Me kaksi ja Lestrange (S, Rodolphus/Bellatrix, dialogi, 3/3

[Elfalas]

Nimi: Me kaksi ja Lestrange
Kirjoittaja: Elfalas
Genre: perusdraamainen dialogitrilogia, angstiutuu loppupuolella
Paritus: Rodolphus/Bellatrix
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia rajoja

Yhteenveto: “Olen kerrassaan samaa mieltä, enkelini. Yksi Rodolphus minun kattoni alla riittää kyllä.”

A/N: Blokkiblokkiblokki. Koska en mitenkään pysty parempaankaan, herättelen itseäni kirjoittelemalla pientä kokeilua omasta AU-versumistani. Tässä esitellään Lestrangen nuoren perheen elämää. Kolme osaa kai.

I
Nimi

“Cygna.”
“Magna!”
“Cygna.”
“Magna!”

“Tämä keskustelu ei johda mihinkään.”
“Milloin sinä viimeksi olet harrastanut kehittävää keskustelua, rouva hyvä?”
“Iho umpeen, Rodolphus.”
“Mutta mitä vikaa Magnassa on?”
“Minun tyttäreni nimeksi tulee Cygna isäni mukaan ja Druella äitini mukaan, onko selvä?”
“Kompromissi!”
“Miten inhoankaan tuota sanaa.”
“Pannaan nyt edes toiseksi nimeksi Rodolpha. Sitten olen tyytyväinen!”
“Älä pakota minua heittäytymään väkivaltaiseksi, Rodolphus. Tiedän, missä asut.”
“Olisin yllättynyt, jollet tietäisi.”
“Sen minä ainakin tiedän, että jollei asia ala mennä perille, sinä asut tästä eteenpäin olohuoneen sohvalla!”
“Äh. Suvaitsisiko rouva jakaa kanssani edes sen tiedonmurun, mikä tekee Rodolphasta niin kertakaikkisen sietämättömän ajatuksen?”
“Katso kerran peiliin ja tule sitten puhumaan!”
“Johan minä ajoin partani.”
“Kuulehan, poskisolisti, sinun pitäisi tietää, ettei minun kanssani metkuilla.”
“Mitä?”
“Hän on liiaksi minun näköiseni. Johtopäätös: me emme piinaa häntä nimeämällä häntä jonkun turilaan mukaan, jolta hän ei edes näytä.”
“Hänellä on puolet sen turilaan geeneistä.”
“Mistäs tiedät?”
“Bella!”
“Hah.”
“Eikä hän edes muistuta sinua niin paljon!”
“… Porkkana.”
“Niin, no, mutta vauvantukkahan on aina mustaa. Hänellä on minun äitini silmät!”
“Hm, ehkä… Jos niitä survoisi pari tuumaa sisemmälle ja kääntäisi kieroon.”
“Hänhän katsoo kieroon.”
“Äitisi katsoo.”
“Puhuttaisiinko nyt edes vähän aikaa jostain muusta?”
“Hyvä!”

“…”
“…”

“No, rouva on sitten hyvä ja keksii itse paremman ehdotuksen!”
“Kuten olen useita kertoja toistanut: Cygna Druella.”
“Magna Druella?”
“Ei.”
“Magna Cygna Druella?”
“Nyt riittää, Rodolphus.”
“Tämä on vapaa maa. Miehet saavat huutaa vaimoilleen niin paljon kuin haluavat.”
“Se on kyllä totta, armahin…”
“Hah!”
“… ja tämän rakastettavan politiikan mukaan vaimot saavat jättää laittamatta miehilleen illallista, mikäli mielivät…”
“Ei tunnu missään.”
“… tai raahata heidät anopin luokse joulua viettämään…”
“Sinä pelaat likaista peliä, Bellatrix Lestrange.”
“Oletko tosiaan sitä mieltä? Muistaakseni minulla on myös suhteita erääseen tärkeänpuoleiseen henkilöön, joka muuten luottaa minuun enemmän kuin sinuun… Jos minua hiukkasenkin sattuisi huvittamaan, voisin napsauttaa sormiani ja sekoittaa hänet tähän juttuun. Sitähän sinä et haluaisi, Rodolphus, vai mitä?
“Bella!”
“Rodolphus.”
“Käännäpäs vielä kerran minulle selkäsi tuolla tavalla!”
“Hys. Herätät vauvan.”
“Bellatrix, minä olen niin kyllästynyt diivailuusi! Sinä et ole ollut palveluksessa kuukausiin tuon nyytin takia, ja vielä vain väität olevasi hänen suosikkinsa - umph!”
“Rodolphus, sinä et nyt ymmärrä. Minäpä sanon sen sinulle vielä kerran oikein hitaasti ja selkeästi: Sinä herätät vauvan.”

“…”
“…”

“Olkoon tämän yhden kerran. Mutta se on varma, että seuraava lapsi on minun!”
“Niin kultaseni.”
“Ymmärsitkö? Se tarkoittaa, että minä valitsen nimen. Ja kastemekon värin. Ja kummit. Ja kaiken, mitä sinä valitsit tälle tytölle.”
“Tietysti kultaseni. Menehän nyt.”
“Pah.”

***

“Niin tosiaan, pienokaiseni. Tiesitkös, että siskosi nimeksi tulee sitten Rodolpha?”
“Äh?”
“Olen kerrassaan samaa mieltä, enkelini. Yksi Rodolphus minun kattoni alla riittää kyllä.”
“Ääh.”
“Loppujen lopuksi pikkusiskot ovat aika lailla yliarvostettuja.”
“Ää.”
“Eikö sinustakin olisi aivan valtavan mukavaa olla ainut lapsi?”
“Äh.”
“Me kaksi taidamme ymmärtää toisiamme paremmin kuin täydellisesti.”

[Elfalas]

Na, kun ei kukaan tunnu tahtovan kertoa tästä mielipidettään, pistetään toinen osa vetämään. Sain sen kolmannenkin kirjoitettua, mutta uskallan edelleen toivoa, että joku kommentoisi, joten jääköön.


II
Valvominen

“Äääääääääääääääääää…”

***

“Mmm.”
“Minä menen.”
“Hnn… Hievahdapas vain, Rodolphus, niin teurastan sinut siihen paikkaan.”
“Tämä on jo kolmas kerta tänä yönä! Minun vuoroni.”
“Sinä menet aamuvuoroon lahtaamaan kuraverisiä. En pyytänyt lordilta vuoden vanhempainvapaata vain, jotta sinä voisit heilua yöt pitkät minun tyttäreni kehdon tuntumassa!”
“Mutta hän on minunkin -”
“Rodolphus.”
“… anti olla.”
“Parempi niin. Ei mitään hätää kulta, äiti tulee ihan heti!”
“Laita nyt edes yöpaita päällesi.”
“Mitä turhia? Se olisi vain tiellä siinä, mitä minä menen sinne tekemään.”
“Äh. Mikä siinä lapsessa ylipäänsä on vikana? Ulvoo yöt pitkät.”
“Hänellä on koliikki! Sinulta peritty, uskoakseni.”
“Vai nyt sinä sitten myönnätkin osallisuuteni?”
“En koskaan julkisesti, mutta näin meidän kesken kenties. Epäsuorasti.”
“… Hei. Mistä sinä muka tiedät, että minulla oli vauvana… tuommoinen?”
“Kaksi sanaa: anoppi Lestrange.”
“Et kai sinä oikeasti..?”
“Toiset kaksi: naiset puhuvat.”
“Ei tuska.”

***

“Voi äidin pientä. Ehtikö tulla nälkä? Niin, eihän sitä voi syödä kun masua niin kipristää! Isin vika, näetkös, mutta isi nyt vain on sellainen välttämätön paha. Otahan tästä.”
“Arvostaisin suuresti, jos viitsisit olla syöttämättä hänelle näkemyksiäsi jo äidinmaidossa.”
“Se on minun maitoani, joten teen sillä mitä haluan. Ja minä puolestani arvostaisin suuresti, jos lakkaisit häiritsemästä minua kun imetän.”
“Mitäs tuot hänet meidän huoneeseemme.”
“…”
“Mitä?”
“Cygna muuten nukkuu loppuyön minun vieressäni.”
“Äh, Bellatrix, minä ajattelin…”
“Älä unta näe. Painu sinä nyt vain pehkuihin, ettei minun tarvitse hävetä mustia silmänalusiasi huomenissa. Minä kyllä osaan hoitaa tyttäreni.”
“On hän minunkin tyttäreni. Ja ainahan sinä valitat, etten minä tee täällä mitään.”
“Rodolphus, katsopas nopeasti tännepäin. Näetkö minulla jotain, mitä sinulta puuttuu?”
“Hm?”
“Aivan niin. Minulla hinkit, minulla vauva. Keksi tapa kasvattaa itsellesi pari uutta ruumiinosaa, ja mielellään myös lauluääni, niin saatan harkita.”
“Isin sappi alkaa kiehua.”
“Isi näyttää nyt vaaville hyvää esimerkkiä, nielee ylpeytensä ja pistää pään tyynyyn.”
“Bella!”
“Rodolphus.”

“Mikä sitä nyt vaivaa?”
“Hiljaa, Rodolphus. Joko nyt olet kylläinen? Mitä sanot, ainokaiseni? Taasko massua kimoilee? Äitipä pullauttaa.”
“Tuo on ehkä ällöttävintä, mitä olen suustasi kuullut.”
“Kyllä, Rodolphus, sinä olet minustakin erittäin ällöttävä. Kiitos kysymästä. Uppista vain, tässä mennään taas… Äiti hakee pyyhkeen.”
“Oletko varma, ettet kärsi sellaisesta synnytyksenjälkeisestä psykoosista? Persoonallisuutesi on selkeästi jakautunut.”
“Kyllä, Rodolphus, minäkin rakastan sinua oikein paljon. Olepas nyt kunnon aviomies ja hae tyttärellesi pyyhe. Mieluummin niitä pieniä käsipyyhkeitä, jos sopii.”
“Mitä sille nukkumaanmenoajatukselle tapahtui?”
“Kapsahti kankkulan kaivoon.”
“En minä edes tiedä, missä sinun pienet käsipyyhkeesi ovat.”
“Kas niin. Kukas nyt ei tee täällä mitään? Osaako isi tehdä kotitöitä, Cygna? Ei, Lestrange ei osaa. Meiltä kahdelta se hoituu.”
“Kun kerran olet ylhäällä, toisitko puhtaan lakanan?”
“Miksi? Tahrahan on sinun puolellasi.”
“Niin juuri.”
“Onko meillä taas pieni kommunikaatiokatkos?”
“Ei, meillä on iso kommunikaatiokatkos, joka on jatkunut siitä saakka, kun tuo mötikkä ilmaantui maisemiin.”
“…”
“Toistelen vain sinun sanojasi!”
“Alapas hiljalleen puhua tyttärestäsi kunnioittavampaan sävyyn, tai hän jää ainoaksesi.”
“Sinähän et minua estä.”
“Voi kyllä estän, Rodolphus. Minulla on siihen lukuisia keinoja.”
“Kuinka moni niistä tällä kertaa sisältää erinäisten ruumiinosien leikkelyä?”
“Älä huolehdi. Vain noin kolmasosa.”
“…”
“Nyt ole hiljaa ja nuku.”

***

“Mitäs mieltä olet, nuppuseni? Pitäisikö meidän kirota isin solmio kuristamaan hänet kesken juhliesi?”
“Äh.”
“Mitä sanot? Ettäkö loihtisimme hänen viittansa?”
“Iäh.”
“Se saattaisi mennä jo liioitteluksi. En kylläkään voi moittia asennettasi.”
“Ää?”
“Juuri niin, sellainen se sinun isäsi on. Mutta odotapas vain, kunhan tästä vähän kasvat. Silloin olemme me kaksi Lestrangea vastaan, ja saa nähdä, kuka voittaa.”
“Äg.”
“Tosiaan. Minun kasvatusmetodeillani siitä ei ole epäilystäkään.”

[runtti-chan]

Bellalla ja Rodolphuksella lapsi? Yli lällyä! Toimii hyvin.

“Isin sappi alkaa kiehua.”

Oi luoja tuota kommenttia. Ja ihana ficci muutenkin, Bella oli niin ihana..

[Nymfadora Tonks]

Aivan mahtava. Melkeinpä kuolin nauruun. Bella oli kyllä ihan huippu ♥

[Elfalas]

Hei, kaksi kommenttia! Yaaaay!
runtti-chan; Lällyä on joo. Oikeastaan tämän ficin on tarkoitus kuvata kaiken lällyyden loppua. n___n (Viimeinen osa -->)
Nymfadora Tonks; Aika koominen pätkä oli tämä. Bella lyttää Rodolphusta.

Noi, pannaan vielä viimeinen osa sekaan niin että pääsee joskus eroon tästäkin. Kommentit on edelleen jotain tosi kliffaa. Bella ja veitsi rulaa.

III
Se jokin

“Joko olet rauhoittunut?”
“Kyllä.”
“Todellako? Sinä täriset yhä, Bellatrix.”
“Kyllä.”
“Kyllä täriset vai kyllä olet rauhoittunut?”
“Älä viisastele minulle, Rodolphus Lestrange.”
“Tuo kuulostaa jo enemmän minun Bellaltani!”
“Vaiti. Kauanko on kulunut?”
“Kolme päivää.”
“Kolmeko vain?”
“Niin sanoo kalenteri.”
“Voi.”

“Tiedäthän, ettei mitään ollut tehtävissä?”
“Tiedän.”
“Se ei ollut sinun syytäsi.”
“Tiedän.”
“Eikä ainakaan minun.”
“Minä tiedän, Rodolphus, miksi sinun on niin vaikea käsittää se? Minä en ole lapsi!”
“Ei tarvitse kiihtyä. Yritän vain pitää sinusta huolta nyt, kun olet herkässä tilassa.”
“Herkässäpä hyvinkin! Tiedänpä erään, joka herkistyy kovasti tietyille epämukaville tuntemuksille, jollei hiljalleen sulje suutaan ja jätä vaimoaan rauhaan!”
“Me voimme hankkia uuden. Tai vaikka seitsemän uutta!”
“Rodolphus, luuletko sinä, että minä puhun nyt sinun kissastasi?”
“Sinähän määräsit kotitontun hirttämään sen.”
“Nimenomaan. Me voimme hankkia vaikka seitsemän uutta kissanpoikaa ja voimme antaa jokaiselle nimeksi Haituva, mutta koskaan, koskaan meille ei tule uutta Cygnaa!”

“…”
“…”


“Bellatrix, mitä sinä aiot tehdä tuolla veitsellä?”
“En mitään. En yhtikäs mitään.”

***

“Se oli kätkytkuolema.”
“Tiedän.”
“Sellaista sattuu joskus vauvoille. Ei kukaan olisi voinut tehdä mitään.”
“Niin.”
“Sinähän itket!”
“Enpäs.”
“Kyllä sinä vain taidat itkeä, Bellaseni. Ei se haittaa mitään. Kunhan et enää huuda.”
“Äänijänteeni ovat hajalla, idiootti.”
“Mitäs rääyit kolme päivää putkeen.”
“Minuun sattui, ettäs tiedät.”
“Niin minuunkin, mutta en minä ulvonut. Minä laitoin sinulle ruokaa.”
“Jota en syönyt.”
“Et niin, sinä poltit vanhoja valokuvia, ja hyvä kun en kärventänyt armaita verhojasi siinä samalla.”
“Narcissan syytä. Itsepä jättää tavaransa lojumaan kylässä käydessään. Isä saisi pitää hänet kurissa edes häihin asti. Isä ei koskaan tee mitään. Etkä sinäkään.”
“Vastahan minä laitoin ruokaa!”
“Eikä sitä söisi kotitonttukaan!”
“Panen tuon järkytyksesi piikkiin.”
“Rodolphus!”
“Bella.”

***

“Sinä kai muistat sanomattakin, että olet idiootti.”
“Hm.”
“Rodolphus?”
“Miten niin?”
“Saatan lähteä pois vähäksi aikaa.”
“Poisko? Minne muka? Tuskin lordi antaa.”
“Lordi ymmärtää kyllä. Yksi täysjärkinen kuolonsyöjä on parempi kuin kaksi kuolaavaa mänttiä.”
“Tiedän, että olet masentunut, mutta voisitko silti olla loukkaamatta veljeäni joka toisessa lauseessasi?”
“Älä vie surevalta ainutta huviaan.”
“Mikä tuo veitsi sitten on?”
“Turvalelu.”

***

“Bella. Jospa minä siivoaisin tänään. Että sinä saisit levätä.”
“Ei, ei. Kyllä minä pärjään.”
“Äitisi mielestä kaipaat omaa rauhaa.”
“Eikö siivoaminen tarjoa sitä? Ja sinä et sitä paitsi osaa mitään!”
“Älä viitsi. Ja mihin sinä muka keittiöveistä siivotessasi tarvitset?”
“…”
“Hyvä on. Menen sitten keittiöön.”
“Saat paloitella vihannekset päivällistä varten, jos olet oikein kiltti.”
“Minä kiitän, teidän ylhäisyytenne.”

“Mitä sinä teet, Rodolphus?”
“Kannan kehdon ullakolle.”
“Älä vielä. Minä voisin vielä… hioa kulmia hiukan.”
“Hyvä on.”

“…”
“…”

***

“Rodolphus.”
“Oletan, että olet toipumassa.”
“Hiljaa. Haluaisitko lähteä käymään Walburgan ja Orionin luona?”
“Luulin, ettet siedä Siriusta silmissäsi.”
“En siedäkään.”
“Hyvä on. Mutta tuo veitsi jää kotiin.”
“Älä viitsi! Minä tarvitsen sitä!”

[Marjuca]

Oih! Tämä oli ehkäpä paras dialogi mitä olen lukenut. Pidin tästä ideasta kovasti. Erityisesti ensimmäinen ja toinen osa olivat hyviä ja kolmas osa myös, mutta en pitänyt siitä että lapsi kuoli. Noh, kolmaskin osa oli silti todella todella hyvä. Bellaan sai hieman toisenlaisen kuvakulman ja se oli hyvä!
Tykkäsin! (:

Hudith

[Vanilje]

Finikesän "Kaiken maailman kommenttien" kautta päädyin vanhojen tekstien pariin ja tämän osui minulle luettavaksi. Bellatrix ja Rodolphus vanhempina on hauska konsepti ja tämä oli myös toteutettu sen mukaisesti. Mukana oli hyviä oivalluksia! Erityisesti pidin esimerkiksi siitä, että Bellatrix oli ottanut/saanut vanhempainvapaata pimeyden lordin palveluksesta. : D Samaten huvittavaa, miten kasuaalisti molemmat puhuvat "töistään", tosin mitäpä muutakaan Lestrangeilta voisi odottaa.

Tosiaan oli kyllä hauskaa nähdä tällaistakin puolta Bellatrixista ja Rodolphuksesta. Erityisesti pidin ensimmäisestä ja toisesta osasta, kolmannessa osassa vauvan kuolema tuli vähän puskista ja tuntui ehkä hieman irralliselta. Toisaalta sitä kautta päästiin näkemään hahmojen haavoittuvampikin puoli ja se, miten kumpikin käsittelee surua. Kyseessä kun on dialogiteksti, niin itse rakenteesta sinänsä on vaikea sanoa mitään, mutta dialogi kyllä soljui ihan sujuvasti. Molemmat tosin tuntuivat koko ajan olevan tukkanuottasilla. Näistä kahdesta kun on kyse, niin en toisaalta yllättyisi mistään. : D Ehkä se on heidän tapansa osoittaa rakkautta ja kiintymystä!

“Arvostaisin suuresti, jos viitsisit olla syöttämättä hänelle näkemyksiäsi jo äidinmaidossa.”

Tähän loppuun vielä lainaus lempirepliikistäni. : D Helmi!

Kiitoksia tästä kekseliäästä palasesta, oli kivaa lukea jotain itselle uudenlaista! : )