Kirjoittaja Aihe: Niilo Pielinen & Piko ja Fantasio: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-11) Niilo/Fantasio  (Luettu 4059 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Alaotsikko: Fandom: Niilo Pielinen, snog, slash, one-shot, paritus: Fantasio/Niilo

Nimi: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen
Kirjoittaja: jossujb eli mie
Paritus: Fantasio/Niilo
Ikäraja: K-11
Fandom: Niilo Pielinen ja Piko ja Fantasio sarjakuvat (Ensimmäinen André Franquinin keksimä ja piirtämä, toinen samaisen taiteilijan uudelleen luoma) Seko lisäsi fandomin otsikkoon
Genre: Snog, one-shot, slash
Vastuuvapaus: Dupuis-kustantamo omistaa Piko&Fantasio sarjakuvien oikeudet. Niilo Pielinen taas kuuluu André Franquinille. Tämä on huvin vuoksi kirjoitettu fanfictionpala, eikä tästä taota kellekään rahaa.
A/N: LOL, voin vain nauraa tässä itselleni^^ Ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti tietävät, että olen kovin rakastunut kaikkeen André Franquinin tuotantoon ja tuota... älkää kysykö miksi minä pidän Fantasio/Niilo parituksesta. Se vain on sellainen asia, jota en pysty kenellekään, edes itselleni selittämään, ja tämä ficci tulee vainoamaan sieluani lopun ikääni. Oli kuitenkin pakko kirjoittaa, mutta en ollut sitten yhtään varma viitsinkö julkaista. Makautin tätä noin puolivuotta koneella, mutta mitä se siellä ketään hyödyttää, valmis ficci? Eniveis, lue, nauti ja kommentoi ihmeessä.


Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen


Pakkasin loppuja tavaroita huoneessani muutamaan pahvilaatikkoon. Oikeastaan olisin voinut heittää niistä romuista puolet pois, mutta vanhoilla artikkeleiden koevedoksilla tai kuvakokeiluilla alkoi olla jo tunnearvoa. Jopa se vanha nitoja tuntui arvokkaalta palaselta elämääni josta ei voinut luopua, vaikka se ei toiminut kunnolla edes uutena.

Huokaisin helpottuneena kun olin valmis, hieman ehkä haikeanakin. Eipä tässä kyllä enää oikeastaan ole kuin muodollinen ero entiseen, enhän minä ole tehnyt päätoimittajan työtä kuukausiin. Se vaihe on jo niin mennyttä. Uudet haasteet edessä,  olenkin aina ollut sitä mieltä että kenttätoimittajan haastava, aina valppaana ja liikkeessä oleva toiminta on ehdottomasti minulle sopivampaa kuin esimiehenä toimiminen. Ei minusta koskaan ole ollut tekemään sisällä paperitöitä, hermohan siinä vain menee jos ja kun muut eivät ole samalla tehokkuuden tasolla. Lisäksi olen perusluonteeltani niin hermoheikko, että huh huh! Ihmettelen vain, että tätä kesti näinkin kauan.

Olin sisällä katselemassa ikkunasta ulos. Oli jo myöhäinen iltapäivä, tai sanotaan nyt suoraan että ilta, ja suurin osa toimiston väestä oli jo lähtenyt koteihinsa. Mitä nyt joku ylityöllistynyt reportteri viimeisteli layouttijaan saadakseen sen seuraavan viikon lehteen edes siedettävässä kunnossa. Kovin tuttua.

Silloin koputti oveen joku ja ihmettelin kuka siellä oli tähän aikaan. Käskin topakasti tulemaan vain sisään.
“Tota… hei”, vastasi hiukan epäröivä ääni ja ovi painautui varovasti hänen takanaan kiinni. Tottahan toki minä hänet tunnistin ennen kuin ehdin katsettanikaan nostaa. Tupakantuoksuinen vihreä villapaita paljasti.
“Ai, hei Niilo.”
Niilohan se siinä, toimistomme terroristi, pieni paholainen, joka osan aikaa vetelehtii ja tekee kaikkensa ollakseen tekemättä töitä, ja toisen puolen ajasta tekee kaikenlaista arveluttavaa, josta yleensä aiheutuu jonkinasteinen katastrofi.

Kaikki mahdolliset draamat yleisestä häiriön aiheuttamisesta kattorakenteiden romahtamiseen on kohdattu, ja kaikki vain Niilon vuoksi. Oikea turmion alkulähde. Muuten kyllä aika mukava tyyppi, ei siinä mitään.
“Ookko jo lähdössä?” hän kysyi lievän arasti. Ehkä hän oli siksi hiukan häpeilevän oloinen, sillä yleisestihän tiedetään minun saanen tarpeekseni hänen temppuiluistaan ja jäin hermolomalle. Nyt sitten siirryn kokonaan pois puhtaasta toimistotyöstä. Ei voi väittää etteikö se tekisi hyvää nähdä häntä vähän kiemurtelemassa.

“Jep. Piko varmaankin odottaa ulkona jo auton kanssa”, vastasin ja hymyilin väkinäisesti.
“Aijaa”, Niilo mumisi, ehkä pettyneestikin.
“Oliko sinulla jotain asiaa?” kysyin luonnollisesti, jos nyt olisi jotain tärkeääkin. Minun oikeastaan piti olla jo menossa, Pikohan olisi voinut sinäkin hetkenä odotella minua parkkipaikalla. Meidän oli tarkoitus vielä sinä iltana ottaa suunta kohti Sieninevaa, pelkkä ajatuskin on kutkuttava. Kauniita maisemia, peltoja ja maalaisidylliä, kuitenkin kohtuullisessa pikkukaupunkiympäristössä. Ystävälliset ihmiset, ystävät ja luonnon läheisyys. Tarvitsen lepoa tästä hektisestä elämästä ja sitä Sienineva tarjoaa. Kirjoitan ehkä lehtiartikkelin maidontuotannon nykytilasta joutessani. Olkoonkin, ettei se city-keskeistä lehteäni kiinnosta. Sen voisi varmaankin myydä puoli-ilmaiseksi jollekin paikallislehdelle sitten.

“Ei nyt mitään erityistä”, hän totesi aika huomaamattomasti vetäen henkeä samaan aikaan sisälle kun puhui.  Hän katseli hiukan omituisena ympärilleen ja mietin mikä häntä kummeksuttaa. Sitten huomasin itsekin kuinka elottomalta huoneeni näyttää ilman repsottavia papereita, puhelinta ja pientä epäjärjestystä. Lattiassa oli kyllä se sama tahra jonka Niilo aiheutti kaatamalla kemiankokeensa tulokset puhdasta huolimattomuuttaan. Eikä sitä paitsi työpaikalla saa tehdä mitään hengenvaarallisia juttuja, tiedä mitä myrkkyjä siitäkin olisi voinut levitä. Se tempaus oli kyllä silloin saanut minut aivan raivon partaalle, mutta oikeastaan nyt se kukertavan kikertävä tahra näytti hupaisalta, pikku merkiltä siitä että elämässä sattuu ja tapahtuu.

“No… hei sitten.”
En oikein muuta keksinyt, nappasin tyhjältä pöydältä tavaralaatikkoni ja menin ovea kohti. Niilo oli ihan hiljaa enkä ajatellut oikeastaan sen suuremmin miksi hän oli vielä työaikansa jälkeen paikalla. Ehkä Kursio oli saanut hänet tekemään ylitöitä: jotain mihin minä en käytännössä koskaan pystynyt. Tai jos pytyinkin, niin hän ei tehnyt ylityöaikana mitään. Palkka juoksee, ei juoksupoika.

“Lähetkö nyt sit ihan kokonaan?” Niilo kysyi arkaillen äkkiä kun olin jo avannut oven. Jotenkin se kuulosti edelleen häpeilevältä ja kun käännyin katsomaan häntä pyöritteli lenkkitossuisia jalkojaan levottomasti..
“Miten niin kokonaan? Täällähän minä käyn harva se päivä, ihan niin kuin tähänkin asti.”
Aivan, enhän minä ole lopettanut töitä tässä lehdessä! Siirryin vain esimiehestä kenttäreportteriksi, sinne minne minut on luotu. Käynhän minä toki toimituksessakin usein, en tietysti joka päivä, mutta kuitenkin. Ei liikaa paperityötä kerralla. Palkanalennusta ja esteitä tulevaisuuden uraputkessa edistymiseen tästä kyllä varmaankin tulee... mutta vähät rahasta jos mielenterveys edes jotensakin säilyy.
“Mut et töissä… tai siis, et kokopäiväisesti. Käyt vain nopeesti tuomassa niitä uusii lehtijuttujas edittiin ja lähet taas.”
“Näinhän se on. Uusia tuulia ja sitä rataa…”

Ajattelin kuinka raiskasta olisi kun ei tarvitse stressaantua kuin vain omasta aikataulustaan. Ei tarvitse pohtia onko kaikki jutut sopivassa suhteessa lehden numeron teemaan, taikka yleiseen linjaan. Ei enää koskaan huolta siitä allekirjoittaako johtaja Pappenskiöld rahoitussopimukset vai ei, niistä hoitaa joku tyystin muu taho tästä eteenpäin. Epäilenpä toimittaja Kursion ottavan minun paikkani, ellei ole ottanut jo. En ole paljoa tiedustellut, tulisi jotenkin tunkeileva kuva. Arvaus kuitenkin  kuulostaisi järkevältä. Ammattitaitoinen mies, jolla on monen vuoden kokemus lehtialalta. Hänestä tulee vielä koko yrityksen johtaja, sanokaa minun sanoneen.
En kyllä voi kieltää olevani Kursiolle vähän kateellinenkin. Kun tämä lähteminen tuntuu niin luovuttamiselta toisinaan. Mutta se nyt on vain ajoittainen ja hetken viipyvä, karistettavissa oleva tunne.

“Joo, kai.”
Jotenkin omituisesti minusta tuntui että Niilo on vähän poissa tolaltansa, ei yhtään niin niilomainen kuin Niilon kuuluu olla.
“Niilo? Oletko tuota… ihan kunnossa? Näytät vähän, öh, huonovointiselta.”

Pohdin siinä olisiko hänellä jotain huolia ja pitäisikö niitä jäädä kuuntelemaan. Olisi kovin epäkohteliasta vain mennä porskuttaa pois, kun mitä ilmeisimmin Niilo oli tullut puhumaan juuri minun kanssani ja ilmeisesti oli hiukan hämmentynyt lähtöni vuoksi. Mutta ei kai siinä voi olla mitään uutta enää, enhän ole ollut kuvioissa enää vähään aikaan? Se on sitä, kun hän on niin nuori ihminen vielä, järkyttyy kai niin pienistä.

Nyt kuulosti siltä että olisin itse todella vanha ja raihnainen. Niilo Pielisen seurassa minusta kieltämättä tuntuu kaavoihin kangistuneelta vanhalta pierulta, eikä elämänsä vedossa olevalta nuorekkaalta tähtireportterilta, joka on listattu yhdeksi Ranskan merkittävimmistä lehtialan nimistä jo kolmena vuotena peräkkäin. Sijoitus ei tosin ole ollut aivan missään kärkipäässä, mutta on jo jotain päästä ylipäätänsä listalle. Silti tässä tuntee itsensä kalkkeutuneeksi jääräksi.... sen on pakko johtua tästä pikkutakista ja mirristä, kuka hieman alta kolmekymppinen muka sellaisia enää kaulaansa solmii?

“Ei kun… piti vaan kysyy…” hän kierteli ja tein päätöksen jäädä hetkeksi. Syteen tai saveen.
“Kysy pois vaan.”
“Eiks sulla ollutkaan kiire?”
“Ei tässä mikään hengenhätä ole, kerro pois.”
Miksi nyt sitten en haluaisi kuunnella, enhän minä missään tapauksessa inhoa häntä! Se olisi julmasti sanottu. Jotkut pahat kielet väittävät että vihaan Niiloa sydämeni pohjasta, että olisin katkera siitä, että hän katkaisi hyvän nousujohdanteisen urani kohti osakkuutta tässä yrityksessä, muttei se ole totta. Meillä on erilainen käsitys työstä, hauskanpidosta tai no, elämästä yleensä, muttei välillinen paheksuntani tarkoita sitä ettenkö pitäisi Niilosta ihmisenä. Onhan hän iloinen, suurisydäminen olento, jolla kaikenlisäksi on todella mukava ja kekseliäs persoona.
Työtoveri kuin helvetistä, mutta se onkin vain työtä. Täytyy sanoa tuo itselleni uudelleen.

“Oon aatellu vaan… sehän on mun vika et oot lähössä?”
Kuinka tunsinkaan tuon kysymyksen jälkeen omantunnonpistoksen.
“Tuota, Niilo, on siihen muitakin syitä.”
On siihen, oikeasti.
“Mut siis mussahan perimmäine se vika oli?”
En voinut olla nielaisematta suutani kuivaksi. Enhän minä kuitenkaan voinut tunnustaa, että kai se sitten oli juuri Niilossa se suurin syy, en kun katson kuinka anteeksipyytävältä hän näytti pähkinänruskeine silmineen.

Huokaisin syvään ja laskin pahvilaatikon lattialle ja päätin taputtaa Niiloa olkapäälle, koska en keksinyt valhetta, joka olisi kuulostanut todelta. Vihreän villapaidan nukka tuntui tutulta sormieni alla, olenhan monesti ravistellut miestä hereille työaikaisilta päiväunilta. Karkeanpehmeä ja varmasti lämmin, kesälläkin päällä. Tuntui jotenkin pahalta aiheuttaa  toiselle syyllisyyttä. Vaikkakin tietysti ihan aiheesta, sillä Niilo on Richterin asteikolla 10.

En tiedä mikä sai minut tekemään niin kuin tein, enkä usko että voisin keksiäkään mitään järkevää syytä siihen vaikka koko seuraavan viikon yrittäisin laittaa ajatuksiani paperille löytääkseni jonkun loogisen syy-seuraussuhteen teolleni. Niilo pyysi anteeksi niin sydäntälämmittävän tosissaan, että oikein sydämeeni koski sellaista kuunnella. Hemmetti kuinka jotkut ihmiset ovat kuin suloisia koiranpentuja vetisine silmineen...

Enpä olisi ikinä uskonut Niilon todella olevan joskus sitä mieltä, että edes joku hänen tempauksistaan meni yli. Ja olisi siitä vielä pahoillaan.
Kuten vaikka se että hän raijasi lehmän toimituksen vain siksi ettei hänellä ollut maatilamarkkinavoitolleen parempaakaan paikkaa.
Tai sitten se kun hän yhdisti ruohonleikkurin moottorin kumiveneeseen ja onnistui ajelemaan monistushuoneen ja puhelinkeskuksen välisen kokolattiamaton pölyksi.
Esimerkkejä on tämän lisäksi lukematon määrä: papukaija toimistossa, joka opetteli matkimaan puhelinta ja koirapilliä. Moottoripyörä hississä, tuhat valkoista pikku hiirtä arkistokaapissa. En halua edes muistaa kaikkea tai verenpaineeni nousee liiaksi ja kuolen veritulppaan.

Olen ajatellut vain, että se kaikki oli hänestä lähinnä hauskaa, eikä hän olisi koskaan miettinyt sitä minkälaisia ongelmia siitä minulle tuli ylemmän johdon kanssa. Olinhan minä sentään hänen johtajansa ja vastuussa hänen tekemisistään. Jos joku olisi minulle väittänyt että Niilo jonain päivänä ihan avoimesti tunnistaisi joskus vetäneensä juttunsa överiksi olisin vain nauranut itseni sairaaksi epäuskosta. Mutta ilmeisesti se oli nyt tapahtunut enkä osannut olla hiukan herkistymättä siinä.  Olen minäkin säälittävä hermoraunio.

Niilo oli kääntynyt sivuttain minuun ja pyöritteli käsiä taskussansa samalla kun siirsin kättäni ylemmäs olalta, poolokaulusta pitkin kiiltäviin mustiin hiuksiin, joita haroin sormillani muutaman kerran. Ei ole normaalia käytöstä nyt minulta... hipaisin korvaa ja kokeilin niskan lyhyempiä mustia hiuskarvoja, jotka luiskahtelivat sormien välistä kuin pikkuiset kalat. Niilo nosti päänsä heti, muttei kuitenkaan karistanut kättäni pois niin kuin olisin voinut kuvitella, vaan hymyili minulle. Epäröin mielihalujeni kanssa hetken, nojautuen lähemmäs ja peräytyen kauemmas vuoron perään. Huuleni osuivat emmittyäni Niilon nenänpäähän, joka oli lievemmin ilmaistunakin noloa. Tuli äkkiä niin kuumakin, enkä saanut ohjailtua itseäni yhtään sen paremmin. Onneksi tai epäonnekseni Niilon huulet olevat paljon päämäärätietoisemmat kuin minun.

Jotenkin osasin odottaa että hän maistuisi tupakalta. Kevytmentholsavukkeen makuiselta. Eihän Niilo koskaan polta mentolia? Taitaa oma piipunpoltto olla rapauttanut niin haju- kuin makuaistinikin, olkoonkin että olen onnistunut vähentämään puoleen entisestä ketjupolttamisesta. Se on niin epäterveellistäkin. Ei pitäisi tosin ajatella liikaa, sillä huomasin Niilon tekevän tässä suutelossa kaiken työn sillä aikaa kun minä olin kielineni yksi lahna ajetllessani kaikkea liikaa.

Niin sitten sijoitin kummatkin kädet Niilon pään ympärille, ottaen kaiken hyödyn siitä muutamasta sentistä jota olen häntä pidempi. Otin kaksi pitkää askelta kohti tyhjää konttoripöytää ja painoin häntä sitten siihen istumaan. Hänen oli selvästi vaikea syventyä tutkimaan kieltäni samaan aikaan varoessaan satuttamasta itseään terävään pöydänkulmaan. Toimistoromanssi fantosioissani harvemmin näytti näin kömpelöltä, sillä pöydällä ei ollut mitään mitä olisi voinut dramaattisesti vetää alas ja lisäksi valaistus oli liian hämärä, jotta paikka olisi tuntunut oikeasti toimistolta eikä vain joltakin hylätyltä huoneenmurjulta. Sitä paitsi, toimistoromanssin pitäisi olla jotenkin halvan erotiikan ja kiihkon kyllästämää suorasukaista toimintaa, jossa liha liikkuu ja hiki valuu.

Tämä minun ja Niilon välinen pieni puristelu ja hyväily muistuttaa enemmänkin yläkouluaikaista tuoretta seurustelusuhdetta. Jumalattoman ujoa. Mutta samalla aika halukasta ja omalla tavallaan piilohekumalista. Ainakin oma sykkeeni kohosi ja puna nousi poskille, teki mieli riisuutua alasti ja tutkia jonkun napaa suulla.
Jonkun. Siis Niilon napaa.
Hitto. Olen sekaisin.

Se oli niin mukavaa, rentoa ja muuttui leikkisäksikin. En häveliäisyyttäni kehtaa sanoa mitä kaikkea silloin halusin tehdä, mitä kaikkia paikkoja koskettelin ja mihin annoin kymmenen sormen koskea. Kymmenen vasta-alkajan sormen, Niilo oli ehkä kahdeksantoista, yhdeksäntoista  ja minä olin kaksikymmentäyhdeksän. Jotenkin se tuntuu kauhean isolta erolta, vaikka onhan niitä isompiakin nähty. Kymmenen vuotta. Onko se nyt oikeastaan mitään? Vai onko tämä nyt itseni rauhoittelua? Niilon painautuessa minua vasten saatoin tuntea, ettei hänelle muutama vuosi sinne tai tänne merkannut mitään. Housut ovat aina jalassa väärään aikaan, ajattelin, ja rynkytin messinkistä vyönsolkeani niin, ettei se varmasti auennut. Päinvastoin. Taisi mennä  vain tiukemmin kiinni.

Punainen rusettini kuristi, halusin eroon siitä, vaan en millään tohtinut irrottaa sormiani kun halusin kokeilla miltä mustien farkkujen kangas tuntuu, jos nyt en kerran pääse niiden sisään. Oli jännittävää tuntea sinisiin kuluneisiin lenkkareihin verhottujen jalkojen hyväily vasten pohkeitani. Siinä se Niilo vain istuskeli pöydänkulmalla ja kiusoitteli minua kosketuksillaan, hemmetin piru.

Lopulta halusin jopa itse pyytää anteeksi sitä kaikkea huutamista ja käskemistä jota olin harrastanut, ansaittuja ja ansaitsemattomia haukkuja joita olin antanut, pilkkaa ja naurua joita hänen kustannuksellaan olin tehnyt helpottaakseni omaa oloani. Molemminpuolinen anteeksipyyntö, varsin herttaista. Jos olisin kyynisemmällä päällä voisin vaikka hiukan kritisoida tätä näkemystä, mutta en taida viitsiä. Jollain tasolla minua taidetaan nyt kostein huulin manipuloida.

“Hetkinen...” Niilo mumisi ja minä hipelöin villapaidan alla olevaa aluspaitaa, tunsin pienet miehen nännit sen lävitse. Niilo värähti kun koskin niitä. Nipistin vähän kovempaa kuullakseni voihkaisun.
“Niilo…” huokaisin suudelmasta irrottuani, koska, no. On aina vaikea keksiä mitään fiksua.
“Pikkasen kyllä olen joskus… uneksinut jotain tämän tapaista mut…”
“Olet vai?” hämmästyneenä vastasin ja nuolaisin rentoa, imusta helakan punaiseksi muuttunutta alahuulta. Hiukan kyllä omituinen väite Niilolta ottaen huomioon, että hän on ihan alusta lähtien ilmaissut romanttiset intohimonsa ponihäntäiseen sihteerikköömme Johannaan. Mutta kaipa sitä saa unelmia olla monistakin henkilöistä. Varsinkin kun on nuori, viriili ja vapaa. En oikein itse muista milloin olisin viimeksi ajatellut jotain suloista kenestäkään, aika on aina ollut niin kortilla etten ole ehtinyt miettiä oikein mitään.

Se ei ole kyllä mies eikä mikään, jos nyt ei ole se yksi asia aina mielessä. Taidan siis olla vähän kehnohko mies.

“Joskus”, Niilo myönsi ja nyökkäsi kuin innostunut pikkulapsi.
“Minustako? Oikeasti? Minun on kyllä pakko tunnustaa että tämä on minulle täysin ex tempore.”
“Juuh, huomasin" Niilo tokaisi huvittuneena laittaen kätensä ristiin niskalleni ja jatkoi hymyillen samalla leveästi: "Mut kerropa Fantasio, ookko onnistunu unohtaan et Piko varmaan tulee ettiin sua ihan kohta?”
Polkaisin jalkani lattiaan ja kirosin ääneen. Niiloa rupesi kikattamaan ja painoi päänsä olkaani, ettei olisi liikaa aiheuttanut melua.
“Ei hemmetti!”
Olin kokonaan unohtanut Pikon! Kuinka kivalta nyt sitten juoksupojan huulet tuntuivatkin, niin en halua kyllä jäädä kiinni maistelemasta niitä. Ja mikä tässä niin kovasti oli muka hauskaa, että Niilon oli pakko kietoa jalkojaan ympärille niin halukkaasti, ettei satunnainen ovesta kuikkijakaan voi erehtyä luulemaan tekemisiämme ihan tavanomaisiksi ja viattomiksi. Ei tätä nyt ylityöskentelyksi voi kutsua, ellei tässä yhtiössä sitten olla todella päädytty todella kummallisiin linjavetoihin, mitä tulee työaikaiseen flirttailuun.

“Älä huoli… otin vapaudekseni ilmottaa, et mä voin kuljettaa sut Sieninevaan autollani. Piko lähti jo tossa vähän aikaa sitten.”
“Sinä teit mitä?”
Tunsin raivon kasvavan sisälläni samalla tavalla kun aina aikaisemminkin kun olen joutunut todistamaan jotain Pielisen älynväläystä. Verenpaineeni kohosi heti vaarallisiin lukemiin.
“Jepa.”
“Ja mistä ihmeestä sinä muka tiesit minun jäävän juttelemaan kanssasi? Jos olisinkin mennyt suoraan parkkipaikalle, luuletko että olisi ollut kilttiä Pikoa kohtaan kun minä olisin soittanut hänelle raivotakseni siitä ettei hän ollutkaan paikalla? Sitä paitsi, minähän en siihen sinun pyörillä kulkevaan pommiisi tule sisälle!”


Kamalaa, siihen rotiskoon, joka etäisesti ehkä muistuttaa autoa, en todellakaan aikonut astua. Ei haittaisi jos en koskaan kuulisikaan koko vuosisadan peltiromusta sanaakaan enää ikinä. Pikolla ja minulla on sentään Turbot I ja se on kerrassaan upea, Karibianmeren sininen urheiluauto. Mikä sai hänet luulemaan että haluan matkustaa jossain hemmetin pyörällisessä kopperossa jostain 1800-luvun loppupuolelta?
“Se on Fatasio sillä tavalla, että jos ei koita, niin ei voita. Äläkä viitsi siitä kaarasta jankuttaa, se on just tullu vuosihuollosta. Ja sitä paitsi…” Niilo naurahti ja nappasi takataskustansa tupakan, jonka hän sytytti palamaankin siinä, vaikka minä olin hänessä vielä kiinni.

“… tekee tolle sun stressilles hyvää viettää vähän aikaa takapenkillä. Jousitus on priimakunnossa jos näin ite saa sanoa” Niilo vinkkasi silmäänsä ja väläytti taas leveän hammashymyn ennen kuin puhalsi keuhkollisen harmaata savua kasvoilleni. Harkitsin legojen sisään lyömistä tosissani, mutta päädyinkin  vain puristamaan häntä kyljestä. Se taisi ennemmin kutittaa kuin satuttaa, tai niin voisi naurusta päätellä.

Kaikkein kohtalokkainta tässä tietenkin on, että jotenkin minusta kuitenkin tuntuu tuon mainitun jousituksen olevan todellakin Niilon kehujen väärti...
Hän kyllä ajaa minut vielä mielenvikaisuuden tuolle puolen, siitä voi olla varma.



A/N: Ja ne jotka ei tykänneet puhekielestä, niin ei voi mitään^^ Minusta vain olisi ollut loputtoman outoa kirjoittaa kirjakielistä Niiloa, ja pyydän anteeksi jos jotain häiritsi. Mutta mitä pidit? Minulla oli ainakin hauskaa... ja jossain määrin traumaattista ;D
« Viimeksi muokattu: 16.12.2014 02:13:30 kirjoittanut Beyond »
Here comes the sun and I say
It's all right

androidi

  • ***
  • Viestejä: 182
  • Nadine Angerer's loveslave
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #1 : 19.08.2009 22:09:31 »
8DDDDDDD
En pysty enää ikinä lukemaan näitä sarjakuvia samalla tavalla, että ei hyvää päivää <3
NIILO/FANTASIO! Voi herranjestas, tällaista laimeaa ilmaisua käyttääkseni.
Ja jotenkin ihmeellisesti Niilokin oli jopa aika IC, vaikka alunperin kuvittelin sen melko mahdottomasti. Onnittelut, hyvää työtä!
Joo, siis tykkäsin, jee :D kiva lukea täällä jotain uutta ja uniikkia välillä kaiken Twilight-mössön seassa (johon en koske pitkällä kepilläkään)
Frauen-Nationalmannschaft

FFC Frankfurt

roxanne

  • Vieras
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #2 : 20.08.2009 11:25:01 »
AWWWWWW joku kirjoittaa Niilostani!<3
Ja fantasio :: D
Eih, tää oli maailman söpöin ja ihanin ja kaikkea mahdollista. Voisit kirjoittaa vähän lisää tällästä. (;
Joo, joku lähtee ettimään varastosta ikivanhat niilo pieliset ja nonstopit.
Kiitos tästä.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #3 : 26.08.2009 13:35:14 »
androidi, muahhahha, työni on tehty. Seuraavan kerran kun tartut Niilo Pielinen albumisi, ja katsot Fantasiota ja Niiloa keskenään näet vain vastustamatonta kemiaa muodossa klassinen viha/rakkaus suhde. Meikäläinenhän on lukenut ihan siitä asti kun olen osaanut lukea Pikoja&Fantasioita ja Niilo/Fantasio sattuu olemaan myös eräs varhaisimmista assosiaatioistani ikinä. Vaikken sitä mitenkään ficcaukseen osannutkaan vielä liittää. Nyt tästä vain tuli materiaalinen, ikea ficci.
Enkä sano Twiligtista mitään, minulla on ystäviä jotka fanittavat ks. kirjasarjaa kovin... mutta sanonpahan vain, että ymmärrän tuskasi androidi hyvä.

roxanne tottakai sitä nyt jonkun täytyy Niiloa ja Fantasiota kirjoittaa^^ Ei muuten löydy englanniksikaan kuin ehkä kaksi ficciä, ranskaksi muutama lisää, mutta kaikki tekstit on laskettavissa yhden käden sormilla.
Tiedätkös mitä? Minä todella voisin kirjoittaa lisääkin. Sattumalta minulla on muutamia hyviä ideoita, joista saisi mahtavasti aikaan lisää Fantasio/Niiloa tai peräti Fantasio/Santafiota (serkkurakkautta^^), mutta vain jos joku ilmoittaa haluavansa sellaista lukea. Jos siis löytyy yleisöä, niin minähän kirjoitan.

Ihan näin yleisökysymys, jos nyt joku tätä vielä lukee: haluatteko mahdollisesti lisää?

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

roxanne

  • Vieras
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #4 : 26.08.2009 17:40:38 »
OOOO, ihan kun noin suoraan kysyit: Kirjoitakirjoita lisää, koska tosiaankin minä ainakin lukisin enemmän kuin mielelläni ! Niilo/Fantasio on niin omnomnomn :----))

androidi

  • ***
  • Viestejä: 182
  • Nadine Angerer's loveslave
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #5 : 26.08.2009 17:41:49 »
Minäääää voin lukea lisää :D

En tunne tuota Fantasion serkkua... Piko&Fantasion lukeminen on jäänyt paljon vähemmälle kuin Niilo Pielisten  :o Mutta luen kyllä n__n
Frauen-Nationalmannschaft

FFC Frankfurt

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #6 : 02.09.2009 16:42:08 »
Siinä tapauksessa rakkaat roxanne ja androidi kirjoitan enemmän kuin mielissäni tällä fandomilla lisääkin. Itse asiassa olen jo hyvän matkaa kirjoittanutkin, riippuu nyt ihan totaalisesti siitä milloinko minulla on aikaa istua koneelle kirjoittamaan tekstiä puhtaaksi, että missä aikataulussa sitä täällä finissä nähdään.
Kiva tietää, että maailmasta löytyy myös muita belgisarjisfaneja kuin minä^^ (Juuri olen ostanut 74 euron edestä sarjakuvia vaikka voisin maksaa sillä vuokraa. Fail.)

jjb
(Kommentteja toki otetaan edelleen vastaan ;D)
Here comes the sun and I say
It's all right

eniale

  • conquistador
  • ***
  • Viestejä: 182
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #7 : 12.09.2009 00:31:43 »
Voi ei :D Sama kuin androidilla, en voi enää ikinä suhtautua Niiloihin samalla tavalla :D Voi luoja, kikattelen täällä edelleen... Tämä oli just sitä mitä otsikon tyyli lupasikin! Jotenkin ihan hervoton kaikessa muka-asiallisuudessaan. Helmiä:
Lainaus
En ole normaalia käytöstä nyt minulta...
Varmaan "En" -> "Ei", mutta se ei haittaa, koska tästä tulee niin vahvat Repomies-vibat, että oksat pois! :D Repomies ja Fantasion nipottavuus jotenkin sopii yhteen. Ja muutenkin molemmat on niin loistavia.
Lainaus
Jollain tasolla minua taidetaan nyt kostein huulin manipuloida.
Tälle repesin ääneen ja käkätin pitkään :'D Täydellinen ristiriita, lakoninen kommentti ja riemastuttava ajatuksen sisältö :D Näen sieluni silmin kieroilevan huuliparin keittämässä kokoon parasta mahdollista suunnitelmaa Fantasion pään menoksi. Pari hymiötä lisää kun tätä ei vaan voi kestää: :D :D :D ^^

Luen aivan ehdottomasti lisää! Niilo/Fantasio on paritus from outer space, mutta tyylisi osui täydellisesti nauruhermooni!
On illanpaisto, ja silkavat saijat
luopoissa pirkeinä myörien ponkii:
surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat
ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii.
avatar: mezzoprism

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Helposti sulamaton toimistoromanssin tapainen (K-13)
« Vastaus #8 : 14.09.2009 19:45:46 »
eniale, voi vitsi kun kuulkaas olen iloinen, että omasta päästäni lähtenyt paritusfantasia on saanut tuulta alleen. Olen tässä yllättäen löytänyt yhtäältä jos toisaaltakin Fantasio/Niilo faneja, olkoonkin kuinka utopistinen ajatus tahansa. Puolustukseni voi sanoa, että verrattuna Niilon ja Kursion suhteeseen myöhemmissä sarjakuvissa Niilolla ja Fantasiolla on jollain tasolla ystävällismielisempi, ja omalla tavallaan hyvinkin vastavuoroinen suhde, joten mielestäni tämä toimii^^ Esim. Niilo harrastaa syntymäpäivälahojen ostamista vain Fantasiolle, ei Kursiolle.
Fantasio on just ihana (Repomiehenäkin), kun siinä tyypissä niin yhdistyy just äärimäinen niuhous ja ärtyneisyys tavattomaan koomisuuteen. Niiloissahan Fantasion hahmossa korostuu hauskasti enemmän se tiukkispuoli ja Pikoissa&Fantasioissa taas se humoristisuus. Mielestäni ihan överihyvä paketti. Ja Niilohan suunnittelee aina jotain muiden päänmonoksi hihihi^^

Kirjoittelen tässä koko ajan toista ficciä, mutta kun ei millään ole perhana sentään aikaa istua koneelle kirjoittaman puhtaaksi. Mutta kyllä se tästä vielä tulee.
Here comes the sun and I say
It's all right

Frederica

  • ***
  • Viestejä: 1 148
Löysin tämän aika vahingossa ja olen tosi iloinen, että löysin. Niilo/Fantasio on ihana paritus, ja tämä ficci on todella suloinen. Molemmat herrat ovat ihan omia itsejään, ja Fantasion epäluuloiset ja pahinta pelkäävät ajatukset ovat todella nautinnollisia. Ja Niilo on hurmaavan suloinen itsensä, ja hänen suunnitelmansa on juuri niin niilomainen kuin vain olla voi.

Tässä tekstissä näkyy hyvin canonin tuntemus, nautin kaikista viitteistä Niilon kujeisiin, kokeiluihin ja sekoiluihin. Ja totta kai se on Kursio, joka korkeampaa paikkaa kyttää. ;D Sen miehen kunnianhimo on Percy Weasley -luokkaa.

Niilon suuhun sopii puhekielisyys, on jotenkin hankala ajatella häntä puhumassa huolitellulla kirjakielellä. Hänen luonteelleen sopii paremmin puhekieli, ja täytyy kyllä sanoa, että hänen elekielensä ja ilmeensä ovat tässä ficissä hienoja, juuri sellaisia kuin kuuluukin, ainakin minun mielestäni.

Ja se, että Niilo sytyttää sätkän, vaikka Fantasio on vielä kiinni hänessä, on vain ihan parasta. Samoin kuin Fantasion tulistuminen Niilon autosta. Mutta kyllä se on selvää, että Fantasio lähtee Niilon matkaan. Niin, ja tulee tosiaan käväisemään siellä mielenvikaisuuden puolella, koska Fantasio on Fantasio ja Niilo on Niilo, ja niiden kahden suhteessa edessä on väistämättä pieni sekoaminen, ja paljon söpöilyä.

Kiitos tästä söpöläisestä.<3
wooooop
Ava: Ingrid

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Fredrica, ei oo tosi, kui sä nyt tän kalastit ylös, olen kirjottanut tämän joskus sillon kun asuin vielä kotona. Tulee ihan nostalgia tässä ensimmäisenä mieleen. Joka tapauksessa, edelleenkin olen sitämieltä ettei Niilo/Fantasiota parempaa ole olemassakaan - vaikka saankin sitä ihan yksinäni fanittaa. Ovat söpöjä keskenään, ja toisin kuin Niilon jälkimäinen pomo Kursio, niin Fantasio tuntuu kuitenkin viime kädessä symppaavan villapaitaitaista toimistojen tuholaista.

Niin, en nyt ranskaa osaa oikeasti yhtään, mutta sen tiedän että alkukielellä Niilolla on vähän puhekielinen tapa ilmaista, joka joskus sarjakuvien käännösiinkin asti on päätynyt. Siksi pouhekieli, vaikka se varmasti jotakuta muuta silittäiskin vastakarvaan.

Kiitos kommentistasi, oikeasti yllätyin niin kovasti että kaadoin vesivärikupin sohvalle. Nice^^

T: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right