Kirjoittaja Aihe: Virallisesti käytettävissä (Neville/Padma, Neville/Draco, K-11, draama)  (Luettu 1690 kertaa)

Charla

  • Neville-addikti
  • ***
  • Viestejä: 117
Title: Virallisesti käytettävissä
Author: Charla
Betareader: Sarelon, kiitoos! (Finin ulkopuolelta)
Genre: Draama (again), het, slash
Pairing: Neville Longbottom / Padma Patil, Neville Longbottom / Draco Malfoy
Rating: K-11 // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Summary: Öisin kirosin itseäni riippuvaisuudestani ja nukahdin itsesääli mielessäni pyörien.
FF100: 034. Liian vähän
Disclaimer: Kunnia hahmoista + maailmasta Rowlingille.

A/N: Olen ylpeä itsestäni, yksinkertaisesti siitä, että olen jotakin saanut viimeaikoina aikaan. Idea tuli jostain mielen perukoilta, heh. Kommenttia hei! ;)

Virallisesti käytettävissä

Neville PoV

Neljännellä luokalla kuulin puolivahingossa Parvatin sanovan siskoaan nihkeäksi. Silloin minä tiesin vain, että hänen siskonsa oli kauneinta, mitä olin tämän maapallon päällä nähnyt. Hän viehätti minua olemuksellaan ja sillä ylimielisellä katseellaan, jonka vielä silloin tulkitsin ylpeydeksi, jota jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä tulisi olla sopivissa määrin - itseäni en niihin aikoihin juuri kunnioittanut.

Kuullessani hänen menevän joulutanssiaisiin Ronin kanssa tunsin mustasukkaisuuden täyttävän vereni myrkyllään. Enhän minä ollut missään vaiheessa kuvitellutkaan meneväni Padman kanssa, minähän vain ihailin häntä turvallisen etäisyyden päästä. Ihailuni oli kietonut minut kuitenkin otteeseensa illuusioillaan, ja pian olinkin rakastunut luomaani harhakuvaan. Harhakuvassani oli hievahdus kaunistavaa ylpeyttä, älykkyyttä, rakastettavuutta, jopa piilevää huumorintajua. Välillä erehdyin jopa puolustelemaan häntä siskolleen, ”eihän hän ole turhamainen”.

Ainoa asia, joka vaivasi minua muuten niin täydellisesti onnistuneissa tanssiaisissa, oli Padman kyvyttömyys viihtyä. En voi myöntää, ettenkö olisi nauttinutkin siitä, olihan Ron epäonnistunut hänen viihdyttämisessään, mutta minä myös suutuin tupatoverilleni samasta syystä. Sinä iltana uskaltauduin mennä lohduttamaan Padmaa sanoilla ”onhan meno vähän tylsä”, vaikka se ei paikkansa pitänytkään. Sinä iltana sain myös ensisuudelmani.

Padma vaikutti haluavan kuitenkin unohtaa kaiken. Hän kehuskeli kavereilleen sekä erityisesti siskolleen ottaneensa hieman liikaa tuliviskiä tylsän hetken koitettua. Siitähän se kaikki johtui. Minä en ymmärtänyt, sillä minun jalkani olivat olleet pettää alta. Olinko minä niin huono? Miksi hän oli minua suudellut? Tytöt olivat niin monimutkaisia. Niinpä minäkin päätin unohtaa hänet.

Se kävi kuitenkin mahdottomaksi, kun hän alkoi tapailla Malfoyta, Malfoyta. Minun teki mieli mennä karjumaan sen limaisen blondin nenän eteen, minähän se häntä suutelin ensimmäisenä! Tyydyin kuitenkin vain epäonnistumaan tavallistakin surkeammin liemitunneilla tuijottaessani poikaa inhoavasti tunti tunnin perään.

Sitä kesti kaksi viikkoa. Niin kauan, kunnes Draco päätyi itseään vuotta vanhemman luihuistytön haaroväliin. Padma murtui silminnähden, ja vaikka tiesinkin sen olevan turhaa, minä säälin häntä. Hän löysi jälleen lohtunsa minun sylistäni. ”Kaltaisiasi on harvassa, Neville. Sinuun voi kuka tahansa luottaa.” Niin minä olin myyty, niin helposti. Hän suuteli minua uudelleen, kahdesti, kolmesti, ja henkisesti minä itkin onnesta.

Seuraavalla viikolla kuulin Parvatin nauravan minulle yhdessä Lavenderin kanssa. ”Padma etsii yksinkertaisesti vain lohtua, ja Nevillehän tietysti on hänelle helpoiten saavutettavissa. Luuleekohan Neville todella, että tämä heidän suhteensa tulee kestämään, saatika että Padma todella suostuisi sitä julistamaan. Voi poikaparkaa.”

Enkä minä kuitenkaan kävellyt pois, sillä uskoin vankasti, että Padma tulisi olemaan ainoa mahdollisuuteni. Pidin hänestä kynsin ja hampain kiinni, minähän rakastin sitä tunnetta, kun hän puhalsi hiuksiini ja suuteli päälakeani. Ja Parvati oli väärässä, aivan varmasti oli.

Edes se ei häirinnyt minua, ettemme todella suhdettamme koskaan julkistaneet. Kaikki kyllä taisivat tietää siitä, olihan Lavender tunnetusti melkoinen juorukello. Niinpä tylypahkalaiset elivät siinä uskossa, että olin Padman säälihoito, vaikka taisinhan minä ollakin siitäkin huolimatta, että yhteiset hetkemme tuntuivat ajottain olevan hänellekin erityisiä. Hänellä oli tapana kehua luonnettani ja pehmeitä hiuksiani, jok'ikisellä kerralla.

Sysäsin mieleni taka-alalle ne luonteenpiirteet, jotka Padmassa halusin unohtaa, ja niin olin edelleen suhteessa rakastamani illuusion kanssa, mikä sen ihanampaa? Kuukaudet vierivät, ja jostain kumman syystä hän pysyi rinnallani. Valitettavasti kuukaudet myös hiljalleen rikkoivat luomaani mielikuvaa. Aloin huomata, että häntä eivät todella minun tunteeni kiinnostaneet.

”Hanki minulle sitä, hanki minulle tätä, voi kiltti Neville, minä rakastan sinua niin!”

Kesälomalla Padma ei juuri pitänyt yhteyttä. Sain kuulla, että hänella oli sen aikana ollut kaksi kesäheilaa, ja minä itkin sitä äänettömin kyynelin palattuamme kouluun. En vieläkään lähtenyt kävelemään, Padma kun näytti kuitenkin omasta puolestaan edelleen nauttivan suhteestamme ja asemastaan siinä. ”Et jaksaisi satuttaa itseäsi turhaan”, Hermione pyysi ohimennen muodonmuutosten tunnilla. Mikä kummallista, myös Malfoy tuli juttelemaan minulle muutama viikko koulun alun jälkeen.

”Longbottom, onko sinun vaikea käsittää, ettet selvästikään nauti tuosta suhteestasi? Tai no, miksi ikinä tahansa teidän juttuanne pitäisikään kutsua.”
”En edes jaksaisi ymmärtää, miksi se kuuluisi sinulle”, Ron huudahti tähän – hän odotti minua Harryn kanssa muutaman metrin päässä. Minä puolestani tyydyin yksinkertaisesti puremaan huultani ja tuijottamaan kengännauhojani. Miksi arkkivihollisenikin näki sen, mitä itsekään en ollut uskoa?
”Weasel, Potter. Minä en selvästikään keskustele teidän kanssanne, vai miltä näyttää?”
”Mistä lähtien sinä olet kyennyt keskustelemaan?” murahti Harry kulmat koholla.
”Haluatko sinä Padman takaisin?” kysyin heikosti kääntyen jälleen Malfoyn puoleen, sillä kurkkuani kuristi ja ruumistani sekä mieltäni ahdisti.
”En. Siksihän minä hänet silloin joskus jätinkin.”

Jälkeenpäin jäin miettimään, mitä taka-ajatuksia Malfoylla oli mielessään. En todellakaan ymmärtänyt, miksi häntä liikuttaisi minun onnellisuuteni. Ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisikaan ymmärtää. Ei nimittäin voisi olla kyse mistään hyvään viittaavastakaan, tässähän puhuttiin nyt sentään Malfoysta.

Se ei kuitenkaan jäänyt siihen kertaan. Hän kiemurteli läheisyyteeni harva se päivä jatkaen keskusteluaan minun ja Padman suhteesta peräti vaatien minua lopettamaan sen. Niinpä eräänä päivänä kysyin Padmalta muina miehinä, josko tämä viihtyisi paremmin Malfoyn kuin minun itseni kanssa. Hän tuomitsi kysymykseni naurettavaksi eikä suostunut vastaamaan. Niin minä jatkoin surkeaa suhdettani ja Malfoy utelemistaan.

Eräänä päivänä taikaliemissä Malfoy lopullisesti menetti kontrollinsa. Minä epäilin silloin, että hän oli mennyt hulluksi – ehkäpä se oli hänen ainoa taka-ajatuksensa. Hänen silmänsä kimalsivat tuikeasti, ja hän jopa haukkui rakasta professori Kalkarostaan hulluksi rasvanupiksi, ennen kuin lähti tunnilta ovet paukkuen. Itse suuntasin tunnin jälkeen väsyneenä lounaalle, olihan Kalkaros purkanut kaiken lellikkioppilaaseensa liittyvän turhautumisensa minuun.

Malfoy kuitenkin pysäytti minut suuren salin ovilla.
”Minulla on sinulle asiaa”, hän murahti.
”Padma odottaa minua syömään”, mutisin puoliääneen, vaikka se ei luultavasti pitänytkään paikkansa, ja yritin tunkeutua pojan ohitse. Hän kuitenkin tarttui minua tiukasti käsivarresta saaden minut inahtamaan ja raahasi minut sitten mukanaan ties minne - menin sekaisin yrittäessäni painaa mieleeni käytävät ja käännökset. Päädyimme jonkinlaiseen ikkunasyvennykseen, josta näki ulos rankkasateeseen.

Se oli ensimmäinen kertani hänen kanssaan, kivulias ja täynnä raakaa himoa, paikassa, jonne kuka vain olisi voinut kävellä hetkellä millä hyvänsä. Muistan nauttineeni siitä jostain kumman syystä – ehkä se johtui tilanteen naurettavuudesta, ehkä kiinnijäämisen pelosta, ehkä vain sen uutuudesta. En juuri ajatellut sitä sillä hetkellä. Jälkeenpäin oloni oli hyväksikäytetty. Emme olleet edes suudelleet kertaakaan.

Sen jälkeen Malfoy ei vähään aikaan vaivannut minua uteluillaan, mutta minä huomasin kuinka erkanin tapahtuman myötä Padmasta yhä enemmän. En kertonut hänelle pettäneeni häntä, en kokenut sitä tarpeelliseksi, varsinkaan hänen kesähoitojensa jälkeen. Tai ehkä vain pelkäsin yhä sisimmissäni, että hän jättäisi minut. Öisin kirosin itseäni riippuvaisuudestani ja nukahdin itsesääli mielessäni pyörien.

Parin viikon päästä se kuitenkin tapahtui uudestaan. Tällä kertaa minä tunnistin sen kiillon hänen silmissään ja olin jo lähes valmis juoksemaan karkuun, kunnes hän rentoutti jännittyneen kehoni suutelemalla niskaani. Se sai minut erehtymään luulemaan, että kenties tällä kertaa hän olisi hellempi. Ja jälleen unohdin Padman ja velvollisuuteni suhteessamme. Yritin lohduttaa itseäni sillä, ettei tämä ollut pettämistä, emmehän tunteneet toisiamme kohtaan mitään.

Vaan miksi se tuntui niin paljon paremmalta Malfoyn kanssa?

Kuten odotettua, puuhamme kuitenkin paljastuivat aikoinaan. Padma käyttäytyi aluksi kuin ei olisi mitään juoruja koskaan kuullutkaan, vaikka huomasinkin sen pienistä, huomaamattomista eleistä. Välillä hän kavahti minua, kun yritin koskettaa häntä, ja jälleen löysin jotakin itkemisen arvoista tyhjien öiden täytteeksi. Enhän minä ollut pettäjätyyppiä. Lähes pelästyin itseäni, miten olin ajanut itseni tällaiseen tilanteeseen? Mitä väliä sillä oli, kuinka monta miestä Padmalla oli ollut, minun olisi pitänyt pysyä tunnollisena. Vanha minä olisi pysynyt, vaikka vanha minä ei tosin suhteista mitään tiennytkään.

”Aluksi halusin tehdä tämän saadakseni Padman itselleni. Koin sen hauskana leikkinä”, totesi Malfoy kylmästi nähdessään minut seuraavan kerran. ”Mutta vaikka minun pitäisikin inhota itseäni tämän takia, minulla ei ole aikomustakaan lopettaa nyt.”

Epäonnistuneesta suhteesta seuraavaan. Kerrottuani Padmalle lopulta omin sanoin kaikesta, hän alkoi itkeä. Kaikkea muuta, mitä olin odottanut. Olin odottanut hänen kirkuvan minulle, huutavan kuinka likainen olen, kertovan kuinka hän inhosi minua. Se olisi ollut niin paljon helpompaa.

”Hemmetti soikoon, minä rakastan sinua! Etkö sinä sitä näe? Tajuttuani todella menettäneeni sinut Malfoylle jäin kaipaamaan sinua kunnolla ensimmäistä kertaa. Et sinä voi jättää minua näin, mitä minä olisin ilman sinua?”

Minä olin hämmentynyt. Miten nyt pystyisin sanomaan olleeni suhteessamme onneton jo pitkään? Juuri se oli ajanut minut suostumaan Malfoyn päähänpistoksiin. Ehkä juuri se oli ajanut minut siihen päätökseen, että minun pitäisi lopettaa meidän epäonnistunut suhteemme. Olin valmis irrottamaan tietäessäni alitajuntaisesti voivani kiinnittyä nyt toiseen, joka kylläkin kenties tulisi kohtelemaan minua vieläkin huonommin. Minulla ei ollut sydäntä kertoa sitä Padmalle, vaikka hänen puheensa saattoivatkin olla täyttä sontaa.

Pelkurina päätin siis olla kertomatta mitään. Välttelin Padmaa ja ryhdyin Malfoyn vakituiseksi seksileluksi. Koska olin myös näemmä päättänyt olla koko loppuelämäni yhtä säälittävä, aloin myös ihastua tuohon vaaleaverikköön. En tiedä, mitä ihastumisen arvoista hänessä edes oli. Hän kohteli minua kuin esinettä.

Ja hän kohtelee minua yhä edelleen kuin esinettä, minun roikkuessani urhoollisesti rinnalla.



A/N2: Oon pitkään yrittänyt kirjoittaa Neville/Dracoa, se on yksinkertaisesti herkullista! Ja sitä kommenttia, jookojookojoohan. :D Olen kuin nelivuotias karkkihyllyllä kinuamassa.
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 15:09:34 kirjoittanut Scarlett »

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vihdoinkin! Vihdoinkin!

Ah, Neville/Draco. Paritus todellakin on aivan täydellinen, niin ihanat asetelmat master/slaveen. Neville parka on täysin tossun alla näissä suhteissa, ja osaan sen hyvin kuvitellakin, vaikka poika muuten onkin hyvin rohkea. Hänen ihastumisensa Padmaan ja täydellisten mielikuvien luominen oli kovin aidon tuntuista, noinhan tapahtuu kaikille! Tykkäsin tästä hyväksikäyttö-teemasta, olit kirjoittanut sen hyvin ja idea tosiaan kantoi. Erityispointsit myös nimestä, ihana!

Lainaus
Niinpä Tylypahkalaiset elivät siinä uskossa, että olin Padman säälihoito
Tylypahkalaiset pienellä. Samoin suuri sali kirjoitetaan pienellä.

Toistelen päässäni vain "ihanaa, ihanaa". Oli ihan järkevästi selitetty Malfoyn utelut Nevillen ja Padman suhteesta, hyvä että siihen tuli jokin selko. Kovin Malfoylle sopivaa alkaa nauttia toisen alistamisesta, edelleenkin rakastan tätä asetelmaa. Hymyilen tuolle viimeiselle lauseelle, on ihanaa kuvitella, että he ovat vielä vuosien päästä yhdessä, vaikka suhde onkin mitä on.

Kiitos tästä, ja kirjoita kirjoita kirjoita lisää tällä parituksella, minä pyydän!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman