UNTA VAI UNELMAA?
Nimi: Unta vai Unelmaa?
Kirjoittaja: UntenLaiva
Beta: Ei ole
Fandom: Twilight, Sijoittuu ehkäpä Uusikuun ja Epäilyksen väliin mutta EI spoilaa mitään
Genre: Romance, Draama,
Paritus: Bella/Edward, Bella/Jasper
Ikäraja: K-11
Disclaimer: En omista mitään muuta kuin juonen
A/N: Kyseessä on siis ensimmäinen ficcini joten kaikenlainen kommentointi on toki sallittua niin tiedän mitä parantaa. Otan myös vastaan erilaisia paritus- ja juoni-ideoita tulevia ficcejäni varten
Tää on nyt vähän lyhyt mut toivottavasti se ei haittaa..
//Firdilien muokkasi fandomin otsikkoonLUKU 1/2
"Milloin olet viimeksi metsästänyt?" kysyin Edwardilta istuessani hänen sylissään. Olimme niityllämme viettämässä ihanaa lauantaipäivää. Tarkastelin hänen silmiään. Ne näyttivät melko tummilta.
"Kyllä minä vielä kestän", hän vastasi hymyillen.
"Minun mielestäni sinun kannattaisi mennä pian. En halua nähdä että kärsit", sanoin apeasti. Nojasin päätäni hänen rintaansa vasten.
Edward hymähti. "En minä kärsi. En haluaisi jättää sinua yksin tänne. Ties mitä sinulle voisi tapahtua kun olen poissa."
Nostin päätäni ja katsoin häntä silmiin. "En ole niin onnettomuusaltis kuin luulet."
"Kyllä sinä olet, luota minuun."
Huokaisin. "Mutta entäs jos pysyn kotonani? Luen vaikka kirjaa tai jotain. Alicehan voisi pitää minulle seuraa. Tai sitten menen Angelalle tai jotain. Kyllä niitä vaihtoehtoja riittää", yritin selittää vakuuttavasti totisilla silmillä.
Edward pyöritti silmiään ja hymyili lempihymyäni. "No hyvä on, jos kerran noin uskottavasti asian esität. Emmettkin on varmasti innoissaan ja hänet tuntien hän haluaa mennä vähän pidemmällekin kuin vain lähimetsiin. Kestätkö päivän parin poissaolon?"
"Tietenkin hupsu", vastasin hymyillen. Kiedoin käteni hänen kaulalleen. "Ja siinä on yksi hyväkin puoli että olet poissa."
"Mikähän se on?" hän kysyi ja alkoi kuljettaa huuliaan kaulallani.
"Kun olet poissa, kaipaan sinua enemmän. Siten jälleennäkeminen on entistä ihanampi."
Edward pysäytti huulensa korvani viereen ja oli hetken hiljaa. "Tuota en olekaan miettinyt. Oletpa sinä fiksu." Hymyn kuuli hänen äänestään.
"Vähätteletkö älykkyyttäni?" kysyin leikilläni ja keskityin pitämään ajatukseni koossa kun hänen huulensa viettelivät ihoani. Tunsin pulssini nousevan hieman.
"En toki. Kuvitteletko että tekisin jotain sellaista?" Edward kysyi nauraen ja antoi pieniä suukkoja leukaani, lähestyen suutani.
Minäkin hymyilin. "En tietenkään", sanoin ja kikatin hiljaa.
”Milloin minun pitäisi lähteä?” hän kysyi minulta.
Mietin hetken mutta ajatukseni hapuilivat kun hänen huulensa hyväilivät poskeani. ”Tuota, miten olisi tänään? Mitä pikemmin sen parempi”, vastasin.
”Ja kun palaan, olet entistä rakstuneempi minuun?” Edward mutisi huuliani vasten. Hän painoi huulensa minun huuliani vasten ja suuteli kiihkeästi. Hän ei selvästikään halunnut jättää minua oman onneni nojaan.
”Tietysti”, vastasin huohottaen kun hän irrotti itsensä minusta.
”Asiahan on sitten selvä”, hän sanoi ja suuteli minua uudestaan. Minä vastasin hänen suudelmaansa innokkaasti, mutta kuten aina ennenkin, hänen piti ottaa minut irti hetken päästä. Olin liian innokas.
Huokaisin ja painoin pääni taas hänen rinnalleen. Edward nauroi hiljaa. Olimme siinä asennossa jonkin aikaa.
”Mitä sinä mietit?” hän kysyi uteliaasti.
Olin hetken hiljaa. Uskaltaisinko kertoa hänelle? Hän odotti vastaustani kärsivällisesti.
”Ajattelin itse asiassa perhettäsi”, aloitin varovasti.
”Perhettäni? Miksi?”
”No tuota, ajattelinpahan vaan.”
”Bella?”
Huokaisin. Edward tuijotti nyt minua läpitunkevasti, mikä oli erittäin ahdistavaa. ”Mietin vain että tuleeko minun ja eräiden jäsenien välinen suhde muuttumaan koskaan?”
Edward kurtisti kulmiaan. ”Tarkoitatko nyt Rosalieta? Älä hänestä välitä. Se on ohimenevää.”
Purin huultani. ”Niin, toivottavasti. Mutta entä Jasper?”
”Mitä hänestä?” Edward kysyi nyt jo hieman huolissaan minusta.
”No, pystyykö hän koskaan hillitsemään itseään täydellisesti minun ollessani paikalla kun olen vielä ihminen? Tarkoitan vain että se on niin kiusallista kun hän ei voi olla täysin oma itsensä meidän seurassamme”, selitin nopeasti. Edward naurahti.
”Voi sinua”, hän sanoi ja silitti päätäni. ”Ne ovat vain varotoimia, rakas. Kyllä se siitä sitten kun aikaa kuluu.”
”Mutta kuinka kauan? Minusta tuntuu pahalta kun hän joutuu olemaan koko ajan varuillansa”, sanoin apeasti.
”Älä huolehdi turhia”, Edward kuiskasi ja antoi suukon otsalleni.
Istuin edelleen hänen sylissään ja hän piti minusta kiinni hyvin suojelevasti. Ympärillämme alkoi tulla yhä vain pimeämpää ja pimeämpää. ”Alkaa tulla myöhä. Sinun pitäisi mennä kotiin ennen kuin Charlie tulee”, Edward sanoi hiljaa. Mutristin huuliani.
”Älähän nyt. Näet minut taas pian”, Edward sanoi ja nosti minut ylös. Katseemme kohtasivat. Puiden latvojen välistä tunkeutui pieni valonsäde joka osui suoraan meihin.
”Lupaatko?” kysyin tuijottaen suoraan hänen silmiinsä. Ne olivat todellakin tummat.
”Lupaan”, hän vastasi ja suuteli minua. ”Mutta nyt meidän täytyy mennä. Täytyy ilmoittaa muille metsästyksestä.”
Edward nosti minut selkäänsä ja lähti juoksemaan taloani kohti. Olimme hetkessä perillä. Charlie ei ollut vielä tullut. Menimme ikkunastani sisään ja Edward laski minut sängylleni. Katsoin kelloa. Se näytti puolta seitsemää.
”Jäätkö hetkeksi?” kysyin Edwardilta.
”Tietysti jään jos haluat”, hän vastasi hymyillen. Hymyilin hänelle takaisin ja menin hoitamaan kaikki välttämättömimmät iltatoimet ja palasin takaisin. Käperryin Edwardin kainaloon ja suljin silmäni.
”Laulanko?” hän kysyi suloisella äänellään pidellen minusta kiinni. Minä nyökkäsin. Tunsin väsyneisyyden tulevan ja haukottelin. Lopulta nukahdin hänen syliinsä.
A/N: No tässä nyt ei vielä tapahtunu mitään mut tossa seuraavassa tulee toivottavasti teille kivaa tekstiä