Author: Hiski
Rating: K-11
Paring: Mica/Nino ja Emma/Senni
Warning: slash, femmeslash
Summary: Senni on hurmaava poikatyttö joka ihastuu vuotta nuorempaan Emmaan. Samalla kun hän yrittää tutusta Emmaan, hän vetää mukaan soppaan parhaan ystävänsä Ninon, joka ei saa silmiään irti Emman veljestä.
A/N: Olen pitkään halunnut kirjoittaa jotain tälläistä, ihan vaan rennosti ja omaksi huvikseni, mutta ajattelin että tänne sen ehkä voisi laittaa jospa muutkin haluavat lukea sen
Kommentit olisivat ihania.
Osa 1.
Eräässä Pohjois-Helsinkiläisessä omakotitalossa oli kova meteli aivan liian aikaisin sunnuntai aamuna. Tai niin ajattelivat perheen nuorimmat, 16-vuotias Emma ja häntä vuotta vanhempi Mica. Meteli syntyi siitä, kun heidän äitinsä hakkasi vuorotellen kummankin lapsensa huoneen ovia.
”Voi herranjestas jos sinä et nyt Mica nouse ylös! Ja Emma myös, tyttö rakas, ette ehdi kohta syömään edes aamiaista!”
Emma murahti itsekseen ja nousi hitaasti sängystään. Kello oli jo yhdeksän, mutta viime yö oli venynyt häneltä aamutunneille asti lukiessa. Hän tiesi kuitenkin, että hänen olisi pakko jaksaa nousta ja mennä kirkkoon vanhempiensa ja veljensä kanssa. Tämä sama rumba tapahtui melkein joka sunnuntai.
Emma avasi huoneensa oven ja asteli kylpyhuoneeseen peseytymään.
”Noniin, jo oli aikakin Emma!”, hänen äitinsä huokaisi ja jatkoi sitten Micalle huutelua samalla kun laittoi tukkaansa käytävän peilin edessä. ”Mica sinun siskosi nousi jo, alahan laputtaa siitä.”
Peseytymisen jälkeen Emma palasi huoneeseensa ja puki päälleen siistin tummanvihreän hameen ja mustan paidan. Hän ei itse tykännyt hirveästi käydä kirkossa, eikä ollut muutenkaan uskonnollinen ihminen. Micakin inhosi kirkkokäyntejä. Heidän vanhempansa olivat yrittäneet loihtia heistä täydellisiä lapsia heidän kiiltokuvaperheeseensä, johon kuului kirkossa käynnin lisäksi arvostettavat harrastukset. Emma oli soittanut viulua neljävuotiaasta lähtien, ja Mica oli pelannut jalkapalloa suunnilleen yhtä kauan. Heidän molempien oli myös oletettu menevän lukioon, ja niin he menivätkin. Emma oli nyt lukion ensimmäisellä ja Mica toisella luokalla.
Emma kiinnitti vielä hopeisen kaulakorun kaulaansa, harjasi tummanruskeat hiuksensa ja kiirehti sitten portaat alas keittiöön. Siellä hänen äitinsä odotti häntä.
”Emma kello on jo viisitoista vaille kymmenen, et ehdi syödä mitään, ota jotain mukaan autoon.” Sitten hän vaihtoi äänen voluumiaan huutamiseen, ”Ja Mica nyt YLÖS! Tämä on viimeinen varoitus! Tiedät mikä on rangaistus jos et tule!”
Heidän äitinsä uhkaili aina Micaa kirkon vapaaehtoistyöllä, joka hänen mukaansa laittaisi Mican ruotuun. Yleensä uhkaus toimi, ja nytkin Mica löntysti portaita alas lyhyet ruskeat hiukset pörrössä ja kauluspaita ryppyisenä. Hän haukotteli, käveli Emman ohi tönäisten tätä vähän matkallaan, nappasi kaapista myslipatukan ja meni sitten ulos ja auton takapenkille istumaan. Emma matki veljeään myslipatukan suhteen, ja kiirehti sitten autolle. Heidän äitinsä istui pelkääjän paikalle ja laittoi radiosta uutiset soimaan. Sitten hän kääntyi penkissään ympäri ja mutristi nenäänsä aivan kun joku haisisi pahalle.
”Mica sinun pyhäpaitasi on aivan ryppyinen. Aina sinua saa hävetä. Ja voi herran isä sinun hiuksiasi! Ei ole kunnioittavaa mennä kirkkoon tuon näköisenä!” Äiti turhaantui ja rupesi sutimaan Mican hiuksia käsillään. Mica kuitenkin närkästyi tähän nopeasti ja kääntyi pois äitinsä käsistä. Äidin silmät kapenivat, mutta hän antoi periksi ja kääntyi penkissään oikein päin. Loppumatka sujui hiljaisuudessa.
*
Muutaman kilometrin päässä Emman ja Mican talosta oli viisikerroksinen ja harmaa kerrostalo, jonka ylimmässä kerroksessa asui vaaleatukkainen 16-vuotias poika ja hänen äitinsä. Siinä talossa ei herätty sunnuntaiaamuisin aikaisin, sillä pojan äiti on useimmiten juhlimassa viikonloppuisin. Sunnuntai siis omistettiin nukkumiselle.
Myös poika nukkui myöhään, mutta vain siksi koska hän oli nuori ja tykkäsi nukkua. Tänä sunnuntaina hän heräsi kello yksitoista siihen, että hänen kännykkänsä soi. Hän vastasi puhelimeensa uneliaasti.
”Hmm?”
”Nino! Senkin unikeko, minulla on tylsää.” Ääni kuului Ninon parhaalle, ja itseasiassa ainoalle ystävälle, Sennille.
”Mmjaa” Nino mumisi yhä unentokkurassa.
”Niin että saanko tulla teille? Voitaisiin vaikka vaan hengata ja sen sellaista.”
Nino mumisi jotain ja Senni katkaisi puhelun. Nino tiesi että Sennillä kestäisi noin viisi minuuttia tulla heille, sillä hän asui vastapäisessä kerrostalossa. Ninolla oli siis hyvin vähän aikaa jaksaa nousta ylös. Hän kuitenkin selviytyi siitä alle minuutissa, ja veti kaapista päälleen mustat pillifarkut ja melko kireän vihreän paidan. Hän pöyhi hieman jo valmiiksi pörröisiä vaaleita hiuksiaan ja meni keittiöön tekemään aamiasta. Matkalla hän näki äitinsä olohuoneen sohvalla nukkumassa. Heillä ei ollut kuin kaksi huonetta ja keittiö, ja hänen äitinsä joutui nukkumaan olohuoneen sohvalla. Sohva oli vuodesohva, mutta yleensä hänen äitinsä ei jaksanut tehdä sille mitään ja nukkui vaan sohvatyynyjen välissä. Hän oli aina väsynyt joko töistä tai baarikierroksesta.
Nino teki itselleen pari voileipää ja meni omaan huoneeseensa syömään niitä. Juuri kun hän oli saanut ne syötyä, ovikello soi. Nino käveli ovelle ja avasi sen. Sen takana seisoi tietysti Senni, joka oli pukeutunut vaaleisiin, löysiin ja repaleisiin farkkuihin sekä ruskeaan t-paitaan. Sennillä oli lyhyet mustat hiukset, jotka hapsottivat hieman hänen sinisten silmiensä päälle, jotka olivat rajattu kajaalilla. Senni oli hoikka ja melko poikamainen, joskus jotkut jopa luulivat häntä pojaksi kaukaa katsottuna. Mutta oikeasti hän oli aivan liian hento ja harteiton pojaksi.
Senni virnisti Ninolle ja astui tämän ohi sisälle.
”Taisin rakastua matkalla tänne, kun näin tuon lähikaupan uuden työntekijän..” Senni aloitti. Nino naurahti hieman eikä ottanut Sennin sanavalintaa tosissaan, sillä hän oli aina sellainen. Ihastui moniin, sai melkein aina kenet halusi, ja kyllästyi kahta nopeammin. Senni oli Ninoa vuoden vanhempi eli 17, ja kävi samaa lukiota. Senni tuli toimeen monien ihmisten kanssa, mutta hänellä ei myöskään ollut ketään muuta ystävää kuin Nino. Siksi he olivat todella usein kahdestaan.
”No kerro minulle tästä uudesta ihastuksestasi.” Nino naurahti ja käveli huoneeseensa. Senni istahti Ninon sängylle ja hymyili yhä.
”Noh, hän on blondi,” Senni aloitti.
”Aina hyvä asia.” Nino keskeytti ja virnuili.
”Ja hänellä on upeimmat vihreät silmät mitä olen ikinä nähnyt.”
”Mitä, upeammat kuin minulla?” Nino räpsytteli vihreitä silmiään muka kauhistuneena.
”Älä viitsi Nino, kuuntele nyt loppuun asti!” Senni huokaisi ja jatkoi, ”hän oli kaupan ulkopuolella juuri avaamassa sen ovia kun kuljin ohi, ja hän ihan selvästi katsahti minuun ja olen varma että olemme yhdessä ensi viikonloppuun mennessä!”
”Ja sitä menoa olette varmasti jo eronneetkin ensi sunnuntaihin mennessä!” Nino kiusasi.
”Minun täytyy vähän säästää rahojani, sillä aion käydä ruokaostoksillä aika paljon tällä viikolla...” Senni suunnitteli.
”Mistä edes tiedät että hän tykkää tytöistä?” Nino kysyi Senniltä, vaikka tiesi kokemuksesta jo vastauksen.
”Kyllä minä nyt toisen lesbon tunnistan! Ja jos hän ei ole niin minä teen hänestä ainakin avarakatseisemman...” Senni suunnitteli.
Nino naurahti ystävälleen mutta ei epäillyt hänen sanojaan. Senni oli melko hyvä tälläisissä.
*
Emma ja Mica olivat molemmat suurinpirtein nukkuneet koko kirkkotoimituksen läpi. Nyt he olivat taas autossa matkalla kotiin, ja riitelivät keskenään jostain pienestä ja merkityksettömästä asiasta, kuten usein muulloinkin.
”Et sinä voi Mica sanoa noin!”
”Vai miksen muka pikkusisko, senkin viuluntiluttaja. En minä ainakaan sinua jaksa kuunnella enää yhtään.” Mica tuhahti riidan päätteeksi ja katsoi ikkunasta ulos. Heidän äitinsä mulkaisi Micaa, ”Älä kutsu siskoasi tuollaisilla nimilla Mica!”
”Minä kutsun häntä ihan miksi vain haluan. Ja kun pääsemme kotiin niin menen sitten Santulle.” Santtu oli yksi poika Mican jalkapallojoukkueesta.
”Ja et varmasti mene! Mummo on tulossa meille vierailemaan ja syömään päivällistä! Sinä silität tuon pahaisen paitasi ja autat minua kiltisti ruuanlaitossa!” Äiti tokaisi.
Mica jatkoi ulos tuijottamista hiljaa. Äiti otti tämän myöntymisen merkkinä ja tuhahti tyytyväisesti. Hän kehotti isää ajamaan nopeasti, jotta hän ehtisi tekemään ruuan ennen mummon saapumista. Kun auto ajoi heidän kotipihaansa, Mica hyppäsi ulos ja läimäisi oven kiinni. Sitten hän otti kevyt moottoripyöränsä tienreunasta ja polkaisi sen käyntiin. Emma virnuili hieman itsekseen, hän oli arvannut ettei Mica aikoisi totella äitiään. Joskus Emma toivoi että olisi itsekin sellainen, edes hieman kapinallinen. Vaikka hänellä olisi riittänyt tahtoa, niin hänellä ei kuitenkaan ollut syytä tehdä mitään tuollaista. Hänellä ei ollut ketään ystävää jonka luo paeta jos vanhemmat ärsyttivät. Tai no, olihan hänellä muutama kaveri kuten hänen viulunopettajansa ja pari tuttua koulussa, mutta ei sellaisia todellisia ystäviä. Emma havahtui ajatuksistaan kun hänen äitinsä kuiskasi hiljaa ja yhä vihaisena Mican lähdöstä, ”Ja Emma, sinä menet huoneeseesi ja harjoittelet sitä uusinta kappalettasi viululla. Haluan että soitat sen mummolle myöhemmin tänään.”
Emma nyökkäsi hiljaa ja nousi autosta. Hän käveli sisälle ja vetäytyi omaan huoneeseensa yläkertaan. Sitten hän kaivoi viulunsa esiin ja soitti sillä muutaman sävelen, mutta lopetti sitten. Emma laittoi viulun takaisin sen koteloon ja kaivoi sänkynsä alta kärsineen näköisen akustisen kitaran. Emma viritti sitä vähän, ja alkoi sitten soittaa. Tämä oli hänen salainen projektinsa, josta hänen äitinsä ei pitäisi jos hän tietäisi siitä. Emma hymyili hieman ja totesi mielessään, että ehkä tämä oli sitten hänen tapansa kapinoida.
*
Nino ja Senni olivat päättäneet lähteä ulos kävelylle. He kävivät lähikaupassakin ostamassa jäätelöt ihan vain siksi, että Senni pääsisi hieman flirttailemaan sille kaupan kassalle. Ninon oli pakko myöntää, että sen tytön punastuminen ja hymy vaikuttivat Sennin kannalta melko lupaavilta. Sen jälkeen Senni oli melko omahyväisellä tuulella. He päättivät mennä läheiseen puistoon syömään jäätelöitään. Heidän lähestyessä puistoa Nino kuitenkin näki, että siellä oli heidän koulusta tuttuja poikia ja muutama tyttökin. Koko lukion niin kutsuttu kerma näytti olevan paikalla. Hän oli juuri huomauttamassa asiasta Sennille, ja ehdottamassa että he menisivät jonnekkin muualle syömään jäätelönsä, kun hän kuuli ensimmäisen huudon.
”Hei katsokaa, eikös tuo ole se...” Joku pojista sanoi.
Nino huokaisi, heidät oli huomattu. Tästä ei tulisi nättiä, hän tiesi. Hän otti Senniä kädestä kiinni ja lähti vetämään tätä toiseen suuntaan puistosta.
”Heii, älkääs nyt noin pelästykö! Ei me mitään teille tehdä nössöt!”
”Tai no kait se toivois että me annettais meidän tyttöystävien tehdä sille jotakin”
”Vitun lesbo! Painu vittuun siitä!”
”Harmi ettette voi homostella yhdessä vitun keharit!”
Huudot alkoivat olla jo niin kaukana etteivät Nino ja Senni enää kuulleet niitä. He kävelivät kuitenkin hiljaa vielä vähän kauemmas kunnes istuivat penkille. Jäätelöt olivat unohtuneet käsiin sulamaan. Nino katsoi Senniä. Tytön kauniilla kasvoilla ei ollut yhtäkään kyyneltä, vaan hänen silmänsä olivat todella vihaiset. Kummankaan ei kuitenkaan tarvinnut sanoa mitään, näin oli käynyt niin monta kertaa ettei heidän enää tarvinnut lohdutella toisiaan tai haukkua huutajia. Hiljaisuuden rikkoi vain Ninon jäätelö, joka tippui maahan.
”No voi vittu.” Nino kuiskasi.
*
Mica istui puiston keinussa hiljaa. Hänestä tuntui pahalta. Äsken hänen ja hänen kavereidensa ohi oli kävellyt kaksi oppilasta heidän koulustaan. Toinen heistä oli Senni, poikamainen tyttö jonka ympärillä pyörivät lesbo-huhut kokoajan. Mica oli ollut joskus Sennin pari joissakin koulujutuissa, ja hän oli Micasta todella mukavan oloinen tyttö. Ei hän tätä tietenkään ollut kenellekkään ääneen sanonut, vaan todennut vain mielessään. Toinen oli ollut joku blondi poika jonka Mica oli myös muistaaksensa joskus nähnyt koulussa. Mica oli juuri sopivasti katsonut puiston reunalle kun Senni ja se poika olivat saapuneet, ja nähnyt sen pojan ilmeen, kun hän huomasi Mican ja hänen kaverinsa. Se ilme oli ollut ensin pelästynyt, sitten vakavoitunut ja surullinen. Sitten poika oli alkanut raahata Senniä poispäin heistä. Mican kaverit alkoivat huudella kaikenmaailman törkeyksiä heidän peräänsä. Mica tunsi silloin pientä pettymystä ystäviinsä. Miten he saattoivatkin olla niin pellejä joskus? Yleensä Mica nauroi heidän mukanaan kaikelle, mutta tämä ei tuntunut hauskalta.
Mican tasku tärisi, hän oli saanut viestin. Se oli Emmalta.
Mummo on meillä 15min päästä. Sun kantsis tulla kotiin.Mica huokaisi ja nousi keinusta. Hän oli suunnitellut jättävänsä koko päivällisen mummon kanssa väliin, mutta tällä hetkellä hänestä tuntui että jopa hänen vanhoillinen perheensä olisi parempaa seuraa kuin hänen pellet kaverinsa.
”Hei Mica, minne sä oot menossa?” Santtu kysyi.
”Pitää mennä himaan.” Mica totesi eikä edes hyvästellyt kavereitaan, vaan nousi kevarinsa kyytiin, laittoi mustan kypäränsä päähän ja polkaisi matkaan.
