vihainen. He molemmat istuivat takaisin lattialle.
”Minulla on sinulle lahja. Toin sen Tylyahosta.” Harry kaivoi laatikon suklaamatoja kaapunsa uumenista. Hän otti kaulaliinansa naulakosta ja asetti madot sen päälle. Hän liikkutteli sormiaan matojen yläpuolella ja piirsi ilmaan jotain, mstä Draco ei ihan saanut selvää, koska Harry joutui piirtämään sen monta kertaa ennen kuin kaikki madot alkoivat totella. Ne asettuivat jonoon muodostaen ison sydämmen.
”Eihän tuota kehtaa syödäkkään.” Draco sanoi hymyillen.
”Eipä kai.” Harry sanoi ja lisäsi: ”Lisäänkö vielä H ja D?” Hän alkoi liikuttella uudestaan sormiaan ja pari matoa irtosi jonosta kirjaimiksi. Nyt sydämmen keskellä oli H + D.
”Jätetäänkö se tuohon?” Draco kysyi.
-
Liemien tunti oli peruttu koska Neville oli pudottanut jotain epämääräistä Kalkaroksen kaavulle. Joten he joutuivat opettelemaan tanssikuvioita joulutanssiaisia varten, mitkä pidettiin turnajaisen takia. Ottelijat joutuivat tanssimaan halusivat tai eivät, eikä Harrylla ollut hajuakaan tanssista ja vielä vähemmän siitä ketä pyytäisisi. Ensiksihän hän oli ajatellut Dracoa, mutta eihän sitä voisi pyytää tanssiaisiin, kyllä hän sen tajusi. Mutta pelkkä ajatuskin että Draco menisi Pansyn kanssa, sai hänet yökkäämään. Mutta voihan olla että hän voisi pyytää Dracoa olla tulemattakaan ja Harry itse voisi hiippailla pois kun hänen osuutensa oli poissa jaloista. Tai sitten vain riittäisi että Draco ei tulisi kenenkään kanssa. Mutta hän voisi puhua siitä aivan kohta, he olivat sopineet tapaavansa hetken kuluttua koulun takana. Näkymättömyysviitta oli Harryn laukussa.
”Harry!” Joku huusi. Harry kääntyi. Ron ja Hermione kävelivät nopeasti hänen luokseen. ”Mihin sinä oikein katosit?” Hermione kysyi.
”Öh...” Harryn pää oli sillä hetkellä täynnä muita ajatuksia, että hän ei voinut keksiä nopeaa vastausta.
”Ei sillä ole väliä-” Ron sanoi nopeasti ja Harry oli helpottunut ettei hänen tarvinnut vastata. ”Kuulin Frediltä ja Georgelta, että Nevillen liemen takia Kalkaroksen isovarvas on kaksinkertainen ja kasvaa oranssia karvaa! Se on pakko nähdä ennenkuin se palautetaan tavalliseksi!” Ja vaikka Harry halusikin oikeasti nähdä sen, hän halusi myös nähdä Dracon.
”Tuota-” Mutta Harry ei ehtinyt sanoa enempää kun hänet loppujen lopuksi oli vedetty mukaan.
-
Harry ei ollut nähnyt Dracoa melkein viikkoon ja oli siksi äreä- kuin vieroitusoireita. He olivat sopineet tapaamisia mutta Harry ei päässyt tulemaan. Hänen täytyi harjoitella tanssimista, miettiä ketä pyytäisi tanssimaan ja tietenkin tehdä läksyjä, joihin meni ainakin tunti päivässä. Mutta suurimpana esteenä olivat Ron ja Hermione. Harry oli pystynyt järjestää vapaan ajan ensimmäisten parin viikon ajan, mutta yhtäkkiä he olivat tulleet tielle joka tilanteessa. Ja raahanneet Harryn mukanaan vastaväitteistä huolimatta.
Mutta tänään Harry oli ollut erittäin tarkka ja vältellyt heitä parhaansa mukaan. Hän näki Dracon seisovan oven edessä yksin, vaikka he eivät olleetkaan sopineet tapaamisesta. Paikalla oli jotain muitakin, mutta Harry käveli Dracon ulos ja vetäisi Dracoa vaivihkaa hihasta. He hiippailivat koulun taakse, vaikka sisällä pysyminen olisi ollut järkevämpää, koska ulkona oli paljon porukkaa. Harry levitti näkymättömyysviitan heidän päällensä.
”Missä-?” Draco aloitti, mutta Harry keskeytti.
”Minulla on ollut paljon esteitä.” Hän mietti vielä hetken ja lisäsi: ”Mutta olisin halunnut tulla.” Draco hymähti ja he halasivat pitkään. He nojasivat koulun seinään ja seisoivat koska maassa oli jo lunta.
”Hmm... Draco?” Draco kohotti katseensa. ”Olisiko mahdollista että et tulisi kenenkään kanssa niihin joulutansseihin?”
”Kenen kanssa itse aioit mennä?”
”En tiedä vielä.” Harry sanoi. Silloin hän vasta tajusi, että Dracosta tuntui varmasti samalta kuin hänestä, jos Draco tulisi jonkun kanssa tansseihin. Mutta ei Harrykaan halunnut mennä, hänen täytyi. Olisi paljon parempi viettää ilta yksin Dracon kanssa. Mutta Ron luultavasti ei päästäisi häntä lähtemään, koska hänkään ei ollut löytänyt ketään. Ei Harry tahtonut jättää Roniakaan yksin, mutta hän näki Dracoa harvoin. Sitten hän sai idean.
”Mitä jos voisimme lähteä juhlista?”
”Pääsetkö pois muka?”
”Ehkä. Nähdään myöhemmin.” Harry otti viitan ja survoi sen laukkuunsa. Draco jäi yksin seisomaan harmistuneena.
-
Harry tavoitti Hermionen jostain syystä Murjottavan Myrtin vessan edestä.
”Hermione, olen etsinyt sinua kaikkialta. Minulla on asiaa.” Harry sanoi. Hän oli hiukan hengästynyt koska hän oli joutunut juosta Suuresta salista rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen ja kierrellyt sitten käytäviä.
”Niin?” Hermione katsoi Harrya lievästi kiinnostuneena miksi Harry oli etsinyt häntä. Hänen sylissään oli kirjapino ja päällimmäinen kirja oli iso ja ruskeakantinen, mutta kirjaimet olivat kiemuraisia, eikä Harry saanut niistä selvää.
”Mitä asiaa sinulla oli?” Hermione kysyi. Harry nielaisi. Hän oli juostessa suunnitellut tarkkaan mitä sanoisi ja miettinyt vastaukset kaikkiin reaktioihin, mutta kaikki tuntui katoavan hänen päästään. Hänen suutaan kuivasi ja sydän hakkasi kovaa. Välillä sanat olivat kielen päällä, mutta ne eivät tulleet ulos. Harry mietti, pitäisikö sanoa suoraan kuten hän oli sanonut Dracolle. Kiertelystä ja kaartelusta ei tulisi mitään, mutta Harrylla ei ollut aavistustakaan miten Hermione reagoisi. Hän nielaisi. Hermione katsoi häntä kysyvästi. Harry mietti ettei varmaan koskaan ollut näin hermostunut.
”Harry? Oliko sinulla minulle asiaa?”
”Joo.” Harry hengitti syvään. Hän vilkaisi käytävän molempiin suuntiin ja viittoi Hermionen kävelemään kauemmas vessan ovesta ettei Myrtti kuulisi. Hän tunsi rauhoittuvansa hiukan. Ehkä Hermione ottaisi sen ihan hyvin. Harry meni lähemmäs ja hiljensi ääntään sen verran että Hermione kuuli, mutta sanat eivät jäisi kaikumaan. Hän tunsi itsensä typeräksi.
”Minä... Minä... Äh, tämä on vaikeaa!” Harry sanoi. ”Hermione, ethän suutu?” Myöhemmin Harry ihmetteli miten Hermione olisi voinut suuttua, mutta sillä hetkellä mahdolliselta. Hän katsoi Harrya oudosti, mutta nyökkäsi.
”Hermione-” Harry hiljensi ääntään. ”Minä... se-seurustelen-” Se kuulosti oudolta jopa Harryn omiin korviin, mutta Hermione näytti tavalliselta, ehkä vähän yllättyneeltä. ”Krhm... D-dra-"Harryn ääni hiljeni olemattomiin.
”Kenen kanssa?” Hermione ihmetytti nyt vähän. Harry tunsi itsensä idiootiksi. Hän päätti sanoa sen tapahtui mitä tapahtui.
”Draco Malfoyn kanssa.” Ja jostain kumman syystä Harry tahtoi nauraa itselleen. Mutta Hermione näytti vain jonkin verran yllättyneemmältä, mutta hän ei tehnyt mitään sen kummempaa.
”Harry, luulitko että suuttuisin?” Hermione nauroi. ” Voit tehdä mitä tahdot, en minä voi siitä suuttua sinulle. Olen ystäväsi. Minun kuuluu tukea sinua. Vaikka en kyllä uskonut sinun olevan-” Harry kohotti kulmakarvansa ja Hermione sanoikin:
”Tai ei sillä ole väliä, olen vain yllättynyt.” Harry oli ukomattoman helpottunut.
”Kiitos Hermione.” Hän oli odottanut kaikkea muuta kuin tätä, mutta oli paljon tyytyväisempi. Hän halasi Hermionea. ”Minulla on kuitenkin vielä kysymys.”
”Niin?”
”No, olen tavannut Dracoa lähiaikoina harvoin, koska te...” Harry yritti keksiä jotain muuta kuin
olette tiellä olen viettänyt teidän kanssanne paljon aikaa. Joten voisitko sinä pitää Ronin jossain muualla sillä aikaa kun olisin Dracon kanssa?”
”Tietenkin.” Hermione hymyili. Harykin hymyili.
”Kiitos Hermione” Hän sanoi uudestaan. Olisihan hänen täytynyt tietää että Hermione kaikista ihmisistä ymmärtäisi.
A/N tästä luvusta tuli aika tylsä, enemmänki vaa sellast miten noi arjen sankarit selviytyy heh
olin extra varovainen noissa virheisssä
